Kitarat: kitarakamat ›

Viimeisen parin kuukauden sisään tuli hankittua pari meksikolaista paikkailemaan puutteita osastolla ei-heviruoskat.
 
Telecaster tuli uutena ja Nashville-tyylisenä Deluxena, ei muuta valittamista kuin että painaa saman verran tai enemmän kuin nuo mun Epiphone Les Paulit, mutta sekään ei ole ongelma, koska en ole kynäniska. Työnjälki on hyvää, hieman yllättäen ei tarvinnut edes viilailla nauhanpäitä toisin kuin Meksikon tuotoksissa yleensä. Noiden Fenderin Noiseless-mikkien suhteen olin aluksi skeptinen, mutta hyvin kolisee ja kuulostaa ihan oikeilta yksikelaisilta häiriönpoistosta huolimatta.
 
Stratocaster tuli vähän enemmän hetken mielijohteesta käytettynä Playerina. Radius tuntuu vähän oudolta kun on tottunut litteämpiin. Nauhanpäät piti hioa ja tallapalat sekä kieltenohjain pitäis kyllä vaihtaa parempiin, satula mahdollisesti rullamalliseen tai grafiittiin, mutta kokonaisuutena oikein hyvä kitara. Virittimet olikin jo vaihdettu lukollisiin ja tylsä valkoinen pleksi mintunvihreään. Kaulaan sattunut myös oikein kivat loimut.
 
Kuva ei täysin tee oikeutta esim. telen kevyesti läpinäkyvälle maalipinnalle tai tuon straton kaulan kuvioinnille, mutta tässä nyt pikainen otos: https://muusikoiden.net/dyn/users/171180.jpg
 
Kaikki on kyllä näiden osalta ihan hyvin.

Classic Player 50s löytyy, siitä hassu kitara että en ole tehnyt sille mitään. Ei ole siis tarvinnut säätää kaularautaa tai tehdä mitään muutakaan, ja kaiken lisäksi se pitää vireen todella hyvin. Tosin aion ehkä myydä sen kun single coil -mikit ei oikein nappaa, vähintään tallassa pitää olla humppari.
 
Toinen strato on Squier Contemporary, jonka aion pitää, mutta siinä ei toimineet sähköt oikein joten luonnollisesti sähelsin ne vielä enemmän pieleen kun vaihdoin mikit siihen. Suunnitelmissa on hankkia kokonainen mikkisetti plekseineen niin ei tarvitse yrittää tinata kuin maadoitus ja plugi kiinni. Tässä on hämmentävän hyvä akustinen sointi, vaikka runko onkin "vain" poppelia.

iec: Jos se singlecoil-kitara on muuten lähes täydellinen
 
No en käyttäisi tuota luonnehdintaa stratosta yleensäkään. Kaulakin on kohtalaisen paksu, vaikka v-muoto saa sen tuntumaan ohuemmalta.

Krice: No en käyttäisi tuota luonnehdintaa stratosta yleensäkään. Kaulakin on kohtalaisen paksu, vaikka v-muoto saa sen tuntumaan ohuemmalta.
 
Sitten vain myyntiin. Ei kannata pitää sellaista soitinta joka ei ole itselle passeli. Itse olen pistänyt melko pian kiertoon jos jokin perustavaa laatua oleva asia tökkii soittimessa.

Nonnih, vaihdoin tossa Skujuun Fenderin paremmat tallapalat. Eli omistan Fenderin tallapalat ja kaikki on hyvin.

https://www.musacorner.fi/squier_contemporary_tele_rh_rmn_pwt
 
Muutamia uusia Squjuja tullut. Todella nami tele, lähes täydellinen. Ei ees uskalla lähteä kokeilemaan, koska ei pysty tilan puolesta oikeuttaan vielä yhtä halpista nurkkiin. Eli tod. näk. käyn ostaan ton ruokiksella.

On kyllä erittäin siistin näköinen. Jos eli kun ostat, niin laita kokemuksia.

Ei pysty tilan puolesta oikeuttamaan, joten käyt ostamassa sen safkiksella? :D No eipä, hyvää NGD:ia ja kirjoita pliis joku arviokin jos vaan viitsit.

msalama: Ei pysty tilan puolesta oikeuttamaan, joten käyt ostamassa sen safkiksella? :D No eipä, hyvää NGD:ia ja kirjoita pliis joku arviokin jos vaan viitsit.
 
Juurikin näin :D mutta noh, pää kylmänä ja kokeilen ensin. Rempattava jää hyllyyn. Arviota tulee kyllä jos tele kotiutuu.

Hyllyyn se sitten jäi. Kaula erittäin suora ja ihan hemmetin mukava näppiin, nauhojen tasaus ja varsinkin päät ok, vähän enempi särinää parilla kohtaa, mutta ei mitään hälyttävää, kivan kevyt.. mutta: talla. Siinä on se koroke tallapaljoen takana, ja mulla vaan käy se liikaa käteen. Ei pysty.
 
Kannattaa kyl käydä kokeilemassa jos ei talla haittaa! Paahdettua vaahteraa sopuhintaan ja nätti ku sika pienenä.

se koroke tallapalojen takana
 
Jaa niin, se on ikään kuin pokattu pystyyn se aluslevy ja tallapalat sitten kiinni siinä huulessa. No ei haittais mua kun en yleensä pikkauskättä tallaan tue, mutta olen säästämässä fyrkkaa alkuperäiseen 70-luvun Custom Teleen joten ostamatipa jää...

https://muusikoiden.net/dyn/users/170592.jpg
 
Hyvin on ollu vuodesta 2007 asti kuvan Deluxe Player Mexico straton kanssa. Alkuperäiskuosissa ekat vuodet, jossain vaiheessa BKP: Mothers Milk-setti alkuperäisten noiseless-mikkien tilalle, alkuperäisen S1-kytkimen vaihto niin että tallamikin saa sarjaan minkä hyvänsä mikkiasennon kanssa+toinen tone vaikuttamaan myös tallamikille. Ja viimeisimpänä pari kk sitten nauhojen hionta, jolla sai taas actionin ja soittotuntuman tosi mukaviksi. Suosikkikitaran paikalle takaisin saman tien.

Ja niin muuten, kun täälläkin on käyty debattia tuosta halpisten erinomaisuudesta vs. merkkituotteet, niin toteanpa Skujuteleen alkuperäiset Fenkun jengatallapalat vaihtaneena seuraavaa:
 
* Fenderin palojen ruuviosat ovat pidemmät, eli Fenkuissa huomattavasti enemmän säätövaraa
* Fenkun palat on työstetty huomattavasti tarkemmilla toleransseilla, eli klappia ja välyksiä paljon vähemmän kuin alkuperäisissä
* Voi myös olla että nämä antavat paremman sustaininkin, tai sitten oikeasti eivät, koska olevainen x huuhaa = koettu lopputulos
 
Joten onhan sitä laatueroa juu, mutta jossainhan sen hintaeronkin täytyy näkyä. Vaan onneksi ei kuitenkaan puu- tai nauhatyön laadussa, koska kummassakaan ei ainakaan tämän CV:n suhteen ole moittimista.

Deluxe Player Mexico strato
 
Siisti Stratikka. Onks toi tortwashell-pleksi orkkis vai tarvike? Warmoth?

msalama: Siisti Stratikka. Onks toi tortwashell-pleksi orkkis vai tarvike? Warmoth?
 
Alkuperäinen pleksi. Deluxe-mallissa oli näitä visuaalisia juttuja (kullanväriset metalliosat, tortoisepleksi), vähemmän vintage radius, hurinattomat mikit ja S1 kytkin erona standardiin.

OK, tänx tiedoista. Meinaan itse hommata tuohon skujunderiteleeni Warmothin tortoisepleksin, koska se näyttää niin makialta blondia vasten.

msalama: Ja niin muuten, kun täälläkin on käyty debattia tuosta halpisten erinomaisuudesta vs. merkkituotteet, niin toteanpa Skujuteleen alkuperäiset Fenkun jengatallapalat vaihtaneena seuraavaa:
 
* Fenderin palojen ruuviosat ovat pidemmät, eli Fenkuissa huomattavasti enemmän säätövaraa
* Fenkun palat on työstetty huomattavasti tarkemmilla toleransseilla, eli klappia ja välyksiä paljon vähemmän kuin alkuperäisissä
* Voi myös olla että nämä antavat paremman sustaininkin, tai sitten oikeasti eivät, koska olevainen x huuhaa = koettu lopputulos
 
Joten onhan sitä laatueroa juu, mutta jossainhan sen hintaeronkin täytyy näkyä. Vaan onneksi ei kuitenkaan puu- tai nauhatyön laadussa, koska kummassakaan ei ainakaan tämän CV:n suhteen ole moittimista.
 
Mulle on vähän ongelmallista suhtautua siihen kun jengi jotenkin jaottelee soittokamoja "halpiksiksi" tai niinkö sitten riittävän kalliiksi, että ne voi noteerata. Yksi asia on laatu ja miten se nähdään. Joskus vaikuttaa siltä, että soittokaman hinta on joillekin semmoinen "moraalinen" kysymys. Että soittimen vaan pitää olla niin kallis kuin perse kestää ostaa. Näin soittimen hinta jollakin tavalla kuvastaa soittajansa sosioekonomista statusta.
 
Nyt tullaan siihen itseäni hiertävään ajatukseen. Jos asiaa tarkastelee puhtaasti laadun näkökulmasta, niin halpiksia väheksymällä yleensä paljastaa vain oman asiantuntemattomuutensa. Mutta jos otetaan tuo moraalinen ulottuvuus, niin halpisten vähättely osoittaa epäeettistä asennoitumista sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Niin tai näin, itse olisin aika varovainen vetämään kovin agressiivisia yleistyksiä liittyen halppiksiin..... kalliin soittimen voi helpommin alistaa ankarallekin kritiikille.
 
Itsekin olen syyllistynyt halpahintaisiin yleistyksiin. Vuosia sitten muuan vähävarainen ystäväni toi minulle jätelavalta löytämänsä Harley Benton straton sillä mielellä, että saisinko siitä vielä soittokuntoisen. No en saanut, se oli vääntynyt puiltaan kelvottomaksi eli ropelliksi enkä sitä pystynyt kotikonstein oikomaan (epäilen, että olisi voinut olla ammattilaisellekin tekemätön paikka). Se kitaran materiaalit olivat jotenkin poikkeuksellisen luokattomat (esimerkiksi lankku ei ollut puuta, vaan jotain outoa massalevyä). Silloin syyllistyin jonkin aikaa pitämään kaikkia Harley Bentoneita luokattomana roskana ymmärtämättä, että niitä on monenlaisia ja olin nähnyt vain yhden ja sekin jokin roskalavalta löytynyt lapio.
 
Olen samaa mieltä monen tänne kirjoittaneen kanssa, että edulliset soittimet (haluan tietoisesti välttää sanaa "halppis") ovat monesti oikein hyviä ja joskus kerrassaan erinomaisia. Ehkä se vaan on niin, että mitä alemmas hintataulukossa mennään, niin soittimet alkavat olla enemmän yksilöitä. Digivälineissä on se hyvä puoli, että ne eivät ole yksilöitä vaan jokainen tuote on täydellinen klooni toisistaan niin ei tarvii miettiä ja vahvistimissa huomisen Behringeri tekee tämän päivän Fractalin :-D noin niinkuin kärjistetysti. Mutta kun kitara on edelleen ja vielä huomennakin aika orgaaninen esine, niin sen kanssa näitä laadullisia tekijöitä on vain välillä pohdittava.
 
Itse mietin kolmea asiaa kun edullista soitinta olen arvioimassa. Ensimmäinen on sen mahdolliset modailutarpeet. Edullista soitintahan on paljon kiitollisempaa modata koska modaamalla voi saada merkittävää laadun kohennusta aikaan, mutta siinä on vain se riski että kun riittävästi modailee, niin se ei sitten enää olekaan edullinen soitin. Toinen huomioitava asia on säädettävyys eli miten se vastaa säätöihin (nykyisin onneksi aika hyvin, mutta onhan se aina vähän arvoitus ennenkuin pääsee itse säätämään ja katsomaan miten se vaikkapa vuodenajan vaihteluihin reagoi). Säädettävyys ei itselleni ole onneksi mikään akilleen kantapää, koska pidän eniten aika perussäädöissä olevista kitaroista (esimerkiksi en halua, että kielet on liian matalalla). Kolmas juttu mitä mietin, on että missä vaiheessa kuivumistaan soitin on. Pari kertaa olen kokenut sen, että uutena ostettu edullinen soitin on kuivunut ropelliksi. Tähän en itse tiedä mitään takuuvarmaa konstia muuta kuin, että edullisen soittimen ostan mieluiten käytettynä ja mitä vanhempi sen parempi (ei kuitenkaan niin vanha, että on huono tai joutuu maksamaan vintagelisää :-D ).
 
Mutta kun tässä ketjussa puhutaan Fendereistä, niin pakko sanoa omasta asennevammastani, että minun on huomattavasti helpompi suhtautua edullisiin fendereihin kuin niin kalliisiin ( ja kalliilla tarkoitan niitä masterbuildeja ja customshoppeja). Vintagen ymmärrän, että niissä on se keräilyarvo. Mutta jotenkin tuntuu oudolta nämä huippukalliit uudet soittimessa, joka alkujaan suunniteltiin nimenomaan edulliseksi soittimeksi ja sellaisena kautta vuosikymmenten myyty. Fenderin suosion takana on paitsi edullinen hinta, niin myös erinomainen modailtavuus. Nää customshopithan on melko uusi ilmiö, jotka ovat syntyneet vain vastaamaan ihmisten vaurastumisen mukanaan tuomiin kasvaneisiin kulutustarpeisiin ( ne on jotenkin niinkuin luksustuotteita, jotka epäilemättä ovat hyviä, mutta tuntuu oudolta että kaikenmaaiklman komeasti printatut laukkukarkit nousevat kilpailemaan merkityksessä itse tuotteen kanssa) tai oikeastaan olen joskus pohtinut, että ovatko ne kaikenmaailman sertifikaatit jopa osa sitä tuotetta (vähän niinkuin applen kännyköiden myyntipakkaukset, jotka on niin hienoja ettei niitä raatsi heittää roskikseen). No luksus on luksusta, mun on vaan vähän vaikea asennoitua siihen. Paljon luontevampaa mun on kaapaissa kaupassa se perusedullinen meksikon fenderi tai jopa squieri kouraan ja alkaa miettiä, olisiko tästä soittmeksi minulle.
 
Tulipa avauduttua taas...... anteeksi :-D

hallu: Mulle on vähän ongelmallista suhtautua siihen kun jengi jotenkin jaottelee soittokamoja "halpiksiksi" tai niinkö sitten riittävän kalliiksi, että ne voi noteerata. Yksi asia on laatu ja miten se nähdään. Joskus vaikuttaa siltä, että soittokaman hinta on joillekin semmoinen "moraalinen" kysymys. Että soittimen vaan pitää olla niin kallis kuin perse kestää ostaa. Näin soittimen hinta jollakin tavalla kuvastaa soittajansa sosioekonomista statusta.
 
Nyt tullaan siihen itseäni hiertävään ajatukseen. Jos asiaa tarkastelee puhtaasti laadun näkökulmasta, niin halpiksia väheksymällä yleensä paljastaa vain oman asiantuntemattomuutensa. Mutta jos otetaan tuo moraalinen ulottuvuus, niin halpisten vähättely osoittaa epäeettistä asennoitumista sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Niin tai näin, itse olisin aika varovainen vetämään kovin agressiivisia yleistyksiä liittyen halppiksiin..... kalliin soittimen voi helpommin alistaa ankarallekin kritiikille.
 
Itsekin olen syyllistynyt halpahintaisiin yleistyksiin. Vuosia sitten muuan vähävarainen ystäväni toi minulle jätelavalta löytämänsä Harley Benton straton sillä mielellä, että saisinko siitä vielä soittokuntoisen. No en saanut, se oli vääntynyt puiltaan kelvottomaksi eli ropelliksi enkä sitä pystynyt kotikonstein oikomaan (epäilen, että olisi voinut olla ammattilaisellekin tekemätön paikka). Se kitaran materiaalit olivat jotenkin poikkeuksellisen luokattomat (esimerkiksi lankku ei ollut puuta, vaan jotain outoa massalevyä). Silloin syyllistyin jonkin aikaa pitämään kaikkia Harley Bentoneita luokattomana roskana ymmärtämättä, että niitä on monenlaisia ja olin nähnyt vain yhden ja sekin jokin roskalavalta löytynyt lapio.
 
Olen samaa mieltä monen tänne kirjoittaneen kanssa, että edulliset soittimet (haluan tietoisesti välttää sanaa "halppis") ovat monesti oikein hyviä ja joskus kerrassaan erinomaisia. Ehkä se vaan on niin, että mitä alemmas hintataulukossa mennään, niin soittimet alkavat olla enemmän yksilöitä. Digivälineissä on se hyvä puoli, että ne eivät ole yksilöitä vaan jokainen tuote on täydellinen klooni toisistaan niin ei tarvii miettiä ja vahvistimissa huomisen Behringeri tekee tämän päivän Fractalin :-D noin niinkuin kärjistetysti. Mutta kun kitara on edelleen ja vielä huomennakin aika orgaaninen esine, niin sen kanssa näitä laadullisia tekijöitä on vain välillä pohdittava.
 
Itse mietin kolmea asiaa kun edullista soitinta olen arvioimassa. Ensimmäinen on sen mahdolliset modailutarpeet. Edullista soitintahan on paljon kiitollisempaa modata koska modaamalla voi saada merkittävää laadun kohennusta aikaan, mutta siinä on vain se riski että kun riittävästi modailee, niin se ei sitten enää olekaan edullinen soitin. Toinen huomioitava asia on säädettävyys eli miten se vastaa säätöihin (nykyisin onneksi aika hyvin, mutta onhan se aina vähän arvoitus ennenkuin pääsee itse säätämään ja katsomaan miten se vaikkapa vuodenajan vaihteluihin reagoi). Säädettävyys ei itselleni ole onneksi mikään akilleen kantapää, koska pidän eniten aika perussäädöissä olevista kitaroista (esimerkiksi en halua, että kielet on liian matalalla). Kolmas juttu mitä mietin, on että missä vaiheessa kuivumistaan soitin on. Pari kertaa olen kokenut sen, että uutena ostettu edullinen soitin on kuivunut ropelliksi. Tähän en itse tiedä mitään takuuvarmaa konstia muuta kuin, että edullisen soittimen ostan mieluiten käytettynä ja mitä vanhempi sen parempi (ei kuitenkaan niin vanha, että on huono tai joutuu maksamaan vintagelisää :-D ).
 
Mutta kun tässä ketjussa puhutaan Fendereistä, niin pakko sanoa omasta asennevammastani, että minun on huomattavasti helpompi suhtautua edullisiin fendereihin kuin niin kalliisiin ( ja kalliilla tarkoitan niitä masterbuildeja ja customshoppeja). Vintagen ymmärrän, että niissä on se keräilyarvo. Mutta jotenkin tuntuu oudolta nämä huippukalliit uudet soittimessa, joka alkujaan suunniteltiin nimenomaan edulliseksi soittimeksi ja sellaisena kautta vuosikymmenten myyty. Fenderin suosion takana on paitsi edullinen hinta, niin myös erinomainen modailtavuus. Nää customshopithan on melko uusi ilmiö, jotka ovat syntyneet vain vastaamaan ihmisten vaurastumisen mukanaan tuomiin kasvaneisiin kulutustarpeisiin ( ne on jotenkin niinkuin luksustuotteita, jotka epäilemättä ovat hyviä, mutta tuntuu oudolta että kaikenmaaiklman komeasti printatut laukkukarkit nousevat kilpailemaan merkityksessä itse tuotteen kanssa) tai oikeastaan olen joskus pohtinut, että ovatko ne kaikenmaailman sertifikaatit jopa osa sitä tuotetta (vähän niinkuin applen kännyköiden myyntipakkaukset, jotka on niin hienoja ettei niitä raatsi heittää roskikseen). No luksus on luksusta, mun on vaan vähän vaikea asennoitua siihen. Paljon luontevampaa mun on kaapaissa kaupassa se perusedullinen meksikon fenderi tai jopa squieri kouraan ja alkaa miettiä, olisiko tästä soittmeksi minulle.
 
Tulipa avauduttua taas...... anteeksi :-D
 
Halpis on halpis, ei siitä mihinkään pääse vaikka kuinka selittäisi. Sehän ei kerro kitarasta muutakuin hinnan. Se on sitten jokaisen oma asia, missä kulkee halpiksen ja ei halpiksen raja.
 
Ja taas ruvetaan selittelemään jollain statuksella, että miksi jollain on kallis kitara. Nämä ovat pihien ja köyhien selityksiä. Miksi uhrata edes ajatusta, saati sitten pitkää vuodatusta, ja moneen otteeseen, siitä että minkä hintaisia soittimia jotkut toiset ostaa? Tai käyttääkö kitarasta nimitystä halpis ja missä halpiksen raja menee?
 
Fender on tehnyt vuonna kivi halvan kitaran. Onko se sitten niin että maailma ei saa muuttua? Ennenhän Gibson tarkoitti aina kallista kitaraa. Nykyään on nuorisomallejakin vino pino.

Sehän ei kerro kitarasta muutakuin hinnan.
 
Ei niin ja onhan halpis aina halpis, mutta nykypäivänä voi tosiaan halpiskin olla hyvis eli käyttöarvoltaan ja soitettavuudeltaan kallis. Onneksi.
 
On muuten kaksiteräinen miekka tuo halpisten modailukin, jos mahdollista jälleenmyyntiarvoa miettii. Modit kun eivät nimittäin sen halpiksen arvoa myytäessä nosta, vaan tekevät siitä entistä vaikemman myytävän koska kallis halpis ei ole enää halpis. T. Nimim. Kerran halpikseen päin vittua asennettujen jälkiasennusosien hinnasta liikaa maksanut urpo joka ei toista kertaa koukkua niele