Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 5532 533 534 535 536604 605 606 607 608
Henri Henri Olavi
23.08.2021 10:57:06
Presidentti: Tähän voisi lisätä myös sen, että eihän taiteen kuulukaan aiheuttaa vain tuttuja ja positiivisia tuntemuksia. Nahka paksuuntuu, kun hallitusti altistaa itseään epämukavuusalueelle.
 
Kyllä ja paino sanalla taide. Luokkakokous 3:sta en lähtisi hakemaan mitään.
Je suis 190221
Jäärä
23.08.2021 12:31:37
Henri Henri Olavi: Olen itsekin nähnyt kun ihmisiä poistuu esityksestä kesken kaiken, mutta aika harvinaista se on. Mä en ole poistunut kertaakaan. Ei ole mikään leffa ollut koskaan niin huono. Kannattaa olla kranttu ja valita katsottavat leffat huolella, niin ei tarvitse pettyä. Ja vaikka se leffa olisikin aivan susihuono ja pettymys, niin silti tekee mieli katsoa loppuun saakka, että on kunnolla lihaa luun päällä kun elokuvaa lähtee analysoiden haukkumaan.
 
Ensi kerran koin yleisöä poistumassa näytöksessä oli "Bruno"-elokuvaa katsomassa. Tää Peruna oli toinen. Omasta mielestäni Bruno oli hauska, joku ei ollut samaa mieltä.
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
Muovinen
26.08.2021 18:42:02
 
 
Ad Astra Netflixistä. Oli kyllä niin turha avaruuspökäle ettäh. Punastuttavia voice overeita ilmeettömältä Braddicus Pittiltä, täysin turhia action-kohtauksia ja sitä myöten ruumiita ja totaali-floppi loppu. Jännä että leffa jossa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään tuntuu samalla myös jotenkin sekavalta varsinkin tyylillisesti. Monella eri tapaa myös epäuskottava, vaikka toki scifiä onkin.
Henri Henri Olavi
26.08.2021 19:39:45
Muovinen: Ad Astra Netflixistä. Oli kyllä niin turha avaruuspökäle ettäh.
 
Joo. En jaksanut katsoa loppuun saakka.
Je suis 190221
bedlam
30.08.2021 12:50:07 (muokattu 30.08.2021 12:56:21)
 
 
Itse taas tykkäsin Ad Astrasta aika paljonkin. Se apinakohtaus ja takaa-ajo kuussa olivat karanneet jostain toisesta leffasta mutta muuten oikein jees. Voittaa omalla listalla helposti hieman vastaavantyylisen Interstellarin. Loppu ei minusta ollut mikään floppi vaan sehän oli ihan tarkoituksellinen antikliimaksi seuraten tarinaa ja sanomaa. Ja visuaalisestihan elokuva oli aivan täydellinen.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
Muovinen
30.08.2021 14:33:30
 
 
bedlam: Itse taas tykkäsin Ad Astrasta aika paljonkin. Se apinakohtaus ja takaa-ajo kuussa olivat karanneet jostain toisesta leffasta mutta muuten oikein jees. Voittaa omalla listalla helposti hieman vastaavantyylisen Interstellarin. Loppu ei minusta ollut mikään floppi vaan sehän oli ihan tarkoituksellinen antikliimaksi seuraten tarinaa ja sanomaa. Ja visuaalisestihan elokuva oli aivan täydellinen.
 
Ymmärrän kyllä miksi se loppu oli sellainen mutta se ei valitettavasti validoinut kaikkea sitä nöyhtää ennen sitä. Chief Wiggumia lainatakseni "lots of flash, no content". Interstellarin loppu on myös huono mutta muu osa leffasta on sentään aikamoisen hyvää settiä.
Hetfield
30.08.2021 14:38:53
 
 
The Father
 
Hopkinsin uusin. Hieno elokuva.
 
5/5
Alright, alright, alright!
bedlam
30.08.2021 19:33:17 (muokattu 30.08.2021 19:34:31)
 
 
Muovinen: Ymmärrän kyllä miksi se loppu oli sellainen mutta se ei valitettavasti validoinut kaikkea sitä nöyhtää ennen sitä. Chief Wiggumia lainatakseni "lots of flash, no content". Interstellarin loppu on myös huono mutta muu osa leffasta on sentään aikamoisen hyvää settiä.
 
Toi on kyllä jännä leffa kun jakaa niin rajusti mielipiteet. Elokuvakriitikoiden keskiarvo on Ad Astralla reilusti parempi kuin Interstellarilla mutta katsojien keskiarvo menee taas täysin päinvastoin. Tavallisesti itse tykkään ennemmin leffoista joissa nuo lukemat ovat toisin päin. Ehkä tässä tapauksessa auttoi se että tiesin ennakkoon valmistautua elokuvaan jossa "ei tapahdu juuri mitään" ja jossa scifi/avaruus on vain näyttämönä taustalla.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
Bongowing
30.08.2021 20:07:31
Muovinen: Ymmärrän kyllä miksi se loppu oli sellainen mutta se ei valitettavasti validoinut kaikkea sitä nöyhtää ennen sitä. Chief Wiggumia lainatakseni "lots of flash, no content". Interstellarin loppu on myös huono mutta muu osa leffasta on sentään aikamoisen hyvää settiä.
 
Interkellarin kirjahyllyn takana lymyilevä miniatyyri-astronauttiukkeli -kohtaus oli kyllä melkoista omaan nokkeluuteen kompastelua. Jos niinku asiaa silleen ajatteleepi.
But where the heck is magenta?
NHR
31.08.2021 11:33:02
 
 
Bongowing: Interkellarin kirjahyllyn takana lymyilevä miniatyyri-astronauttiukkeli -kohtaus oli kyllä melkoista omaan nokkeluuteen kompastelua. Jos niinku asiaa silleen ajatteleepi.
 
Minua häiritsi ko. leffassa ehkä eniten se "love conquers all" -sivujuoni. Ei nyt tosin ihan lempileffoihini lukeutune muutenkaan.
"That's what." - She
Muovinen
31.08.2021 13:00:36
 
 
NHR: Minua häiritsi ko. leffassa ehkä eniten se "love conquers all" -sivujuoni. Ei nyt tosin ihan lempileffoihini lukeutune muutenkaan.
 
Tämähän oli Ad Astran pääjuoni.
NHR
31.08.2021 13:24:44
 
 
Muovinen: Tämähän oli Ad Astran pääjuoni.
 
Tarkoitin siis Interstellaria, Ad Astraa en ole nähnyt, ainakaan vielä.
"That's what." - She
Swan
31.08.2021 13:39:26
Muovinen: Tämähän oli Ad Astran pääjuoni.
 
Sitä se ei kyllä ole. Sen voi tulkita kantavaksi teemaksi, kuten myös esim. masennuksen ja uskonnon/uskonnottomuuden, mutta se ei ole konkreettinen juonimekaniikka kuten Interstellarissa.
Had to be me. Someone else might have gotten it wrong.
Muovinen
31.08.2021 13:43:53
 
 
Swan: Sitä se ei kyllä ole. Sen voi tulkita kantavaksi teemaksi, kuten myös esim. masennuksen ja uskonnon/uskonnottomuuden, mutta se ei ole konkreettinen juonimekaniikka kuten Interstellarissa.
 
Juoni oli tuossa toki väärä sana, tarttui vain mukaan lainaamastani julkaisusta. Teemaksi tai motiiviksi sitä voisi tosiaan ennemmin kutsua.
bedlam
03.09.2021 08:46:56 (muokattu 03.09.2021 08:49:33)
 
 
Muovinen: Tämähän oli Ad Astran pääjuoni.
 
Mielenkiintoista. Mulla taas ei Ad Astrasta jäänyt "rakkaus voittaa" -fiilis. Pikemminkin että älä kurkottele tähtiin ja hukkaa elämääsi metsästämällä mahdottomia. Voihan sen noinkin tulkita, mutta mulla jäi semmoset vähän pessimistiset vibat siitä lopusta. Siis eihän se loppu varsinaisesti ollut pessimistinen vaan tunteellisella tasolla lähinnä realistinen, mutta kun tällaiseen elokuvaan odottaa sitä ylisentimentaalista Hollywood-loppua (Interstellar), niin se tuntui siltä.
 
Itse asiassa leffa vain paranee katsomisen jälkeen kun huomaa, että eri ihmiset kokevat sen eri tavalla.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
Bongowing
05.09.2021 19:24:27
The Father oli kyllä vaikuttava tekele. En tiennyt leffasta ennakkoon muuta kuin leffan ja pääosan esittäjän nimet ja se lisäsi tehoa. Meni ihon alle. Masentava kokemus jopa, mutta sillain hyvällä tavalla. Arvostus elämää, terveyttä, lähimmäisiä ja lähimmäisten terveyttä kohtaan muistui taas mieleen.
But where the heck is magenta?
GoGo-FIN
10.09.2021 11:09:08
The lighthouse Netflixistä. Kyllä tykkäsin, kuuluu vähän sarjaan "pitää googlettaa, että ymmärtää". Mut hyvä leffa. Pitäs kohta kahtoa Midsommar Netflixistä myös.
Henri Henri Olavi
10.09.2021 14:40:55
GoGo-FIN: The lighthouse Netflixistä. Kyllä tykkäsin, kuuluu vähän sarjaan "pitää googlettaa, että ymmärtää". Mut hyvä leffa. Pitäs kohta kahtoa Midsommar Netflixistä myös.
 
Lighthouse on kyllä aivan törkeän kova. Yksi niistä todella harvoista elokuvista, jonka katsoin viikon sisällä kahdesti. En googlettanut mitään, koska mielestäni kaikki oli aivan selkeää. Midsommarista pidin myös tosi paljon. Odotin kauhua, mutta sehän onkin enemmän komedia.
Je suis 190221
GoGo-FIN
10.09.2021 15:02:25
Henri Henri Olavi: Lighthouse on kyllä aivan törkeän kova. Yksi niistä todella harvoista elokuvista, jonka katsoin viikon sisällä kahdesti. En googlettanut mitään, koska mielestäni kaikki oli aivan selkeää. Midsommarista pidin myös tosi paljon. Odotin kauhua, mutta sehän onkin enemmän komedia.
 
Joo, ei lähtenyt omalta listalta mihinkään, täytyy uudemman kerran kahtoa lighthouse. Juu, netissä tuli vastaan viittaukset prometheukseen ja proteukseen ja ei kyllä käynyt nämä mielessä :D. Joskus muistan kuulleeni kyllä sen tarinan. Ihan hyvä tää Midsommar, loppusuoralla menossa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)