Klassinen ›

Näin suomalaisena tietenkin ensi alkuun tulee mieleen Kalervo Tuukkasen ihana Meri sinfonia josta ikävä kyllä vain osa, tarkemmin sanottuna sinfonian lyhennetty versio, soi Spotifyssa ja Tuubissa koska sen laajamittainen 16 ja puoli minuuttinen avausosa on tekijänoikeudellisista syistä jätetty pois mutta soi koko komeudessaan kuitenkin Finlandia Recordsin CD:llä jonka voi lainata kirjastosta tai tilata verkkokaupasta. Hienoja ovat myös Melartinin sinfoniat lyhennettyine versioineen sillä vain tuubista voi kuunnella 3. f duuri sinfonian täyspitkän uuden edition alkuperäisessä laajuudessaan konserttitaltiointina. Vaikuttava on myös tuubissa Jussi Jalaksen johtama melartinin 5. sinfonia jota pakahtuneena kuunnellessani minua poltti myös rinnasta.
 
Mutta sanottakoon kuitenkin että ihastuin Lars Erik Larssonin tyyliltään klassis-romanttiseen ja dramaattiseen 3. c molli sinfoniaan v. 1945 vaikka
tuntuu huvittavalta että Andrew Manzen tasoinen kapellimestari on tarttunut näin anakronistiseen duuri molli tonaaliseen teokseen kuin Larssonin sinfonia johon ei edes suomen oloissa voine verrata ketään muuta kuin vielä 50 luvulla duuri molli tonaalisia sinfonioita kirjoittanutta viimeistä sibeliaania Lauri Ikosta jonka v. 1941 valmistunut 3. sinfonian avausosa etenee pikemminkin Beethovenin 7. sinfoniaa muistuttavin rytmikuvioin kuin suomalaiskansallisittain tai v. 1967 g molli sinfonian säveltäneeseen Jaakko Pulliin sillä edes Tuukkanen, Aaltonen, Fordell, Fougstedt, Ranta tai Saikkola eivät kirjoittaneet sävelkieleltään niin taaksepäin katsovia, vanhahtavia, jälkijättöisiä ja epämuodikkaita sinfonioita suomessa samoihin aikoihin kuin Larsson sävelsi omiaan ruotsissa ja siitä huolimatta jopa arvostettu saksalainen levymerkki CPO on ihme kyllä ja taivahan tosi kuten luoja paratkoon myös BIS levyttänyt niitä mutta ei tietääkseni milloinkaan yhtään edellä mainitsemiani suomalaisia säveltäjiä Sibeliusta ja Sallista lukuun ottamatta, yhtä unohdetuista säveltäjistä puhumattakaan kuin Larsson on yleismaailmallisesti sinfonikkona.
 
Olenkin tässä pohtinut sitä ovatko suomalaiset kansana psyykkisesti ja älyllisesti etevämpiä kuin ruotsalaiset ottaen vertailukohdaksi asian selvittämiseksi tiettyjen yksittäisten mielivaltaisesti valittujen säveltäjien Lars Erik Larssonin ja Nils Erik Fougstedtin, siis kahden erikin, väliset keskinäiset voimasuhteteet ja etevämmyyden sinfonikkoina ja orkesterisäveltäjinä ja vaikka BIS ei ole levyttänytkään Fougstedtilta muuta kuin sekakuorolauluja mutta Larssonilta sinfonioita voimme loppupäätelmänä todeta että koska larsson oli monipuolisuudestaan huolimatta duuri molli tonaalisissa sinfonioissaan niin anakronistinen ja taaksepäin katsova säveltäjä mutta Fougstedt jopa dodekafonialla eksperimentoiva niin ei jää epäselväksi kumpi näistä säveltäjistä kasvoi toista suuremmaksi säveltäjänä Fougstedtin muodoltaan yksiosaisen jo tonaalisuudesta poispäin pyrkivän 2. sinfonian edustaessa postwagnerilaista uusromantiikkaa kun hänen tunnetuin teoksensa Trittico sinfonico lienee dodekafonian leimaama sävelkieleltään kun taas Angoscia on ensimmäinen dodekafoninen orkesteriteos suomessa ja Passacaglia kenties Fougstedtin merkittävin orkesteriteos ylimalkaan ja filosofisessa Aurea dictassa jokaisella 4 osalla on oma 12 sävelrivinsä.
 
Näitä teoksia ei ikävä kyllä löydä spotifysta tai tuubista. Aikoinaan kun ensimmäisen kerran kuulin Fougstedtin dodekafonisen Trittico sinfonicon Paavo Berglundin johtamana Fougstedtin muistokonsertissa ylen konserttiäänityksenä se teki minuun sähköistävyydessään pakahduttavan ja syvän vaikutuksen vahvoine assosiaatioineen ja alluusioineen Schönbergin tuotantoon jota fougstedt itse ei kuitenkaan varauksetta hyväksynyt vaikka konstruktiivisen asenteensa vuoksi dodekafonian selkeät rakenneperiaatteet vetosivatkin häneen.
 
"Säveltäjänä Fougstedt oli jo koulutuksensakin vuoksi kiinnostunut polyfoniasta ja selkeistä, monumentaalisuuteen tähtäävistä muotorakenteista. Luonteenomaisesti nämä piirteet ilmenevät hänen passacagliassaan orkesterille ja kahdessa sinfoniassaan. Vaikka Fougstedt oli taitava ja monipuolinen kapellimestari, orkesterin väritykselliset mahdollisuudet eivät juurikaan kiinnostaneet häntä eikä hänen voida sanoa kirjoittaneen niin sanottua kapellimestarimusiikkia."

https://youtu.be/O2NJPX6a27k varhainen työ joka alun tenhoavuudestaan huolimatta ei kuulu Fougstedtin parhaisiin teoksiin.
 
https://youtu.be/4Hh7t4LOZII
 
Klassisessa musiikissa jopa saksassa asti tunnutaan juoksevan vain ruotsalaisten perässä musiikin anakronistisuudesta huolimatta mutta suomalaisista edistyksellisemmistäkään säveltäjistä ei kukaan piittaa koska tyhmät sakemannit ym. kuvittelee että kun Sibelius on niin kova niin eihän ne muut saman aikakauden suomalaiset voi osata mitään eikä niitä tunne ketään ja siksi heidän levyttämisensä ei kiinnosta mutta kun ruotsissa ei ole Sibeliusta vastaavaa hahmoa niin kaikki larssonit kelpaa. Larssonilta tunnetaan laajemmin oikeastaan vain hänen Pastoraalisarjansa mutta silti cpo on ottanut tehtäväkseen levyttää BISSille jo kertaalleen levytetyt Larssonin naiivit ja totaalisesti ajastaan jälkeen jääneet tyyliltään klassis-romanttiset sinfoniat. Ei Larssonin musiikki myy yhtään sen paremmin kuin Fougstedtinkaan kun kummatkin ovat yhtä tuntemattomia sävelseppoja suuressa maailmassa paitsi että Fougstedt oli aikanaan paljon larssonia edistyksellisempi, modernimpi ja laadukkaampi ja merkittävämpi niin silti Fougstedtin sinfonioita ei kukaan levytä mutta larssonin sinfonioita on levytetty jo kahteen kertaan BISille ja CPOlle vaikka hän on sinfonikkona tyyliaikakausien väliinputoaja. Ilmeisesti ruotsia pidetään sivistysvaltiona ja suomea takapajulana kun ruotsalainen musiikki kiinnostaa sakemanneja suomalaista äärettömästi enemmän. kukaan ei taltioi suomalaista kulttuuri-ja musiikkiperintöä siinä mittakaavassa kuin ruotsissa. Ehkä suomalainen musiikki alkaa suomenlahden takana kiinnostamaan kun kaikki ruotsalaiset on levytetty 10 kertaa niin alkavat ajattelemaan että onkohan tuolla suomessa koskaan säveltänyt musiikkia kukaan muu kuin Sibelius.
 

Tämä ei kuitenkaan selitä sitä miksi saksalaisen cpo levy-yhtiönkin pitää toistamiseen levyttää ruotsissa jo kertaalleen levytetyt Larssonin tunkkaiset ja totaalisesti ajastaan jälkeen jääneet anakronistiset molli sinfoniat niin kuin kyseessä olisi joku Beethoveniin verrattava suurikin nero sillä Larsson tunnetaan maailmalla oikeastaan vain hänen viehättävästä Pastoraalisarjastaan kun taas sinfoniansa ovat auttamattoman vanhanaikaisia ja kehityksen kelkasta pudonneita jollaisia juuri kukaan muu edes skandinaviassa ei enää 1940 luvulla kehdannut säveltää viimeiseksi sibeliaaniksi luonnehdittua Lauri Ikosta ja iskelmänikkarina tunnettua Jaakko Pullia lukuun ottamatta ja suomessakin on elänyt Larssonia paljon modernimpia, edistyksellisempiä ja merkittävämpiä jopa kansainvälistä mainettakin niittäneitä säveltäjiä sibeliuksen varjossa joita olisi voinut yhtä hyvin levyttää vaihteeksi cpo merkille tai BISsille kuten esim. Nils Eric Fougstedtin tonaalisuudesta poispäin pyrkivän ja muodoltaan 1 osaisen postwagnerilaisen uusromanttisen 2. sinfonian v. 1948 tai säveltäjän tunnetuimman teoksen dodekafonian leimaaman Trittico sinfonicon v. 1959 joka on säveltäjänsä tunnetuin orkesteriteos tai komean passacaglian v. 1941, filosofisen aurea dictan kuorolle ja orkesterille jonka jokaisella osalla on oma 12 sävelrivinsä puhumattakaan ensimmäisestä suomessa sävelletystä dodekafonisesta ork.teoksesta angoscia mutta kun ei vaan ruotsalaista musiikkia piti hinnalla millä hyvänsä saadfa cpo merkille kun ruotsihan on tunnettu suurena sivistyskansana ja suomi takapajulana jossa asuu vain alkukantaisia ihmisiä ja sibelious on saksalaisten mielestä niin kova ettei kukaan muu hänen aikanaan elänyt säveltäjä osannut mitään eikä heitä tunne kukaan niin siksi on parempi suosia epäajanmukaisia ruotsalaisiakin suomalaisia kernaammin vaikka larsson ei myy yhtään paremmin kuin fougstedt mutta on kyllä heikompi ja vanhanaikaisempi sävelseppo.