Klassinen ›

Suomessa ei tueta kulttuuria riittävästi. Olisi näet ensiarvoisen tärkeää saada sellaisten suurien ja vaiettujen suomalaissinfonikoiden sinfonioita levylle joista ei ole entuudestaan olemassa ainuttakaan levytystä. Pitäisikö siis ottaa yhteyttä musiikin edistämissäätiöön ja pyytää levytysprojektille huomattavaa sponsoritukea jotta saisimme kansallisesti arvokkaan hankkeen toteutettua?

Musiikkia voidaan pitää hyvin problemaattisena taidemuotona sellaisen kuluttajan näkökulmasta joka haluaisi tutustua mahdollisimman laajasti suomalaisessa taidemusiikin kaanonissa oleviin säveltäjiin mahdollisesti Sibeliukseen kyllästyttyään koska vain harvat osaavat lukea partituuria ja vain harvojen säveltäjien musiikkia tai heidän sinfonioitaan on julkaistu kaupallisilla äänitteillä ja orkestereiden ohjelmistossa heidän musiikkiaan on tavallisesti vieläkin vähemmän. On vaikea saada tietoa mistään muista kuin vain populaareimmista säveltäjänimistä kuten Sibeliuksesta ellei heidän musiikkiaan sitten ole sattumalta levytetty jonkin verran kuten Tuukkasta eikä näin ollen voida tarjota kuulijalle mitään muita vaihtoehtoja kuin vain levytetyn musiikin puitteissa esiintyviä nimiä, etupäässä Sibeliusta. Mutta vain harvojen historiallisten säveltäjien musiikkia ylimalkaan on levytetty koska ei ole kaupallisesti kannattavaa levyttää sellaisten tuntemattomien säveltäjien musiikkia joka ei myy hyvin vaikka se olisi kansallisten etujen mukaista ja näin ollen monet taitavatkin klassikkoainesta omaavat suomen musiikin kaanoniin kuuluvat säveltäjät jäävät ikävä kyllä tuntemattomiksi nimiksi suurelle yleisölle.

Toisin kuin luultavasti kaikissa muissa taidemuodoissa musiikissa sävelteoksen esillepanon kannalta ei ole suinkaan ratkaisevaa sävellyksen taiteellinen ja musiikillinen painoarvo kuten pitäisi olla vaan pelkästään sen nauttima populariteetti ja tunnettuus vaikka tällainen populaari teos olisi musiikilliselta painoarvoltaan heikompi kuin joku paljon tuntemattomampi sävellys joka saattaa merkittävyydestään ja vaikuttavuudestaan huolimatta jäädä täysin unohduksiin jollei sitten sattumalta tule levytettyä esim. tekijänoikeuspalkkioiden turvin kuten Tuukkasen meri sinfonia joka peittoaa Finlandian mennen tullen musiikillisten kvaliteettiensa ansiosta. Kuuntelin ensin Tuukkasen meri sinfonian Myrsky osan pakahtuneena ja sen jälkeen kokeilin huvikseni josko Finlandia vaikuttaisi yhtä voimakkaasti mutta kun ei musiikin ollessa temaattiselta ainekselta triviaalia ja tavanomaista lajia alkujakson vaskien suossa tarpomisineen eikä sillä ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin kaavamainen ja jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Kuuntelin Tuukkasen sinfoniaa hieman. Meri myrskyineen on taitavasti kuvattu musiikillisesti. Mutta melodian osalta Sibeliuksen Finladia peittoaa sen mennen tullen.
 
https://www.youtube.com/watch?v=OSsvFW1J_Rc

Prophet: Kuuntelin Tuukkasen sinfoniaa hieman. Meri myrskyineen on taitavasti kuvattu musiikillisesti. Mutta melodian osalta Sibeliuksen Finladia peittoaa sen mennen tullen.
 
https://www.youtube.com/watch?v=OSsvFW1J_Rc
 
Kiitos imartelevista sanoistasi meri sinfoniaa koskien mutta eihän Finlandiassa ole pitkälinjaisia ja laajakaarisia romanttisia lauluteemoja ja se on teoksena kevyempää sorttia kuin Tuukkasen Meri sinfonia johon sisältyy myös laaja 16 ja puoli minuuttinen avausosa aaltomaisessa melodiikassaan lähes impressionistisessa pehmeydessään jota ei jostain syystä löydy Spotifysta eikä tuubista ja on melodiikaltaan kiitollisempi kuin Finlandia jonka se peittoaa unohtumattoman kauniine melodialinjoineen ja melodisine oivalluksineen mm. sopraanon ja tenorin laulamassa duettovokaliisissa ja eteerisessä kuorokohtauksessa joka hakee melodisella kauneudellaan 1900 luvun säveltaiteessa vertaistaan mutta jos kuuntelet hieman pidemmälle myrsky osaa sisältyy siihenkin sen keskitaitteen auvoisassa suvantokohdassa sopraanon laulama kaunis vokaliisi jossa sopraano ja tenori yhtyvät myöhemmin duetoksi kunnes myrsky jälleen palaa maininkien noustessa vaahtopäille. Jos tarkkoja ollaan laajaan avausosaan sisältyy muistaakseni viisi tai kuusikin eri kuorojaksoa joista 1. on mainitsemani eteerinen kuorojakso, 2. on lyhyempi kuorojakso, 3. on kehittelyjakson myrskyisämpi kuorojakso, 4. on kertausjakson ensimmäinen kuorojakso ja 5. ja viimeinen kuorojakso päättää osan. Finlandian alun vaskien paisutukset ovat brutaali tehokeino ja sointi on alussa melko puuroutunut eikä siinä ole sitä tekstuurin läpikuultavuutta.joka kuuluu hienoihin orkesteripartituureihin.
 
Melartinhan on Sibeliusta ylivoimaisesti ja suvereenisti merkittävämpi ja varsinkin emotionaalisesti vaikuttavampi sinfonikko jonka minäkin olen saanut tuta kokiessani pakahtuneena ja haltioituneena hänen sinfonioidensa musertavan emotionaalisen voiman joka on poltellut rinnassa vielä kuuntelusession jälkeenkin.

Vaiettuihin sinfonikoihin kuuluu myös mm. suomenruotsalainen Bengt von Törne 6 sinfoniallaan, 3 sinfonietallaan ja 10 sinfonisella runollaan ja jonka 4. sinfoniasta Nils-Erik Fougsted kirjoitti seuraavaa: "Törnen neljäs sinfonia aloittaa myöhemmän tyylikauden ja sillä voisi olla hänen sanojensa mukaan alaotsikko "valoa kohti". Säveltäjä aloitti sen pommitetussa Vaasassa 1944, muokkasi sitä edelleen Münchenissä ja päätti partituurin Helsingissä. Se oli eräänlainen "sotasinfonia". Salmenhaaran mukaan Törnen sinfoniat ovat tyyliltään kansallisromanttisia ja niissä on nähtävissä Tsaikovskin ja Sibeliuksen vaikutusta. Törnen kuudennessa sinfoniassa Salmenhaara näkee uusklassismin vaikutusta. Turtolan mukaan "Törne on kuvaava esimerkki siitä kuinka mainen kunnia katoaa. On traagista että tällainen elämäntyö on jokseenkin kokonaan-ainakin musiikin puolella- unohdettu. En jaksa uskoa, että hän olisi ollut niin huono säveltäjä, että tämä olisi ansaittua." Mutta näinhän on laita monen muunkin suomalaissinfonikon kuten Tuukkasen kohdalla jonka musiikki on totaalisesti unohdettu ja syrjäytetty konserttiohjelmistosta niin taitava ja visionäärinen säveltäjä kuin hän olikin.
 
Toisen nykyään täysin laiminlyödyn suomenruotsalaisen säveltäjän Nils-Eric Ringbomin 6 sinfoniaa ovat kommentaattorista riippuen tyyliltään joko kansallisromanttisia niihin liittyvine groteskeine aineksineen tai sitten modernistisia ja teoretisoivia. Turtola päivittelee kuinka Ringbomin 50 vuotistaiteilijajuhlakonsertin jälkeen hänen musiikkiaan ei ole sen koommin kuultu eikä sitä ole kuuna päivänä esitetty radiossa tai konserteissa vaikka se sisälsi kiinnostavaa sota-aikana sävellettyä musiikkia kuten 2. sinfonian.

Musiikki instituutiot ovat tehneet historiallisille suomalaissäveltäjille kuten myös musiikkia rakastavalle yleisölle karhunpalveluksen sysäämällä kokonaisen säveltäjäsukupolven unohduksen synkkään yöhön niin Aaltosen, Tuukkasen, Fordellin, Fougstedtin, Saikkolan, Pesosen, karjalaisen, Pesolan kuin Ringbomin ja von Törnenkin vaikkei heidän alati valovoimainen säveltaiteensa tällaista epäoikeutettua kaltoin kohtelua ja syrjimistä millään muotoa ansaitsisikaan vaan se päinvastoin huutaa tulla nostetuksi esille unohduksen hämärästä konserttisalien valokeilaan jossa Sibeliuksella on likimain monopoliasema vaikka emotionaalisella voimalla ja syvyydellä mitattuna Sibeliuksen sinfoninen musiikki jääkin jälkeen niin Melartinin kuin monien hänen jälkeensäkin tulleiden säveltäjien saavutuksista Sibeliuksen sinfonioiden ollessa tunkkaisia ensin mainittujen mestarien tuoreeseen keksintään verrattuna ja ihmetystä herättääkin miten jotkut voivat olla niin sokeita etteivät näe näiden unohdettujen mestarien lahjakkuutta ja nerokkuutta.
 
Itse en kaipaa unohdettujen suomalaisten säveltäjien musiikkia vain siksi että pääsisin kuriositeetin vuoksi kurkistamaan unohdettuihin sävelmaailmoihin Sibeliuksen vastapainoksi vaan juuri siksi että minua kiehtovat postromanttisen tyylin puitteissa luodut uudenlaiset persoonalliset sävelnäyt jonka kaltaisia ei milloinkaan aiemmin ole esiintynyt musiikinhistoriassa sillä kyse on uniikeista ja omanlaisista sävelmaailmoista jotka tuovat raikkaan tuulahduksen ja varteen otettavan vaihtoehdon Sibeliuksen tunkkaiselle sävelkielelle joka on yksinvaltiaana hallinnut liian pitkään suomalaista klassisen musiikin kenttää yhdenlaisella, yksipuolisella ja varsin steriilillä ja frigidillä sävelmaailmalla kykenemättä kuitenkaan toisaalta saamaan kuulijaa lumoutumaan, haltioitumaan tai pakahtumaan muttei myöskään johdattamaan kuulijaa niihin emotionaalisiin ja metafyysisiin syvyyksiin joihin vain Mozartin ja Beethovenin musiikin on suotu johdattaa ja jotka merkitsevät kaiken kruunaavaa huipentumaa länsimaisessa taidemusiikissa.
 
Minusta on suurta tyhmyyttä levyttää jatkuvasti samojen vanhojen naamojen musiikkia ja sinfonioita kun valinnanvaraa musiikin suhteen on rutkasti enemmän käsittäen koko 1900 luvun laajan valikoiman ja tarjonnan kymmeniä unohdettuja säveltäjänimiä joista monet ovat kirjoittaneet sangen laadukastakin musiikkia ja joiltakin heiltä on jo entuudestaan päätynyt jonkin verran musiikkia levylle mutta ennen muuta valtava määrä sinfonioita kaihtaa yhä levyttämistä jos ajatellaan vaikka yhden suuren vaietun sinfonikon Erik Fordellin koko laajaa sinfoniatuotantoa 44 sinfoniallaan joista ei ole levytetty ainuttakaan sinfoniaa sillä jotkut ammattimuusikotkin ovat syyllistyneet sellaiseen leväperäiseen lausumaan suomalaisista sinfonioista että "eiköhän niitä ole jo aika hyvin levytetty" vaikka suurin osa niistä lepää yhä kansalliskirjaston arkistojen uumenissa kyseisen lausuman osoittaessa paitsi suurta piittaamattomuutta musiikillisesta perinnöstä myös suurta tietämättömyyttä asiasta mikä tällaisen tavallisen musiikin kuluttajan näkökulmasta vaikuttaa hyvin oudoksuttavalta asenteelta arvokasta musiikillista perintöämme kohtaan eikä edes yleisradio ole vaivautunut esittämään kattavammin näiden suurten vaiettujen säveltäjien tuotantoa kanavillaan ilmeisesti lähetysoikeuksien puuttumisen takia vaan saamme yhä kuulla unohdettujen klassismin ajan peruukkipäiden ajan hampaan nakertamia teoksia joita suuret ajatukset itsepintaisesti kaihtavat 1900 luvun tuntemattomien suomiklassikoiden sijaan.
 
Myyvätkö esim. Sibeliuksen yhä uudelleen ja uudelleen levytetyt sinfoniat joistakin Beethovenin tai Schubertin luonnosmaisista sinfoniafragmenteista nyt puhumattakaan niin hyvin että niiden levyttäminen olisi kannattavaa bisnestä ja tuottaisi levy-yhtiöille voittoa?
 
Sibeliuksen sinfoniat ovat kaikin puolin niin heikkoja ja surkeita teoksia monellakin mittarilla että niiden levyttämistä on pidettävä täysin mieltä vailla olevana toimintana ja niin tehdään alituisesti vaikka suomen musiikinhistoriaan kätkeytyy emotionaalisesti paljon vahvempiakin ja väkevämpiäkin sinfonioita joita ei ole levytetty kertaakaan. On siis hävytöntä että suomalaiset sinfoniset mestariteokset makaavat arkistojen kätköissä pölyyntymässä samaan aikaan kun Sibeliuksen vähäverisiä ja mitäänsanomattomia pettuleipäsinfonioita levytetään yhä uudestaan ja uudestaan. Tällaisessa toiminnassa ei ole mitään järkeä eikä siitä hyödy kukaan.
 
Ilmeisesti kuvitellaan että Sibelius olisi suomessa omaa luokkaansa sinfonikkona joka selittäisi hänen sinfonioidensa kyltymättömän esitys-ja levytysvimman mutta niin luulevat kyllä erehtyvät suuresti Sibeliuksen suhteen sillä niin monet suomalaiset unohduksen yöhön hylätyt sinfonikot ovat tehneet minuun Sibeliusta suuremman emotionaalisen vaikutuksen ylittäen kevyesti Sibeliuksen frigidin, staattisen, askeettisen ja emotionaalisesti köyhän sävelkielen vaisun ja vaimean reseption. Muiden hyvien säveltäjien kustannuksella tapahtuva Sibeliuksen sokea palvonta on räikeä epäkohta suomalaisessa klassisen musiikin kentässä. Harmi että edes Naxos music librarysta ei löydy Kalervo Tuukkasen meri sinfonian laajaa 16 ja puioli minuuttista avausosaa joka kuitenkin on levytetty Finlandia Records merkille.
 
Tuntuu todella turhauttavalta että niin paljon hyvää musiikkia on joutunut unohduksen hämärään koska säveltäjän nimenä ei satu olemaan Sibelius vaan sellaisia suurelle yleisölle tuntemattomia nimiä joita ei joka päivä komeile konserttien ohjelmistossa ja kuitenkin heidän säveltämänsä musiikki on monessa suhteessa laadukasta tai jopa laadukkaampaa kuin umpisurkean Sibeliuksen tuotokset mutta ikävä kyllä ohjelmistopolitiikassa vain tunnettuudella on merkitystä ja säveltäjän nimi ratkaisee mikäli se on kyllin populaari ja myyvä, ei musiikillinen laatu sinänsä.
 
Kuulemistani sinfonioista minuun on tehnyt Sibeliusta voimakkaamman vaikutuksen esim. Fougstedtin Trittico Sinfonico, Fordellin 35. sinfonia, Karjalaisen Sääski sinfonia no 3, Leiviskän 3. sinfonia, Tuukkasen Meri sinfonia, ehkä Törnen muutamat sinfoniat ja Melartinin sinfoniat sekä Krohn: Vuodenajat sinfonian avausosa ja Madetojan sinfoniat mutta paljon on vielä kuulematta.

Ernst Lingon kavaljeerisinfonia on liki unohdettu, vaikka rytmikkään pirteä ja luovasti sävelletty teos. Tätä ja Väinö Raition sinfoniaa (joka kaipaisi uutta, parempaa esitystä) soisi kuulevan radiossa edes joskus. Arkistoista löytyy Alfred Anderssenin kaksi sinfoniaa, näiden partituureja en ole nähnyt alkuosien katkelmia lukuunottamatta. Muistelin, että olikohan kaupunginarkistossa, HKO:n nuotistossa muutamia mielenkiintoisia, unohdettuja sinfonioita lojumassa mainitsemiesi lisäksi vielä.
 
Pidän Pingoud'nkin sinfonioista joiden levytyksiä kohtaan on ollut edes pieniä sympatioita ilmassa. Ensimmäiseen niistä tehtiin jo esitysmateriaalitkin. Olet oikeassa, että Suomessa sinfoniapainotteisuus on turhan kallellaan sibeliukseen päin ollut. Sibben musiikin anti, hyvässä tai huonossa, ei tee muista suomalaisista säveltäjistä yhtään sen vähempiarvoisia.

Ernst lingon Kavaljeerisinfoniaa puhallinten burleskissa polyfoniassa ja vaskien ripeissä marssirytmeissä minäkin toivoisin kuulevani nettiradiosta mutta tiedä sitten onko Ylellä sinfonian kantanauhatallenteeseen nauhaoikeuksien lisäksi myös lähetysoikeudet sillä kovin tuntuu olevan nuivaa ja niukkaa tuo ylenkin ohjelmistopolitiikka suomalaisen musiikin suhteen kun 1700 luvun eurooppalaisten rokokoo säveltäjien ajan hampaan nakertamat pitsinnypläyssinfoniat kelpaavat yle klassisen ohjelmistoon suomalaisia 1900 luvun rotevaa romantiikkaa, tiukkaa modernismia tai uusklassismia edustavia mestarillisia sinfonikkoja ennemmin kuten on nähty mm. Fougstedtin, Saikkolan, Karjalaisen, Tuukkasen, Aaltosen, Fordellin, Pesolan, von Törnen ja Ringbomin tapauksessa. Rannan Piccola sinfonia, Melartinin ja leiviskän sinfoniat ovat niitä harvoja joita vielä soitetaan.
 
Turtolakin olisi toivonut että RSO olisi äkännyt ottaa Edinburgiin suuntautuneelle konserttimatkalleen v. 2008 mukaansa Skotlannista innoituksensa saaneen Tuukkasen sinfonisen runon vuorten laulu joka esitettiin viimeksi radiossa kait v. 2017 klassista kahteen ohjelmassa jota minä en valitettavasti kuullut koska vuorokausirytmini oli sekaisin ja nukuin kuin tukki.