Kitarat: kitarakamat ›

Ltd ec-1000 oli kyllä hyvä.. Esp exp:n myyntiinlaitto on ruennu onneksi kaduttamaan joka kerta ennen kuin on myyty, eli homma OK.

En, aina on saanut jostain kaivettua mieleisempää/toimivampaa tilalle. Tärkeää on kun luopuu jostain, että saa välittömäst lohdutuksen ja tarpeentyydytyksen uudesta kamarunkkauksen kohteesta tai useammasta.

tapiomarko: En, aina on saanut jostain kaivettua mieleisempää/toimivampaa tilalle. Tärkeää on kun luopuu jostain, että saa välittömäst lohdutuksen ja tarpeentyydytyksen uudesta kamarunkkauksen kohteesta tai useammasta.
 
naulan kantaan ja plussaa tuloo.

Itseasiassa en kadu.
 
Toisaalta tarvisin nyt montaki pedaalia, josta luovuin gas-päissäni, mutta sitten taas toisaalta saahan niitä. Ainut, jonka myyntiä todella kaduin, oli uutena ostettu eka kunnon kitara Ibanez RG3120TW. Varsinkin kun tajusin usean uudemman Iban jälkeen, että ei ne enää tee semmosia. Paitsi J-customina. Ja sadan keikan ja kolmen levyn verran oli tunnearvoa kertyny. No sain sen takas tämän loistavan foorumin ansiosta ja nyt ei harmita mikään myynti.
 
Eipäs. Toinen huono kauppa oli ENGL Screamer nuppi, 2x12 V30 pystykaappi ja Z-5 muistaakseni 550€. Se oli kiireessä tehty ankea diili. Mut en mä niitä kamppeita kylläkään kaipaa. Life is good! =)

Itteä vituttaa että nilisen vuotta sitten kitaraharrastuksen hiivuttua muuton ja opiskelujen aloittamisen takia menin myymään kaiken piuhoista ja viritinmittareista lähtien. Nyt kun on taas alkanut enempi rämpyttely kiinnostaa niin helvetin kalliiksi tulee aloittaa kaiken pikkutilpehöörin keräily taas nollasta...

Toisaalta ehdottomasti ehkä.
Oon ikävöiny monia vahvareita ja paria kitaraa mutta aina kun jotain on myyny on uutta tullut tilalle.
 
Mainittakoon muutama helmi:
 
- custom kitara, koska se oli uniikki. Uutta ei saa kuin teettämällä.
- koch pedaltone - kaikista putkareista vähiten suhinaa/kohinaa tuottava ikinä. Ei tarvinnu noisegatea/suppressoria edes high-gain soundeilla.
- itse rakennettu Ampmaker wf55. Joutuu joskus tekee uuden ihan vaan koska tässä oli nnnnnnniiin värittymätön soundi. Ja pikkuputkarina kätevä kotikäyttöön. Helposti modattavissa.
 
Nuo kaksi viimeistä kun saisi yhdessä vielä... :3

No yks jonka pitämisestä olen tavattoman tyytyväinen. Mun eka keppi: Strato Squier -89. Siihen on mennyt yli tuhat erkkiä upgrade-rahaa, mutta se on edelleen ykköstykki aika isosta kitara-arsenaalista huolimatta.

Mulla oli Thomannilta ostettu Squierin Classic Vibe-telecaster, jota tuli soitettua ykköskeppinä pari vuotta. Vaihdoin alkuperäisen tuhnun kaulamikin tilalle DiMarzio Twang Kingin, asensin hihnalukot, laitoin uuden nätimmän värisen pleksin ja olisiko joku potikkakin tullut vaihdettua. Se oli sellainen soittajan kitara, omalla tavallaan aika kliininen (koska uutuustuotanto ja niin edelleen) mutta mojoa oli ehtinyt tulla kolhujen ja haaverien muodossa jo aika tavalla. Myin sen ystävälleni, koska halusin jostain syystä järkeistää soittopelien kokoelmaani. Jokin aika sitten olisin halunnut sen takaisin, mutta ystäväni oli... myynyt sen eteenpäin. Kusipää.
 
Aika monta soitinta on kulkenut näppien läpi, mutta tuota on jostain syystä ikävä. Siihen kitaraan tiivistyvät aika hyvin ne syyt, joiden takia aloitin soittamaan, minkä lisäksi se kuuluu omassa elämässäni hyvin tiettyyn ajanjaksoon (pitkän parisuhteen päättyminen ja niin edelleen). Tai kuului. Ei se varmaan edes ollut oikeasti hyvä. Kaupasta saisi uuden vastaavan milloin tahansa, ja mulla on japsitele joka on kaikkea mitä teleltä kaipaa. Ja siinä oli sellainen tahmalakattu kaulakin. Joten en oikeasti kaipaa tuota skujua. Ei, en, en.
 
Erityisesti suolaamaan on jäänyt se, että myin kitaran hihnan kanssa ja nyt se hihna on treeniksellä kiinni em. ystäväni bassossa. Kusipään.

Strymon Flintin myyminen kismittää. Nykyisillä soittomäärillä en jaksa panostaa sellaisen hankkimiseksi uudelleen.

Tämä on oikeastaan aika hyvä kysymys.
 
Muutamia soittimia on kyllä itsellä, joita ei olisi kannattanut myydä. Kuitenkin niillä rahoilla on ostettu jotain sellaista joka ei ehkä sekään ole ollut itselle sopiva, mutta siitäkin on oppinut jotain millaisista kamoista itse tykkää ja mitä oikeasti tarvitsee. Samoin on käynyt myös joidenkin vaihtojen kanssa. Yksittäisesti voisi sanoa, että joku vaihtaminen olisi kannattanut jättää väliin. Sekin olisi sitten voinut mennä kuitenkin myöhemmin ja vielä typerämmällä kaupalla.
Varmasti jos tulevaisuuteen olisi joskus nähnyt, niin siinä mielessä olisi ollut rahallisesti järkevää ostaa joitain soittimia 80 ja 90-luvulla. Myöskään kaikkia soittimia ei olisi rahallisesti kannattanut hävittää, jos miettii niiden arvoa tänäpäivänä. Tämä on kuitenkin aivan älytöntä jälkiviisastelua.
 
Aina noista soittimista oppii kun erilaisia kokeilee ja ei sitä kokemusta saa oikein kuin itse kokeilemalla.
Eli monesti ne huonotkin kaupat voivat olla opettavaisia ja en tiedä onko katuminen ihan oikea sana tälle jutulle. Virheistäkin oppii ja harrastukset maksaa. Itsellä on myös soitettava musiikkikin muuttunut niin paljon, että ne muutamat hyvät soittimet jotka olisi voinut jättää vaihtamatta/myymättä olisivat kuitenkin tämänhetkiseen soittoon vääränlaisia.
 
Ehkä se vastaus on sitten, että en kadu :)

Mä en oikein kadu sinänsä mitään, mutta sitä ehkä kuitenkin, että olisihan sitä voinut tietää paremmin ja olla ostamatta niitä huonompia kitaroita joista tuli sitten kuitenkin luovuttua ja hommata suoraan se parhaimman laatuinen jonka pitää. Tottakai matkalla oppii kaikkea, mutta itse en kyllä sinänsä oppinut noista edesmenneistä kitaroista mitään vaan vasta näistä mitä mulla on nyt. Tai no oppihan sitä mitkä kitarat on parempia. ;)
 
Vahvareissa taas eri mallien selailu on ihan hyväksi vaan, niinhän löytää sitten sen oman merkin ja mallin.

SammyH: Niin, miksi ihmeessä se Charvel piti silloin vaihtaa B.C Richiin. Kaduttaa vieläkin. Charvel 650xl tosiaan löytyi n.10v sitten ja vielä valkoisena. Liikkeestä ostin h.395€ ja lähes tulkoon mint-kunnossa.
 
No niin, ei kaduta enää! Samanlainen Charvel 650 löytyi muutama kuukausi sitten torilta ja heti nappasin pois. Loistava keppi vieläkin ja nyt en tuosta kyllä luovu!

Kyllä kadun; Washburn RS-10V , jos se jostain löytyy, niin mulle saa laittaa viestiä.
 
Minkään muun entisen myyminen ei kaduta, mutta se hieman ottaa päähän kun kaulavirheen takia kerran jouduin palauttamaan Saksaan yhden valkoisen Hagström Viking puoliakustisen. Jotenkin into sellaiseen pääsi lopahtamaan ja intoa uuden ostoon ei ole vielä päässyt tulemaan.
 
Nykyisiä en edes aio myydä, koska sitä tapahtumaa katuisin kyllä.

Nostanpa vanhan ketjun esille, kun alkanut mieltä niin kovin kaivelemaan.
 
https://jptr.1g.fi/kuvat/Soittokamat/Menneet/huttukettunen.jpg
 
Hughes & Kettner Studio 84 a.k.a. "Reilu Kaupan Norzu" kelpaisi kyllä takaisin. Efunkelistin combosta nupiksi sahaama, minä tein uuden pohjalevyn. Meni vaihtokaupoissa naavangalle, joka laittoi sen kiertoon. Missä lie menossa nykyään.

Laney Lionheart L20-nuppi- ja -kaappisetin myyminen on viime päivinä vähän harmittanut.

SRVn myynti harmitti, pakko oli ostaa takaisin.

Pari kitaraa ja yks vahvari on jälkeenpäin kaihertanut. Gibson Les Paul standard, Music man JP ja Peavey 6505+. Yhteen aikaan piti jatkuvasti olla vaihtamassa kamoja, niin pääsivät siinä rytäkässä käsistä. Toki eivät niin erikoisia ole, etteikö vastaavia voisi ostaa takaisin, mutta muita kamoja on tullut niin paljon, niin taas pitäis jotain realisoida.

Myin aikoinani läjän 60-lukuisia sekä pre- että CBS-Fendereitä, koska tuli soittoburnout. No sain kyllä kaikista käyvän markkinahinnan, mutta kyllähän se nyt vituttaa kun soitto on taasen aktivoitunut. VITTU nääs joo perkele.

Varsinaisesti kitaroiden myynti ei ole vielä jälkeenpäin kaduttanut, mutta yhden kohdalla ajankohta hiukan. Uutena ostamani elektoakustisen Takaminen myin päivää ennen sen 30-vuotispäivää (valmistumisesta, ei ostamisesta). Päivä oli itselläkin muistissa, mutta mutta unohtui - onneksi ostaja huomaisi sen myös. Ehkä juhlivatkin yhdessä?
 
Pari kitaraa on kyllä varsin pysyvässä omistuksessa ensisijaisesti siksi, että niiden myynti voisi kaduttaa jälkeenpäin. Toinen kitaroista on ensimmäinen kitarani, jolla ei ole juurikaan rahallista eikä paljon soitannollistakaan arvoa. No, ehkä mökki- tai nuotiokitarana joskus.