Kitarat: kitarakamat ›

dajackal: Vahvasti tämä. Itse olin nuorempana erittäin iloinen vanhempien ostamasta halpis-Squierista. Seuraavaksi kitaraksi ostin lukioiässä omilla rahoilla (ainakin melkein kokonaan) Ibanez RG1570:n ja siitä olin jo aivan pähkinöinä. Hintaa sillä oli 650 euroa.
 
Tuosta on nyt 17 vuotta, eikä sen jälkeisissä kaasutteluissa ole kertaakaan himottanut omistaa _parempaa_ kitaraa, koska tuo on niin hyvä, että en koe parempaa varmaan koskaan tarvitsevani. On niitä silti lisää tullut ostettua (about vastaavia, ei parempia), koska rahatilanne on sen sallinut ja tehnyt mieli omistaa erilaisia kitaroita.
 
Voisihan sitä toki ostaa raapaista jonkun J.customin, mikä olisi varmasti parempi, mutta sillä rahalla saatava parannus on niin pieni, että investoinnissa ei ole mitään järkeä. Saatan silti sellaisen joskus ostaa, mutta tuskin se onnellisuuttani juuri mitenkään muuttaa.
 
Sanoisin, että japanilaisesta Prestige RG:stä J-Customiin vaihtamalla saa lähinnä koristelua tai jonkun erikoisemman sähköpuolen konfiguraation.

Kun meen kitarakaupoille, niin ei mua työnnä pois mikään random merkkinen kitara tai muutoin erikoinen. Päinvastoin ajattelen, että mikäs aarre tämä on..
Kun after all, kitara ei ole muutakuin kapula johon on kiristetty kielet. Ei se hinnasta tai brändistä ole kiinni kuinka tuollainen keksintö toimii. Eipähän ainakaan ole brändilisää hinnassa. Nimikitarat kuitenkin ovat aika tylsiä, ei mitään erikoista, kaikki tietää ne.
Vaikka kyllähän kaikki tämän tietää. Toisilla vain kallistuu enemmän statuksen haalimisen puolelle eikä siinä mitään väärää ole.

Toiset ovat etsimässä keräilypostimerkkiä kansioon laitettavaksi, ja toiset sellaista jonka takapuolta nuolaistaan (hyi) ja joka lätkäistään kirjekuoreen.
 
Joskus on toki kyse soittimesta jota sekä ihaillaan että myös soitetaan säännölisesti, silloin postimerkkivertaus ei pelitä.

KaRa: Kun meen kitarakaupoille, niin ei mua työnnä pois mikään random merkkinen kitara tai muutoin erikoinen. Päinvastoin ajattelen, että mikäs aarre tämä on..
Kun after all, kitara ei ole muutakuin kapula johon on kiristetty kielet. Ei se hinnasta tai brändistä ole kiinni kuinka tuollainen keksintö toimii. Eipähän ainakaan ole brändilisää hinnassa. Nimikitarat kuitenkin ovat aika tylsiä, ei mitään erikoista, kaikki tietää ne.
Vaikka kyllähän kaikki tämän tietää. Toisilla vain kallistuu enemmän statuksen haalimisen puolelle eikä siinä mitään väärää ole.
 
Rivien välistä voi lukea, että tässäkin on käytössä jotkut tietyt reunaehdot. Haussa ei siis olekkaan hyvä kitara, vaan jotain muuta?
 
Hyvä kitara maksaa paljon. Muttei mitä tahansa.

Heroin: Rivien välistä voi lukea, että tässäkin on käytössä jotkut tietyt reunaehdot. Haussa ei siis olekkaan hyvä kitara, vaan jotain muuta?
 
Hyvä kitara maksaa paljon. Muttei mitä tahansa.
 
En ymmärrä.
Hyvä kitara ei välttis maksa paljoa.
ja tuntematon merkki ei tarkoita huonoa kitaraa.

KaRa:..
ja tuntematon merkki ei tarkoita huonoa kitaraa.
 
Ei toki, mutta eipä se myöskään ole mikään tae uskomattoman laadukkaasta soittimesta tai muustakaan. Onpahan vaan "tuntematon merkki", ja yksi monien joukossa. Eli merkin potentiaali "jää nähtäväksi".

fox: Ei toki, mutta eipä se myöskään ole mikään tae uskomattoman laadukkaasta soittimesta tai muustakaan. Onpahan vaan "tuntematon merkki", ja yksi monien joukossa. Eli merkin potentiaali "jää nähtäväksi".
 
Ei tietystikään. Yksi monien joukossa niinkuin kaikki muutkin.

Kuinka hyvin minä tunnistan laadun? mietin tässä, että miksi tunnen vetoa kalliimpiin vaihtoehtoihin, niin se vähän vaihtelee. Nuorempana nimi lavassa oli minulle huomattavasti tärkeämpi kuin nyt, mutta ei se nytkään ihan vailla merkitystä ole. Mutta alkujaan kun olin epävarmempi, niin kallis merkki ja hintalappu oli minulle laadun tae...... laadun jota en luottanut ominpäin tunnistavani. Merkki oli vähän niinkuin sertifikaatti, lupaus siitä että kyseessä on kritiikin kestävä peli. Niinpä myös silmä kovana katsoin ilmeitä ja kuuntelin kommentteja kun joku auktoriteettinä pitämäni soittaja kollega soitintani arvioi. Mutta ihan turhaan, eihän kukaan joviaali soittaja toisen aarretta paskaksi haukkuisi vaikka se sellainen olisikin. Myöskään merkkiin tuijottaminen ei ihan ongelmaton tapa tehdä ostosta ole.
 
Nykyisin olen paremmin perillä siitä mitä arvostan ja tunnistan itselleni merkitykselliset muuttujat soittimesta ja samaan aikaan merkin vaikutus on alkanut liudentua. Siitäkin huolimatta minulla on muutamia fixaatioita, jotka kertovat että en minä edelleenkään ihan kartalla ole laadusta. Jos rinnakkain on vaikkapa japanin Tokai ja vinkuintian Tokai, niin valitsisin jaappanilaisen siitäkin huolimatta, että sijoituksena se on tosi paljon huonompi kun toria katsoo. Jos rinnakkain meksikon Fenderi ja Amerikan Fenderi, niin luultavammin valitsisin Meksikon Fenderin, koska samaan rahaan mehikosta saa enemmän Fenderiä. Jos rinnakkain on CS Gibson ja stankku Gibson niin valitsisin CS:n jos minulla siihen vain olisi varaa.
 
Nyt kun katson kitaraständiini, niin siellä ei ole yhtään Gibsonia eikä Tokaita ja Fender on ameriikasta....... tämän on pakko tarkoittaa sitä, että jauhan vain paskaa täällä. Puhun suuta suuremmalla mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan, mutta oikeasti teen jotain ihan muuta :-D.

zedder: Aika harvoin ihmisen arkinen onnellisuus liittyy omistettuun kitaraan.
 
Ja jos joskus vähän liittyykin, niin luulen että pienituloisen perheen lapsi ilahtuu keskimäärin enemmän lahjaksi saadusta parin satasen LTD:stä, kuin hyvätuloinen hammaslääkäri/insinööri/(_muu, mikä?_) itse ostamastaan 4000 euron Custom Shop -Gibsonista/Fenderistä/X:stä.
 
Jos ei tahalleen ymmärrettäisi toista ihan väärin.
 
Siis että tarkoitin kun sanoin olevani onnellinen jostain kitarasta, että se vertautuisi johonkin "arkiseen onnellisuuteen" kuten esim. ystävät ja terveys? Vai mitä tarkoitit? Vai tarkoititko ettei harrastuksestaan saa olla onnellinen koska on asioita josta tulee olla onnellisempi?
 
Sama tuo seuraava kappale. Täyttä olkiukon pieksentää. Onko tässä nyt joku kisa, kuka on onnellisin ja mistä? Mietis kuinka onnellinen se aloittelija olisi, jos 200e LTD:n sijaan saisikin ESP:n. Onnellisuuden maksimi?

Sotkeekoha samiko onnellisuuden ja ilon?

samiko: Miten minusta tuntuu että KaRa haluaa vain vängätä vänkäämisen ilosta?.
 
En tiedä miksi sinusta tuntuu siltä. Ehkä olet herkässä tilassa tms.

Jos kitaran saa uutena 900e, ja siitä pyydetään 700e käytettynä niin kyl mä kävelen kauppaan. On kyl vähän jännät pyynnöt yleensä. Jos haluat saada kaupaksi niin puolet pois hinnasta.

yannara: Jos kitaran saa uutena 900e, ja siitä pyydetään 700e käytettynä niin kyl mä kävelen kauppaan. On kyl vähän jännät pyynnöt yleensä. Jos haluat saada kaupaksi niin puolet pois hinnasta.
 
Aika tapauskohtaista. Monesti näkyy Torilla viikon vanhoja kitaroita uudenveroisina, ja tällöin reilut -20 % uuden hinnasta on erittäin maltillinenkin hintapyyntö. Sanoisin että tällainen kitara menee kaupaksi. Jos myyjällä on 5-10 vuotta vanha USA Fender tai Gibson siinä n. tonnin hintaluokassa niin huoletta voi pyytää silloista vanhaa ostohintaa, koska uusien kitaroiden hinnat on noussut niistä ajoista huomattavasti.
 
Se että pitäisi myydä kitara -50% alennuksella vaatii jo mielestäni jotain vaurioita kitarassa, aggressiivista modaamista esim. uudella pintakäsittelyllä tai loppuunsoitettuja nauhoja. Myöskin joku erittäin kallis 3000-5000 euron ensimmäiselle käyttäjälleen customoitu soitin voi vaatia huomattavaa alennusta mennäkseen kaupaksi.
 
Ibanezin J-Customeista sanoisin, että kantsii ainakin kokeilla. Oli hintansa väärtti ehdottomasti, ja tonnin verran siinä ainoastaan oli hintaeroa japanilaisiin Prestigeihin. Ulkonäössä verrattuna Prestigeihin ei ole juuri mitään samaa ja viimeistely nauhatöineen on luokkaa uskomaton. Se jää harmittamaan, että monelta hankinnalta olisin välttynyt kun olisin älynnyt tällaisen aikaisemmin hankkia.

yannara: Jos kitaran saa uutena 900e, ja siitä pyydetään 700e käytettynä niin kyl mä kävelen kauppaan. On kyl vähän jännät pyynnöt yleensä. Jos haluat saada kaupaksi niin puolet pois hinnasta.
 
Huonojen kauppojen mestarina voin olla täysin samaa mieltä, on sitten kyse mistä vaan niin lähes ilmaiseksi pitäisi antaa jotta saa jotain kaupattua vaikka kyseessä olisi kuinka uusi tai uudenveroinen laite/soitin.
 
Myin kesällä yhden kitaran, ei nyt aivan puoleen hintaan mennyt, juurikin tuon hintaluokan soitin oli kyseessä, koteloineen n. 800 €:n kitarasta sain 450€.
No, korona kuritti sen verran että vähäisetkin keikat lähtivät ja kamaa tuli hävitettyä monen tonnin edestä muutenkin.
 
Heh, takavuosina myin amerikan vasuri-Straton 1996 vuodelta samaan hintaan eli 450€, oli kyllä sellasta tinkimistä ja vänkäämistä muutamalla ostajaehdokkaalla notta huh heijaa, yllättäen tämän palstan käyttäjistä oli kyse.
Taisi käydä niin että en jaksanut enää tuota ees taas veivaamista ja tinkaamista joten annoin mennä halvalla kun kitara ei ollut tuon kummoisempi.

niin huoletta voi pyytää silloista vanhaa ostohintaa
 
Aivan varmasti voi. Ja sitten jos joku vielä ostaakin, niin johan käy tuuri.
 
Mä sanon, että bulkki ei-vintagetavara, niin -30-50% uuden hinnasta pois, tai ei keskustella ollenkaan. Siis jos puhutaan joistain 1990-2010-lukujen peruskitaroista yms. peruspurpasta.

msalama: Aivan varmasti voi. Ja sitten jos joku vielä ostaakin, niin johan käy tuuri.
 
Mä sanon, että bulkki ei-vintagetavara, niin -30-50% uuden hinnasta pois, tai ei keskustella ollenkaan. Siis jos puhutaan joistain 1990-2010-lukujen peruskitaroista yms. peruspurpasta.
 
Pedaaleissa ja vahvareissa pääsääntöisesti alennus 30-50% hankintahinnasta on Torille hyvä sääntö. Sen sijaan kitaroissa kannattaa myyjän käyttää enemmän harkintaa. Hyväkuntoista vanhaa kitaraa voi ja kannattaa verrata siihen mitä uusi vastaavilla spekseillä maksaa ja tehdä siitä se -30% hintakorjaus. Tällä tavoin voi monesta kitarasta hintojen nousun myötä saada sen oman hankintahintansa takaisin 90-100%:sesti.
 
En minä ainakaan kesällä viitsinyt 9 vuotta vanhaa Gibsonin SG:tä myydessä huudella, että maksoin tästä uutena 990 euroa ja ostin käytettynä vastaavan paljon paremman 600 eurolla. Mun näkemys oli, että uusi vastaava maksaa 1450 euroa ja haluan tästä omastani 1000 euroa. Sain siitä 900 euroa ja se oli ihan markkinoiden mukainen hyvä hinta. Fenderin American Standard Stratocastereissa on sama homma, ja pirun tyhmää myyjän olisi tällä hetkellä tehdä siihen 10 vuoden takaiseen tonnin ostohintaan -50% korjausta. Toki noita silloin myytin käytettynä n. 500-600 eurolla, mutta ei lähde sillä hintaa enää.

ostin käytettynä vastaavan paljon paremman 600 eurolla
 
Niinpä niin. Ja mikähän nyt tarkkaan ottaen saa sut kuvittelemaan, että esim. mä olisin ostanut sen sun vehkeen 900€:n hintaan sen sijaan, että olisin itsekin tuossa tilanteessa äkännyt paljon paremman diilin?

msalama: Niinpä niin. Ja mikähän nyt tarkkaan ottaen saa sut kuvittelemaan, että esim. mä olisin ostanut sen sun vehkeen 900€:n hintaan sen sijaan, että olisin itsekin tuossa tilanteessa äkännyt paljon paremman diilin?
 
Ostin siis sen käytetyn 600 euron SG Standardin joskus vuonna 2016. Silloin niiden arvostus oli yleisesti 600-700 euron välillä käytettynä, mutta ovat nousseet huomattavasti sittemmin Gibsonin hinnankorotusten myötä. Jälkiviisaana olisi pitänyt ostella silloin käytettyjä Gibsoneita enemmänkin, ja myydä koronabuumin myötä pois.

The Jack: En minä ainakaan kesällä viitsinyt 9 vuotta vanhaa Gibsonin SG:tä myydessä huudella, että maksoin tästä uutena 990 euroa ja ostin käytettynä vastaavan paljon paremman 600 eurolla. Mun näkemys oli, että uusi vastaava maksaa 1450 euroa ja haluan tästä omastani 1000 euroa. Sain siitä 900 euroa ja se oli ihan markkinoiden mukainen hyvä hinta. Fenderin American Standard Stratocastereissa on sama homma, ja pirun tyhmää myyjän olisi tällä hetkellä tehdä siihen 10 vuoden takaiseen tonnin ostohintaan -50% korjausta. Toki noita silloin myytin käytettynä n. 500-600 eurolla, mutta ei lähde sillä hintaa enää.
 
Siinä sen näkee että Gibson on järkiostos. Sullakin Gibsonilla soitto maksoi 10e/vuosi.