Klassinen ›

Markusmies: Eiköhän tuo nyt ollut vähän liikaa, vaikka et Sibeliuksesta pidäkään.
 
Niin sehän ei ollutkaan minun mielipiteeni eikä käsitykseni asiasta vaan olen vain kopioinut netistä jostakin Sibeliusta käsittelevästä tutkimuksesta mitä Theodor Adorno on Sibeliuksesta sanonut mutta en enää muista lähdettä mistä tuo sitaatti oli mutta voin yrittää ottaa siitä selvää. Pahoittelen jos olen tällä sitaatilla loukannut tunteitanne. Se ei ollut suinkaan tarkoitus.
 
Minusta se ei ollut kuitenkaan niin jyrkästi ja raadollisesti todettu eikä säveltäjän persoonaan kajoava kuin mitä eräs amerikkalaisprofessori tutkimuksessaan Sibeliuksesta väittää joskaan tuskin tohdin sitä tässä lainkaan edes mainita koska ilmapiiri tällaisille provosoiville lausunnoille on niin kielteinen ja paheksuva.
 
Itse en puolla lainkaan tällaisia natsisyytöksiä Sibeliusta vastaan vaan uskon hänen toimineen kaikessa pelkästään hyvässä uskossa vaikkei se tietenkään yksin riitä kohottamaan taidetta katoamattoman kauneuden tasolle jos eivät taidot siihen riitä ja voin sanoa omasta puolestani että kritikkini kohteena on pelkästään hänen musiikkinsa. On esim. Yrjö Kilpistä ja oliko Linkoakin vastaan esitetty natsisyytöksiä tämän muistaakseni esiinnyttyä natsien tilaisuuksissa mutta ei se hänen musiikkinsa arvoa ja korkeata laatua vähennä vähäisessäkään määrin eikä tahri tai saata sitä huonoon valoon mitenkään.
 
Eikä sillä ole oikeastaan minun pitämiseni kanssa mitään tekemistä että etenkin Sibeliuiksen askeettiset, staattiset ja frigidit myöhäissinfoniat eivät puhuttele kuulijan tunteita ja saa häntä haltioitumaan ja pakahtumaan sillä kernaasti minäkin kuuntelisin Sibeliuksen sinfonioita mitä suurimmalla nautinnolla ja tyydytyksellä ja lukisin hänet suomen merkittävimpien säveltäjien joukkoon jos ne vaikuttaisivat kohottavasti tunteisiin kuten vaikka Melartin ja Tuukkanen ym. suuret ja vaietut sinfonikkomme Saikkola, Pesonen, Aaltonen, Leiviskä, Fougstedt, Karjalainen, Fordell, Pergament, Linko, Ranta jne jne.mutta kun Sibelius vaikuttaa minusta olevan näistä kaikista ja monista muista heikoin säveltäjä sillä hänen teoksistaan eivät puhu mitkään imaginaariset intohimot. Arvostan myös monia varhaisia modernisteja Sibeliusta enemmän.
 
Tein jälleen pienen kokeen tai empiirisen testin ja kuuntelin aluksi Sibeliuksen 5. sinfonian miltei minimalistista finaalia jousien huminoineen ja alati toistuvine käyrätorvien keinuvine aiheineen joka ei vaikuttanut tunteisiini oikein mitenkään pienen pientä sentimentaalista virettä ja toisinaan pientä huvittuneisuuden tunnetta ehkä lukuunottamatta jonka jälkeen siirryin kuuntelemaan suurin odotuksin Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky-osaa kun tuota laajaa 16 ja puoli minuuttista kaunista vaikkakaan ei yhtä dramaattista uutta Tuukkasta sisältävää avausosaakaan lähes impressionistisessa pehmeydessä ja jousien aaltomaisessa melodiikassa ei Spotifyssa eikä tuubissa ole niin vaskien fanfaareiden ja patarummun tremolon myötä suuni revähti jälleen ammolleen ilmaa huohottaen haukkoen ja silmät painuivat tiukasti kiinni kohottautuessani päätäni nostaen istuvaltani kohti katonrajaa osaksi musiikin emotionaalisesta voimasta ja sen romanttisesta hehkusta pakahtuneena osaksi itse aiheutettuna kiihkona. Toistin kokeen vähän myöhemmin ja tulos oli sama joten tämä todistaa Tuukkasen musiikin ylivertaisuuden Sibeliukseen nähden. Mikä vielä ihmeellisempää, Sibeliusta soitti sentään maailman paras orkesteri kapellimestarinsa Rattlen johdolla kun Tuukkanen sai tyytyä Jyväskylän sinfoniaorkesterin soittoon ja silti voimasuhteet olivat Tuukkaseen päin kallellaan.
 
Jostain syystä katseeni ei millään suostu kohoamaan ylös Sibeliuksen musiikkia kuunnellessa kuten tapahtuu ylevöityneenä Melartinia ja Tuukkasta kunnellessa vaan Sibeliuksen emotionaalisesti köyhä musiikki saa sen valumaan flegmaattisena, apaattisena ja velttona kohti lattianrajaa.
 
En ymmärrä mitä ihmiset näkevät Sibeliuksen vaisuissa ja sentimentaalisissa, kauhtuneissa ja tunkkaisissa sinfonioissa kun taas Tuukkanen tuntuu tekevän minut välillä sekapäiseksi musiikkinsa romanttisella paatoksella ja valtaisalla hurmiolla noin positiivisessa mielessä. Sen tämä leikkimielinen mutta selvää kieltään puhuva koe osoittaa ettei Tuukkanen ole ainakaan Sibeliusta yhtään huonompi säveltäjä eikä hänen jälkimadetojalainen musiikkinsa ansaitsisi siten sitä täydellistä ja epäoikeudenmukaista unohdusta joka sen osaksi on tullut. Sibelius käy vaatimattomassa ja kunnianhimottomassa minimalistisessa ilmeessään pienestä alkulämmittelystä ennen kuin vasta Tuukkasessa päästään itse asiaan intohimontäyteisillä romanttisilla vyörytyksillään.
 
Olisipa meillä kaikki Tuukkasen sinfoniat ja muut orkesteriteokset levytettynä sillä niin kaunista musiikkia sanan varsinaisessa mielessä hän on moniin nykypäivän modernisteihinkin nähden säveltänyt että on suuri menetys musiikkia rakastavalle yleisölle kun hänen musiikkiaan ei voi kuulla enempää.
 
Itse petyin aikoinaan todella raskaasti kun Sibeliuksen musiikki ei vastannutkaan niitä suuria odotuksia joita olin siihen etukäteen asettanut vaan esim. 5. sinfonia alkuviehätyksen jälkeen osoittautui sävelkieleltään paljon odotuksia heikommaksi teokseksi ikuisessa tremolossaan kuten eräs saksalainen kapellimestari sitä luonnehti kyseenalaistaen täysin teoksen sinfoniana ja Adorno ja Leibowitz mielestäni täysin ansaitusti kritisoivat teosta sen triviaaleista aiheista eikä sen frigidi ja mosaiikkimainen klassismi sovikaan postromanttiseen sinfonia konseptiin ja formaattiin yhtä sujuvasti kuten esim. kontrapunktisemmin ajattelevan Erkki Melartinin saksalaiseen orkesteritraditioon liittyvien sinfonioiden heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien pitkälinjaisempien ja laajakaarisempien romanttisten lauluteemojen pakahduttava hengen palo.