Kitarat: akustinen ›

Ostin kitaran, teräskielikustisen, joskus 1980-luvun jälkipuoliskolla. Parin ekan vuoden aikana jouduin madaltamaan tallaluuta, kun soittaminen muuttui raskaammaksi ja lopulta kaivamaan tallan puuosaan "lähtökuoppaa" 1. ja 2. kielille, jotta ne saa edes jonkunlaiseen kulmaan tallapalaan nähden. Sitten seuraavien 25 vuoden aikana homaa joutui pikkuhiljaa jatkamaan, niin että varat on käytetty, tallan luun metallikehykseenkin piti jo tehdä kolo, jotta kielen saa tarpeeksi syvään. Kaularauta on kiskottu niin kireälle, että kaula melkeinpä ponkaa taakse päin.
 
Sain tälle aikoinaan selityksen (jota en oikein niellyt silloin, enkä niele nytkään), että tallan kaivaminen on tyypillinen korjaus, kun kaulan ja kopan välinen kulma on mennyt huonoksi. Ei ole mennyt. Kansi on sivulta päin katsottuna aivan viivasuora siitä, mihin otelauta päättyy. Sitäpaitsi kyseessä on soololovellinen malli, joten koppa on jo itsestään melko jäykkä siltä kohtaa.
 
Kun katsoo otelaudan sivua satulasta päin, kaula paremminkin taittaa taakse päin kopan liitoksen kohdalla. Ehkä 1:400 kertoimella, eli suunnilleen millin mutta kuitenkin. Sitä liitoksen kohdalle kutistumisen seurauksena syntyvää "hyppyriäkään" ei oteludassa juuri ole. Jos katsoo tarkasti, niin ehkä paperin paksuuden verran. -- Nauhoista heitto on tietenkin viilattu pois jo viime vuosituhannella.
 
Noh. Seuraava tutkimuksen kohde sitten oli itse talla ja sen ympäristö. Tallasta perään päin kansi on koholla, niinkuin odottaa sopii. Odottaa sopii myös, että tallasta otelautaan päin kansi olisi vastaavasti kuopalla mutta sepäs onkin koholla siltäkin puolelta! Itse puinen, kanteen liimattu, tallakin on kaarella ulos päin millin verran -- Siis mitä ihmettä?
 
Tutkin tuota viivoittimen kanssa ja kansi näyttää olevan varmaan kolmisen milliä koholla tallan kohdalta. Tämä myöskin vastaa aika hyvin niitä säätöjä, mitä on tehty + mitä pitäisi nyt tehdä.
 
Mun teoria tälle on, että kannen tukirivat ovat kutistuneet pituussuunnassan valmistamisen jälkeen ja kansi, ehkä osin lakkauksen ansiosta, ei. Tai sitten kansi on pyrkinyt kasvamaan leveyttä -- en tiedä miten tuo olisi mahdollista paitsi ehkä, jos puu on ollut "ylikuivaa" valmistuksen aikaan. Kesällä kielet ovat myös korkeammalla kuin talvella, eli ilmeisesti kansi saadessaan kosteutta pyrkii leveyssuunnassa kasvamaan ja se saa kannen nousemaan enemmän koholle.
 
Kysymyksiä:
- Onko kellään mielessä mitään muuta selitystä ilmiölle?
- Milläs hiivatilla tuo korjataan?
 
Tietysti tallaa voisi kokonaisuutena ohentaa, mutta aika ohueksi menee, jos ottaa koko korjauksen siitä. Saako kantta jollain konstilla vetäytymään takaisin? Lähinnä kai nuo tukirivat pitäsi kai saada kasvamaan pituutta? Jos niitä koettaa jollain endoskopialla kostuttaa, niin kuivuttauaan ne arvatenkin kutistuvat takaisin? Ja sitäpaitsi puu kuitenkin kostuessaan kasvaa lähinnä leveyttä, ei niinkään pituutta. Kopan avaaminen ei oikein tule kysymykseen, kun sekä kannen että pohjan puolella on monikerroksiset bindingit, joita en halua hukata ja koppa sinänsä on säilynyt siistinä lukuunottamatta paria teknistä korjausta, joita on vuosien varrella jouduttu tekemään.

Kielisetti on .011 ja jos kitara ei ole liki 35 vuodessa kuivunut tarpeeksi, niin sitten en tiedä miten sitä enää saisi kuivemmaksi. Tehtaan kielet taisi olla .013, joilla soitteilin ihan tyytväisenä aluksi.
 
Itse mietin, että jos järjestäisi ensin 100% kosteuden kopan sisään ja pitäisi sen johonkin "litistimeen" pitkäksi aikaa ja jos muoto korjaatuu antaisi sen kuivua siinä. Tuommonen oikaisuvehje vaan vaatisi jotain vähintään kakkosnelosta, rakennustarpeiksi ja jonkin ruuvisysteemin, että kiristystä voisi lisätä pikkuhiljaa.
 
Niin ja kansi ei tosiaankaan jousta esim. käsin painelemalla ollenkaan, kielten ottaminen pois tuskin ihan heti vaikuttaisi mihinkään.

peteihis: Kielisetti on .011 ja jos kitara ei ole liki 35 vuodessa kuivunut tarpeeksi, niin sitten en tiedä miten sitä enää saisi kuivemmaksi. Tehtaan kielet taisi olla .013, joilla soitteilin ihan tyytväisenä aluksi.
 
Itse mietin, että jos järjestäisi ensin 100% kosteuden kopan sisään ja pitäisi sen johonkin "litistimeen" pitkäksi aikaa ja jos muoto korjaatuu antaisi sen kuivua siinä. Tuommonen oikaisuvehje vaan vaatisi jotain vähintään kakkosnelosta, rakennustarpeiksi ja jonkin ruuvisysteemin, että kiristystä voisi lisätä pikkuhiljaa.
 
Niin ja kansi ei tosiaankaan jousta esim. käsin painelemalla ollenkaan, kielten ottaminen pois tuskin ihan heti vaikuttaisi mihinkään.
 
Puulla on vähän sellainen ominaisuus, että tasaisella kuormituksella pitkän ajan kuluessa, se viruu. Viruminen on eräänlainen väsymis- ja muodonmuutosilmiö joka vaivaa vähän kaikkia materiaaleja.
Internetin syövereistä löytyy lisää tietoa moisesta ilmiöstä
 
Kielet vetävät kantta ylöspäin ja se muuttaa muotoaan ajan saatossa.
 
Näin veikkaisin

Moi.
 
peteihis: Sain tälle aikoinaan selityksen (jota en oikein niellyt silloin, enkä niele nytkään), että tallan kaivaminen on tyypillinen korjaus, kun kaulan ja kopan välinen kulma on mennyt huonoksi. Ei ole mennyt.
 
Oli ja on tyypillinen korjaus jos -ja liki poikkeuksetta kun- oikeaoppisesti korjaaminen ylittää instrumentin arvon (moninkertaisesti?).
Nauhalinjan ja kielilinjan välisen kulman hienosäätö tallaa madaltamalla tmv. voisi olla informatiivisempi tapa asia esittää, mutta taviskäyttäjiä silmälläpitäen tuollainen "kaulan ja kopan välinen kulma on mennyt huonoksi" on toiminut ja toimii paremmin.
Nauhalinjan ja tallan välinen korkeusero josta lähinnä on pohjimmiltaan kyse, ei aukea tavikselle yhtään sen paremmin.
 
Asiaan perehtyneet ymmärsivät ja ymmärtävät kyllä miksi terminologian valinta tälläkin kertaa osui faktojen sijaan yksinkertaistukseen, etenkin koska asia on sinänsä sama.
Korjaustavasta puhumattakaan.
Ja asiaan perehtyneet pyysivät automaattisesti kustannusarvion kaulakulman muuttamisesta, tallan muokkaamista ei edes harkittu.
 

 
peteihis: Kansi on sivulta päin katsottuna aivan viivasuora siitä, mihin otelauta päättyy. Sitäpaitsi kyseessä on soololovellinen malli, joten koppa on jo itsestään melko jäykkä siltä kohtaa.
 
Tuo kopan rimoitustavan jäykkyys otelaudan ja tallan välillä on syy siihen miksi koko koppa on kaareva, eikä perse pullea ja/tai välissä monttu.
 

 
peteihis: Kysymyksiä:
- Onko kellään mielessä mitään muuta selitystä ilmiölle?
 
Koska et halua kertoa mikä instrumentti on kyseessä, veikkaan halpisinstrumentin epäkelpoja puita tai epäkelpoa valmistustapaa, tai molempia.
Kumpaistakin riitti kasarilla yllinkyllin hintaluokasta riippumatta.
 
Vaikka akustisten instrumenttien kannalta ajattelemattomat lämmitysmenetelmät hivenen kiusaa tekevätkin, Suomen ilmasto-olosuhteet ovat kokolailla ihanteellisia akustisia instrumentteja silmälläpitäen.
Vaikka moni niiden piikkiin vikaantuneiden halpisinstumenttiensa rakenteelliset ominaisuudet pääsääntöisesti laittavatkin.
 
Jos kyseessä on kuitenkin ainakin teoriassa hyvälaatuinen laite:
 
Pauli Lappalainen: Puulla on vähän sellainen ominaisuus, että tasaisella kuormituksella pitkän ajan kuluessa, se viruu. Viruminen on eräänlainen väsymis- ja muodonmuutosilmiö joka vaivaa vähän kaikkia materiaaleja.
Internetin syövereistä löytyy lisää tietoa moisesta ilmiöstä
 
Kielet vetävät kantta ylöspäin ja se muuttaa muotoaan ajan saatossa.
 
Näin veikkaisin
 
On myös mun veikkaus.
Jos on valmistettu muoviliimoin, niiden vääjäämätön viruminen rasituksen alaisina on myös seikka joka tuollaista ominaisuutta saa aikaan.
 

 
peteihis:- Milläs hiivatilla tuo korjataan?
 
Tyypillisin tapa lisätä -tai palauttaa- tallan säätövaraa on neck-reset.
Eli kaula irti, shimmaus tai työstö niin että kaulakulma on haluttu, ja kaula takaisin kiinni.
Samalla usein korjataan akustisille tyypillisiä intonaatio-ongelmia jos tunnetaan tarvetta.
Nyt kun tallaakin on nakerreltu, menee sekin vaihtoon.
Tuosta syystä asiansa osaava ja edes jonkinasteisella ammattiylpeydellä varustettu soitinseppä informoi asiakasta ennen tallaan koskemista siitä että kaulan uudelleenasemointi on tallasta materiaalin poistamista järkevämpi tapa jos instrumentti on tarkoitus säilyttää pidemmän aikaa.
Vaikka tallankin vaihto on tuikitavallinen korjaus, juuri tismalleen samanlaisen löytyminen on arpapeliä.
 
Peruskorjauksia nuo neck-resetitkin ovat tasakantisissa akustisissa kitaroissa ja bassoissa ammattilaisille, ja tasakantisia akustisia harrastavilla harrastelijanikkareillakin, joten mitään ihmeellistä tuossa(kaan) ei ole.
Se että valtaosaan instrumentteja tuo toimenpide ei aikaavievänä ja tietotaitoja vaativana ole taloudellisesti järkevää on ihan toinen juttu.
 
Useammastakin hintaluokasta ja kaikilta vuosikymmeniltä löytyy myös pulttiliitoksin toteutettuja tasakantisten kaularakenteita, kuten myös tavalla tai toisella säädettäviä.
Mm. herra Taylor ennakoi tuon kaikkia tasakantisia kitaroita ennemmin tai myöhemmin kiusaavan ominaisuuden ensin tasaisella kaulaliitoksella ja pulttikiinnityksellä (otelauta edelleen liimattuna kanteen), myöhemmin tuli markkinoille rakenne jossa otelautaa ei ole liimattu kanteen ja kaulan voi shimmata nopeasti ja helposti juuri siihen kulmaan johon on tarve.
 

 
peteihis: Saako kantta jollain konstilla vetäytymään takaisin?
 
Tuohon on ainakin suoraviivaista vastata, ei toivoakaan.
Ei ainakaan niin että samalla ei tulisi muita rakenteellisia muutoksia/vaurioita tai ettei palautuisi ennaltamäärittelemättömän ajan jälkeen samanlaiseksi tai pahemmaksi.
 
T:Samuli

Koska et halua kertoa mikä instrumentti on kyseessä, veikkaan halpisinstrumentin ....
 
Kuka sanoi, etten "halua" kertoa, mikä instrumentti on kyseessä? Mutta koska, foorumin tuntien, merkkiperusteinen tuomio tulee täällä vähän turhan helposti, en halunnut, että varsinainen asia jää heti aluksi ennakkokäsitysten varjoon. ;D
 
Kyseessä ei ole halpisinstrumentti. Tämä on -80 luvun Segovia, made in Korea (ja tässä kohtaa kuulen taustalta huvittuneen epäuskoista tuhahtelua....) Oli aikoinaan ihan kunnon kitaran hinnoissa. En muista enää markka-ajan numeroita, mutta oli siellä hyvien kitaroiden kastissa vaikka ei tietenkään vielä lähelläkään hintahaitarin yläpäätä. Muihin vastaavan hintaisiin verrattuna pidin tämän äänestä ja ulkonäöstä enemmän. Soundi tuntui olevan jotenkin "paremmin koossa", kuin verrokeissa.
 
Mitään varsinaisia vetelyjä tai muodonmuutoksia, joita jopa hyvinäkin pidetyissä edullisemman pään kitaroissa näkee tavan takaa (15-nauhan kupru, törrättävät nauhojen päät, halkeilu, liimausten rakoilu, pinnoitteiden lohkeilu...) ei ole ollut. Aika ei näytä tähän muutenkaan vaikuttaneen suunnilleen ollenkaan tuota harmillista kannen kohoamista lukuun ottamatta... Ja tietenkin sitä, että reunanauhojen valkoinen on enää aika viitteellisesti valkoinen. Nyt kun katson, niin hämmästyn itsekin, miten yksityiskohtaista työtä tämä on. Yksityskohtien juju on siinä, että hienoudet eivät juuri hyppää silmille.
 
Säästöosastotasoa tässä oli kylläkin 80-luvun piezo mikki, ja se, että jakki oli kopan kyljessä kiinni ihan vahvistamattomassa kohtaa (siinä kävi räks). No piezomikki oli silloin tavallaan vähän ylimääräinen juttu ja hoiti hommansa niihin tarpeisin. Minulle tärkeämpää oli tuo, että on esteetön pääsy ylänauhoille. Sittemmin mikitys on vaihtunut K&K:hon ja jakin läpivienti vahvistettu. Entisiä potikan reikiä en laiskuuksissani ruvennut paikkaamaan.
 
Peruskorjauksia nuo neck-resetitkin ovat tasakantisissa akustisissa kitaroissa ja bassoissa ammattilaisille, ja tasakantisia akustisia harrastavilla harrastelijanikkareillakin, joten mitään ihmeellistä tuossa(kaan) ei ole.
 
Perusremonteista nauhojen tasaamiset/vaihdot, satulan viilaukset/tekemiset, tallanluut ... olen tehnyt omiin ja joskus muidenkin kitaroihin itse. Tuo kaulan uudelleen asetus on sitten vähän toinen juttu jopa ammattilaisen tekemänä. Tässä tulee osaltaan vastaan myös nuo valmistuksen ysityskohdat, joihin väkisinkin jää siinä puuhassa jälkiä... Että ihan ensimmäiseksi ei tee mieli sille tielle lähteä.
 
Nyt kun tallaakin on nakerreltu, menee sekin vaihtoon.
 
No eipäs nyt liioitella. Tallaa ei ole niin paljon pahoinpidelty, että sitä olisi mitään syytä vaihtaa vaikka kaulan kulmaa justeerattaisiinkin. Ja ainakin se on siinä hyvin kiinni, kun on taipunut kannen mukana. Uuden istuttaminen yhtä hyvin taitaisi mennä 'mission impossible'-ryhmän hommiksi.
 
Viruminen on eräänlainen väsymis- ja muodonmuutosilmiö joka vaivaa vähän kaikkia materiaaleja.
 
No kuuleppa, ammattilaisen korvaan särähtää aika pahalta, kun virumista ja väsymistä pistetään saman katon alle. Voisin antaa näistä oppitunnin ainakin Lentoturmatutkinnan suomentajille, joiden käännökset on aina ihan päin p.... :D

peteihis:
 
No kuuleppa, ammattilaisen korvaan särähtää aika pahalta, kun virumista ja väsymistä pistetään saman katon alle. Voisin antaa näistä oppitunnin ainakin Lentoturmatutkinnan suomentajille, joiden käännökset on aina ihan päin p.... :D
 
No, jos helpottaa, vaihdetaan väsymisen tilalle venyminen.
Mutta kuitenkin, kannen puu ja tukirimoitus muuttaa hiljalleen muotoa tasaisen rasituksen alaisena, eikä muoto palaudu vaikka rasitus poistettaisiin.

Pauli Lappalainen: No, jos helpottaa, vaihdetaan väsymisen tilalle venyminen.
Mutta kuitenkin, kannen puu ja tukirimoitus muuttaa hiljalleen muotoa tasaisen rasituksen alaisena, eikä muoto palaudu vaikka rasitus poistettaisiin.
 
Senhän toki tiedän. Se mikä tässä vaikutti omituiselta, oli, että kansi noin selvästi pyrkii koholle vaikka voima on kannen suuntainen. Myös nuo ääniaukon puolella olevat alueet (siinä on viistoon menevät rivat ääniaukon molemmin puolin) on koholla. Mistä se oikein ponnistaa, että kannen suuntainen voima vipuaa kantta ulospäin, eikä missään ole mennyt toiseen suuntaan edes vähän?
 
Tuleepa tässä muuten mieleen, että kaveri joku aika sitten kunnosti vanhaa ja pahaan kuntoon päässyttä alttomadoliinia, mistä lienee omistaja aitan seinältä pelastanut, jonka kansi oli puolestaan painunut sisään... Jostain kumman syystä kansi oli kaverin käsittelyssä noussut takaisin. -- Pitääpä kysyä, mitä se sille teki... Tietenkin maniska oli jossain vaiheesssa purettu jokseenkin atomeiksi, että mahdollisuuksia on ollut vähän enemmän.

Kuulosta hieman oudolta ja epäilen aloittajan kertomusta siitä ettei kaulankulma ole mennyt huonoksi. 3mm kohouman ei mielestäni pitäisi näkyä kovin radikaalisti, jos tallaa on laskettu niin alas kuin pystyy. Kohouman pitäisi olla mielestäni suurempi ja/tai kaulankulma on myös mennyt pilalle. Itse epäilen, että kannen rimojen liimaus on pettänyt useasta kohtaa, myös tallan ja kaikukopan välistä. Jos kohouma laskeutuu kielet poistamalla ja antamalla kitaran asettua paikoilleen, niin rimoituksen voi liimata uudestaan paikoilleen ja/tai tukea pohjaa ohuella puulevyllä, ja liimataan rimojen väliin.
 
Jos katsoo kitara kaulaa pitkin virinkoneistoilta kohti tallaa, niin veikkaan ettei nauhojen yläpinta kohdistu suoraan tallan yläosan kanssa ja eroa on enemmän kuin tuo kolme milliä. Siis sekä kaulan kulma on pielessä, että kansi kohonnut jostain syytä. Mutta sen saa nopeasti myös mitattua pitkällä metalliviivottimella, joka laitetaan nauhojen päälle.

Googleen "acoustic guitar bridge belly" niin tulee informaatiota ongelmasta ja siitä miten ammattilaiset sen korjaavat. Esim. näin: https://sfguitarworks.com/fixing-a-guitar-with-a-belly/

flattopguitar2: Kuulosta hieman oudolta ja epäilen ...
 
Niinhän ne viisaat sanoo, että kaikkea lukemaansa ei kannata uskoa... Jos tästä joskus tulee projekti, niin lupaan kuvata ja dokumetoida sen tänne ihmeteltäväksi. Katsotte sitten itse. ;)
 
Anarkiapurilainen: Googleen "acoustic guitar bridge belly" ...
 
Jep. Vaikeinta on aina keksiä oikeat hakusanat! :D Heti ensimmäisessä videossa, https://www.youtube.com/watch?v=PfgIdWJw8Yc kohdassa 1:07 näkyy, minkä kokoluokan ongelmasta (give or take) on kysymys. Tosin mulla kaareutuminen on tasaisempaa kuin videon "pyramidissa", mikä varmasti korreloi kannen rakenteen kanssa ihan just.
 
Aika saman näköisiä temppuja nuo näkyy tekevän, mitä itselläkin kävi mielessä mutta nuo käytännön toteutukset tietenkin antaa vähän uskoa & kehitysideoita. K&K:n mikkipädit sattaa olla vähän tiellä joitakin konsteja ajatellen mutta eiköhän siihenkn jotain keksitä ...
 
Sitä vaan rupesin miettimään minkälainen Thompson Belly Reducer mahtaisi tehota omaan "runkoon" ... :o

Moi.
 
peteihis: Sitä vaan rupesin miettimään minkälainen Thompson Belly Reducer mahtaisi tehota omaan "runkoon" ... :o
 
Veikkaisin ~10% todennäköisyyttä että toimii toivotusti.
Ainakin vähän aikaa...
Riippuu täysin siitä millä liimoilla kitaristilegendalta (muistaakseni ilman lupaa) lainatulla nimellä varustettu instrumenttisi on alunperin kasattu.
 
Jos prosenttiarvaus tuntuu matalalta, kannattaa muistaa että eipä tuon tyyppisten purkkakorjausten pidempiaikainen (10V+) onnistumisprosentti 50% yli kipua laatuinstrumeteissakaan.
Ja joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin -yleensä ennemmin- tilanne palaa jälleen samaksi instrumentin laadusta tai laaduttomuudesta riippumatta koska "korjataan" vain yhtä tukirakenteen virunutta liimaliitosta jonka vaikutus (sijaitsee merkityksettömimmässä kohdassa) ja pinta-ala on alle 10% akustisen tasakantisen kitaran kannen tukirakennetta.
 
Kuten kaikki muutkin vastaavat purkkakorjausyritykset ja niihin ansaintamielessä keksityt taikasauvakorjausmenetelmät, tämänkinkertainen perustuu liitoksen sideaineen tilapäiseen pehmentämiseen lämmön ja kosteuden avulla, liitettyjen pintojen liu'uttamiseen perustuvaan pakottamiseen oikeaan asentoon tai yli, ja oletukseen että sideaine säilyttää ominaisuutensa ja kovettuu jälleen lämpötilan laskiessa ja kosteuden tasaantuessa uudelleen alkuperäiset ominaisuutensa säilyttäen.
 
Tuo "glue joint re-set" toimii parhaiten tietynikäisillä ja tietyn koostumuksen omaavilla eläinperäisillä liimoilla, tosin ajan myötä kaikki eläinperäiset liimat menettävät regeneroitumisominaisuuksiaan joko osittain tai kokonaan eivätkä välttämättä enää tartu lainkaan.
Sitä heikommin ja aikaisemmin mitä enemmän home tai bakteerit ovat liimaan iskeneet.
 
"Valkoiset" PVA liimat ovat tuossa mielessä "parhaita", mutta käyttö instrumenteissa on heikkojen virumisominaisuuksien takia vähäistä.
 
"Keltaisilla" timpurinliimoilla kuten Titebond original saattaa toimia, mutta esimerkiksi tuon mainitsemasi Thompsonin purkkakorjaus-sarjan alle 50 asteen työskentelylämpötila on yhtä tyhjän kanssa.
Jos tuonsuuntainen lämpötila toimisi, Suomessakin hellepäivänä autoon jätetty instrumentti olisi hetken päästä kasa irtonaisia kopankappaleita.
 
Edes ~65 asteen lähtölämpötila johon pikkuruiset alskalipareet Erlewinen videossa liimahaudeastiassa lämmitetään ei ole riittävä oikeastaan millekään akustisten instrumenttien valmistuksessa käytettävälle liimalle, ja jos oletetaan että korjaustilan lämpötila on luokkaa ~25 astetta, alskalipareet saavuttavat tuon alle vartissa.
~5 minuuttia tuhraantuu asetteluun ja puristamiseen vaikka kuinka olisi magneetteja ympätty mukaan.
 
Jotta tuo menetelmä toimisi edes sinnepäin, pitäisi tukilevyä vasten olevan lipareen olla tarkasti tukilevyn kokoinen, lämpötilan inan korkeampi ja ainakin alemman levyn jatkuvalämmitteinen.
Tuollaisiakin on satavarmasti olemassa, koska ovat loppujen lopuksi varsin yksinkertaisia tehdä, eikä oikeaoppisesti korjaaminen ~99%:ssa tuon ominaisuuden omaavista akustisissa ole millään muulla kuin tunnearvomittarilla kannattavaa.
 
T:Samuli

Jos kitaran arvo ei tue korjauttamista ammattilaisella, niin poista kielet ja anna kannen tasoittua. Sitten liimaat rimojen väliin (tallan molemmin puolin) ohuen vaneripalan (mitoitat palan esim. pahvimuotilla ja leikkaat sen mukaan), jonka laitat puristuksiin muutamiksi päiviksi. Vaneriviilut tukevat kantta, mutta haittapuolena on se, että kannesta tulee vähemmän herkkä.
 
Tarvit myös peilin, joka mahtuu kaikuaukosta sisälle ja sen avulla ja esim. kännykän taskulampulla pystyy näkemään tilanteen sisällä hyvin + ottamaan kuvia tänne.

basisti1971: Veikkaisin ~10% todennäköisyyttä että toimii toivotusti.
 
Vitsi meni näköjään ohi. En puhunut tuossa kohtaa kitarasta vaan itsestäni... :D

Niin ja en kylläkän nyt ajatellut ruveta liimauksia lämmittelemään enkä irrottelemaan. Miksi korjata sellaista vikaa, jota siinä ei ole? -- Mielessäni oli hiukan toisenlainen lähestymistapa. Kuinka pitkäikäinen parannus sillä saataisiin aikaiseksi jää sitten nähtäväksi, jos jonain päivänä siihen asti päästään mutta menetelmä on kyllä väkivallaton.
 
kitaristilegendalta (muistaakseni ilman lupaa) lainatulla
 
Jos olkoonkin, että vierastin Segovia nimeä teräskielikitarassa heti alkujaan, niin kitaristilegendalla tuskin oli ekslusiivisia IPR:iä omaan sukunimeensä. Ei meillä monellakaan ole. Edes nykyään. :)

Bridge doctor voisi olla apu ongelmaan https://www.stewmac.com/luthier-too … ools-for-bridges/jld-bridge-doctor/
 
Muistaaksenin näitä oli kaksi hieman erilaista markkinoilla kymmenisen vuotta sitten.
 
Yhden oman d-mallisen olen korjannut tuollaisella. Ensin en tohtinut tehdä tallaan reikää eli tohtorista pysyvää ratkaisua. Noin 5 vuoden kuluttua totesin, että tämä jää pysyväksi ratkaisuksi ja reitin tallan.
 
Ko. d-mallin kokopuisessa ei kaulakulma ole muuttunut.
 
Bellybulge-haulla saat netistä ja youtubesta lisää tietoja.

RJU: Bridge doctor ...
 
Se riesa, mitä siltatohorilla korjataan on tässä konkurssissa vähemmistöosakas, eli ei korjaisi sitä mikä on ongelmana. (Minulla myös sellanen Anttilan tarjouslaarista aikoinaan ostettu 40€ projektikitara, jolle en kylläkään ole mitään projekteja tehyt. Siinä tuo bridgedoctor-ilmiö näkyy mutta aika pienenä. Kansi ei kuitenkaan ole kokonaisuutena kohossa vaikka muita tyypillisiä halpiskitaran oireita onkin.)
 
Tutkin tuota S-kitaraa äsken uudestaan (niin siis, olen ollut teräsviivoittimen onnellinen omistaja vuodesta 1985, eli muutaman vuoden kauemmin kuin tämän kitaran): Tallan takaa kansi on koholla ~3mm+ Tallan etupuolelta suunnilleen 2 (mitattu kielet kiinni mutta viivoitin painovoimaneutraalissa asennossa.) Jännästi näyttää ohuempien kielten puolelta olevan pikkuisen korkeammalla kuin kuin soittajan puolelta ja itseasiassa tallan säädöt sopii yhteen tuon havainnon kanssa. Siitä välistä, missä otelauta päättyy ja ääniaukko alkaa, kansi on ainakin kopan reunoihin nähden myös kohossa.
 
Otelautaa pitkin laitettu viivoitin osuu tallan puuhun keskimäärin suunnilleen puoleen väliin. Diskanttipuolelta millin alemmas kuin bassopuolelta ja keskeltä luonnolliseti korkeimmalle. Tallassa ei tainnut "luuta" olla näkyvissä kovin paljon alun alkaenkaan, niin kyllä nuo löydökset riittää aivan mainiosti selittämään sen, että varat on käytetty.
 
Niitä bellyvideoita kerkesin kyllä jo katella heti kun ne mainittiin. Taisin, sitä sivuten, mainita senkin, että K&K:n mikkipädit on nykyään liimattuna tallan sisäpuolelle, niin niitä alumiinin palasia ei pystyisi käyttämään kuitenkaan ja sitäpaitsi liimauksissa ei ole mitään vikaa, niin sulattelemalla tulisi vain vahinkoa. (No olihan videoilla aika reippaita ideoita, kuten laittaa hehkulamppu kitaran sisään lämmittämään... Joskus pari tulipalon alkua hehkulampulla sytyttäneenä ehkä miettisin sitäkin ideaa pari kertaa... :D )

peteihis:
 
Otelautaa pitkin laitettu viivoitin osuu tallan puuhun keskimäärin suunnilleen puoleen väliin. Diskanttipuolelta millin alemmas kuin bassopuolelta ja keskeltä luonnolliseti korkeimmalle. Tallassa ei tainnut "luuta" olla näkyvissä kovin paljon alun alkaenkaan, niin kyllä nuo löydökset riittää aivan mainiosti selittämään sen, että varat on käytetty.

 
Tämähän tarkoittaa, että kaulankulma on myös vähän pielessä. Minusta tuo kielii tukirimoituksen irtoamisesta, koska yleensä bassonpuolella veto on kovempi ja nousee siitä vähän enemmän. Tilanne voisi parantua huomattavasti, jos tukirimat ovat jostain irti ja ne liimaa takaisin paikoilleen. Kieliurat voi hioha tallapuusta alaspäin ja pitää vain minimaalista luuta, että hädin tuskin näkyy tallan yläpuolella. Tässä on haittana vähentynyt jännite, joka voi kuulua soundissa, mutta jos vaihtoehto on soittokelvon instrumentti, niin sillä on hyvin vähän merkitystä.

flattopguitar2: Tämähän tarkoittaa, että ....
 
Millähän ihmeen selvänäkijän kaukokatseella kuvittelet näkeväsi, että kaulan kulma olisi pielessä??? Olen edellä kertonut että:
 
- Kaulan liitos ei ole painunut sisään, paremminkin päin vastoin.
- Liimauksia ei ole irti. Ei sisä- eikä ulkopuolella.
- Talla on JO upotettu niin syvään kuin mitenkään on mahdollista.
 
Ei nuo siitä mihinkään muutu vaikka kuinka intät ja tallan tilanteen kerroin heti ketjun ensimmäisen postin ensimmäisessä kappaleessa.
 
Koko kansi on keskialueelta jonkin verran kohossa. Se, että talla (tai siis kansi tallan alla) on diskanttipuolelta enemmän kohossa johtuu siitä, että tallapuu ja kansi sen alla on mennyt hieman ropeliksi. (Yksityiskohtiin vaikutta myös se, miten ristikkäin menevien rimojen risteykset on toteutettu, eli kumpi on selkäpuoleta ehjä ja kumpi katkaistu.)
 
Vääntyminen taas johtuu kahdesta asiasta: Kun diskanttipuolen kielet ovat jo alunperinkin olleet matalammalla, niin sillä puolella momentitvartta on ollut vähemmän. Pitkään käyttämässäni .011 setissä on myös diskanttipuolella huomattavasti pienemmät kiristysvoimat kuin bassopuolella, joten diskannttireunassa mometti on ollut ehkä puolet siitä, mitä bassoreunassa. Sitten, kun tallan kohta on lähtenyt väätymään, bassopuoli on, _tallaluun puolelta_, pyrkinyt painumaan enemmän kuin diskanttipuoli. Diskanttipuoli on jäänyt korkeammalle ja sitä on taas joutunut madaltamaan enemmän, jolloin momenttia on taas sillä puolella entistä vähemmän... Itsestään paheneva ongelma.
 
Tuon ilmiön näki kielten poistamisen jälkeen myös kannen muodosta: Tallasta perään päin kohouman korkein harjanne lähtee tallasta bassopuolen reunaa kohti ja diskattipuolella taas korkeimmasta kohdasta ääniaukon ja diskattipuolen reunan väliä kohti; kuinka kauas tuo näkyy, en tiedä, kun siinä on plektrasuojus, jota en pelkästä uteliaisuudesta rupea irrottamaan. Ja korkeimmat kohdat ovat rimojen välissä. Eli siitäkin voi jo tyhmempikin päätellä, että rimat ovat varmasti kiinni.
 
Sitäpaitsi olen tavannut semmoisakin kitaroita, joissa joku rima oikeasti on irti ja sitä räminää nyt vaan ei voi olla huomaamatta, että oo sinä vaan hiljaa.
 
Ainoa järkeen käypäinen selitys tuolle kannen pullistumiselle lienee, että kannen puu on hiukan liian nopeasti kuivattu "ylikuivaksi" ennen kitaran valmistusta ja solukko on sitten ilmasta kosteutta saatuaan lähtenyt taas levenemään. Rimat yrittävät hiukan taistella vastaan mutta kannessa itsessään on puuta enemmän. Isompi voitti.
 
Kitara on nyt prosessissa, ETA tammikuun loppupuolella tai joskus.... En kerro mitä sille suunnittelin, sen kuulette sitten aikanaan.
 
Ja "jännite", riippumatta siitä mitä nettisanakirja kertoo on teknisenä terminä yksiselitteisesti sähköinen suure, jonka yksikkö on voltti. Mekaanisissa rakenteissa vaikuttaa sisäpuolella "jännitys", jonka yksikkö on sama kuin paineen yksikkö pascal (Pa) tai sen kerrannaiset kPa, MPa, GPa. Useimmiten kiinteissä materialeissa liikutaan MPa-alueella. Kieliä taas kiristää "voima" joka on SI-yksiköissä newtoneita (N) tai imperial-yksiköissä naulanvoimia (lbf). (Älkää minulta kysykö, miksi "1 pound", joka on 453.59237 grammaa, on suomeksi "naula". Naulanvoimat kuitenkin muuttuvat SI-kielelle newtoneiksi ja pelkät naulat kiloiksi tai grammoiksi)
 
Kunkin tietyllä voimalla kiristetyn kielen poikkileikkauksessa vaikutta se edellä mainittu "jännitys" joka on voima/poikkileikkausen pinta-ala. "Vetolujuus" taas tarkoittaa suurinta jännitystä, jonka kielen materiaali kestää. Sillä ei ole kitaran virittämisen kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että jos kieltä kiristää liian suurella voimalla, materiaalin vetolujuus ylityy ja kieli katkeaa. -- Sekin asia on todellisuudessa hiukan monimutkaisempi, mutta perusasiat ensin....
Ja jos jokin menee mutkalle se "taipuu" mutta jos se menee ropelille/kierteelle se "vääntyy". Vastaavasti puhutaan taivutumomentista ja vääntömomentista.
 
Momentti taas on vaikuttava voima kertaa momenttivarren pituus, yksikkönä newton × metri (Nm) -- Tässä käsiteltävänä olevassa tapauksessa kantta taivuttaa kaikkien kielien voimasta ja tallan korkeudesta muodostuva momenttien summa. Tallaa vääntää taas eri korkeuksilla olevien ja eri voimalla kiristettyjen kielien aiheuttamien momenttien erotus.
 
Ja kertomerkin (×) näppäimistökoodi on Alt+0215.
 
EDIT: ..noh.. vähän editoitu.

Tuntuu ihmeelliseltä miksi et suostu hyväksymään kaulankulman muutosta, vaikka kerrot ihan selvästi itse juuri muutokset, jotka ovat siihen johtaneet ja miten sen näkyy: Jouduit alentamaan kieliä tallaluuta madaltamalla vuosi vuodelta ja nyt viivoitin otelautaa pitkin laitettua osuus tallan puoliväliin -> Tämä on juuri se mikä tarkoittaa kaulankulman muutoksen vaihtuneen kuivumisen johdosta.
 
On kuitenkin mahdollista, että kitarassa on muitakin vikoja, joka näkyy kuivumisen myötä. Jos tallapuu ei ole pysynyt kannen elämisen mukana, niin se lähtee vääntymään tai päinvastoin. Tukirimoja on voinut osittain irrota treblen puolelta, joka aiheuttaa juuri sen puolen suuremman kohoamisen/pullistumisen.
 
Ja tiedoksesi jännitys ei ole kokonaisuudessaan merkittävästi erilainen treble/basso, koska ensimmäiset kiristetään korkeammalle, vaikka kielen massa on kevyempi. Eroa tulisi lähinnä silloin, jos käyttäisi muusta setistä poikkeavan paksuja tai ohuita kieliä vain toisella puolella.