Klassinen ›

Äsken kuuntelin Sibeliuksen löysää ja vetelää 7. C duuri sinfoniaa ja meinasin nukahtaa sen suossa tarpovaan urkuhymnimäiseen flegmaattiseen ja mitäänsanomattoman nuukahtaneeseen sävelkieleen jota kuuntelin välinpitämättömästi haukotellen ja sitten ajattelin hieman piristää ja herätellä itseäni emotionaalisin kokemuksin ja pistin Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky-osan soimaan jota kuuntelin ekstaattisessa tilassa jo kolmannen kerran tänään varpaisilleni kohottautuen. Nyt kuuntelen Yle klassiselta Parryn kuorosinfoniaa, sinfonia sacraa joka ei vedä vertoja Moses Pergamentin juutalaiselle kuorosinfonialle.
 
On täysin käsittämätöntä että Sibeliuksesta on tullut sellainen kansallinen ikoni ja 1900 luvun merkittävimpiin kuuluva sinfonikko kun ajatellaan kuinka totaalisen surkeaa ja heikkoa hänen syntaksinsa ja sinfoninen muotokielensä on josta puuttuu rytminen draivi ja emotionaalinen voima tyystin ja sitä siitä huolimatta sitä esitetään jatkuvasti. Hänen saamansa asema säveltaiteessa on täysin ansaitsematon ja perustelematon.
 
Hämeenlinnasta kotoisin oleva isäni, joka oli korkeassa valtion virassa ja sotaveteraani, ei tuntenut syvällisesti säveltaidetta vaan kuunteli lähinnä kevyttä musiikkia luullen ja kuvitellen myös että Sibelius on suomen suurin säveltäjä, hokien että "Sibelius on yksi meidän suurimmista", missä hän oli totaalisen väärässä kuten asioihin syvällisesti perehtyneenä voin sen tiedostaa ja tiedottaa. Ja niin luulee moni muukin jolla ei ole laaja-alaista ja syvällistä tietoa ja ymmärrystä suomen säveltaiteesta joka pätee myös ihme kyllä jopa moniin kapellimestareihinkin joiden musiikillinen ymmärrys, tietoisuus ja kultivoituneisuus on tässä suhteessa alkeellista ja alhaisella, ala kouluikäisen tasolla. Koko meidän musiikkikulttuurimme ja kansallinen identiteettimme perustuu väärille arvoille.
 
Minä taas aivan hengästyin kun kuuntelin jälleen pingottuneena ekstaattisessa tilassa Tuukkasen Myrsky osaa Meri sinfoniasta jota ennen kuunneltu Sibeliuksen C duuri sinfonia vaikutti paljon vaimeammalta, vaisummalta, leppoisammalta ja staattisemmalta musiikilta josta en saanut minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia kuten Tuukkasesta jonka musiikissa on sisäistä hehkua enemmän kuin ajan hampaan nakertamassa Sibeliuksessa jonka miltei paikalleen jähmettynyt ja haparoiden tietään etsivä, vaivalloisesti etenevä, kylmäksi jättävä, aivosyntyinen sinfonia, ei ilmaise sisimpiä ja syvimpiä sydämen tuntoja kiihdyttämällä älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita ja sydämenliikkeitä vaan jää ulkokuoreen minkä lisäksi on todettava että sinfonia sisältää lainamateriaalia mm. sinfonian alun ja suuren pasuunateeman osalta joka muistuttaa Brahmsin 1. sinfonian finaalista ja ensin mainittu Deliuksen Elämän messusta.
 
Tuntuu aivan käsittämättömältä kun säveltäjä Ades väittää saaneensa Sibeliuksen ko. sinfoniasta fyysisen katharsiksen vain 14 vuoden iässä kun itse sain fyysisen katharsiksen Mozartista ja Beethovenista miltei saman ikäisenä teini-iässä mutta Sibelius ei ole milloinkaan vaikuttanut syvästi ja väkevästi tunteisiini kuten sentään aliarvostetut säveltäjät Melartin ja Tuukkanen vanhemmalla iällä joissa tuntuu olevan emotionaalista voimaa, latausta ja kosketuspintaa huomattavasti enemmän kuin Sibeliuksessa jonka musiikki on surullinen esimerkki siitä kuinka niin vähänsanova ja epäemotionaaalinen musiikki jonka reseptiossa sydän voittaa niin vähän on saanut mainetta ja kunniaa päästen miltei monopoliasemaan jota se musiikillisilla ansiollaan ei milloinkaan ansaitsisi monien muiden laadukkaampien ja emotionaalisesti väkevämpien säveltäjien vaipuessa paradoksaalisesti unohduksiin.
 
Sen voin kyllä todeta että Tuukkasen 2. viulukonserton levyttäminen Meri sinfonian lisäksi oli minusta aivan turhaa ja tarpeetonta sillä maanläheisestä ja melko keveästä konsertosta puuttuu Meri sinfonialle ominainen emotionaalinen lataus eikä se mielestäni myöskään yllä yhtä korkealle ja katoamattomalle kauneuden tasolle vaikkei tuota kokonaista sinfoniaa voikaan kuunnella Spotifysta tai tuubista sillä sieltä puuttuu tuo osin taivaallisen kaunis 16 ja puoli minuuttinen laaja avausosa miltei impressionistisessa pehmeydessään ja jousien aaltomaisessa melodiikassaan eteerisine kuorojaksoineen ja ekstaattisine duettovokaliiseineen joka kyllä sisältyy Finlandia Recordsin CD:lle.
 
Paljon palkitsevampaa ja mielekkäämpää olisi ollut Tuukkasen 2., 4., tai 6. sinfonian tai sinfonisen runoelman vuorten laulun levyttäminen Meri sinfonian ohella jolloin levylle olisi saatu 2 merkittävää ja painavaa suurteosta Tuukkaselta kevyemmällä kädellä sävelletyn leppoisan ja humoristisen viulukonserton sijaan vaikka eräässä Ylen radio-ohjelmassa jossa tuo ko. viulukonsertto aikoinaan soitettiin levyllä soittava viulisti kutsui sitä kansallisromanttisuudestaan huolimatta "hyväksi musiikiksi kuitenkin".