Keskustelua raskaammasta musiikista ›

The Reincarnation of Benjamin Breeg oli silloin 15 vuotta (!) sitten suorastaan tajunnanräjäyttävä ennakkomaistiainen. Sinne samaan ei nyt ylletty, mutta kyllä tämä uutukainen El Doradon ja Speed of Lightin kirjoissani pieksee selkeästi.
 
Hyvä biisi. Jatkoa odotan innolla.

Brave new world oli viimeinen hyvä maiden levy. Rakastan maidenia ja paras bändi koskaan, mutta näin se vaan on. En tykkää yhtään nuiden levyjen soundista mitä on brave new worldin jälkeen. Periaatteessahan soundit on hyvät, mutta ei kyllä maidenin kanssa toimi..Jotenki liian modernin kuuloset soundit. Ja onha nuo biisitki huonontuneet. Odotan silti levyä ja kyllä se ainaki kerran kuunnellaan..oli hyvä tai ei

Tuli mieleen Timo Rautiaisen soolomateriaali. Sellaista kevytrokkia hilipatihei-tatsilla.

Jotenkin tuo biisi antaa mulle pienen pelkotilan että loputkin olisi luokkaa Final Frontier (jostakin syystä vähiten kuuntelemani/arvostamani IM-levy tähän asti)... Mutta eipä ihan vielä maalata pirua seinälle;).

Regalis Apertura: Jotenkin tuo biisi antaa mulle pienen pelkotilan että loputkin olisi luokkaa Final Frontier (jostakin syystä vähiten kuuntelemani/arvostamani IM-levy tähän asti)... Mutta eipä ihan vielä maalata pirua seinälle;).
 
Mulle Final Frontier kolahti jotenkin aivan uskomattoman kovaa aikoinaan. Ja se toimii edelleen.
 
Ja tiedän ehkä syynkin. Jos joku on joskus kuunnellut musiikkia ja nukahtanut kesken kappaleen, saattaa kappaleesta tulla sellainen valtaisa "oho"-elämys, jossa kappale paisuu aivan uskomattomiin sfääreihin. En tiedä, käykö tätä kenellekään muulle koskaan, mutta mulle on käynyt muutaman biisin/levyn kohdalla näin. Ja The Final Frontierin kanssa kävi juuri noin, olin aivan rättiväsynyt kun istuin bussissa matkalla Tampereelta kohti Pohjanmaata. Laitoin muutamaa päivää aikaisemmin ilmestyneen levyn soimaan, ja koko levy meni jossakin unen ja valveen rajamailla. Ja lopulta When The Wild Wind Blowsin aikana olin jonkinlaisessa horroksessa, ja tuo kappale oli aivan uskomattoman upean kuuloinen juuri sillä hetkellä. Ja koko kappale on jäänyt mulle tuon takia yhdeksi niistä kappaleista, jotka ovat "elämää suurempia".
 
Eikä levy muutenkaan huono ole. Paljon hyviä kappaleita, vaikka soundit ei tuolla(kaan) levyllä niin hirveästi meikäläisen korvaa hivele. Ja tuolla levyllä sinkkulohkaisu El Dorado ei kyllä paljoakaan kertonut levyn ilmeestä mitään. Sinkun kohdalla olin jopa hieman pettynyt, että eihän tämä kuulosta yhtään miltään. Ja usein tuo tuleekin levyltä skipattua. Isle of Avalon ja The Talisman ovat ehdottomia levyn kohokohtia.
 
Levyn ilmestymishetkellä tuo oli sellainen levy, että en ollut varmasti mitään muuta albumia ikinä kuunnellut juuri ilmestymisensä jälkeen yhtä paljon kuin tuota, tuo viihtyi auton soittimessakin viikkotolkulla. Uskoisin, että tuo "ennätys" rikottiin vasta viime syksynä uusimman Protest The Heron albumin kohdalla, tuo levy on viihtynyt todella pitkään soittimessa.

Tuomoo: Jos joku on joskus kuunnellut musiikkia ja nukahtanut kesken kappaleen, saattaa kappaleesta tulla sellainen valtaisa "oho"-elämys, jossa kappale paisuu aivan uskomattomiin sfääreihin. En tiedä, käykö tätä kenellekään muulle koskaan, mutta mulle on käynyt muutaman biisin/levyn kohdalla näin.
 
Monesti on käynyt näin. Joskus tuo fiilis on ollut pysyvä, mutta joskus uudelleenkuuntelujen kautta menettänyt myös sitä magiaansa.

Henri Henri Olavi: Monesti on käynyt näin. Joskus tuo fiilis on ollut pysyvä, mutta joskus uudelleenkuuntelujen kautta menettänyt myös sitä magiaansa.
 
Mulla on tasan kaksi biisiä, joilla tuo magia ei ole kadonnut. Ensimmäinen on tuo When The Wild Wind Blows, toisena Hakenin Visions. Upeita biisejä molemmat.

Tuomoo: Mulle Final Frontier kolahti jotenkin aivan uskomattoman kovaa aikoinaan. Ja se toimii edelleen.
 
Jotenkin biisimateriaali on kovin epätasaista ja jollakin tavalla "pakotetun" kuuloista (tätä on vaikea selittää niin yksiselitteisen selkeästi), etenkin Brucen laulu. Tuo mainitsemasi When The Wind Blows on selkeästi levyn paras biisi mitä bändin soitantaan, Brucen lauluun ja tunnelman luomiseen tulee. Talisman toimii kanssa parhaiten noista levyn "menobiiseistä"... Vielä voisin mainita että muuten tuosta levystä tulee mulle mieleen sellainen "äkkiä levy purkkiin, viis lopputuloksesta että päästään pois studiosta vaikka keikoille"-fiilis. Tietysti tämähän on vain oma subjektiivinen mielipide josta ei kannata kenenkään vetää hernettä nenään...

We are thrilled to announce the release of Iron Maidens 17th studio album Senjutsu coming Sept 3rd.
1. Senjutsu (Smith/Harris) 8:20
2. Stratego (Gers/Harris) 4:59
3. The Writing On The Wall (Smith/Dickinson) 6:13
4. Lost In A Lost World (Harris) 9:31
5. Days Of Future Past (Smith/Dickinson) 4:03
6. The Time Machine (Gers/Harris) 7:09
7. Darkest Hour (Smith/Dickinson) 7:20
8. Death Of The Celts (Harris) 10:20
9. The Parchment (Harris) 12:39
10. Hell On Earth (Harris) 11:19
 
Onpahan taas melkonen jööti tulossa..

Hmm mielenkiintoista että Maiden antoi peräti japaninkielisen nimen levylle... "Taktiikka & strategia" vai miten tuo suomennettaisiin? Aika pitkiä biisejä näyttäisi tulevan. Kai se on hyväkin merkki ettei pitkistä progeintroista ole sentään luovuttu;).

Artturi: Onpahan taas melkonen jööti tulossa..
 
Vähän alle 82 minuuttia ja taas tupla-albumi, kun 74 minuuttia menisi yhdelle cd-levylle. Toivottovasti taiteellisuus ehdottomasti vaati tätä ratkaisua. Autossani eikä kotistereoissa ei ole levynvaihtajaa, ja tykkään vanhanaikaisesti kuunnella alkuperäistä albumia. Ei ole kivaa vaihdella levyjä, ja vahvasti epäilen että hyvinkin helpolla tiivistämisellä olisi voinut ainakin 15 minuuttia karsia pois.
 
Eeppisyys on eri juttu, kuin se että joka toiseen biisiin lisätään alkuun akustinen plimputtelu mikä ei teemallisesti liity mihinkään. Sitten tuppaa olemaan myös vähän liikaa väliosia diipadaapa-melodioilla ja improttuja sanoisinko jopa juostenkustuja Gersin ja Murrayn sooloja. Kolme yli 10 minuuttista Harris-biisiä loppuun ei oikein lupaa hyvää. Viime levyn yli 13 minuuttinen The Red And The Black oli Book Of Soulsin heikompaa antia, enkä jaksa millään uuteen Antiikkimerimieheen uskoa.
 
Mitä höpinät Belsharrazista, Man Or Beastistä ja Heaven Or Hellistä oikein oli?

Pelastais nuissa uusissa biiseissä jotain sekin jos Bruce laulais niinku laulo vielä brave new worldin aikoihin. Oli äänessä välillä raspiakin. Minun mielestä "eläytyminen" ja tulkinta oli silloin parempaa. Nykyään tuntuu että vetää vaan korkealta kokoajan ja äänen äärirajoilla. Ei ole paljoa nykylevyillä kyllä kivoja stemmalaulujakaan enää.

Tuomoo: Jos joku on joskus kuunnellut musiikkia ja nukahtanut kesken kappaleen, saattaa kappaleesta tulla sellainen valtaisa "oho"-elämys, jossa kappale paisuu aivan uskomattomiin sfääreihin. En tiedä, käykö tätä kenellekään muulle koskaan, mutta mulle on käynyt muutaman biisin/levyn kohdalla näin.
 
Kyllä on käynyt! Enpä ollut koskaan edes tajunnut asiaa näin analyyttisesti miettiä, mutta juuri tuosta on usein ollut kyse. Itse asiassa tähän ketjuun sopiikin erinomaisesti se, että minulla näin on käynyt kahden Maiden-levyn kohdalla: X Factor ja Brave New World. Jälkimmäistä erityisesti kuuntelin kerran niin totaalisessa univaje-unettomuus-horroksessa, että levyn kuunteleminen aiheuttaa edelleen tietynlaisen irtautumisen todellisuudesta.

ttpp44: Kyllä on käynyt! Enpä ollut koskaan edes tajunnut asiaa näin analyyttisesti miettiä, mutta juuri tuosta on usein ollut kyse. Itse asiassa tähän ketjuun sopiikin erinomaisesti se, että minulla näin on käynyt kahden Maiden-levyn kohdalla: X Factor ja Brave New World. Jälkimmäistä erityisesti kuuntelin kerran niin totaalisessa univaje-unettomuus-horroksessa, että levyn kuunteleminen aiheuttaa edelleen tietynlaisen irtautumisen todellisuudesta.
 
Univaje-unettomuus-horroskokemuksia on muuten mullakin The X Factorista. Olen tuon hyvin monesti tässäkin ketjussa tainnut jo mainita, mutta tuo levy on jostakin syystä sellainen, että se kuulostaa parhaimmalta aamuyön pimeinä hetkinä. Tuon levyn tahdissa on tullut vietettyä useita unettomia öitä. Mun on jotenkin hirveän vaikeaa mieltää tuota levyä (tai seuraajaansa) Iron Maidenin levyiksi jostakin syystä, mutta molemmilla levyillä on kosolti upeita biisejä.
 
e: mainittakoon, että kansikuva on ainakin omaan silmään siisti. The Final Frontierin ja Book of Soulsin kannet olivat aika tylsiä. AMOLAD:n kansi oli hieno, sitä edeltävä hieno onkin ollut Seventh Son. https://www.ironmaiden.com/media/images/teddy.jpg

Tuomoo:
 
e: mainittakoon, että kansikuva on ainakin omaan silmään siisti. The Final Frontierin ja Book of Soulsin kannet olivat aika tylsiä. AMOLAD:n kansi oli hieno, sitä edeltävä hieno onkin ollut Seventh Son. https://www.ironmaiden.com/media/images/teddy.jpg
 
Yksi hienoimmista IM-kansista, vaikka sinällään vähän digiartsia kammoksun. Pitkälle on kuitenkin päästy Dance of Deathin 3D-hahmoista :)

Eikös muuten nyt ajan hengen mukaisesti Maidenia pitäisi syyttää uuden levyn nimen ja kannen johdosta kulttuurisesta omimisesta? Sitten anteeksipyynnöt ja miksei koko levyn julkaisu uudestaan eri nimellä ja kannella. Onhan vuosi 2021.
 
/s

Aivan. Japaninkieliset levynimet sallittava vain japanilaisbändeille (kuten Loudnessille);)... Noo jos nyt tämän kerran annettaisiin anteeksi Maidenille (tuskin jää tavaksi tästä eteenpäinkin)?

ttpp44: Eikös muuten nyt ajan hengen mukaisesti Maidenia pitäisi syyttää uuden levyn nimen ja kannen johdosta kulttuurisesta omimisesta? Sitten anteeksipyynnöt ja miksei koko levyn julkaisu uudestaan eri nimellä ja kannella. Onhan vuosi 2021.
 
/s
 
Ja vielä räikeästi toistamiseen sillä ei unohdeta maiden japania.

M4ss3 m/: Melkoista muniinpuhaltelua koko biisi. Oliskohan aika laittaa pillit pussiin jos viiden vai ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen tuo on parasta mitä tarjota?
 
miltä se pitäisi sitten kuulostaa?
 
Pidetään tää ihan Maiden-keskusteluna, terv. mode