Aihe: Ajatuksia / vinkkejä pikku-PA:sta.
1
kasepere
09.07.2004 16:38:42
Päätteesi riittää hyvin treenikäpille ja suurimpan osaan keikkapaikoistakin kaapeista tietenkin riippuen. Ko. pääte on hyvä työjuhta, jota myöhemmin voit käyttää vaikka subbareissa tai monitoreissa, mikäli tarpeet kasvavat.
 
TR225 -kaapit ovat sitten asia erikseen. Minula itselläni on samanlaiset kaapit ja olen tehnyt niillä bändeille PA-keikkaa ja myös omalla bändilläni ne ovat olleet käytössä joissain tilanteissa. Kun äänimäärä- ja "potku"vaatimukset kasvavat, niin ko. kapit vaativat aina subbarit. Ne eivät yksinkertaisesti jaksa hirveän suurilla volumeilla toistaa bassoja ja aloittavat "kolisemisen", joka on kiusallista varsinkin suurien "kliimaksien" hetkillä.
Ko. kaiuttimet ovat kevyet roudata, joka johtuu sitä, että ne ovat varsin ohutta lastulevyä, josta johtuu myös kolinat. Lisäksi heikko rakenne aiheuttaa helposti myös koteloihin selkeitä fyysisiä vaurioita, joita on tapahtunut myös minun kaiuttimilleni. Jos on taitoja ja haluja, niin ko. pöntöistä saa hyvät keikkakaverit, kun tekee niihin kokonaan uudet kopat vanerista ja villoittaa ne kunnolla.
Kuitenkin kaikesta edellä kertomastani huolimatta, ko. kaapit toimiva kokoäänialueen kaappeina tyydyttävästi pienissä toteutuksissa ja hyvällä päätteellä ( esim. sinun QSC), jakosuotimella ja subbareilla varustettuina ne soivat hyvinkin mallikkaasti.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)