Millä metodiikalla luotaat musiikin metafyysisiä syvyyksiä? Meditoitko musiikkia kuunnellessasi syvän levollisessa ja transsinomaisessa korkeimmanasteisessa psykofyysisessä tilassa jossa tahto on tungettu ulos tajunnasta vai kuunteletko musiikkia vain rentoutuaksesi, rauhoittuaksesi vai viihdykkeenä taustalla soivan äänitapetin muodossa kun teet jotakin muuta vai kuunteletko musiikkia pakahtuneena, suu auki rävähtäneenä, silmät tapillaan tai tiukasti kiinni puristuneena ja hengästyneenä huohottaen, katse ylös kattoon suuntautuen ? Sitten olet juuri kuunnellut Melartinin tai Tuukkasen postromanttisia sinfonioita joille ei esim. Sibeliuksen frigidiä klassismia edustavista emotionaalisesti köyhistä sinfonioista ole mitään vertaa. Tai mikäs siinä, kyllä minäkin pystyn kuuntelemaan Melartinia ja Tuukkasta näyttämättä mitään tunteita aivan coolina. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Itse kuuntelin tänään Tuukkasen Meri sinfonian myrsky osaa edellä kuvailemallani tavalla kiihtyneenä ja silmät miltei ulos kuopistaan pullistuneena ja sen jälkeen tiukasti kiinni puristuneena, suu auki revähtäneenä ja katse ylös kohti kattoa kohottautuneena ja jonkin verran pakahtuneena huohottaen kun juuri sitä ennen kuuntelemani Karelia sarjan Alla marcia sai kepeässä rallattelussaan jalkani hieman vipattamaan ja pääni nyökyttämään mutta ei haltioitumaan tai pakahtumaan henkeä haukkoen vaan ko. kappale jäi vaikutukseltaan täysin Tuukkasen pakahduttavaa hengenpaloa, metafyysistä kauhua ja hengästyttävää draivia ilmentävän musiikin jalkoihin.
Vaikea tietysti sanoa mikä on oikea tapa kuunnella musiikkia mutta vain harva teos saa kuulijassa aikaan vastaavia reaktioita kuin Tuukkanen ja Melartin, Sibelius ei ainakaan, vaikka myös Deliuksesta olen kokenut joskus jotakin siihen verrattavia fyysisiä reaktioita ja sen lisäksi myös hiestynyt yltä päältä mutta Tuukkasen meren sinfonia on saanut rintakehäni miltei rusentumaan fyysisen katharsiksen muodossa sängynpatjaa vasten.
Kyllä minä näkisin ja voin sen kokemuksen syvällä rintaäänelläkin sanoa että mm. Melartinin ja Tuukkasen sinfonioissa on huomattavasti enemmän emotionaalista kosketuspintaa, voimaa ja syvyyttä kuin Sibben frigidiä klassismia ja sisäänpäin kääntynyttä modaalisuutta edustavissa mielestäni varsin pinnallisissa ja teemoiltaan triviaaleissa sinfonioissa. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Täytyy myöntää ettei useimmilla ihmisillä ole aavistustakaan kuinka voimakkaita ja musertavia emotionaalisia kokemuksia suuresta taidemusiikista kuten Mozartista ja Beethovenista voi saada tämän pinnallistuneen maailmanmenon keskellä. Se ylittää suvereenisti kaikki muut inhimilliset kokemukset ja on yli-inhimillisen kokemuksen rajamailla. En ole milloinkaan kokenut likimainkaan mitään yhtä valtavaa kuin Mozartista ja Beethovenista saamani emotionaaliset kokemukset. Ashkenazy sanoi Mozartin olevan jotakin niin ylimaallista että mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä. Voi olla että Mozart edustaa jotakin elämän transsendentaalista ydintä, sen perimmäistä' tarkoitusta mutta hän lisäsi ettei hänestä ole sen selittäjäksi. Mozart on Ashkenazyn mukaan niin korkealla tasolla että tuntuu olevan miltei erkaantunut elämästä sillä elämähän ei ole täydellistä mutta Mozart on. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium