Kitarat: kitarakamat ›

Vesa423: Jonkin aikaa kivijalkakauppojen heikkoa Gibson-tarjontaa seurailtuani osui lopulta torilta juuri toivespeksieni mukainen bursti traditional kohdalle. Tällainen
https://muusikoiden.net/dyn/users/171368.jpg
 
Hieno täydellisesti varttisahattu - quarter sawn - vaahterakansi.

Heroin: OT: Paras tapa ostaa kitara. Ei liikkeessä ehdi juurikaan huomaamaan kaikkea, mutta kotona parissa päivässä kyllä. Liikkeellä ei ole velvollisuutta ottaa paikan päältä ostettua kitaraa takaisin, mutta nettikaupasta kautta on, kunhan sitä ei mene telomaan. Tarroja yms ei kannata repiä pois, tai hävittää alkuperäisiä paketteja ennen kuin on varma.
 
Mä en ainakaan osta kivijalasta enää kitaraa. Ei se palvelu, vaikka monesti hyvää saanutkin, ole mitenkään saman arvoista, että soittimen voi katsoa omassa rauhassa kotona läpi.
 
Tuskin lähettää mulle viitä eri Custom Shop kitaraa kotiin että pääsee vertailemaan yksilöitä. Mulle on ainakin tärkeä päässä soittamaan ja vertailemaan useaa yksilöä. Akustinen sointi, kaula jne. Gibsonilla kaulat kuitenkin viimeistellään käsin, joten niissäkin pieniä eroja. Myös joka kitarassa oma fiilis ja mojo. Kitarat ovat niin yksilöitä, että SEN les paulin etsintä on myös mulle osa hankintaa.

Simeonii: Tuskin lähettää mulle viitä eri Custom Shop kitaraa kotiin että pääsee vertailemaan yksilöitä. Mulle on ainakin tärkeä päässä soittamaan ja vertailemaan useaa yksilöä. Akustinen sointi, kaula jne. Gibsonilla kaulat kuitenkin viimeistellään käsin, joten niissäkin pieniä eroja. Myös joka kitarassa oma fiilis ja mojo. Kitarat ovat niin yksilöitä, että SEN les paulin etsintä on myös mulle osa hankintaa.
 
No ei mut yhden :) Kukin tyylillään, jos pidät tuota tärkeänä, niin sithän ainoa vaihtoehto on lähteä kokeilemaan.
 
En mä ainakaan itse ajattele jos näpeissä on hyvä kitara, että voi harmi kun joku muu vois olla parempi. Ne on vaan kitaroita, mutta toki lupa olla tarkkanakin eipä siinä. Itse pysyn kannassani, koska mun mielestä liikkeessä ei pysty sanomaan kitarasta vielä mitään, muuta kuin lähinnä sen onko se ihan hirveä lähtökohtaisesti vai onko siinä kenties potentiaalia.

Heroin: No ei mut yhden :) Kukin tyylillään, jos pidät tuota tärkeänä, niin sithän ainoa vaihtoehto on lähteä kokeilemaan.
 
En mä ainakaan itse ajattele jos näpeissä on hyvä kitara, että voi harmi kun joku muu vois olla parempi. Ne on vaan kitaroita, mutta toki lupa olla tarkkanakin eipä siinä. Itse pysyn kannassani, koska mun mielestä liikkeessä ei pysty sanomaan kitarasta vielä mitään, muuta kuin lähinnä sen onko se ihan hirveä lähtökohtaisesti vai onko siinä kenties potentiaalia.
 
Jep, kukin tyylillään :-) Yllättävän harva verkkokauppa ilmoittaa myös yksilöiden painoja. Vaikka monet nimenomaan etsivät kevyitä kitaroita. Toki kitarapaja ja viiking musiikki taitavat olla poikkeus. Tuota omaa stankkua ostaessa tuli tätä ihmeteltyä myös ulkomaisilla verkkokauppoilla. Sweetwater taisi olla ainut jossa pääsi valitsemaan kitaran kannen ja painon perusteella.

Bassopalstalla on hahmoja jotka ihmettelevät miksi soitin ylipäätään pitäisi punnita, että paino muka on sivuseikka. Ei juman kekka, jos kitara on liian painava niin ostamatta jää vaikka muuten olisi kuinka mieleinen.
 
Kitarakuu muuten taitaa myös ilmoittaa painot.

Kefiiri: Bassopalstalla on hahmoja jotka ihmettelevät miksi soitin ylipäätään pitäisi punnita, että paino muka on sivuseikka. Ei juman kekka, jos kitara on liian painava niin ostamatta jää vaikka muuten olisi kuinka mieleinen.
 
Kitarakuu muuten taitaa myös ilmoittaa painot.
 
Samoin levytukku ilmoittaa kitaroiden painot. Jotta pelkästään basistit ei olisi tyhymiä, niin kitaristina itseään pitävä minä olen myös sitä mieltä että soitin saa painaa. No tietenkin on jokin raja (se 47 kg painava messinkinen Artisti saattaisi olla raskas jopa minulle), mutta noin ylisummaan en vielä koskaan ole liian painavaa soitinta soittanut. Liian kevyt se kylläkin saattaa olla..... tai no ehkä rajua sanoa, että liian kevyt. Mutta nykyinen akustinen kitarani on ihan hätkähdyttävän kevyt tai no pari kiloa se on, mutta koska se on muuten hyvä niin kyllä siihen tottuu. Samoin sähkiksissä jos rupee menemään siihen kolmen kilon huitteille, niin alkaa olemaan aika hätkähdyttävän kevyt. Neljästä viiteen kiloa on ihan normikauraa mulle, ei haittaa päinvastoin.
 
Mutta ennenkuin tämä kerää vastalauseita, niin ymmärrän että soittajan oma fysiikka vaikuttaa ihan olennaisesti. Jos on pieni sutjakka kielisoitintaiteilija niin soittimen suhteellinen paino tarkoittaa ihan eri asiaa kuin minunkaltaiselle isolle ja paksulle ukonrohjakkeelle. Samoin soittajan ikä ja fysiikka, monet vaivat ja ihan iän mukanaan tuomat hartian seudun liikkumattomuudet ja monet tekevät päätetyöskentelyä, niin aina ei edes leveä remmi auta, sitä painavaa kitaraa ei vaan jaksa roikotella. Silloin on pakko tehdä kompromissia ja hankkia semmoinen jota jaksaa soittaa..... tai soittaa istuen.
 
Mutta lähinnä kirjoitin tämän kommentin vastineeksi huomioosi, että on meissä kitaristeissakin väkeä jotka emme pienistä painon heittelyistä hätkähdä..... siis tuollainen kilon ja tai parin kilon haarukassa tapahtuva painonvaihtelu ei oikeasti ole kehon mittakaavassa paljon mitään.... ja tosiaan istuakin voi :-) Vesa-Matti Loirikin istuu, vaikka se ei pitele kuin mikrofonia :-D

En tiedä, olen ihan normaalin kokoinen - tosin aika kynäniska, eikä salihommat ole ikinä kiinnostaneet. Nyt on 4,4 kg japanin lawsuit lespa telineessä ja se on suoraan sanottuna liian painava. Aluksi ei tuntunut miltään, mutta viikon rimpauttelun jälkeen saattaapi olla sittenkin liikaa. Ei ole eka singlecut, eikä vika, mutta ihan perseestä nämä on.
 
Olenhan minä tämän tiennyt eli Les Paul on designina ergonomisesti todella paska. Kaarevan kannen ja terävien reunojen ansiosta plekukättä ei saa mitenkään järkevästi ankkuroitua koppaan, perinnemalleissa pääsy ylemmille nauhoille vääntämistä ja kylki ilmoittaa itsestään. Tähän kun yhdistää ison painon, ollaan oikeesti aika paskan soittimen äärellä. Jotkut tykkää kun kitara pistää vastaan ja voihan sitä saundista puhua maailman tappiin, mutta kun se on loppujen lopuksi korvien välissä ja melko sivuseikka. Veteen piirretty viiva.
 
Ainoa mikä noissa on olennaisesti kohdillaan - ja tietysti se tärkein juttu kitarassa - on mahtava ulkonäkö :) Se riittää.
 
YMMV.

Les Paulin ergonomia sinänsä on oikein hyvä, en ymmärrä minkä muotoinen pitää ihmisen olla että se tuntuisi hankalalta. Paino on enemmän fiilisjuttu, kyllä niska sen kestää mutta jokin lannistava inertia siinä tuntuu kun liikuttelee painavaa kitaraa.
 
Kevyt soitin on äkkiseltään hätkähdyttävä, tuntuu että koko kitara nousee venytyksen mukana, mutta kolmen kilon pintaan on vallan sopiva paino sähkökitaralle.
 
Ihastuttavin koskaan soittamani kitara on ollut vanha Firebird jota kuvittelin painavaksi kun se on niin kolhon (toki hienostuneen kolhon) mallinen, mutta hirmu kevyttä mahonkia olivat jostain löytäneet.

Kefiiri: Les Paulin ergonomia sinänsä on oikein hyvä, en ymmärrä minkä muotoinen pitää ihmisen olla että se tuntuisi hankalalta. Paino on enemmän fiilisjuttu, kyllä niska sen kestää mutta jokin lannistava inertia siinä tuntuu kun liikuttelee painavaa kitaraa.
 
Kevyt soitin on äkkiseltään hätkähdyttävä, tuntuu että koko kitara nousee venytyksen mukana, mutta kolmen kilon pintaan on vallan sopiva paino sähkökitaralle.
 
Ihastuttavin koskaan soittamani kitara on ollut vanha Firebird jota kuvittelin painavaksi kun se on niin kolhon (toki hienostuneen kolhon) mallinen, mutta hirmu kevyttä mahonkia olivat jostain löytäneet.
 
Joo mä tykkään myös Firebirdistä eikä ne uudetkaan ole lainkaan pöllömpiä. Olen jopa harkinnut pitäisikö semmoinen omistaa :-)

hallu: Joo mä tykkään myös Firebirdistä eikä ne uudetkaan ole lainkaan pöllömpiä. Olen jopa harkinnut pitäisikö semmoinen omistaa :-)
 
Mulla on ollut Epiphone joka painoi megatonnin ja meni maku koko malliin, mutta tuo vintagesoitin palautti uskoni Firebirdiin :)

Heroin: Olenhan minä tämän tiennyt eli Les Paul on designina ergonomisesti todella paska. Kaarevan kannen ja terävien reunojen ansiosta plekukättä ei saa mitenkään järkevästi ankkuroitua koppaan, perinnemalleissa pääsy ylemmille nauhoille vääntämistä ja kylki ilmoittaa itsestään. Tähän kun yhdistää ison painon, ollaan oikeesti aika paskan soittimen äärellä. Jotkut tykkää kun kitara pistää vastaan ja voihan sitä saundista puhua maailman tappiin, mutta kun se on loppujen lopuksi korvien välissä ja melko sivuseikka. Veteen piirretty viiva.
 
Ainoa mikä noissa on olennaisesti kohdillaan - ja tietysti se tärkein juttu kitarassa - on mahtava ulkonäkö :) Se riittää.
 
Ratkaisu: puoliakustinen. Gibson ES 335 tai muu.
 
Mä tykkään les paul mallista, mutta enemmän tykkään puoliakustisen mallista, kun sitä on helpompi soittaa istualteen että seisaalteen. Istualteen kaula on myös hivenen enemmän edessäpäin kuin lespan mikä takaa helpomman pääsyn soolonauhoille. Istueltaan myös pikkauskäsi lepää puoliakustisessa paremmin isomman koonsa takia, kun se koppa lepää hyvin käden ja kainalon kohdalla. Puoliakustinen on myös kevyempi, mutta kuulostaa tosi paljon les paulilta kun on vaan semi-acoustic malli eli se missä on keskellä koppaa palkki.
 
Eipä mulla Gibsonia koskaan ole ollut, mutta Tokai les paul ja bentonin puoliakustinen joten ajattelin heittää juttua kun ovat kuitenkin samanmallisia.

Strato on ihan hyvä ratkaisu :D kulmikas tuo 335 myös on ja ei muutenkaan mikään ison gainin soitin.
 
SG toki kokeilematta, se näyttää sopivalta, mutta törkeän näköinen. Mustana ehkä.

Heroin: Strato on ihan hyvä ratkaisu :D kulmikas tuo 335 myös on ja ei muutenkaan mikään ison gainin soitin.
 
SG toki kokeilematta, se näyttää sopivalta, mutta törkeän näköinen. Mustana ehkä.
 
Kyllähän 335:lla soittaa mitä vaan.
 
Niitähän on niitä ohuempia les paul malleja olemassa Gibsonilta mitä ne teki jonkin verran yhdessä vaiheessa, mutta varmaan löytyy vaan ulkomailta.

Onhan Les Paulia kevyempänäkin. Ostat vaan jonkun Chambered mallin niin problem solved. Mun profiilista löytyvä pinkki LP painaa 3,4kg. Toinen LP talossa painaa 4,5kg. Ero on ihan järkyttävä, kun roikottelee molempia samaan aikaan. Kuulostavat ja tuntuvat erilaisilta mutta on niillä 40v ikäeroakin niin ehkä se on ok. Mieluiten soitan silti uudella.
 
Tai sit haalit jostain vanhemman Custom Liten jos ei ohuempi runko haittaa. Joku uudempi Classic Custom lite tais olla kans. Riippuu tietysti vähän paljonko haluaa uhrata kitaraan joka sytyttää vain ulkonäkönsä osalta, vaikkakin oon samaa mieltä, että sehän on se tärkein ominaisuus :).

On nää OX4 mikit kyllä aivan jäätävän hyvät verrattuna Bursbuckereihin. BB1 ja BB2 kummatkin tuntu melko mutasilta. Nyt tulee jopa hieman tele mieleen saundista. Tiukempi alapää, yleisesti kirkkaampi ja hyvin erottelevat. Paljon ''PAF maisemmat''.

Burstbucker 1 ja 2 joita Gibson mm. Les Pauleihinsa tarjoaa, ovat loistavat humbuckerit. Kunhan säätelee oikeat korkeudet niin tone on mitä mahtavin. Ei ole tarvetta siirtyä muiden valmistajien humbuckereihin - ainakaan minulla. Humbucker mikrofonien säätöä varten on lukuisia ohjeistuksia, jotka hieman saattavat vaihdella. Mutta tuolta esim löytyy varsin pätevää valmistajan sivun tekstiä.
 
http://legacy.gibson.com/News-Lifes … ucker-Height-for-Improved-Tone.aspx
 
"Know the specs: Having a reference point helps. Gibsons engineers recommend a 1.6-millimeter distance between the strings and the pickups for the bridge pickup, and 2.4 millimeters for the neck pickup. In the 1950s, it was 1.6-millimeters for both pickups, which may have reflected the lower-output, unpotted standard of the day. However, if your guitar sounds too muddy, add some distance on the bass side. If its too bright, do the same on the treble. And adjust to your own sonic desires."

Simeonii: On nää OX4 mikit kyllä aivan jäätävän hyvät verrattuna Bursbuckereihin. BB1 ja BB2 kummatkin tuntu melko mutasilta. Nyt tulee jopa hieman tele mieleen saundista. Tiukempi alapää, yleisesti kirkkaampi ja hyvin erottelevat. Paljon ''PAF maisemmat''.
 
Oiskohan tänä joku T-top - kopio? Kuvaus sopisi 60-luvun lopun kamaan. Parempi PAF mun mielestä.

BigPapa: Burstbucker 1 ja 2 joita Gibson mm. Les Pauleihinsa tarjoaa, ovat loistavat humbuckerit. Kunhan säätelee oikeat korkeudet niin tone on mitä mahtavin. Ei ole tarvetta siirtyä muiden valmistajien humbuckereihin - ainakaan minulla. Humbucker mikrofonien säätöä varten on lukuisia ohjeistuksia, jotka hieman saattavat vaihdella. Mutta tuolta esim löytyy varsin pätevää valmistajan sivun tekstiä.
 
http://legacy.gibson.com/News-Lifes … ucker-Height-for-Improved-Tone.aspx
 
"Know the specs: Having a reference point helps. Gibsons engineers recommend a 1.6-millimeter distance between the strings and the pickups for the bridge pickup, and 2.4 millimeters for the neck pickup. In the 1950s, it was 1.6-millimeters for both pickups, which may have reflected the lower-output, unpotted standard of the day. However, if your guitar sounds too muddy, add some distance on the bass side. If its too bright, do the same on the treble. And adjust to your own sonic desires."
 
Kyllä noita tuli joka suuntaan rassattua. Ei vaan löytynyt sellasta balanssia. Kaulamikkiä laskemalla sai joo hieman mutaisuutta pois, mutta sellainen erottelevuus ja yläpää jäi puuttumaan. En tiedä miten sitä kuvais, mut sellainen vintage les paulin saundi oli hakusessa. Noh nyt joka tapauksessa kyllä tuntuu että kitara heräsi eloon :-)

Riippunee Les Paulistakin, yksilöitä kun ovat, mulla toimii Burstbuckerit oivallisesti ja niissä on juurikin se vintagesoundi, mitä Les Paulin soinnilta odottaakin.
Puhumattakaan sitten siitä, että millä vahvistimella operoi, säätöineen ja mahdollisine lisämunuaisineen.