Klassinen ›

Haydn 104
 
Todella mainio.. ihan kylmät väreet tuli sitä kuunnellessa
 
4,5/5

Mozart ja beethoven olivat miltei yli inhimillisiä säveltäjäneroja joihin ei voi verrata ketään muita jotakin Bachia, Haydnia tai Schubertia ehkä lukuun ottamatta mutta kyllä silti esim. Melartinin sinfonioiden saksalaiseen orkesteritraditioon liittyvä postromanttinen tyyli joka on luonteeltaan huomattavasti kompleksisempi kuin frigidiä klassismia edustavien säveltäjien kuten kansallissäveltäjämme sisäänpäin kääntynyt modaalisuus joka jo sinällään on laadultaan heikompaa ainesta kuin Saikkolan, Tuukkasen, Karjalaisen, Leiviskän, Pesolan, Fougstedtin, Fordellin ym. verevä ja pakahduttava postromantiikka sillä eivät Sibeliuksen teokset suinkaan olleet liian hyviä vaan pikemminkin suorastaan heikkoja uupuen emotionaalista syvyyttä ja orkestraalista voimaa, staattisia ja askeettisia, mutta sen sijaan nämä edellä mainitut säveltäjät ovat liian tuntemattomia sinfonisesta laadukkuudestaan huolimatta eivätkä riittävän myyviä jotta heidän musiikkiaan kannattaisi levyttää ja esittää.
 
Esim. Saikkolan ekspressiivistä voimaa sisältävä sinfonia tragica on loistava teos joka kevyesti ylittää kansallissäveltäjän vaatimattomat saavutukset sinfonian alalla samoin kuin vaikkapa ahti karjalaisen hieno Sääski sinfoniakin mestarillisessa puhallinsatsin hallinnassa tai raskaan eleginen Pesosen toinen fuugatekniikalla sävelletty sinfonia Tuukkasen 6. puhumattakaan tai miten olisi Fougstedtin tonaalisuudesta poispäin pyrkivä 2. sinfonia kromatiikassaan ja polyfonisessa mestaruudessaan. Ne kaikki ylittävät tyylipuhtaasti kansallissäveltäjän stereotyyppisen kansallisromantiikan ja frigidin klassismin ja ovat erinomaisia mestariteoksia.

megatherium: Tuukkasen sinfoniat ovat tehneet minuun paljon voimakkaamman emotionaalisen vaikutuksen kuin kansallissäveltäjämme musiikki ja sinfoniat kuunnellessani Tuukkasen meri sinfoniaa, hengästyneenä, ällistyneenä ja pakahtuneena vaikkakaan minulla ei juuri nyt ole hallussa tuota Finlandia Recordsin CD levyä jolla soi kyseinen Meri sinfonia kokonaisuudessaan sen impressionistisen pehmeästi soivaa laajamittaista avausosaa myöten aaltomaisessa melodiikassaan ja jota spotifysta ja tuubista ei löydy lasinkaan mutta kuuntelin joskus aikoinaan vanhempieni antiikkisella chippendale parivuoteella meren myrsky osaa fyysisen katharsiksen valloissa niin että tuntui kuin rintakehäni olisi musertunut sängynpatjaa vasten musiikin pakahduttavasta voimasta, vaikutus johon mikään toinen säveltäjä ei ole koskaan pystynyt
 
Jenkkisängyssä ei ehkä olisi saanut katharsista.

Prophet: Jenkkisängyssä ei ehkä olisi saanut katharsista.
 
Ei kai se katharsiksen kokeminen ole sängyn mallista kiinni katharsiksen ja ideoiden käsittämisen edellytyksen ollessa näet se että tiedoisevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti ja tahto katoaa kokonaan tajunnasta ja koemme korkeimmanasteisen transsinomaisen ja transsendentaalisen psykofyysisen tilan jota seuraa sielun kuorman kirvoittuminen vaikka katharsissakin lienee eri aste-eroja? Sainhan minä vanhassa asunnossa omallakin vuoteella valtavan katharsiksen Beethovenista ja Mozartista 16-17 vuotiaana psyykkisesti terveenä ja reippaana lukiolaispoikana vaikkei sänkyni liene ollutkaan läheskään yhtä muhkea, tukeva ja mukava kuin jenkkisänky jossa on hieman samantapainen pääty kuin chippendale sängyssä vaikka jälkimmäinen onkin mahonkisine(?) punoksineen paljon koristeellisemmin ja tyylikkäämmin muotoiltu tyylihuonekaluna verrattuna jenkkisängyn askeettiseen olemukseen.

Tuukkasen Meri sinfonia, jonka laajamittainen ja impressionismista inspiraationsa saanut avausosa loistaa poissaolollaan spotifysta ja tuubista, on ehdottomasti merkittävin ja pakahduttavin meri aiheinen teos sekä suomessa että myös kansainvälisesti ottaen ja jota olen kuunnellut makuulla rintani miltei musertuessa sängynpatjaa vasten musiikin pakahduttavasta voimasta joka on vaikutus jollaista en ole saanut mistään muusta musiikista Sibeliuksen vässystä ja frigidistä Oceanides, Aallottaret teoksesta puhumattakaan joka häviää murskaavasti Tuukkasen voimakkaan visionääriselle mestariteokselle emotionaalisella voimalla mitattuna. Hieno on myös palmgrenin preludi meri. Kansainvälisesti muita merkittäviä meri aiheisia teoksia ovat mm. Deliuksen Sea drift, Vaughan Williamsin Meri sinfonia, Hugo Alfvenin ja Atterbergin sekä Nystroemin samaa aihepiiriä koskevat sinfoniat, Debussyn la Mer ja Rimsky korsakovin shereradzade

Kuuntelen juuri nyt Ralph Vaughan Williamsin mahtavaa Meri sinfoniaa joka alkaa ylen mahtipontisesti ja dramatiikkaa uhkuen kunnes musiikin tempo muuttuu nopeammaksi ja musiikki kerrassaan lystikkääksi baritonisoolon myötä johon kuoro myöhemmin yhtyy ja on kuin kuuntelisi sinfonian sijaan oopperaa tai oratoriota (sama joka tuli mieleen Tuukkasen meri sinfonian avausosasta) kun taas Kalervo Tuukkasen meri sinfonia alkaa paljon hillitymmissä merkeissä pikemminkin lyyrisesti kuin mahtipontisesti tai dramaattisin äänenpainoin ja ehkä Williamsin sinfoniaa kauniimpine melodiankaarroksine ja herkempine nyansseineen mutta myös vokaali ja kuoro osuuksien vuorotellessa joinekin orkesterivälikkeineen mutta lienee Wiliamsin musiikillisilla tehokeinoilla mässäilevää englantilaista kuoroperinnettä ja ehkä händelismiä kumartavaa mammuttiteosta ehkä jotenkin subliimimpi ja arvokkaampi vaikkeivat Williamsin gigantismia uhkuvat mammuttimaiset tehot ja kuoron massiiviset sonoriteetitkaan jätä kylmäksi kuten kansallissäveltäjämme Sibeliuksen pidättyvämpi ilmaisu ja sisäänpäin kääntynyt modaalisuus. Mutta on tämä kerrassaan komean kuuloista musiikkia tämä Williamsin sea symphony no 1.
 
Kuuntelen silti jälleen ällistyksestä pakahtuneena Tuukkasen meri sinfonian Myrsky osaa jossa mielestäni runsailla detaljeilla herkutteleva orkesterinkäsittely on kuitenkin taidokkaampaa mitä englantilaisen virkaveljen puhtaammin kuorosinfoniaa lähestyvässä konseptissa jossa yksittäisiä erillisiä orkesteriosuuksia ei niinkään pistä merkille vaan orkesteri tyytyy enimmäkseen vain säestävän instrumentin rooliin eikä Williamsin meri sinfoniassa kaikesta sen ylenpalttisesta mammuttitehojen viljelystä huolimatta sisällä yhtä paljon dramatiikkaa kuin Tuukkasen meri sinfonian myrsky osaan vaan on jotenkin suuripiirteisempi ja avarampi, kenties avaruudellisemmin hahmottuva suurten mittojen kuoroteos. Tuukkasen taidokas orkesterinkäsittely houkuttelee tutustumaan myös muihin säveltäjän sinfonioihin joiden saralla hänellä lienee paljon annettavaa ja joita en liiemmälti tunne eikä niitä ole levytetty.