https://areena.yle.fi/audio/1-61032052 Tuukkasen 5:nnessä ja 2-osaisessa tynkä sinfoniassa joka ei kokonaisuutena ole minunkaan mielestäni todellakaan mikään mestariteos, on mielestäni kuitenkin reippaasti yli 10 minuuttia hyvää ja jopa pakahduttavankin kaunista musiikkia mitä esim. Sibeliuksen tai Larssonin sinfonioista on turha etsiä mutta toinen osa Largo assai on melkoinen floppi ja antikliimaksi ja sitä vaivaa silmiinpistävä ideaköyhyys kun yleensä Tuukkasen sinfoniat huipentuvat finaaliin joista esim. mainittakoon 2. sinfonian massiivinen marssi sotamuistoineen.
Kyseessä on Yleisradion äänite jonka tallennusvuosi on 1962 joten vanhasta esityksestä ja taltioinnista on kyse. Uskon kuitenkin että Tuukkasen merkittävimmät sinfoniat ovat no 2,3,4 ja 6 mutta 5:ssäkin lienee romanttista hehkua vaikka se ehkä onkin hitusen modernimpi kuin 4 ensimmäistä sinfoniaa. Uskon että luvassa on kauniita harmonioita ja kaunista melodiikkaa mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Ensimmäinen osa Tuukkasen 5. sinfoniassa tuo ensikuulemalta tyyliltään hieman mieleen ehkä Sergei Prokofjevin ja on merkittävä mutta mielestäni hiljaisessa ahdistuksessaan kaukana valoisasta musiikista ja pakahduin kuunnellessani sitä useammalla kerralla mutta jotenkin tuntuu että toinen osa on heikompi, profiilittomampi ja hajanaisempi ja siinä Tuukkasella ikään kuin ideat loppuvat kesken. Harmi kyllä kun luotin niin Tuukkasen romanttiseen kauneuden tajuun.
On siinä Tuukkasen 5. sinfoniassa reippaasti yli 10 minuuttia hyvää ja pakahduttavankin kaunista musiikkia, sinfoniassa jonka osat liittyvät toisiinsa ilman taukoa, ja jonka alussa olen kuulevinani muistumia tunnetusta Offenbachin Barcarolesta, venelaulusta tai sen säestyskuviosta tai sitten ei ole mutta tuntui jotenkin niin tutulta ja eräässä kohtaa huokuu orientaalista tunnelmaakin mutta sinfonian loppu ei pysy tämän tunnelman tasalla vaan sitä vaivaa silmiinpistävä ideaköyhyys. Muissa Tuukkasen sinfonioissa on paljon vahvemmat finaaliosat joidenkin niistä huipentuessa massiiviseen marssiin etc
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa