Klassinen ›

Prophet: No miten ne ei-toivotut musiikilliset muoti-ilmiöt näkyvät Sibeliuksen monissa muissa, tunnetuissa teoksissa, kun jätetään sinfoniat kokonaan käsittelemättä?
 
Emme me oikeastaan voi jättää Sibeliuksen sinfonioita kokonaan käsittelemättä ja sivuuttaa niitä musiikinhistoriallisessa tutkimuksessa heikkoudestaan huolimatta johtuen niiden saamasta lujasta ja pysyvästä asemasta säveltaiteen kaanonissa kuuluessaan säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon niin kernaasti kuin tekisimmekin sen ja sivuuttaisimme sinfoniat olankohautuksella todeten että koska niistä puuttuu Melartinille ja jälkimadetojalaisille sinfonikoille ominainen romanttinen paatos, hehku ja emotionaalinen lataus niin ne mosaiikkimaista ja frigidiä klassismia edustavina teoksina pudotkoot unohduksen synkkään yöhön ja historian romukoppaan kykenemättä tyydyttämään emotionaalisten kokemusten tarvetta joka juuri on säveltaiteen perimmäinen tarkoitus jota Sibelius ei kykene täyttämään mutta triviaalimusiikissa Sibelius onnistui sinfonista tuotantoaan huomattavasti paremmin ja sellaiset teokset kuten jääkärinmarssi, ateenalaisten laulu ym. puolustavat hyvin paikkaansa ohjelmistossa niin ristiriitaisen kuvan kuin tämä asetelma heikosta sinfonikosta ja taitavasta triviaalimusiikin säveltäjästä meille antaakin vaikkei se musiikki sinällään kohoakaan kovin korkealle laadulliselle tasolle ollessaan ylittämätöntä vain omassa vaatimattomassa genreessään mutta vertailuja Sibeliuksen muusta marginaalisemmasta tuotannosta muiden säveltäjien kanssa on vaikea tehdä koska emme tunne esim. Tuukkasen sinfonisia runoja ja näytelmämusiikkia yhtä kattavasti kuin Sibeliukselta koska yleisradio ei ole täyttänyt kansansivistyksellistä tehtäväänsä taltioida ja esittää jo olemassa oleviakaan Tuukkasen kantanauhatallenteita kanavillaan joten emme pysty arvioimaan näiden säveltäjien välisiä todellisia voimasuhteita ja arvojärjestystä säveltäjien hierarkiassa näiltä osin mitä tulee perifeerisempään ja marginaalisempaan sävellystuotantoon johon Sibeliuksella vielä kuuluvat esim. Pohjolan tytär, Valse triste, Andante Festivo, Karelia sarja, tuonelan joutsen kuuluessaan kait Lemminkäis sarjaan, näytelmämusiikkiteokset ym. jota Tuukkasella vastaa musiikki Molierin erääseen näytelmään Amphitryon, kultainen karpalo, rakkaus, ihmisen tie, Sakuntala, kuunsokea jne. sekä sinfoniset runot Kalvean immen tarina, vuorten laulu, runolaulaja, ja muskettisoturit joka on säveltäjänsä tunnetuin teos jota yle kuitenkin alati panttaa levystössään vaikka Joensuun kaupunginorkesteri onkin levyttänyt levyllisen Tuukkasen jousiorkesterimusiikkia jossa on mukana ainakin yksi melkein täydellinen näytelmämusiikkisarja pienoissarja näytelmästä Pilvi joka kilpailee hyvinkin Sibeliuksen vastaavanlaisten sarjojen kuten paljon laajemman Joutsikin (svanevit) kanssa samassa kategoriassa joskin mielestäni jälkimmäistä subliimimpana teoksena miniatyyrimäisestä luonteestaan huolimatta ja jota juuri äsken kuuntelin pakahtuneena pohdiskellen samalla että mahtaakohan näin pienimuotoinen ja vain kolmesta osasta, Unikuva, Yksinäinen laulu ja Eepillinen sävelmä, koostuva näytelmämusiikki sarja kohota Tuukkasen levyttämättä jääneiden laajamuotoisempien ja kaikesta päätellen kunnianhimoisempien näytelmämusiikkisarjojen yläpuolella puhtaasti laadullisin kriteerein arvioituna kun ehtoosarjan kahta osaa lukuunottamatta vain se on päässyt levylle mitä pitäisin varsin paradoksaalisena ja absurdina olettamuksena ja väitteenä Tuukkasen suuri tuotteliaisuus ja intohimo kvaliteettiin ja sen mukaiset korkeat musiikilliset laatuvaatimukset huomioon ottaen vaikkei minulle olekaan koskaan suotu tilaisuutta tutustua ja perehtyä seikkaperäisemmin Tuukkasen laajaan ja hyvin fasinoivaan tuotantoon muuten kuin teosluettelon muodossa mutta jonka kvalitatiivisesti tasaisuudesta jotkut jousiorkesteriminiatyyrit antavat osviittaa kun Tuukkasen laajaan tuotantoon kuuluu edellä mainittujen teosten ja sinfonioiden ja ooppera Indumatin lisäksi myös mm. 5-osainen runoelma solisteille, kuorolle ja orkesterille ihminen ja elementit, Sinfoninen fantasia, Sinfonietta sekakuorolle, solistille ja orkesterille, teini sarja, kuunnelmamusiikkia Njiilikin laulu, Lemmen sarja, kuunnelmamusiikkia Orjan poika, Kosio sarja, Pieni sarja, Yöllinen vaeltaja, ritarisarja, Viimeinen paimen, kuunnelmamusiikkia Kuninkaan sormus, kantaatteja jne. jne. ja yleisesti ottaen Tuukkasen kuten myös Melartinin näytelmämusiikki onkin laadukkaampaa kuin Sibeliuksen vaikuttaen vahvasti siltä että monet muutkin tämän aikakauden, 30-50 luvun säveltäjät sävelsivät Sibeliusta kiehtovampaa näytelmä ja kuunnelmamusiikkia kuten Tauno Pylkkänen Punaisella neilikallaan Sibeliuksen näytelmämusiikin ollessa kitschimäisempää ja kaavamaisempaa kuin muiden edellä mainittujen säveltäjien ajatellen esim. Sibeliuksen musiikkia Shakespearen näytelmään Myrsky ja sen melko kaavamaista alkusoittoa joka muutoin saattaa olla rohkeampaa musiikkia kokosävelisine ja kromaattisine tekstuureineen kuin moni muu konservatiivisempi ja diatonisempi Sibeliuksen teos ja vaikka jotkut myrsky musiikin numerot kuten välisoitoista Miranda ja Caliban saattavat kantaa aitoa inspiraation leimaa ei teos kokonaisuutena kohoa mielestäni aivan Tuukkasen saman lajityypin luomusten tasolle ja väitteet joiden mukaan Myrskyssä Sibeliuksen orkestraalinen nerous on näyttävimmillään ja hänen kekseliäisyytensä, taitonsa luoda uusia, ennen kuulemattomia orkesterivärejä vaikuttaa suorastaan ehtymättömältä ovat tuulesta temmattuja sillä hän ei ole kyennyt sublimoimaan kappaleitaan ja valamaan niihin objektivoitua tunnetta siinä määrin kuin Tuukkanen omiin näytelmämusiikkiteoksiinsa tai ainakin osaan niistä, toivon mukaan, Sibeliuksen Myrsky musiikin useimpien herkällä kädellä kädellä piirrettyjen numeroiden kuten Najadien tai elonkorjaajien tanssi tyypillisine sibeliaanisine maneereineen säteillessä korkeintaan lempeää hohdetta syvempiä intohimon kieliä koskettamatta mutta edustaa kuitenkin kvalitatiivisessa tasaisuudessaan ja inspiration leimassaan Sibeliuksen näyttämömusiikkiteosten ehdotonta eliittiä ja parhaimmistoa vetäen vertoja esim. Deliuksen Hassanille joka heijastelee kuitenkin usein Sibeliuksen Myrskyä syvempiä tuntoja joidenkin naiskuorojen ym. numeroiden lähes impressionistisessa pehmeydessä ja ekspressiivisessä melodisessa kauneudessa vaikka kieltämättä myös Myrskyssä on paikoitellen joissakin lauluissa vastustamatonta melodista viehätystä vaikkakaan en koe pakahtuvani kuten Tuukkasesta koska sibeliuksen musiikista puuttuu postromanttinen hehku, tunnelma ja tekstuurit ollessaan hengeltään pikemminkin viileän klassillista ja kuin toisen luokan Mozartia simppeleine ja humoristisine puhallinsooloineen kuten toisessa balettinumerossa jossa shapes dances out tai sitten musiikki on muuten hyvin staattista kuten seuraavassa Intermezzossa sibeliuksen musiikin ulottuessa Corelli-ja Purcell-tyyppisestä barokista stravinskiaaniseen uusklassismiin mutta on mainettaan huomattavasti heikompi teos kuten niin usein Sibeliuksella koskettamatta salonkityylisenä musiikkina sielun syvimpiä sopukoita ja niin päätin testata teesini kestävyyttä kuuntelemalla ensin tuon balettinumeron 2 ja sitten Tuukkasen yksinäisen laulun pienoissarja Pilvestä ja kuinka ollakaan näistä kahdesta numerosta vain Tuukkanen sai minut pakahtumaan kohottauduttuani tuolilla istuen ylös kohti korkeuksia silmät kiinni puristuneena ja suu ammollaan kun Sibeliuksen lähinnä kevyempää salonkityyliä edustava balettinumero ei tuottanut klassisessa viileydessään humoristisine puhallinsooloineen minkäänlaista sielullista kokemusta mutta kyllä myrskyä mukavana ajanvietteenä ja hyvänä viihdemusiikkina kuuntelee kiitos tuoreen melodisen keksinnän ja melodisten oivallusten vaikkakaan sitä ei voi millään muotoa pitää suuren mestarin musiikillisena testamenttina tai joutsenlauluna vaikka niin on pitkään ilmeisesti vastaanottokyvyltään lahjattomien ja epäpätevien kommentaattorien ja tutkijoiden toimesta perusteetta luultu sillä 7. sinfonia, Tapiola ja Myrsky musiikki osoittavat että Sibeliuksesta ei koskaan tullut sitä suurta säveltäjää jollaiseksi hänet on jo kauan sitten mielletty niin surullista ja ikävää kuin se ehkä hänen kannattajiensa näkökulmasta onkin eikä Myrskykään josta puuttuu emotionaalinen syvyysperspektiivi ole suureksi mestariteokseksi tutkimusteni jälkeen osoittautunut vaan uudelleen kuuntelemani viehättävä mutta salonkimainen Mirandan välisoittokin häviää emotionaalisella voimalla mitattuna Tuukkasen eepilliselle säveltämälle pienoissarjasta pilvi emmekä voi olla tuntematta henkemme salpautuvan ajatellessamme kuinka paljon kaunista näytelmämusiikkia Tuukkaseltakin on jäänyt levyttämättä joka mitä todennäköisemmin ylittää myös pienoissarja Pilven vaatimattomiin mittasuhteisiinsakin nähden sinänsä korkean laatutason pohdiskeltuani sitä mahtoiko Tuukkanen sittenkin olla miniatyyritaiteilijana ja pienten herkkien impressionististen tuokio-ja tunnelmakuvien säveltäjänä etevämpi kuin sinfonikkona mistä meille on niukkkojen sinfonia ja näytelmämusiikkiteosten levytysten vuoksi vain vähän tietoa emmekä sen vuoksi kykene tekemään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä hänen syvimmästä ja aidoimmasta säveltäjäluonteestaan ja -olemuksestaan mutta juuri äsken kuuntelin kahteen otteeseen pakahtuneena tällaista lähes impressionistisen pehmeää pientä tunnelma-ja tuokiokuvaa nimeltä unikuva pienoissarjasta näytelmään pilvi ja sitten taas henkeä haukkoen eepillistä sävelmää kun juuri sitä ennen kuuntelemani Sibeliuksen välisoitto Miranda ei tuottanut minkäänlaisia väristyksiä eikä väreitä selkäpiissäni rokokootyyppisestä keveydestään johtuen ja on lähes täydellinen ihme ja sensaatio että joku suurelle yleisölle tuntematon säveltäjä kuten Tuukkanen tulee kuin puskista ja peittoaa ja voittaa murskaavasti Sibeliuksen kaltaisen suuren kansansuosikin emotionaalisella voimalla mitattuna jota ei voisi todeksi uskoa jollei sitä omin korvin kuulisi ja pakahtuneena sydämellään syvästi tuntisi ja voin sanoa menneeni retkuun ja halpaan nakkiin hankkiessani aikoinaan kokoelmiini läjäpäin Sibeliuksen musiikkia jossa osoittautui myöhemmin olevan kovin paljon pintakiiltoa eikä juuri lainkaan emotionaalista syvyyttä josta vasta suuri taide tunnetaan.