Aihe: Saatanan raskasta joulua
1
Jarke82
28.06.2021 21:01:50
Saatanan raskasta joulua on riemastuttanut ihmisten joulunodotusta jo neljän vuoden ajan. On laulettu joululauluja, poltettu piparikirkkoja ja jopa lennetty lumiukolla avaruuteen.
 
Viime joulun jakso jäi monestakin syystä tavallista lyhyemmäksi. Korvatakseen aiheuttamansa mielipahan torttutonttumme ovat suunnitelleet tälle vuodelle neljä(!) uutta jaksoa.
 
Ajatuksena on, että joka adventtisunnuntai ilmestyy uusi jakso joissa on jatkuva juoni. Mukana taas tutusti musiikkia ja rienausta, torttua ja piparia, joulun taikaa ja tunnelmaa.
 
Kaikkien rakastamien tonttupoikien Juggothin ja Jarmageddonin lisäksi rienausoperaatiossa ovat mukana monessa liemessä keitetyt elokuvantekijät Artturi Rostén sekä Sara Nieminen. Näiden veikeiden jouluaktiivien kädenjälki näkyy lukuisissa musiikkivideoissa sekä mm. elokuvissa Armomurhaaja, Älä vastaa, Väkevä hiki, The Defiler yms.
 
Näin kunnianhimoinen projekti ei onnistu ilman budjettia ja siksi onkin käynnistetty joukkorahoituskampanja jossa erinomaisia tuotteita ja palveluja hankkimalla voit tukea hanketta.
 
Lue lisää ja tutustu vastikkeisiin osoitteessa:
 
https://mesenaatti.me/2163/saatanan … asta-joulua-adventtikalenteri-2021/
Huurteisen ystävä
05.12.2021 02:37:44
Joulu tarvitsee raskautta, hattu nousee tälle toiminnalle välittömästi. Loistavaa kertakaikkiaan.
Älä ressaa, vaan rässää.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)