Kitarat: kitarakamat ›

Kid egoa lainatakseni, https://muusikoiden.net/keskustelu/59
 
Pidetään politiikka sille kuuluvalla alueella ja kaikilla on vähemmän mielipahaa.

-— Moderaattori —-

Sir Härö: Kid egoa lainatakseni, https://muusikoiden.net/keskustelu/59
 
Pidetään politiikka sille kuuluvalla alueella ja kaikilla on vähemmän mielipahaa.
 
Kannatetaan, politiikan saisi muutenkin karsia somesta pysyvästi ja peruuttamattomasti.
 
Alkuperäinen aihe oli minusta tosi kiehtova ja se avasikin monia näkökulmia ja tämä keskustelu kaikkinensa on tuonut niitä esille ihan kiitettävästi. Viimeinen viisipenniseni siihen on asia, joka ei ole vielä tullut esille. Nimittäin, että olipa kitara kallis tai halpa tai hieno tai askeettinen, niin se on tuotantoväline. Mietin, että mitä näköaloja tämä tieto asiaan tuo.
 
Itse jaan kulutushyödykkeet karkeasti tuotantovälineisiin ja kulutusvälineisiin ja sitten tietenkin on hybridejä, joilla tehdään molempia (esimerkiksi tietokoneet jossain määrin kännykät ja tabletit, vaikka viimeksi mainitut luenkin enemmän sisällön kuluttamiseen suunnitelluiksi laitteiksi). Toki kulutushyödykkeitä on paljon usempaakin kuin kahtalajia (esimerkiksi korut ei oikein tunnu sopivan kumpaankaan mainituista etc.).
 
Mutta jos nyt otetaan vaikka televisio tai tabletti, niin niiden arvohan on suoraan kytköksissä siihen, kuinka hyvin ne tuo sisällön kuluttajan saataville.... eikä niillä sitten oikein muuta arvoa tunnu olevankaan, ei telkkarilla tai kännykällä oikein pysty brassailemaan edes naapureille. Samoin tuntuisi, että telkkarin tai kännykän pääomakustannus tuntuisi olevan aika mitätön siihen nähden kuinka paljon niiden sisältöön saattaa syytää rahaa.
 
Kitara on taas tuotantoväline ja sen arvosta yksiosa tulee siitä kuinka hyvin se palvelee tätä tarkoitustaan eli kuinka hyvin se tukee ja mahdollistaa käyttäjänsä tuotteliaisuutta (muusikoidennet kielellä, kuinka usein se tulee otettua käteen ja kuinka hyvin se soveltuu määriteltyyn käyttöön tai kuinka paljon se ruokkii käyttäjässään käyttötapoja, joita hän ei edes ollut tullut ajatelleeksi). Mutta sepä ei näytäkään olevan ainut osa, vaan sitten on ainakin tämmöinen keräilyosa eli kitara tuottaa ihan suoraa omistamisen iloa, joka ei ole kytköksissä sen käyttöarvoon. Olen huomannut, että omistamisen iloon liittyy ainakin keräilyulottuvuus, identiteettiulottuvuus (jonka alle voitaneen laittaa nämä, että Jimi Hendrixillä oli samanlainen, syyt. Tai että soitin kertoo käyttäjälle jotain itsestään tai tuo tunteen johonkin ryhmään kuulumisesta), naapureille brassailu-ulottuvuus taitaa tosiasiassa olla aika vähäistä (se mitä olen ollut tekemisissä toisten soittajien kanssa, en vain muista että olisin ikinä kadehtinut kenenkään soitinta tai että minun soitinta olisi kadehdittu. Brassailutarpeen tyydyttää satakertaa paremmin itse soitto, joka joillakin on kadehdittavan suvereenia).
 
Mutta raha? se liittyy rajallisuuteen ja niin liittyy myös hienot kitarat ja erityisesti keräilyarvoa nauttivat vintageihmeet. Onko tämän ketjun suurin oppi itselleni lopultakin se että tämä kysymys on huomattavasti monisyisempi kuin päältäpäin uskoisi.

hallu:
..
 
Mutta raha? se liittyy rajallisuuteen ja niin liittyy myös hienot kitarat ja erityisesti keräilyarvoa nauttivat vintageihmeet. Onko tämän ketjun suurin oppi itselleni lopultakin se että tämä kysymys on huomattavasti monisyisempi kuin päältäpäin uskoisi.
 
Raha herättää tunteita ja niitä tuntemuksia on saatu lukea tässä ketjussa (osa pitää omia tunteitaan totuuksina - jännä) :D vaihdon välineiden arvotus lienee transaktiokohtaista ja riippuvainen osapuolien sen hetken tilanteesta ynnä tarvehierarkian lihallisempien tasojen vakaudesta

Ykköskriteeri kitaralle on se, että se on hyvä. Tuo taas vaihtelee soittajakohtaisesti. Mieluummin ostan hyvän kuin kalliin. Itselläni on hyviä kitaroita, enkä vaihda.

Olen soitellut muutamallakin hyvällä ja laadukkaalla kitaralla jotka ovat minulle huonoja, tai ainakin huonosti sopivia.

No mä olen kanssa soitellut yhdellä aikoinaan omistamallani mintillä ja täysin alkuperäisellä -69 vintagestratolla, joka oli kaikkien mahdollisten mittareiden mukaan täysin sysipaska pala kuollutta puuta, ja esim. nää mulla nyt käyttökeppeinä olevat halpis-epi ja skuju on kummatkin kitaroina aivan helvetin paljon parempia. Mutta saihan siitä stratikanpaskasta myydessä kuitenkin kottikärryllisen rahaa joltain korkinsniffaajaurpolta joka varmaan laittoi sen kotonaan vitriiniin tai jotain, eli kitarat ja raha todellakin sopivat yhteen :D

hallu: naapureille brassailu-ulottuvuus.
 
Paljon asiaa tekstissäsi. Tuossa naapureille brassailussakin on perää, mutta siinä on tietynlainen vauhtisokeus - kuten ehkä muutenkin. Kun koko elämä pyörii kitaroiden ympärillä, voi luulla että se 3000€ kitara on merkittävästi parempi kuin 500€ kitara. Henk.koht. se näin usein onkin, mutta johtuu perspektiivin puutteesta ja siitä, että omassa päässä lähes mitättömät yksityiskohdat ovat saaneet ihan järjettömät mittasuhteet (nitrolakkaus).
 
Reality check: valitettavasti ketään ei kiinnosta sen pienen piirin ulkopuolella mitä sun kitara maksaa. Omalla kohdalla vieläpä niin, että ne ainoat ko. asiasta kiinnostuneet löytyy täältä. Ei mun bändikaverit ja muutkaan ystävät välitä soitinten hinnasta pätkän vertaa. Vastaavasti pienenä analogiana itseä ei ole ikinä kiinnostanut muiden autot; se on auto, mitä sitten? Aivan yks ja sama millainen se on, kunhan se menee paikasta toiseen.

msalama: No mä olen kanssa soitellut yhdellä aikoinaan omistamallani mintillä ja täysin alkuperäisellä -69 vintagestratolla, joka oli kaikkien mahdollisten mittareiden mukaan täysin sysipaska pala kuollutta puuta, ja esim. nää mulla nyt käyttökeppeinä olevat halpis-epi ja skuju on kummatkin kitaroina aivan helvetin paljon parempia. Mutta saihan siitä stratikanpaskasta myydessä kuitenkin kottikärryllisen rahaa joltain korkinsniffaajaurpolta joka varmaan laittoi sen kotonaan vitriiniin tai jotain, eli kitarat ja raha todellakin sopivat yhteen :D
 
Se meni juuri oikeaan paikkaan ja oikeaan käyttöön, jos noin kävi.

Niin meni. Ja mähän siis rakastan vintagekeppejä, mutta kyllä niilläkin joku käyttöarvo on oltava.
 
Ja sehän on muuten niinkin, että ne soittamattomat aarteet on useammin paskoja kuin ne traktorin perässä vedetyn näköiset. Kas kun jos kukaan ei ole viitsinyt heskan 50-60 vuotisen taipaleen aikana sitä soittaa, niin jokuhan siinä on pielessä! Tosin poikkeuksiakin on, koska esmes toi mun -76 kustomtele on pakasta vedetyssä orkkiskunnossa ja silti helvetin hyvä kitara. Ja niin on kyllä tuo -73 Deluxekin, hyvin vähän soitettu orkkiskuntoinen mutta silti aivan sattans suloinen kitara...

msalama: No mä olen kanssa soitellut yhdellä aikoinaan omistamallani mintillä ja täysin alkuperäisellä -69 vintagestratolla, joka oli kaikkien mahdollisten mittareiden mukaan täysin sysipaska pala kuollutta puuta, ja esim. nää mulla nyt käyttökeppeinä olevat halpis-epi ja skuju on kummatkin kitaroina aivan helvetin paljon parempia. Mutta saihan siitä stratikanpaskasta myydessä kuitenkin kottikärryllisen rahaa joltain korkinsniffaajaurpolta joka varmaan laittoi sen kotonaan vitriiniin tai jotain, eli kitarat ja raha todellakin sopivat yhteen :D
 
Nii, kuppia otettu, right?
Ööh, En ole omistanut yhtään pre 73-stratoa, mutta kitarapajalla ja muutamien tuttujen takia päässyt soittaa. Joku kokemus on asiasta jotain tiedän, haluisin luulla niin.
 
Stratoja 1973-1996 satoja, jotain tiedän.

Nii, kuppia otettu, right?
 
Ja vitut.
 
Kitarat ovat yksilöitä ja mulla oli myös toinen helvetin hyvä -69 Stratokin noihin aikoihin, ja sen myynti kirpaisee vieläkin. Vaan kun se ei poista sitä, etteikö se toinen olisi ollut täysi paska, koska se oli.
 
Mutta skittat ovat tosiaan yksilöitä. Ja niinpä mä olenkin nyt onnistunut löytämään 2 hyvää 70-luvun kitaraa. Ja joo, sekään ei toisaalta muuta sitä yhtään, että suhteellisesti eniten paskaa tehtiin juuri 70-luvulla.
 
Vaan kun eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita mitkään näistä. Ja se just on se pointti.

hallu: Mutta jos nyt otetaan vaikka televisio tai tabletti, niin niiden arvohan on suoraan kytköksissä siihen, kuinka hyvin ne tuo sisällön kuluttajan saataville.... eikä niillä sitten oikein muuta arvoa tunnu olevankaan, ei telkkarilla tai kännykällä oikein pysty brassailemaan edes naapureille.
 
Se ettei tällä hetkellä Suomessa pääse keulimaan telkkarin tai kännykän omistamiselle liittyy suoraan niiden hintaan ja halpaan tuotantoon Aasiassa. Rahan määrä merkitsee paljon kaikissa asioissa. Jos mietitään telkkaria, niin sellaisen omistaminen oli Suomessa 60-luvulla iso statussymboli ja sitä tultiin ihailemaan naapuritaloistakin. Noin 15 vuotta sitten pääsi pätemään ison taulutelkkarin omistamisella. Ne maksoivat silloin alkuun järjettömiä summia, ja tietyt tyypit osamaksulla päivitteli ihan brassailun ja kilvoittelun takia kotiteatterilaitteistojaan vuosittain. Nyt ei litteänäytöinen parin sadan euron telkkari herätä enää kenessäkään intohimoja.
 
Kännyköissä on sama juttu, eli hintojen lasku on vienyt niiltä statusarvon. Ysärin alussa ainoastaan todellinen rahamies omisti matkapuhelimen. Vielä muutama vuosi takaperin oli varsinkin nuorison mutta myös vanhempien keskuudessa pakottava tarve omistaa iPhone. Jokaisella on jo tänään älypuhelin, ja niitä saa halvimmillaan parin päivän palkalla.
 
Itselläni ei ole mitään tarvetta esitellä soittokamoja ulkopuolisille paitsi korkeintaan täällä. Suomalaisissa on kateus niin vittumainen piirre. Harmittaa kun joskus vahingossa on joku vähääkään mistään mitään ymmärtävä vieras päässyt näkemään pari Gibsonia ja Marshall-kaappia. Ne herättää suuria epäilyksiä, että rahaa on käytetty ja paljon. Nämä brändit tunnetaan, ja arvo kuvitellaan helposti luokkaan 5 x todellinen arvo. Maksoin esim. Gibsonin SG Stankusta muistaakseni 600 euroa, ja sitten saan sillä 40 000 euron autoa ajavan kadehtimaan itseäni. Väellä on myös ihme käsitys, että kitaroiden osto on kuin polttaisi rahaa roviolla. Jos pistäisin kaikki kamat myyntiin, niin en usko koko vuosien kamarunkkauksen loppuhinnan olevan kuin pari tonnia. Kulut tulisi niistä parista uutena ostetusta kitarasta, ja suurin osa käytetyistä lähtisi varmaan omillaan tai pienellä voitollakin. On minulla tosin ollut hyvin vahvasti raha, arvon säilyminen, hintalaatusuhde yms. aina vahvasti hankintoja tehdessä mukana. Niiden takia olen päässyt pienillä kustannuksilla kierrättämään ison määrän laitteistoa ja spesiaalisempaakin tavaraa. Sellaista mitä ei ikinä uutena listahinnoilla raaskisi hankkia. Jotenkin uskon että itselle mieluisimmat soittokamat löytyy parhaiten sillä tavalla. Jos soittaa yhdellä kitaralla koko ikänsä, niin ei voi tietää hyvän ja huonon kitaran eroa tai sitä mikä sopii omiin käsiin parhaiten. Se ei välttämättä ole ollenkaan se nuoruuden aikainen ihannekitara.

BugBadWolf: Outo muusikko? Itse mittailen aina kavereiden autot. Jotta mahtuuko kitarakamojen lisäksi rumpusetti ja/tai pikku PA.
 
Eikös tuota varten bändissä ole basisti?

The Jack: Jos soittaa yhdellä kitaralla koko ikänsä, niin ei voi tietää hyvän ja huonon kitaran eroa tai sitä mikä sopii omiin käsiin parhaiten
 
Tässä lauseessa on suuri viisaus.

Jii: Ykköskriteeri kitaralle on se, että se on hyvä. Tuo taas vaihtelee soittajakohtaisesti. Mieluummin ostan hyvän kuin kalliin. Itselläni on hyviä kitaroita, enkä vaihda.
 
Näin on, itse kävin tuon kirotun "Gibson,PRS ym.." vaiheen vuosia sitten läpi ja totesin että se Gibsonin SG/LP oli aika surkea laitos hintaansa nähden. PRS ok, mutta edelleen liian kallis siihen nähden kuinka hyviä soittimia saa nykyään pieneen rahaan.
Möin kaikki "merkkikitarat" pois omakustannehintaan (onneksi) ja siirryin katselemaan n. 200-400€ hintaluokan soittimia ja noiden ns. aloittejoiden kitaroiden taso on kyllä noussut huimasti.
 
Omistuksessa nyjyään 3 kitaraa: Jackson JS32Q Dinky HT, Yamaha Pacifica 311H ja Harley Benton SC-Custom II.
Mistään en ole jäänyt paitsi ja kitaroiden yhteenlaskettu hinta on 586€
ja on mista valita.
Noista HB ja Pacifica ostettu käytettynä ja Jackson uutena musicstoren poistona.
Hinta ja markkinointi hype eivät ole tae hyvästä.

Pauli Lappalainen: Eikös tuota varten bändissä ole basisti?
 
Ihminen ei pääse eroon lapsuusiän trumoista kovin helposti. Olen tätä yrittänyt salata, mutta kun kerran todistusaineistokin on jo netissä, tunnustan että tein ensimmäiset soittokeikkani basistina.

Kyl määki kerra Suame Turuus. Siis läbäl ja gännis. Siis bassoa.

msalama: Kyl määki kerra Suame Turuus. Siis läbäl ja gännis. Siis bassoa.
 
Muistin juuri että olen soittanut bassoa baariyleisölle nimenomaan Turussa. Ja tietenkin kännissä.
 
...tietenkään voi unohtaa tällaisia, vaikka haluaisi. Muuten menee juodessa muisti ja sitten käy niin että vuosi kaato(tiedän, mitä kirjoitin tähän)kännin jälkeen ovella on aivan tuntematon tyttö, lastenvaunut ja asianajaja...

että vuosi kaato
 
Nuorukaiset, muistakaa tämä ilmaus, koska te tulette tätä tulevina baarijuoppoina / pizzeriannurkkakitaristeina vielä tarvitsemaan.
 
PS. kännin jälkeen ...seuraa GANUUNA, kuten mulla just nyt. Öitä. Röyh.