Kitarat: kitarakamat ›

Ähäkutti, yllytyshulluna avaan tämänkin. Ja totean heti, että kysymys on mielestäni turha, koska saahan se maksaa aivan mitä hyvänsä maan ja taivaan väliltä, koska pakko ei ole ostaa mitään omalle lompuukille - ja omille periaatteille - sopimatonta.
 
Mutta status maksaa. Eikä niitä tehtaan varastossa maanneita NOS-vintagekitaroita alkuperäiseen listahintaan $289.50 taideta tulla juuri näkemään, vaikka kaikki sellaisen (tai 10) haluaisivatkin, joten on se nyt luojan lykky että meillä kuitenkin on nämä Skujut sun muut Epiluurit. Mutta kuinka kallis on sitten vielä halpis ja millä perusteella?

Moi.
 
Koska teeseitseholistina tuli jo taudin alkuvaiheessa 80-luvulla värkättyä soittimia itse, ei-keräilystatusta tai brändistatusta omaavan instrumentin kyseessä ollessa maksimit uudelle instrumentille on itselle:
 
Pulttikaulainen: Rautojen yhteenlaskettu kuluttajahinta + 100€.
 
Liimakaulainen: Rautojen yhteenlaskettu kuluttajahinta + 200€
 
Läpirungonkaulainen: Rautojen yhteenlaskettu kuluttajahinta + 400€
 
Kaikki noiden alle on itselle niin kustannustehokasta ettei kannata itse alkaa vääntää kuin huvin vuoksi ;).
 
T:Samuli

Jos puhutaan soittajasta, joille kitara on vain työväline, niin sanoisin noin tuhat euroa. Omien kokemusten mukaan sillä rahalla saa uutena tai käytettynä hyvän soittimen ja siihen tehtyä tarpeellisena pitämänsä mikrofonien/osien vaihdot.
 
Jos taas puhutaan perustason harrastajasta/soittajasta, joita suurin osa olemme, niin mielestäni noin 2000 pitäisi riittää. Käytettynä sillä saa jo paljon ja uusistakin on valinnanvaraa. Taitaa perinnehenkisen straton tai telen saada jopa käsityönäkin teetettyä tuohon rahaan.
 
Jos taas puhutaan siitä ääripäästä joka syttyy esim. kitaran historiallisesta arvosta, valmistusmaasta, brändistä, hajusta, mausta, väristä, aikakaudesta, tms., saattaa harrastus tulla vähän kalliimmaksi.
 
Nämä ehdottomat faktat ovat vain minun näkemyksiäni asiasta.

Tässä on sitten se ääripää, 5,4 miljoonaa kitarasta:
 
https://www.iltalehti.fi/viihdeuuti … b674490-fedb-4179-9a2d-2db5f7979388

Don Felder: Tässä on sitten se ääripää, 5,4 miljoonaa kitarasta:
 
https://www.iltalehti.fi/viihdeuuti … b674490-fedb-4179-9a2d-2db5f7979388
 
Noita myyntihintoja katsellessa tulee mieleen, että meidän talousjärjestelmä on epäonnistunut pahasti kun se kasaa kaiken pääoman niin harvojen käsiin, että ne onnettomat ei sitten kertakaikkiaan keksi mitään tolkullista käyttöä sille kaikelle rahalle, niin ostavat sitten 5,4 miljoonalla kitaran !?!?!
 
No lohduttaudun sillä, että "kun tulee vallankumous, niin pistetään herrat peltotöihin ja ruvetaan itse herroiksi" :-D

Minusta tämä on hyvä aihe :-D ja olen myös aloittajan kanssa täysin samaa mieltä, että kitara saa maksaa ihan mitä tahansa. Mutta olen miettinyt tätäkin kysymystä ja muuan oivallus virisi mieleeni kun katsoin jokunen vuosi sitten BB Kingistä kertovaa henkilökuvaa nimeltä King of Riley (sivumennen sanoen ehdottoman katsomisen arvoinen raina). Siinä Riley kertoi tapauksesta kun hän oli keikalla kapakassa, jossa syntyi tappelu jonka seurauksena syttyi tulipalo. Hän kertoi rynnänneensä palavaan rakennukseen pelastamaan kitaransa, joka oli ilmeisen tärkeä hänelle. Hän sanoi, että se oli typerä ja harkitsematon teko, joka olisi voinut hyvinkin voinut koitua hänen kohtalokseen. Niinpä hän nimesi kitaransa Lucilleksi (sen nimisen naisen vuoksi siinä kapakassa kuulemma tapeltiin) muistutuksena itselleen ettei koskaan enää tee mitään yhtä typerää :-)
 
Hauska tarina sinällään pisti minut miettimään rahan ja tavaran arvon suhteellisuutta uudesta kulmasta. Nimittäin että mitä minulla on varaa menettää? muistan kun sain yheksankytluvulla sattuman oikusta hiukan perintöä ja tietenkin ihan hetkeäkään epäröimättä tiesin mitä sillä rahalla tekisin. Menin Soitin Huttuselle ja ostin ihkauuden Gibson LesPaul standardin, joka oli ollut toinen unelmieni kitara Fender Stratocasterin lisäksi. Fenderin olin saanut kiltiltä mummoltani teininä jo kaheksankytluvulla, mutta Gibson puuttui ja tiesin, että semmoinen on saatava enkä enää elämältä muuta pyytäisi. Säntäsin siis heti tilaisuuden tullen sellaisen ostamaan ja ostin muuten samalla vahvistimeksi Fender BluesDeVillen, joka oli myös kallis mutta en ollut mitenkään sekopäisesti siitä unelmoinut, mutta tykkäsin siitä tweedkankaasta :-D. Huttuselta tilasin taksin, lastasin hankintani taksin takakonttiin ja säntäsin helsingin yöhön ryyppäämään loput rahat (toki vein skitaran ja vahvarin himaan matkalla ettei käynyt kuin eräälle tutulle, jolta pöllittiin Gibson tulilintu tämän sammuttua metroon).
 
Silloin ajattelin, että jos syystä tai toisesta menettäisin kitarani, en voisi koskaan ostaa uutta sen tilalle ja se tietoisuus teki minut hiukan neuroottiseksi sen kitaran kanssa. Kyllä minä vein sen treeneihin ja keikkojakin tein, mutta se oli aina semmoisena ylimääräisenä jännityksenä mukana "kun ei nyt vaan sattuisi mitään". Lopulta en enää kestänyt vaan myin kitaran pois soitettuani sillä jotain kakskytviis vuotta :-D . Mutta olen sittemmin ajatellut ja päättänyt, että vaikka pidän kitaroista ja ne ovat ihania ja kiehtovia esineitä ihan halvimmasta kalleimpaan (sitähän muuten voi olla aika vaikea soittimesta päätellä jos ei tunne kataloogeja, että mikä on kallis ja mikä halpa), niin se on vain työkalu ja se pitää voida olla mahdollisimman helposti korvattavissa. Korvattavuudella en tarkoita pelkästään vakuutusta tai muuta taloudellista intressiä, vaan että kitaran pitää olla minulle mahdollisimman standardi kapine ja siinä mielessä valintani on mieluummin standart kuin mittatilaus tai muu artesaanin väkertämä taideteos jo itsessään.
 
Nykyajan palkoilla toki tavallinen duunarikin pystyy periaatteessa ostamaan itselleen sangen kalliinkin soittimen eikä huippukalliitkaan kitarat ole täysin ulottumattomissa. Mutta duunarit ovatkin nykyisin pitkälti etuoikeutettujen ryhmää ja enemmän rahojaan joutuu laskemaan tulonsiirtojen varassa elävät tai ylivelkaantuneet mahdollisesti ulosotossa olevat ihmiset joille halvankin kitaran ostaminen voi olla pitkän säästämisen ja vyönkiristämisen takana ja semmoisiakin ihmisiä joukossamme on täällä foorumillakin. Siksi tuntuu joskus pahalta joidenkin ihmisten ylimieliset heitot halpiksista tai ritsoista, mutta se on tietenkin toinen keskustelun aihe johon ei kannattane palata.

Hieno aloitus.
 
Riippuu hieman merkistä, Jos Gibson Les Paul maksaa tonnin, se on halpis. Jos taas joku indonesialainen Solar maksaa tonnin, se on kallis.
 
Kalliina kitarana yleisesti pidän yli 5000e kitaroita, oli merkki mikä tahansa. Niitäkin ostelisin jos olisi varaa.
 
Ja jätän kokonaan mainitsematta mitä joku Elviksen vanha keräilykitara saisi maksaa.

hallu: Noita myyntihintoja katsellessa tulee mieleen, että meidän talousjärjestelmä on epäonnistunut pahasti kun se kasaa kaiken pääoman niin harvojen käsiin, että ne onnettomat ei sitten kertakaikkiaan keksi mitään tolkullista käyttöä sille kaikelle rahalle, niin ostavat sitten 5,4 miljoonalla kitaran !?!?!
 
No lohduttaudun sillä, että "kun tulee vallankumous, niin pistetään herrat peltotöihin ja ruvetaan itse herroiksi" :-D
 
Jos rahaa olisi kuin kymmenellä Räikkösellä niin miksi ei?
 
Karkkirahoja tollanen 5,4 miljoonaa muutenkin mitä tulee keräilyesineiden hintoihin. Esimerkiksi mikä se Leonardon maalama Jeesustaulu nyt oli, mikä myytiin 450 miljoonalla dollarilla.

samiko: Jos rahaa olisi kuin kymmenellä Räikkösellä niin miksi ei?
 
Karkkirahoja tollanen 5,4 miljoonaa muutenkin mitä tulee keräilyesineiden hintoihin. Esimerkiksi mikä se Leonardon maalama Jeesustaulu nyt oli, mikä myytiin 450 miljoonalla dollarilla.
 
Juu tottakai saa ostaa kenellä pelimerkkejä piisaa. Lähinnä tarkoitin näitä järjettömiä keräilyhintoja esimerkkinä siitä miten tehottomasti meidän talousjärjestelmä toimii kun ei se kykene levittämään rahaa kaikille, vaan väistämättä kerta toisensa jälkeen kasaa sen harvojen käsiin. Mutta eihän sille mahda mahtajatkaan mitään niin kuinkas sitten minä. Kyyristelen vaan kolossani ja pelkään koska tämä korttitalo kaatuu.

Keskustelua uhkaa politisoituminen ;)
Omasta puolestani olen huomannut, että kun vähän seurailee käytettyjen soitinten tarjontaa niin yli satasta ei inspiroivasta kitarasta tarvitse maksaa. Toki se, että soitin on erikoisen halpa, on mielestäni arvo sinänsä.

Kitara on oikeastaan aina aika halpa harrastusväline. Toki kun niitä alkaa olemaan nurkat täynnä, niin siinä on capitaa aika hyvin kerättynä. Harrasteautoilijat pistää kuitenkin vaikka huoltoihin ja renkaisiin customin verran vuodessa ihan helposti.
 
Itse olen eniten maksanut 1700€ soittimesta. Vaihtokauppojen myötä kallein soitin taitaa olla 2500€ luokkaa.
 
Kuinka paljon kitara saa maksaa? Sen verran ettei se aiheuta pikavippikierteitä tai muuten heikennä elinolosuhteita itselle tai muille.

Tympee Huttunen: Kuinka paljon kitara saa maksaa? Sen verran ettei se aiheuta pikavippikierteitä tai muuten heikennä elinolosuhteita itselle tai muille.
 
Taitamattoman käsissä kitara heikentää kuuloetäisyydellä olevien elinolosuhteita hinnasta riippumatta :D
 
Kohta taas tulee vertaus jousisoitinten ja fagottien hintoihin... niinpä. Mutta ne ovatkin haastavia valmistettavia toisin kuin CNC:llä surautettava sähkökitara.

samiko: No nyt! Eka sivu että saako kitara maksaa tonnia, ja mennään jo tälläisissä vesissä.
 
Terv. Toinen kirkonrotta myös
 
Okei, mä kahlaan takaisin rantaan :-D . Tota munkin mielestä tonni on aika passeli hinta hyvästä kitarasta ja kiinalaisesta se on paljon...... tosin mun akustinen on tehty kiinassa ja maksoi muistaakseni 800 euroa nykyisin taitaa olla hyvinkin tonnin pökäle..... mutta se on kallis.
 
Tai niin no, mikäpä sitten on kallis? eikö kallis ole toisaalta se, joka ei ihan ole hintansa väärti? siis jos kitara on riittävän hyvä ts. tarjoaa ostajalleen juuri sitä mitä tämä haluaakin, niin edullinenhan se silloin on?

Kefiiri: Taitamattoman käsissä kitara heikentää kuuloetäisyydellä olevien elinolosuhteita hinnasta riippumatta :D
 
Kohta taas tulee vertaus jousisoitinten ja fagottien hintoihin... niinpä. Mutta ne ovatkin haastavia valmistettavia toisin kuin CNC:llä surautettava sähkökitara.
 
Tämä on hyvä pointti. Oli kitara vaikka minkälainen, niin soittaja on kuitenkin aina se kiinnostavampi. Jos kuulija miettii minkä hintaista kitaraa soittaja soittaa, on syytä soittajan mennä treenaamaan lisää :-D

Se kitara saa maksaa mitä vaan, heh heh. Omakohtaisesti alan nikottelemaan yli 1500€ maksavista kohteista, kun koen niiden olevan turhan hyviä pelejä minun rämpyttelyyni.
Toinen raja mitä mietin kitaran hinnoissa on kustom-pajan hinta juuri sinulle tehdystä vehkeestä; sitä kalliimpaa tehdassoitinta on minun hankalaa perustella itselleni.
 
Alarajana taasen 0, kun esim. dyykkasin kaatikselta lähes kunnossa olleen akustisen iltapäivän soitteluihin. Illalla sen annoin jo kiertoon, kohti uusia soittajia!

Aika vaikea kysymys, vielä en ole kokeillut soitinta, joka olisi merkittävästi LTDn halvinta sarjaa parempi. Nyt on pääsoittimena omasta mielestä aika kallis keppi (lähemmäs 3k kai uutena), mutta ihan hyvin olisi pärjännyt vanhallakin.
 
Soitin pirun kauan uutena ostamallani LTDllä, joka maksoi 330 euroa, kunnes vuosi sitten sain päähäni "päivittää" kitaran. Vielä ei ole löytynyt sopivaa ja aika monta kitaraa käynyt käsissä sekä kotona, että kaupoissa. Jälkiviisaana olisi voinut tilata heti suorilta Ruokankaan ja soittaa LTDllä odotellessa.

juhahay:
Toinen raja mitä mietin kitaran hinnoissa on kustom-pajan hinta juuri sinulle tehdystä vehkeestä; sitä kalliimpaa tehdassoitinta on minun hankalaa perustella itselleni.
 
Toisaalta siitä kalliista tehdassoittimesta saa myytynä kelpo hinnan ja nopeasti, kun taas omassa customissa voi mennä päivä jos toinenkin ja hinta voi tipahtaa.

Mä jotenkin arvasin tämän, että tämä ketju alkaa keräämään "kitara saa maksaa mitä vaan" vastauksia.
 
Mutta annas olla kun F tai G ketjuissa alkaa se nössötys taas.
 
Missä ne hinnoista nillittäjät ovat silloin kun niitä tarvitaan?

Omassa kokoelmassa tonni on ollut kipuraja, sitä kalliimpien kitaroiden on nähtävästi ollut hankala perustella hintaansa :). Ei taida olla yhtään kitaraa nyt (Liikasen klassista kitaraa lukuunottamatta) joka olisi ostaessa maksanut yli tonnin. Midtownissa näyttää toripyyntien mukaan hinta nousseen sen yli, mutta maksoinkohan alle seitsemän sataa aikanaan. Steinberger, Parker ja PRS 513 taitavat olla kalleimmat sähkikset mitä on käynyt, ja jotenkin on itselle ollut hirveän hankala perustella että miksi tämä nyt olisi enemmän arvoinen kuin kaikki muut yhteensä, vaikka hyvä kitara onkin ollut kyseessä.
 
PRS:n kohdalla kävi niin että tykkäsin siitä kovasti, mutta aika nopsasti huomasin että suurin piirtein samoilla spekseillä varustettu Warmoth on ihan samalla tontilla perussoundin osalta, ja soittotatsi nyt ei varsinaisesti ollut kummassakaan parempi kuin toisessa. Warmothista maksoin 400 aikanaan. Onhan se rumemepi, kun on musta.
 
Stratokuumeen iskiessä kävin yhtenä lauantaina rämppäämässä kaikki Oulun musaliikkeiden stratot läpi ja tulin siihen tulokseen että antaapa olla. Kävin kuitenkin vielä testaamassa yhtä torin palacasteria kun olin jo sopinut visiitin, mutta herranen aika, sehän oli muutaman satasen hintalapustaan huolimatta omaan kouraan parempi kuin mikään mitä sinä päivänä olin testannut.