Kitarat: kitarakamat ›

Muutamalla satasella ei saa (mun makuun) kovin hyvää kitaraa, ellei ole valmis modaamaan, ja silloinhan se kitara on jo eri. Tää on mun oma kokemus asiasta, joskin olen ollut paikalla, kun Ben Granfelt veteli halpisrutjakkeesta sellaiset savut ulos, että huh sano savolainen, huh huh sano kaks.
 
Yläraja on jokaisen tietty määriteltävä itse. Minulla on ollut onni omistaa paljon kalliitakin kitaroita, ja myönnän auliisti, että PRS Custom linnuilla tuntuu miljuuna kertaa SE:tä paremmalta, koska status ja viimeistely. Sama stratojen kanssa, Suhr on ihan eri levelillä verrattuna Fenderin melkein mihin tahansa (sama jonkun kotimaisen huippusepän tapauksessa kuten Aurora tai Finlandia). Jos noilla kitaroilla ei olis brändiarvoa, en rehellisesti osaa sanoa miltä sitten tuntuisi, koska ei voi tietää. Ihminen on kuitenkin psyykeltään tietynlainen, ja sen vuoksi markkinointi on olemassa. Veikkaan, että kallis tuntuu aika monen mielestä paremmalta, koska se on kallis. Itsekin kuulun tähän ryhmään :D

Missä ne hinnoista nillittäjät ovat silloin kun niitä tarvitaan?
 
Himassa laskemassa pennejä. Mutta korostan edelleen, että SAAHAN se maksaa mitä vaan, menee sitten sillä hinnalla kaupaksi eli ei.
 
Olen maksanut vintageluutuista ihan käypäisiä summia itse. Tosin kaikki diilit ovat silti olleet järkeviä, eli voitolla olen onnistunut myöhemmin myymään eteenpäin. Mutta jos liian kalliista skeboista puhutaan, niin jotkut Reverbin soittokelvottomat 60-luvun halpis-koiranoksennukset kahden tonnin hintapyynteineen ovat paitsi naurettavia, niin myös ylihintaisia. Kun ne saatanan urpot ei vaan tajua, ettei VANHA OLE SAMA ASIA KUIN VINTAGE.
 
No sitten nämä CS-luutut. Jatkuvasti kitistään, kuinka kalliita ne ovat. No mene itse rakentamaan vastaava hyvistä raaka-aineista ja pääasiassa käsityönä ja katso sitten, mitä siitä joudut pyytämään että breikkaisit edes omillesi. Vai kiinnostaisiko vaihtoehtoisesti kenties maksaa itselleen Indonesian palkkaa Suomessa?

msalama: Mutta jos liian kalliista skeboista puhutaan, niin jotkut Reverbin soittokelvottomat 60-luvun halpis-koiranoksennukset kahden tonnin hintapyynteineen ovat paitsi naurettavia, niin myös ylihintaisia. Kun ne saatanan urpot ei vaan tajua, ettei VANHA OLE SAMA ASIA KUIN VINTAGE.
 
Vanhat halvat postimyyntikitarat nousevat ylihintaluokkaan heti kun joku stara sellaisen kanssa näyttäytyy. Mutta ei kaksi tonnia esimerkiksi Harmony H44 -mallista ole liikaa, kun juuri sitä mallia ei halvemmalla alkuperäisenä mistään saa.

Ei tämän saman otsikon alle olisi pitänyt ängetä keräilysoittimia. Niiden käyttökelpoisuudella tai niiden rakenteella kun ei ole mitään tekemistä niiden hinnoittelun kanssa. Niiden arvon määrää harvinaisuus ja se että paljonko joku on valmis maksamaan, ja sehän ei määrity minkään järjellisen ja mitattavissa olevan suureen avulla.
 
Voitaisiin saman tien kysyä että "paljonko käytetty postimerkki saa maksaa".

samiko: Mä jotenkin arvasin tämän, että tämä ketju alkaa keräämään "kitara saa maksaa mitä vaan" vastauksia.
 
Mutta annas olla kun F tai G ketjuissa alkaa se nössötys taas.
 
Missä ne hinnoista nillittäjät ovat silloin kun niitä tarvitaan?
 
No siis Gibson on ylihintainen ja -painava kahvipöydän pätkä, joka katkeaa tuulessa, ja kelvannut ehkä 50 luvulla kun Fenderiin ei saanut humppareita. Ne myy edelleen, koska joitain ei haittaa vaikka kyljet ja käsivarsi vuotaa verta, kun katselee soittaessa pelkkää murtumispisteessä olevan headstockin tekstiä, miettien, että onneksi tämä oli edes vitun kallis.

Hieno kiteytys :D Myös zedderin huomio oli hyvä. Mutta eikö alunperin-halpis-vintagesoittimen mojo ole osa sen käyttökelpoisuutta?
 
Eihän soundin paremmuuskaan ole helposti mitattava suure mutta siitä silti maksetaan.

Heroin: No siis Gibson on ylihintainen ja -painava kahvipöydän pätkä, joka katkeaa tuulessa, ja kelvannut ehkä 50 luvulla kun Fenderiin ei saanut humppareita. Ne myy edelleen, koska joitain ei haittaa vaikka kyljet ja käsivarsi vuotaa verta, kun katselee soittaessa pelkkää murtumispisteessä olevan headstockin tekstiä, miettien, että onneksi tämä oli edes vitun kallis.
 
Ainakin yksi löytyi. Arvostan.

hallu: Juu tottakai saa ostaa kenellä pelimerkkejä piisaa. Lähinnä tarkoitin näitä järjettömiä keräilyhintoja esimerkkinä siitä miten tehottomasti meidän talousjärjestelmä toimii kun ei se kykene levittämään rahaa kaikille, vaan väistämättä kerta toisensa jälkeen kasaa sen harvojen käsiin. Mutta eihän sille mahda mahtajatkaan mitään niin kuinkas sitten minä. Kyyristelen vaan kolossani ja pelkään koska tämä korttitalo kaatuu.
 
Tästä poistettiin tavaraa joka kuuluu Politiikka-palstalle. T. Mode Se poliitikasta.
 
Rock-legendojen soittimien ostaminen ei ole niinkään keräilyä vaan sijoittamista. Voivat tuntua järkyttäviltä ja turhilta hinnoilta, mutta ihan varmasti hankkimalla nyt Cobainin, Hendrixin, Claptonin tai Gilmourin kitaran saisi hyvän tuoton 10-20 vuoden päästä. Hendrixin Woodstock-kitara voisi olla hyvin jopa 10 miljoonaa ja maailman arvokkain, jos siitä 2 miljoonaa taalaa vuonna 1998 maksanut Paul Allen pistäisi kepin myyntiin. Vajaat 10 vuotta aikaisemmin sama kitara myytiin vajaalla 300 000 dollarilla. Tuonkin kitaran omistamisesta on saanut hyvän tuoton statusarvon lisäksi.
 
Halpiksen ja ei-halpiksen ero menee siinä puolentoista tonnin paikkeilla. Muutama vuosi sitten se oli vielä tuhat euroa, mutta sillä ei enää saa esim. keskitason Gibsonia tai USA:n Fenderiä vanhassa Standard-tason luokassa.
 
Pistin hampaita kiristellen kolmetonnia kitaraan hetki sitten. Otin rahat siihen myymällä pois 5 kitaraa, jotka keräsivät lähinnä pölyä eivätkä puhutelleet tai innostaneet soittamaan. Uskoisin tässä hintaluokassa menevän se lopullinen kipuraja omalla kohdalla. Kalliimpaa kitaraa ei oikein uskaltaisi enää ottaa pois kotelosta, ja kuitenkin tarkoitus on käyttää sitä soittamiseen. En erota äänitteeltä onko soitettu kallista tai halpaa kitaraa. Väitän sokkonakin pelkkää puuta koputtelemalla ja kopeloimalla viimeistelyä kuitenkin huomaavani heti eron 100 euron, 1000 euron ja 3000 euron kitaroissa. Jos puhutaan siis uusista kaupassa olevista malleista, ei sellaisista missä on vintagelisää. Omat halpikset on nyt pääosin myyty pois, enkä sellaisia tulevaisuudessa hanki. Kitaroita joiden arvo on pienempi kuin nauharemontti ei pitäisi oikeastaan edes tehdä. Se on todellista haaskausta ja kerskakulutusta, että soittimia heitetään jätelavoille. Sinne jokainen satkun Benton ja Squier tulee päätymään. Laatukitarat kiertävät käytännössä ikuisesti. Toki aivan mielettömällä määrällä soittoa voi soittaa otelaudan puhki ehkä neljännen nauharemontin jälkeen.

Heroin: Aika vaikea kysymys, vielä en ole kokeillut soitinta, joka olisi merkittävästi LTDn halvinta sarjaa parempi. Nyt on pääsoittimena omasta mielestä aika kallis keppi (lähemmäs 3k kai uutena), mutta ihan hyvin olisi pärjännyt vanhallakin.
 
Soitin pirun kauan uutena ostamallani LTDllä, joka maksoi 330 euroa, kunnes vuosi sitten sain päähäni "päivittää" kitaran. Vielä ei ole löytynyt sopivaa ja aika monta kitaraa käynyt käsissä sekä kotona, että kaupoissa. Jälkiviisaana olisi voinut tilata heti suorilta Ruokankaan ja soittaa LTDllä odotellessa.
 
Tämä on muuten aika hyvä pointti. Nimittäin itse jonkinverran jo tunnistan ja arvostan muitakin laatutekijöitä kuin kauniin värin ja suoran rungon, mutta ehjiä ja täysin toimivia kitaroita saa jo sangen edullisestikin. Jos hintaa ei katso katalogista tai kitarassa ei olisi lainkaan valmistajan tunnisteita, niin kuinka varmasti kukanenkin uskoisi tunnistavansa sen kalliin customshopin? itse en ehkä ihan suoraan julistaisi sitä tunnistavani saatika että osaisin edes jollakin prosentilla erottaa kolmen viiva viiden tonnin kitaraa yhden viiva kahden tonnin kitarasta.
 
Olisi aika ylellistä ja hienoa jos pääsisi testailemaan kitaroita täysin sokkona ilman tietoa niiden hinnasta ja valkkaisi niistä mieleisen, niin että minkälainen hintalappu siihen omaan lemppariin olisikaan liimattu :-). Siinä voisi yllättyä.... ehkä. Mulla on muutama kokemus jossa saman merkin edullisempaa ja kalliimpaa olen verrannut, niin ero on ollut ihan selkeä ja kiistaton. Ensimmäinen oli kun vertailin kolme vuotta sitten kitarapajalla Gibson LP stankkuja uusiin CS R9 ja R8 jotka kuulemma oli samaa sarjaa jotka aikaisemmin tunnettiin historikkeina. Ero oli ihan selkeä ja juurikin niin, että CS:t soi vaan ihan eri tavalla ja sellaisen ostaisin ihan silmää räpäyttämättä jos olisi varaa. Toinen mieleen tuleva esimerkki oli kun tesmailin kerran musafasulla Yamaha BB2025 mallia rinnakkain Yamaha BB425 mallin kanssa. Bassot näytti jokseenkin samalta ja se halpakin oli ihan hyvä, mutta se kallis oli soinniltaan ihan eri sfääreissä.
 
Mutta jos testailisi avoimesti ihan kaikkien merkkien kaikkia malleja sokkona, niin sepä se vasta olisi kiinnostavaa :-)

The Jack: Rock-legendojen soittimien ostaminen ei ole niinkään keräilyä vaan sijoittamista. Voivat tuntua järkyttäviltä ja turhilta hinnoilta, mutta ihan varmasti hankkimalla nyt Cobainin, Hendrixin, Claptonin tai Gilmourin kitaran saisi hyvän tuoton 10-20 vuoden päästä.
 
Vähän luulen että keräilysoitinten arvonnousu tulee siinä vaiheessa taittumaan kun sukupolvemme viimeinen kitaraintoilija heittää veivinsä. Meitä nuoremmillehan kitarat ovat yhdentekevää ongelmajätettä.

Funkånaut: Mietipä siltä kannalta millainen dystopia sellainen maailma olisi, jossa lähtökohtaisesti jokainen taloudellinen transaktio vaatisi jonkun "puolueen virkailijan" luvan ja kyseinen virkailija päättäisi, olisiko se ok vai ei. Koska se olisi lähtökohtaisesti ainoa tapa estää tuo ilmiö, ja se vasta karmeuden mahdollistaisikin.
 
..........
 
No toisen utopia on toisen dystopia :-). Mutta ei mennä tätä tietä pidemmälle, omasta puolestani lupaan miettiä.... ja pidän jatkossa soukempaa suuta.

The Jack: Rock-legendojen soittimien ostaminen ei ole niinkään keräilyä vaan sijoittamista. Voivat tuntua järkyttäviltä ja turhilta hinnoilta, mutta ihan varmasti hankkimalla nyt Cobainin, Hendrixin, Claptonin tai Gilmourin kitaran saisi hyvän tuoton 10-20 vuoden päästä. Hendrixin Woodstock-kitara voisi olla hyvin jopa 10 miljoonaa ja maailman arvokkain, jos siitä 2 miljoonaa taalaa vuonna 1998 maksanut Paul Allen pistäisi kepin myyntiin. Vajaat 10 vuotta aikaisemmin sama kitara myytiin vajaalla 300 000 dollarilla. Tuonkin kitaran omistamisesta on saanut hyvän tuoton statusarvon lisäksi.
 
Mennyt tuotto ei takaa tulevaa tuottoa.
 
Siinä kohdassa, kun rokki-käävät potkaisevat tyhjää, niin onko noille entisten rokkistarbojen skeboille niin paljoa enää kysyntää että niiden hinta pysyisi vielä korkealla? Nykypennuille esmes Hendrix ei ole sama kuin 1940-1960 -luvulla syntyneille kuuntelijoille.

olisi pitänyt ängetä keräilysoittimia
 
No kyllä olisi, koska Covidin myötä vintage- ja/tai pseudovintageheskoistakin yritetään nyt pyytää selviä kuplahintoja, jolloin kysymys "mitä saa maksaa" on aivan aiheellinen myös niistä.

hallu:
 
Olisi aika ylellistä ja hienoa jos pääsisi testailemaan kitaroita täysin sokkona ilman tietoa niiden hinnasta ja valkkaisi niistä mieleisen, niin että minkälainen hintalappu siihen omaan lemppariin olisikaan liimattu :-)...
Mutta jos testailisi avoimesti ihan kaikkien merkkien kaikkia malleja sokkona, niin sepä se vasta olisi kiinnostavaa :-)
 
(En ole ottanut sua silmätikuksi mutta sulla on kaikista mielenkiintoisimmat jutut :D)
 
Minä en ymmärrä tätä ajatusta lainkaan. Tai ymmärrän että jos ihminen on luonteeltaan itsensä huijaaja.
 
Sokkotestissä on mielestäni silloin pointti, kun tulosta todistetaan muille.

hallu: Mutta jos testailisi avoimesti ihan kaikkien merkkien kaikkia malleja sokkona, niin sepä se vasta olisi kiinnostavaa :-)
 
Ehdottomasti! Tuosta hynkel ylempänä jo vähän vihjailikin, että kallis voi tuntua paremmalta, koska sen tietää olevan kallis. En tiedä onko näin, mutta mutta..
Sokkotestejä on toki youtubessa tehty ja ehkä ne on hieman katsojalukujen haalimisen toivossa tiettyyn suuntaan kallellaan, mutta tässä yksi kaupallinen ja ei kovin tieteellinen versio:
 
https://youtu.be/aGTvjbbVl-o?t=665

Huvittavasti kohdassa 11:05 Chapman toteaa R9 Custom Shopista "Okay, this feels like an Epiphone to me".
 
samiko:Sokkotestissä on mielestäni silloin pointti, kun tulosta todistetaan muille.
 
No eikö siinä ole agendaa tarpeeksi, että saadaan mnetissä snobit hiljaiseksi :D

No kyllä olisi, koska Covidin myötä vintage- ja/tai pseudovintageheskoistakin yritetään nyt pyytää selviä kuplahintoja, jolloin kysymys "mitä saa maksaa" on aivan aiheellinen myös niistä.
 
Vintage - ja "pseudovintage" -käyttösoittimet ovat eri asia, kuin esim. eräs tietty Kirk Hammettin keikoille hinaama keittiönpöydän pätkä.

Sinne jokainen satkun Benton ja Squier tulee päätymään.
 
Ehkä satkun, neljänsadan enää ei.

Heroin: No eikö siinä ole agendaa tarpeeksi, että saadaan mnetissä snobit hiljaiseksi :D
 
Se että sinä (tai minä) sokkona toteaa, ettei jossain esineissä ole eroa, ei tarkoita sitä, etteikö niissä olisi eroa.
 
(EDIT tarkoitan siis että netin välityksellä todistetaan jotain mitä ei voi netin välityksellä todistaa)
 
(EDIT2 ja tarkoitin sokkotodistusta sillä, että sillä voi toiselle todistaa jotain, tyyliin että erottaa vaikka Pepsin Cokiksesta)

Vintage - ja "pseudovintage"
 
Niin sä meinaat ettei jotain '59 Bursteja kannata tähän keskusteluun sotkea? No ei tietenkään kannatakaan, mutta enhän mä puhunutkaan kitaroista, joiden arvo (tai ainakin hinta) perustuu historiallisen merkityksen takia käytännössä pelkkään keräiltävyyteen. Suurin osa vintagesta ei kuitenkaan ole tätä, ja pseudovintagesta _mikään_ ei ole.