Yleistä keskustelua musiikista ›

Ilmeisesti tuttua oli myös korkean paikan camp.

Tais mennä mullakin sekaisin camp ja kitsch noissa eräissä musaesimerkeissä. Offtopiccina todettakoon, että Visa Mäkisen elokuvat voidaan jakaa hyvään ja huonoon campiin.

Kitsch kai on enemmän kuvataiteen ja muotoilun sana, camp musiikin ja teatterin. Kysymys mikä edustaa kitchiä musiikissa on siis aika hankala, kun camp ja kitch kuvailee ainakin osin samankaltaisia asioita.

Wikipediassa on minusta ihan hyvä näkemys:
 
Campin ja kitschin ero
 
Myös kitsch edustaa huonoa makua. Kitsch esiintyy parempana kuin mitä on. Myös camp on kliseistä kitschin tavoin, mutta camp on tietoisesti huonoa; campissa on ironiaa. Kitchissä ei ole ironiaa.1 Karkeasti ajatellen camp voi olla kitschiä lainausmerkeissä.

Kitschille on oma labelinsakkin: poptori

Yallup: Tässä tulee heti mieleen Armi ja Danny ja toinen missi, eli Pirkko Mannola. Nämä eivät mitenkään nousseet laulajiksi musiikillisin perustein. Biisit olivat yksinkertaisia ja upposivat juurikin edellä esitetyn määritelmän vuoksi kansaan joka meni tanssilavoille vain katsomaan kaunista missiä. Sama ilmiö oli aiemmin Marilyn Monroessa.
 
Entäs nämä erikseen kasatut bändit kuten Rubettes ja Village People, joiden musiikki sinänsä oli ok.
 
Tähän missiporukkaan pitää lisätä vielä Pirjo Laitila ja "tinttarella di luna".

Povel Ramel & Wenche Myre - Jag diggar dig
 
https://www.youtube.com/watch?v=ZyDYPTqk4MM

Näistä käsitteistä olen tarkemmin aika pihalla, vaikka ymmärränkin niiden idean.
 
Miten hissimusiikki sijoittuu näiden suhteen. Mielestäni täyttää kriteereitä. Onko niin, vai olenko tuuliajolla?

Jii: Näistä käsitteistä olen tarkemmin aika pihalla, vaikka ymmärränkin niiden idean.
 
Miten hissimusiikki sijoittuu näiden suhteen. Mielestäni täyttää kriteereitä. Onko niin, vai olenko tuuliajolla?
 
No, hissimusiikki ei kai pyri herättämään oikein mitään tunteita mistään, vaan lähinnä olemaan korvaamassa hiljaisuutta ja tuottamassa ajatonta, lilluvaa fiilistä. Ajan kulun peittäminen siis tavoitteena. Vaan joku muu ehkä kokee sen toisin.

Gary Enfield: No, hissimusiikki ei kai pyri herättämään oikein mitään tunteita mistään, vaan lähinnä olemaan korvaamassa hiljaisuutta ja tuottamassa ajatonta, lilluvaa fiilistä. Ajan kulun peittäminen siis tavoitteena. Vaan joku muu ehkä kokee sen toisin.
 
Itse tuntemuksistani voin todeta, että aika hidastuu, mutta ei miellyttävällä tavalla.

Niin se fakin lumiukko-laulu (jonka Timo T.A. Mikkonen levytti ensimmäisenä suomeksi)

Gary Enfield: No, hissimusiikki ei kai pyri herättämään oikein mitään tunteita mistään, vaan lähinnä olemaan korvaamassa hiljaisuutta ja tuottamassa ajatonta, lilluvaa fiilistä. Ajan kulun peittäminen siis tavoitteena. Vaan joku muu ehkä kokee sen toisin.
 
Hissimusiikki ei kuitenkaan itsessään ole ajatonta musiikkia vaan hyvinkin aikaan sidottua ja katoavaista.

Gary Enfield: No, hissimusiikki ei kai pyri herättämään oikein mitään tunteita mistään, vaan lähinnä olemaan korvaamassa hiljaisuutta ja tuottamassa ajatonta, lilluvaa fiilistä. Ajan kulun peittäminen siis tavoitteena. Vaan joku muu ehkä kokee sen toisin.
 
Jostain kuultua: "mitä Kenny G sanoi astuessaan ulos hissistä? - This place ROCKS"

Se, että hissimusa ei ole asenteellista musiikkia niin ei tee siitä tunteita herättämätöntä. Jos jollakulla herää tunteita vain asenteellisista ilmaisuista, niin on kyllä syytä tarkastella onko tullut vietettyä aikaa liikaa twitterissä tms.

Music for airports on vanha suosikki, edelleen kuuntelen silloin tällöin. Vaan enopa tiesikin mitä tekee. Mut joo, ajattelisin että kitschin musan on tarkoitus vetää puoleensa, hissimusan taas saada asiakas vaeltelemaan kaupan käytäviä.
 
Kaupan käytäviä kaupan käytäviä, myymälätilaa vuokrattavana.