Koskettimet ›

Pikku perjantaivuodatus vain. Ei liity mihinkään edelläesitettyyn esimerkkiin.
 
Laitetaan arpeggiaatori ja rumpubiitti päälle ja tapaillaan syntikan eri soundivärejä tapaillen koskettimistoa. Vaadittava taitohan tässä on minimaalinen, eikä metodi paljon eroa siitä, että laitetaan musiikin toistolaite päälle. Parin minuutin, tai puolen tunnin, kuluttua performanssin voi lopettaa ja tuloksena on Kappale eli Biisi, taideteos jos mikä. Helppoa nykyään. Jokamies voi olla taiteilija. Mutta miten tämä eroaa helistimen käytöstä lastenvaunuissa?

Eli musiikin kiinnostavuus on suoraan riippuvaista siitä, kuinka vaikeaa sen tekeminen on ollut?

onre: Eli musiikin kiinnostavuus on suoraan riippuvaista siitä, kuinka vaikeaa sen tekeminen on ollut?
 
Syntikalla on tavallaan helppoa tehdä musiikkia, kun ei tarvitse välttämättä osata soittaa mitään. Tosin sekin on mahdollista, kyllähän syntikoita usein soitetaan eri tavoilla livenäkin. Mutta tuosta voisi johtua, että syntikat on mahdollisuus tehdä musiikkia silloinkin jos ei osaa soittaa mitään, joka liittyy jonkin verran myös sävellystaitoihin, soittamalla ymmärtää musiikkia paremmin teoriassa. Toinen tekijä on ehkä sitten vain siinä, että syntikat on niin uusi tapaus. Kitaramusiikilla, varsinkin sähkökitaran tapauksessa, kesti vuosikymmeniä tuottaa muutakin kuin perussointuja varsinaisen musiikin seassa.

Drawbars: Pikku perjantaivuodatus vain. Ei liity mihinkään edelläesitettyyn esimerkkiin.
 
Laitetaan arpeggiaatori ja rumpubiitti päälle ja tapaillaan syntikan eri soundivärejä tapaillen koskettimistoa. Vaadittava taitohan tässä on minimaalinen, eikä metodi paljon eroa siitä, että laitetaan musiikin toistolaite päälle. Parin minuutin, tai puolen tunnin, kuluttua performanssin voi lopettaa ja tuloksena on Kappale eli Biisi, taideteos jos mikä. Helppoa nykyään. Jokamies voi olla taiteilija. Mutta miten tämä eroaa helistimen käytöstä lastenvaunuissa?
 
Mites tuosta eroaa olennaisesti blues-kierron hyödyntäminen rock-musiikin saralla? Vitossointuja, jotta palikatkin ymmärtävät ja osaavat?

Funkånaut: Mites tuosta eroaa olennaisesti blues-kierron hyödyntäminen rock-musiikin saralla? Vitossointuja, jotta palikatkin ymmärtävät ja osaavat?
 
Soittaa voidaan hyvin vaikka yhdellä soinnulla, ei se siitä kiinni ole montako sointua tai asteikkoa kappaleessa on. Jos bluesista puhutaan niin kyllähän sitä helposti voi tapailla lähes kuka vain. Mutta soittaa sitä hyvin ja kiinnostavasti on kokonaan toinen asia.

onre: Eli musiikin kiinnostavuus on suoraan riippuvaista siitä, kuinka vaikeaa sen tekeminen on ollut?
 
Hyvä kysymys.
 
Musiikin kuluttajan kannalta tuossa tuntuisi olevan jonkin verran perää sitä kautta, että esim. soittimen hallinnan taituruutta (mikä edellyttää ahkeraa harjoittelua) arvostetaan positiivisesti siinä missä itse lopputulostakin eli hyvää musiikkia. Tämä on sinänsä ok, vaikka joskus tuntuu siltä että tekninen taituruus ja visuaalinen performanssi on esim. rock-yleisölle jopa lähes pääasia.
 
Musiikin tekemisen kannalta taas on todennäköisempää saada kiinnostavaa musiikkia aikaan, kun on musikaalisuuden lisäksi ahkerasti harjoitellut soittamista ja/tai säveltämistä. Hyvää ei yleensä tule aivan helpolla.
 
Ääntä saa nykyään aikaan sähkövempainten ja erilaisten puolivalmisteiden avulla nappia painamalla ja joystickiä tai vastaavaa heiluttamalla. Mutta sitten kun kaikki osaavat sen yhtä helposti tehdä, taidon arvostuksella ja yleisön kiinnostuksella on taipumus laskea.

Mainittakoon "syntetisaattorimusiikista" Alessandro Cortini, korona-aikana Bandcamp on täyttynyt arkistojen aarteista niin ettei tiedä mistä aloittaa, mutta Volume Massimo ja Avanti (https://cortini.bandcamp.com/album/volume-massimo https://cortini.bandcamp.com/album/avanti) ovat kolahtaneet kovaa. Omanlaisensa tyyli ja miellyttävällä tavalla inhimillistä sekä ainakin meikäläisen tunnereseptoreiden kanssa resonoivaa musiikkia. Ja vaikka sitä gearia löytyy studiosta kosolti, niin ei tule myöskään oloa että tässä sitä vain masturboidaan pelkällä ison Buchla-läjän tuomalla oikeutuksella https://www.youtube.com/watch?v=BUtnzGeXUaQ

Quru: Mainittakoon "syntetisaattorimusiikista" Alessandro Cortini, korona-aikana Bandcamp on täyttynyt arkistojen aarteista niin ettei tiedä mistä aloittaa, mutta Volume Massimo ja Avanti (https://cortini.bandcamp.com/album/volume-massimo https://cortini.bandcamp.com/album/avanti) ovat kolahtaneet kovaa. Omanlaisensa tyyli ja miellyttävällä tavalla inhimillistä sekä ainakin meikäläisen tunnereseptoreiden kanssa resonoivaa musiikkia. Ja vaikka sitä gearia löytyy studiosta kosolti, niin ei tule myöskään oloa että tässä sitä vain masturboidaan pelkällä ison Buchla-läjän tuomalla oikeutuksella https://www.youtube.com/watch?v=BUtnzGeXUaQ
 
Minäkin tykkäsin tuosta. Cortinin musiikki on hyvällä maulla tehtyä. Voinee sanoa että mies hallitsee välineensä eikä päinvastoin.

Leikari:P.S. minusta jarret ja vangelikset ovat aina olleet turhan tylsiä ja "helppoja" . Toki joskus tulee kuunneltua, mutta enemmän koen ne ns. suurten massojen nätiltä kuullostavaksi musiikiksi kuin aidosti kiinnostusta ja innostusta herättäväksi. (Minulla ei edes ole yhtään Vangelis -levyä, jarreja muutama nimike kuitenkin...)
 
Entäs Yellow Magic Orchestra?
 
https://www.youtube.com/watch?v=clNt7ba3N6A

Krice: Syntikalla on tavallaan helppoa tehdä musiikkia, kun ei tarvitse välttämättä osata soittaa mitään.
 
Tai ylipäänsä pianolla. Helppo soittaa - tuottaa ääni - mutta vaikea soittaa hyvin.

lukethesis: Tai ylipäänsä pianolla. Helppo soittaa - tuottaa ääni - mutta vaikea soittaa hyvin.
 
Tai ihan millä vaan soittimella.

Henri Henri Olavi: Tai ihan millä vaan soittimella.
 
Mä en saanut trumpetista minkäänlaista ääntä pihalle kun kokeilin.

onre: Mä en saanut trumpetista minkäänlaista ääntä pihalle kun kokeilin.
 
Mä sain ekalla. Oboe oli haastavampi.

Ja minä ku olen(/Olin) wahwasti siinä uskossa ettei härmä-Suomesta yhäkään löytys yhtään
tyyppejä ketä ei kiinnostas paskan vertaa syntikat (siis enämpi ne Oikeet, ei vaan pelkkä pikseli-
tiatokonenäpertely versiot).
 
Jotakin tiatoo & kiinnostusta sentäs näyttäs olevan.

John Carpenterin uusimmat on kyllä ihan huikeeta settiä. Varsinki se, että miten noinkin lyhkänen kappale elää ja muuntuu, se on niinku jonkinlainen matka. Tänä vuonna julkastu Lost Themes III...
https://www.youtube.com/watch?v=l7AA4oZ8URA
 
Samoin Kebu (tuliki jo aikasemmin) jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Sitä on vaan niin mahtava kuunnella, ja nimenomaan levy kerrallaan. Sillä tyypillä on ajatusta siinä musassa. Tässä vaikka tämän vuoden levyltä.
https://www.youtube.com/watch?v=1g5l5yMhp-o
 
Anders Enger Jensen niin ikään on sellanen kaveri, että joka levyllä tulee kasallinen ihan mielettömiä hittejä ainaki mun mielestä. Tyyppi on hoardannu kämpän täyteen retrosyntikoita ja saa ihan mielettömiä maisemia ja melodioita niillä aikaan.
https://www.youtube.com/watch?v=QkHBHOpNU1k
 
Ja muutama vuosi takaperin tuli tää CHVRCHES vastaan, mikä on siinä rajoilla, että onko se jotain poppia vai synamusaa. Kai se sit on synapoppia. Mutta melodiat iskee ja samoin toi biitti.
https://www.youtube.com/watch?v=_mTRvJ9fugM
 
Puhumattakaan sit ku mennään vaikka Trance-osastolle, niin Gareth Emeryn ja Ashley Wallbridgen Amber Sun ja monet monet muut mitä nää herrasmiehet on tehny yhessä. Tää oli mun suosikkibiisi 2019. Ja Trance on genrenä muutenkin mun mielestä viimesen emt 6 vuoden aikana tehny aimoharppauksen eteenpäin. Siitä ku mennään taaksepäin, niin tylsää kuunneltavaa, mutta tätä musaa kyllä rakastan.
https://www.youtube.com/watch?v=vFe6K4ne6SA
 
Kyllä kiinnostavaa synamusaa löytyy. Varmaan tulee mieleen muutakin tässä. Sano jos haluat lisää.

Ianuarius:
 
. . .
 
Kyllä kiinnostavaa synamusaa löytyy. Varmaan tulee mieleen muutakin tässä. Sano jos haluat lisää.
 
Omalta osaltani ainakin sellaiset teokset, jotka sisältävät bassorummun 1. tahdilla koko kappaleen ajan, kierrän niin kaukaa kuin mahdollista. :-)

anonymuzik: Ja minä ku olen(/Olin) wahwasti siinä uskossa ettei härmä-Suomesta yhäkään löytys yhtään
tyyppejä ketä ei kiinnostas paskan vertaa syntikat (siis enämpi ne Oikeet, ei vaan pelkkä pikseli-
tiatokonenäpertely versiot).
 
Jotakin tiatoo & kiinnostusta sentäs näyttäs olevan.
 
Mitä tulee "oikeisiin", vanhan ajan analogisyntikoihin, hyvä mahdollisuus tutustua 80-luvun legendaarisiin laitteisiin on mm. Arturian V Collection. Esim. Yamahan CS-80 oli Vangelisin käytössä Bladerunnerin musiikissa.