Klassinen ›

Itse olen monesti verrannut Sibeliusta Melartiniin ja Tuukkaseen sillä tuloksella että kansallissäveltäjän frigidit tuotokset kalpenivat jälkimmäisten rinnalla sillä hehän sävelsivät suurenmoista musiikkia, mutta tämä diktatorinen musiikkipolitiikka joka suosii vain kansansuosiota nauttivia triviaalimusiikkia edustavia stereotyyppisiä kansallisromantikkoja ja frigidin klassismin edustajia kuten kansallissäveltäjämme, estää ettei heidän innovatiivinen ja emotionaalisesti vaikuttava ja voimallinen sinfonikkoutensa pääse esille vaikka olen lukemattomat kerrat juurta jaksain empiirisesti testannut ja havainnut heidän ylivoimaisuutensa kansallissäveltäjän emotionaalisesti köyhään, pinnalliseen, frigidiin, staattiseen ja askeettiseen sinfonikkouteen verrattuna.
 
En juuri tunne Tuukkasen teosten reseptiohistoriaa mutta muistaakseni Tuukkasen joitakin teoksia on esitetty Yhdysvalloissa saakka ja että tämän 6. sinfonia joka ei ole enää niin juurtunut kansallisromanttiseen ja Madetoja vaikutteiseen perinteeseen oli kauan ja hartaasti odotettu tapaus suomen musiikkielämässä ja jonka itse jussi jalas on johtanut kantanauhatallenteelle jota Yle kuitenkin on tähän päivään saakka pantannut levystössään liekö sitten lähetysoikeuksien puuttumisen takia. Tuukkanenhan ei ollut mikään varsinainen modernisti koskaan vaan säveltäjänä Tuukkanen yhdisti Madetojan perinteen ja Uuno Klamilta saadut virikkeet uusklassismin ja kansallisromantiikan yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aiheenvalintoine että konkreettisesti pentatonisuutena. Minuun Tuukkasen musiikki on tehnyt paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin kansallissäveltäjän frigidit sinfoniat.
 
On pistänyt miettimään sitä että mikä mahtaa olla se ominaisuus ja piirre esim. Melartinin ja Tuukkasen sinfonioissa ja musiikissa joka saa haukkomaan henkeä ja toisinaan puristamaan rinnasta pakahtuneena ja haltioituneena katseen kohotessa kohti korkeuksia ja ehkäpä osasyynä tähän reaktioon lienee postromanttisen kromaattisen tonaalisen aistillisen harmonisen kielen fantastinen kompleksisuus verrattuna esim. kansallissäveltäjän sisäänpäin kääntyneeseen ja hitaasti lämpenevään modaalisuuteen sikäli kun sillä ylimalkaan edes on kykyä lämmittää kuulijan sydäntä edellä mainittujen säveltäjien lailla.
 
Tuo frigidi on kuvainnollinen ilmaisu eikä sitä pidä ottaa kirjaimellisesti tarkoittaessani sillä tiettyä kylmyyttä. Vaikka Tuukkanen oli Madetojan opissa eihän suinkaan orjallisesti jäljitellyt oppimestariaan vaan hänelle kuten kaikille huomattaville taiteilijoille kehittyi ajan, iän
ja kokemuksen myötä persoonallinen tyyli vaikka hän saattoi saada 1. sinfoniassaan vaikutteita niin Tsaikovskilta kuin ehkä Sibeliukseltakin ja Luonnekuvia kolmesta muskettisoturista teoksessa osa Vanha linna muistuttaa kaikessa romanttisuudessaan tyylillisesti Modest Mussorgskyn saman nimistä osaa Näyttelykuvia sarjasta Muskettisotureiden päättyessä osaan täyttä ravia enkä niinkään luonnehtisi Tuukkasta sen enempää hampaattomaksi kuin laimennetuksikaan Sibeliukseksi koska hänellä on oma vahva persoonallinen tyylinsä ja minusta asetelma on pikemminkin päinvastainen eli että Sibelius on musiikkinsa emotionaalisen köyhyyden, askeettisuuden ja vähäverisyyden ts. aneemisuuden vuoksi laimennettua Tuukkasta.
 
Itse en ole niin kultivoitunut että olisin omasta takaa keksinyt kyseessä olevan naisen seksuaalista kylmyyttä tarkoittavan sivistyssanan frigidi vaan muistaakseni luin sen kerran eräästä Hesarin jutusta jossa haastateltiin jotakin saksalaista ooppera-tai lied laulajaa hänen käyttäessään Sibeliuksen viileää klassismia edustavista sinfonioista tuota frigidi sanaa jonka sitten kopioin ja omin itselleni vakituiseen käyttöön mutta koska siitä on vierähtänyt niin kauan aikaa niin voihan sekin olla mahdollista että muistan väärin mutta itse tarkoitan frigidillä vain eräänlaista kylmyyttä mutta en seksuaalisessa mielessä jota sana alunperin tarkoittaa.
 

Melartin, Tuukkanen ja kumpp. eivät ole maakuntasarjan säveltäjiä kuten ilmeisesti tietämättömyyttään jotkut luulevat vaan kansainvälisen tason säveltäjiä jotka kuuluvat universaalien säveltäjien kategoriaan ja emotionaaliselta vaikutukseltaan ylittävät suvereenisti kaikki Sibeliuksen saavutukset sinfonian alalla emotionaalisella ja ekspressiivisellä voimallaan. Eräällä englanninkielisellä keskustelupalstalla oli puhe meriaiheisista sävellyksistä ja siinä mainittiin myös tuukkasen meri sinfonia jota pidettiin liian vähän tunnettuna ja aliarvostettuna teoksena mutta sen voi kokonaisuudessaan kuunnella vain finlandia recordsin cd ltä. Melartinin sinfonioiden olemassaolevat levytykset ovat niiden lyhennettyjä versioita. sitä pakahtumista ja haltioitumista jota olen kokenut viimeksi mainittujen ynnä leiviskän ja karjalaisen sinfonioista tai Saikkolan Karjala palaa sinfonisesta kuvasta en ole milloinkaan kokenut sibeliuksen askeettisemmista ja aneemisemmista teoksista joten sibelius lienee kovin yliarvostettu säveltäjä.