Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Joo ton vinkin miäkin annoin tuolla aikaisemmin.
 
No sehän oli tosiaan tässä samalla sivulla. Pidän noloina tyyppejä, jotka kommentoivat lukematta edes koko sivua, ja nyt sorruin samaan. Äh!
Ja tämäkin meni eri sivulle. Lopetan täältä tähän.

hallu: Kitaran muotoon se joka tapuksessa liittyy koska kitaran muoto asettaa rajat sille mihin sen hihnatapin voi laittaa, kun hetken pohdit asiaa niin hoksaat sen kyllä itsekin. Hihnatapin paikkaa muuttamalla sen voi korjata mistä kitarasta tahansa. Kitaran muoto on taas liittyy keskeisesti ulkonäköön sekä suunnitteluun.
 
Mä en tiedä muita kaulapainoisia kitaramalleja kuin SG:n, joten en ymmärrä, miten olisi jäänyt monta kitaramallia näkemättä, jos tasapainosta ei olisi aikojen kuluessa välitetty. Toki jotain yksittäisiä kappaleita voi olla mallissa kuin mallissa, mut se liittyy mun mielestä enemmän laaduntarkkailuun kuin suunnitteluun.
 
hallu: Se ei edelleenkään ole mikään ongelma jos siitä ei itselleen ongelmaa tee. Se ei myöskään ole pelkästään kitaran ominaisuus vaan liittyy olennaisesti soittoergonomiaan eli soittajan tasapaino vaikuttaa siihen. SG:sä etumaista hihnatappia ei voi siirtää eteenpäin koska se olisi silloin kiinnitetty kaulaan ja se jos mikä saattaisi jotakuta ärsyttää.
 
Ja toki, mietinkin, että kirjoitanko edelliseen tekstiin, että eihän se ole ongelma, jos ei siitä ongelmaa tee. SG-mallilla on lukuisia tyytyväisiä käyttäjiä, joten ehkä kaulapainoisuus on ongelma vain niille, joilla tällaista kitaraa ei ole. Kuten itselleni. Ü

Teinpä todella fiksun vedon ja ostin torilta itselleni Gibsonin Midtown Standardin (2015) kun hinta putosi alle kipurajan. Pohjustuksena siis että omistin aiemmin Midtown Customin (2011) ja möin sen pois Edwardsin 335-kopion tieltä enkä katunut tippaakaan :).
 
Yllätyksekseni tämä musta Standard on minusta ihan eri peli kuin antique natural -värityksellä ollut Custom. Molemmissa on Burstbuckerit, joten sillä osastolla ei ole eroa, mutta tämä Standard soi akustisesti ihan eri lailla. Aiempi custon oli kevyt ja soinniltaan aika hiljainen, tämä Standard on paljon raskaampi ja soi jostain syystä lujempaa. Tuntui että se Custom oli lähellä kammioitua lespaa kun taas tämä Standard on lähempänä semihollowta, vaikka paino antaisi ymmärtää ihan päinvastaista. Tämä Standard on myös lievästi kaulapainoinen, ominaisuus mitä Customissa ei ihan varmasti ollut. Jos muistikuvat yhtään pitävät paikkansa, oli Custoimissa hieman paksumpi kaula kuin tässä Standardissa.
 
Customissa oli kansi yhdestä palasta ja body kahdesta, tässä Stankussa näyttää kansi olevan kahdesta ja runko kolmesta palasta. Niin ja Customissa oli se richlite-otelauta, Standardissa taas ruusupuuta.
 
Olisi kiva saada nuo kitarat rinnakkain vertailuun niin näkisi paljonko muisti pettää vai onko niissä oikeasti merkittävää eroa.

18is9: Teinpä todella fiksun vedon ja ostin torilta itselleni Gibsonin Midtown Standardin (2015) kun hinta putosi alle kipurajan. Pohjustuksena siis että omistin aiemmin Midtown Customin (2011) ja möin sen pois Edwardsin 335-kopion tieltä enkä katunut tippaakaan :).
 
Yllätyksekseni tämä musta Standard on minusta ihan eri peli kuin antique natural -värityksellä ollut Custom. Molemmissa on Burstbuckerit, joten sillä osastolla ei ole eroa, mutta tämä Standard soi akustisesti ihan eri lailla. Aiempi custon oli kevyt ja soinniltaan aika hiljainen, tämä Standard on paljon raskaampi ja soi jostain syystä lujempaa. Tuntui että se Custom oli lähellä kammioitua lespaa kun taas tämä Standard on lähempänä semihollowta, vaikka paino antaisi ymmärtää ihan päinvastaista. Tämä Standard on myös lievästi kaulapainoinen, ominaisuus mitä Customissa ei ihan varmasti ollut. Jos muistikuvat yhtään pitävät paikkansa, oli Custoimissa hieman paksumpi kaula kuin tässä Standardissa.
 
Customissa oli kansi yhdestä palasta ja body kahdesta, tässä Stankussa näyttää kansi olevan kahdesta ja runko kolmesta palasta. Niin ja Customissa oli se richlite-otelauta, Standardissa taas ruusupuuta.
 
Olisi kiva saada nuo kitarat rinnakkain vertailuun niin näkisi paljonko muisti pettää vai onko niissä oikeasti merkittävää eroa.
 
Onhan ne vähän erilaisia kitaroita joten huomiosi lienevät ihan relevantteja. Tuli mieleen semmoinen homma, että jos olet välillä soittanut erilaista kitaraa, niin se vaikuttaa siihen tuntumaan. Lähinnä tuota kaulapainoisuutta mietin, että siihen vaikuttaa todella paljon se minkälaisella kitaralla on soittanut aikaisemmin. Esimerkiksi LesPaul on niin tyvipainoinen, että sen jälkeen melkein mikä tahansa tuntuu kaulapainoiselta. Tietenkin myös soittajan oma balanssi muuttuu riippuen minkälaiseen kitaraan hän on aikaisemmin adaptoitunut ja kun äkisti heitetään toinen kitara syliin niin se voi ensimmäisillä kerroilla tuntua vaikka miltä. Katsotaan tuntuuko se vaikkapa vuoden jälkeen vielä kaulapainoiselta.

hallu: Katsotaan tuntuuko se vaikkapa vuoden jälkeen vielä kaulapainoiselta.
 
Paremminkin vanha viisaus sanoo että katsotaanpa vuoden päästä että onko sinulla koko kitaraa enää :). Ainakin Edwardsin semihollowiin ja solidiin Lessuun verrattuna on riittvästi eroa että voi itselleen vielä perustella kaikkien pidon, ja tämä yksilö tuntuu ihan oikeastikin hyvätä kitaralta.

18is9: Paremminkin vanha viisaus sanoo että katsotaanpa vuoden päästä että onko sinulla koko kitaraa enää :). Ainakin Edwardsin semihollowiin ja solidiin Lessuun verrattuna on riittvästi eroa että voi itselleen vielä perustella kaikkien pidon, ja tämä yksilö tuntuu ihan oikeastikin hyvätä kitaralta.
 
No varmaan on eri kitaroita, mulla itselläni Gibsonin Lessu ja Yamahan puoliakkari on ihan eri kitaroita ja siksi perustelee olemassalonsa ständissäni (vaikka sen Gibanderin ehdinkin jo myydä). Mutta olen samaa mieltä kuin sinä, että vaikka on useampi kitara (mulla on tällä hetkellä neljä sähkökitaraa. Parhaimmillaan kävi kolmessa, mutta tuli tuo yksi Tokai tohon kummittelemaan), niin se on okei kunhan ne kaikki on jotenkin erilaisia.
 
Kyllä mä kitaroita ja muitakin kitarakamoja olen useamman vuoden katsellut ennenkuin olen laittanut kiertoon. En muista että olisi alle vuoden myynyt mitään kitarakamaa. Fenderin Baja tele oli mulla vajaa kuus vuotta ennenkuin sen myin.... mikähän siinäkin oli??? varmaan sitten lopulta liian samanlainen ton mun straton kanssa ja aattelin etten tarvii kahta niin samanlaista.... tai jotain. Samick LaSalle oli mulla seitsemän vuotta ja sen myin varmaan siksi että se ei vaan saanut riittävästi soittoaikaa ja samoihin aikoihin mulle vakiintui ajatus etten tarvitse jazzlootaa. Carvin oli mulla kolmisen vuotta, mutta Fender LiteAsh strato oli vain puoli vuotta. Joo siis periaatteessa koitan aina pitää kamoja käytössäni jonkin aikaa ainakin yli vuoden mieluiten muutaman vuoden, että ehdin oikeasti saada niistä käsityksen ennenkuin myyn eteenpäin.

Täällähän on hiljaista. Kaikilla lienee jo halvat ja täydellisyyttä hipovat ES:t joten niistä ei tarvitse keskustella :)
 
Asensin Midtowniin GFS:n X-Tremin joka on pyörinyt nurkissa tarpeettomana tai oikeastaan mihinkään toiseen kitaraani sopimattomana jo muutaman vuoden. Ongelma tuossa tremissä on ollut että se on liian korkea ja kielet tulevat Les Paulissa tallaan lähes vaakasuorassa ja kielet eivät pysy täten urissaan ja soitettavuus on lähellä nollaa. Midtownissa on kuitenkin enemmän tilaa ja tallan ja tremin väliin mahtuu stop barin kohdalle down tension bar joka korjaa tämän ongelman mukavasti. Talla toimii tässä setupissa hienosti ja pitää vireen hyvin. Kitarakin näyttää ihan komealta, käykää kurkkaamassa omista kuvista!

Sitten sukelletaan hiukan syvemmälle. Eli HB 35 plus VB. B-stoc.
 
+kirkas saundinen, ei riipivä.
+nätti "wintage bursti"
+mikit asialliset ja puolituksella,=roswell, JB+jazz tyyppinen setti
+elektroniikka toimii, eikä pärinöitä
+body 339 kokoa suunnilleen, ei raskas.
+soi hyvin ja sustainissa löytyy.
+vaahterakaula, hyvä, ei tikku eikä pölkky.
+raudat asialliset
+halpa
 
-nauhat joutui naputtamaan alas ja kiillottamaan.
-virit nahkeat, jumivat.
-ei todellakaan AAAA kannella omayksilö.
 
= en suosittele osaamattomalle, itse tekemällä saa kyllä hyvän 339 kokoisen sheraton/ viiking mukaelman pienellä budjetilla. Teettämiseltä putoaa aika nopeasti taloudellinen järki.
 
Kaduttaako hankinta?
 
Ei. Sain mitä osasin odottaa, mutta halvemmalla, koska posti teki Hänestä palapelin...

Tietääkö kukaan, miksi Gibson ja muut, jotka tekevät 335 mallisia kitaroita, eivät tee kitaran selkäpuolelle aukkoa josta pääsisi potikoihin helpommin käsiksi? Onko vain "wanhan reseptin" peruja vai mikä?
 
Itse tein aukon omaan benton hb-35:n ja nyt on paljon helpompi kurotella potikoihin. Täytyykin informoida bentonille tästä, jos ne jopa rupeais tekemään aukon niiden malliin.

Metalkallo: Tietääkö kukaan, miksi Gibson ja muut, jotka tekevät 335 mallisia kitaroita, eivät tee kitaran selkäpuolelle aukkoa josta pääsisi potikoihin helpommin käsiksi? Onko vain "wanhan reseptin" peruja vai mikä?
 
Melko vieras kitaramalli minulle, mutta veikkasin juurikin tätä "wanhan reseptiä". Näen kyllä jo sieluni silmin valtavan turhautumisen tuollaisen f-röörin ränkläämisen kanssa. Silti tuommoinen halvempi Bentonin, tai vaikka Epin 335 kyllä kiinnostaisi. Kuinka ohut se laminoitu pohja sitten oli? Mietin vaan olisiko siinä huolta kestävyyden kanssa, jos lähdetään reijittämään.
 
Toinen wanhan reseptin mukainen neronleimaus on esim. kaularaudansäätö kaulataskun puolella. En siis tarkoita sellaista "Music-Man rullaa", vaan sitä talttapääsäätöä johon ei pääse käsiksi. Yhdessä kitraoistani on tuo ja se ei ole edes mikään reissue, eli täysin päätön ratkaisu.

Metalkallo: Tietääkö kukaan, miksi Gibson ja muut, jotka tekevät 335 mallisia kitaroita, eivät tee kitaran selkäpuolelle aukkoa josta pääsisi potikoihin helpommin käsiksi? Onko vain "wanhan reseptin" peruja vai mikä?
 
.................
 
No en tiedä tietenkään. Luulen myös, että kyse on perinteestä ja käyttäjien odotuksista. Mutta voihan sillä olla vaikutusta johonkin, esimerkiksi voihan olla että sellaisella ratkaisulla olisi riski, että se kansi alkaisi päristä tai jotain? toisaalta olen jossakin kitarassa (olisikohan ollut joku Ibanezin harvinaisempi malli) tällaisen ratkaisun nähnyt.

hallu: No en tiedä tietenkään. Luulen myös, että kyse on perinteestä ja käyttäjien odotuksista. Mutta voihan sillä olla vaikutusta johonkin, esimerkiksi voihan olla että sellaisella ratkaisulla olisi riski, että se kansi alkaisi päristä tai jotain? toisaalta olen jossakin kitarassa (olisikohan ollut joku Ibanezin harvinaisempi malli) tällaisen ratkaisun nähnyt.
 
En ole Ibanezin malleissa ainakaan törmännyt tuollaiseen vaikka käpistelly noit Iban malleja joka puolelta ja omistan AS200, varmaan jokin toinen merkki kyseessä.

Metalkallo: Tietääkö kukaan, miksi Gibson ja muut, jotka tekevät 335 mallisia kitaroita, eivät tee kitaran selkäpuolelle aukkoa josta pääsisi potikoihin helpommin käsiksi? Onko vain "wanhan reseptin" peruja vai mikä?
 
Potikoitten asennusta helpottamaan on noissa keskipalkillisissa tehty tallamikin "poteroon" loveus sinne kontrollien puolelle. Sen kautta on tuo "wiring harness" näppärästi vedettävissä sinne kitaran uumeniin. Eipä niitä normaalikäyttäjä sentään ihan jatkuvasti vaihtele.

pappasfin: En ole Ibanezin malleissa ainakaan törmännyt tuollaiseen vaikka käpistelly noit Iban malleja joka puolelta ja omistan AS200, varmaan jokin toinen merkki kyseessä.
 
Se oli tosiaan joku Artist malli torilla joku aika sitten. Näytti pikaisella vilkaisulla AS200 mallilta, mutta siinä oli floikka ja huoltoluukku takapuolella....... nyt kun tarkemmin mietin niin en ihan varmaksi osaa sanoa oliko siinä potikoille huoltoluukkua ollenkaan, vai olisiko ollut vain jousipoteron kansi siellä takapuolella?

hallu: Se oli tosiaan joku Artist malli torilla joku aika sitten. Näytti pikaisella vilkaisulla AS200 mallilta, mutta siinä oli floikka ja huoltoluukku takapuolella....... nyt kun tarkemmin mietin niin en ihan varmaksi osaa sanoa oliko siinä potikoille huoltoluukkua ollenkaan, vai olisiko ollut vain jousipoteron kansi siellä takapuolella?
 
Jousipoteron kansi se oli. Ja saattoi olla malliltaan se pikkukoppainen Artist AM 75. Tai sitten jopa AM 255.
AS-malleissa ei kyllä löydy, ei AS 100 - 200 - 400 ainakaan. ;)
Ainoa ohutkoppainen, jossa olen tuon konehuoneen luukun nähnyt, on pikkukoppainen Vantage Entertainer, joka on muutenkin rakenteeltaan omanlaisensa, ollen vähän Thinline Telen tapainen, sanotaanko "yksneljäsosa-akustinen". Jos tavan semiin laittaa reiän ja huoltoluukun, sinne pitäis oikeastaan laittaa kiinnitysreuna kopan sisäpuolelle, että saa sen luukun pohjan kanssa "tasoihin". Ainahan sen voi toki ruuvata pohjan päällipuolelle, mutta kuinkahan sitten ne ruuvinreiät pysyy käyttökelpoisina useamman kiinnityksen ja irroittamisen jäljiltä, ei se pohjan paksuus oikein ole mikään ylen vahva. Pohjasta pois leikattua palaa ei voi siihen käyttää, koskapa se on leikkuun (jyrsinnän) jäljiltä sitä reikää pienempi.

fox: Jousipoteron kansi se oli. Ja saattoi olla malliltaan se pikkukoppainen Artist AM 75. Tai sitten jopa AM 255.
AS-malleissa ei kyllä löydy, ei AS 100 - 200 - 400 ainakaan. ;)
Ainoa ohutkoppainen, jossa olen tuon konehuoneen luukun nähnyt, on pikkukoppainen Vantage Entertainer, joka on muutenkin rakenteeltaan omanlaisensa, ollen vähän Thinline Telen tapainen, sanotaanko "yksneljäsosa-akustinen". Jos tavan semiin laittaa reiän ja huoltoluukun, sinne pitäis oikeastaan laittaa kiinnitysreuna kopan sisäpuolelle, että saa sen luukun pohjan kanssa "tasoihin". Ainahan sen voi toki ruuvata pohjan päällipuolelle, mutta kuinkahan sitten ne ruuvinreiät pysyy käyttökelpoisina useamman kiinnityksen ja irroittamisen jäljiltä, ei se pohjan paksuus oikein ole mikään ylen vahva. Pohjasta pois leikattua palaa ei voi siihen käyttää, koskapa se on leikkuun (jyrsinnän) jäljiltä sitä reikää pienempi.
 
Jep tuo AM255 vaikuttaa tutulta, se se varmaan oli.

Muutaman päivän olen omistanut Yamaha SA2200 ja olen kyllä erittäin tyytyväinen. No, kultaiset raudat tökkii esteettisistä syistä, mutta kultauksistahan pääsee eroon käden käänteessä. Ei ole ennen tämän tyylin soitinta ollutkaan ja istuu kyllä syliin enemmän kuin täydellisesti. Mutta...vähän gasittais Gibsonin ES 335. Eihän ole mitään _järkevää_ syytä miksi sellaista kannattais edes harkita kun mulla on jo tämä Yamaha?

parek: Muutaman päivän olen omistanut Yamaha SA2200 ja olen kyllä erittäin tyytyväinen. No, kultaiset raudat tökkii esteettisistä syistä, mutta kultauksistahan pääsee eroon käden käänteessä. Ei ole ennen tämän tyylin soitinta ollutkaan ja istuu kyllä syliin enemmän kuin täydellisesti. Mutta...vähän gasittais Gibsonin ES 335. Eihän ole mitään _järkevää_ syytä miksi sellaista kannattais edes harkita kun mulla on jo tämä Yamaha?
 
Ainahan todennäköisesti huonompaan kannattaa vaihtaa :) tai no, olen ääneen päästänyt suustani että jos sais 60 luvun 335 tai sinnepäin vaihdossa, niin voisin jopa harkita jos se iso G ei ole ihan järkyttävän tuntuinen...

iec: Kokemus on osoittanut, että jos haluaa omistaa tietyn merkkisen tai tietyssä maassa valmistetun kitaran, pitää sellainen ostaa. Sen jälkeen voi kyllä käydä niin, että sen myy/vaihtaa pois ;) Itsellä oli yhdessä vaiheessa pakkomielle saada made in USA kitara. Ostin sitten ensin yhden ja sitten vielä toisen. Toinen näyttää jääneen pysyväksi kitaraksi. Enää mulla ei ole niin paljon väliä valmistusmaalla, eli laatu ratkaisee valmistusmaasta riippumatta. On ollut (on vieläkin) kiinalaisia, indonesialaisia, korealaisia, taiwanilaisia, japanilaisia ja yksi suomalainen (miten tuon Nevalaisen Telecasterin nyt tulkitsee).
 
Merkillä ei ole itselle mitään väliä. Lähinnä vain kiinnostaisi, että onko "aidossa" ES 335 jotain etua näihin muihin verrattuna (siis ihan soittimena, ei lasketa jälleenmyyntiarvoa tms.). No, nitrolakkauksesta pitäisin huomattavasti enemmän kuin polystä.