Aihe: Queen
1 2 3 4 579 80 81 82 83 84
Tympee Huttunen
01.06.2021 11:58:54
The Jack: Rock-kulttuurin jatkuvuuden kannalta lippujen hinnat on huono juttu. Aika moni meistä on roudattu vanhempien toimesta nuorena keikalle, ja siitä on saattanut alkaa suurempi innostus musiikkiin. Ajattelen tilannetta, että jossain perheessä on nyt pari innostunutta pentua nähtyään Queen-elokuvan. Keikalle pitäisi päästä, mutta sitten äiti tekee laskutoimituksen 3 x 159 e. Surullista että rockista on tullut näin elitistinen harrastus. Aina lippujen hinnoista on valitettu, mutta olivat ne aiemmin kuitenkin järkevissä ja perusteltavissa olevissa sfääreissä.
 
Rock elää ihan jossain muualla, kuin pömpöösien nostalgia-aktien (kaikella kunnioituksella) areenoilla.
kk80
01.06.2021 12:18:20 (muokattu 01.06.2021 12:18:42)
The Jack: Rock-kulttuurin jatkuvuuden kannalta lippujen hinnat on huono juttu. Aika moni meistä on roudattu vanhempien toimesta nuorena keikalle, ja siitä on saattanut alkaa suurempi innostus musiikkiin. Ajattelen tilannetta, että jossain perheessä on nyt pari innostunutta pentua nähtyään Queen-elokuvan. Keikalle pitäisi päästä, mutta sitten äiti tekee laskutoimituksen 3 x 159 e. Surullista että rockista on tullut näin elitistinen harrastus.
 
Juurikin tuollaisen laskutoimituksen tein kun mietin pitäisikö oma jälkipolvi raahata keikalle. Yhteisen muiston lisäksi tämä olisi hyvällä tuurilla saattanut sytyttää jonkinlaisen musiikillisen kipinän jonka klassisen musiikin harrastaminen aikanaan muksuissa tukahdutti :)
 
Arvokkaat liput mutta jos Queen olisi kokematta niin ostoon olisi mennyt. 60e voisi maksaa jo pelkästään siitä että näkisi Red Specialin kitaratelineessä.
Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010!
hjukke
01.06.2021 12:55:48
 
 
kk80: Juurikin tuollaisen laskutoimituksen tein kun mietin pitäisikö oma jälkipolvi raahata keikalle. Yhteisen muiston lisäksi tämä olisi hyvällä tuurilla saattanut sytyttää jonkinlaisen musiikillisen kipinän jonka klassisen musiikin harrastaminen aikanaan muksuissa tukahdutti :)
 
Arvokkaat liput mutta jos Queen olisi kokematta niin ostoon olisi mennyt. 60e voisi maksaa jo pelkästään siitä että näkisi Red Specialin kitaratelineessä.

 
Lievää offaria, mutta 15 vuodessa lippujen hinnat ovat hintaluokasta riippumatta keskimäärin 3 -kertaistuneet. Inflaatio ei sentään ole ehtinyt moiseen tahtiin, eikä liksat. Ollaan ehkäpä siis aidon ongelman äärellä.
Learn to play what you want to hear.
Megalomania
01.06.2021 19:49:41
hjukke: Lievää offaria, mutta 15 vuodessa lippujen hinnat ovat hintaluokasta riippumatta keskimäärin 3 -kertaistuneet. Inflaatio ei sentään ole ehtinyt moiseen tahtiin, eikä liksat. Ollaan ehkäpä siis aidon ongelman äärellä.
 
Joo, muistaakseni Maidenin Hartwallin keikalle sain kenttälipun 45 eurolla vuonna 2005. Hyvin mielelläni Queeninkin näkisin, mutta en ihan näitä nykyajan summia raaskisi lipuista maksaa. No, katsotaan muuttuuko mieleni, kasvavatko tuloni yllättäin ja onko lippuja vielä saatavilla joskus lähempänä keikkaa
"Koska musiikin voidaan havaita koostuvan melodiasta ja rytmistä, on kiinnitettävä huomiota siihen vaikutukseen, mikä niillä on kasvatukseen." - Aristoteles
Dirtyh
02.06.2021 21:02:06 (muokattu 02.06.2021 21:06:12)
 
 
Megalomania: Joo, muistaakseni Maidenin Hartwallin keikalle sain kenttälipun 45 eurolla vuonna 2005.
 
Vuonna 2005 sen keikkalipun lisäksi 25000 suomalaista osti myös 15€(?) maksavan levyn. Sitten on tietysti sellainen että 1985 se kohderyhmä oli 15 vuotiaat. 2005 se kohderyhmä oli 35 vuotiaat. Nyt se on 50 vuotiaat.
 
Ja 50 vuotiailla on pirusti enemmän fyrkkaa kuin 15 vuotiailla.
HaloOfFlies
02.06.2021 22:22:40 (muokattu 02.06.2021 22:28:36)
 
 
11 vuotta sitten maksoin U2:n Stadikan keikan lipusta 30 euroa. Nyt pitäisi maksaa Queenin keikasta 300 euroa jostain Platinum-paikasta. Taidan katsella Huuto.netiä jos sieltä löytyisi halvemmalla. Ei viitsi ihan noin paljoa lipusta maksaa.
 
Keikalle kyllä tekisi mieli päästä kun Queen on vielä kokematta, tai siis se mitä siitä on jäljellä.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
Flash
03.06.2021 08:41:50 (muokattu 03.06.2021 08:44:36)
 
 
HaloOfFlies: 11 vuotta sitten maksoin U2:n Stadikan keikan lipusta 30 euroa. Nyt pitäisi maksaa Queenin keikasta 300 euroa jostain Platinum-paikasta. Taidan katsella Huuto.netiä jos sieltä löytyisi halvemmalla. Ei viitsi ihan noin paljoa lipusta maksaa.
 
Sillekin keikalle oli kyllä kalleimmat liput saman hintaisia kuin Queenin keikalle (mutta hyvä idea oli myydä niitä lavan takana olevia sinänsä erinomaisia paikkoja halvalla).
 
E: Eikä kannata mistään huuto.netistä katsella yhtään mitään, vaan odotella rauhassa että lisälippuja tippuu myyntiin lähempänä keikkaa. Niin tapahtuu aina. Ne ovat mm. niitä myymättä jääneitä platinalippuja parhailta paikoilta.
Live Music Is Better!
Tympee Huttunen
03.06.2021 09:15:35
Flash: Sillekin keikalle oli kyllä kalleimmat liput saman hintaisia kuin Queenin keikalle (mutta hyvä idea oli myydä niitä lavan takana olevia sinänsä erinomaisia paikkoja halvalla).
 
E: Eikä kannata mistään huuto.netistä katsella yhtään mitään, vaan odotella rauhassa että lisälippuja tippuu myyntiin lähempänä keikkaa. Niin tapahtuu aina. Ne ovat mm. niitä myymättä jääneitä platinalippuja parhailta paikoilta.

 
Joo, ja lisäksi kun selviää enemmän kaikkien lavasysteemien sun muiden paikat, vapautuu luultavasti permannolle lisää tilaa.
The Jack
03.06.2021 09:18:40 (muokattu 03.06.2021 09:19:10)
Dirtyh: Sitten on tietysti sellainen että 1985 se kohderyhmä oli 15 vuotiaat. 2005 se kohderyhmä oli 35 vuotiaat. Nyt se on 50 vuotiaat.
 
Iron Maidenin kohderyhmistä sen verran, että 2000-2010 välillä tuli käytyä useammalla Irman keikalla. Silloin oli mukava huomata miten monista eri ikäluokista ja taustoista löytyi faneja. Ne oli hienoja keikkoja. Toki siellä oli vanhoja bändiä ehkä jo kasarillakin fanittaneita, mutta he olivat vähemmistössä. Väittäisin että suurin osa väestä oli kuitenkin välillä 15-25 vuotta. Sellaisia vähän päälle kymmenvuotiaita nassikoitakin oli keikoilla suht paljon, mutta ei olisi ollut mikäli liput olisivat maksaneet tuplat tai enemmän. Pistämällä lipunhinnaksi 150 euroa karsitaan keikoilta ulos aika iso väestä, eikä se keikoille saapuva väki ole sitä eniten tunnelmaa nostattavaa. Luultavasti firmat ostivat ison osan Queen-lipuista ja korruptiolipuilla jurottavat tylsimykset on korporaatiorokin surullisimpia ilmentymiä. Bändi ei näitä geelitukkia edes kiinnosta, mutta keikalle pitää tulla ilmaisen lipun takia.
Regalis Apertura
13.01.2022 15:01:38
Hieman kyselisin että pitääkö paikkansa että Steve Howe olisi soittanut Innuendon akkariosuudet? Samassa jutussa mainitttiin että olisi myös ainut bändin ulkopuolinen muusikko joka on soittanut Queenin levyillä. Onko näin?
sub zero
13.01.2022 16:32:58 (muokattu 13.01.2022 16:34:32)
Regalis Apertura: Hieman kyselisin että pitääkö paikkansa että Steve Howe olisi soittanut Innuendon akkariosuudet? Samassa jutussa mainitttiin että olisi myös ainut bändin ulkopuolinen muusikko joka on soittanut Queenin levyillä. Onko näin?
 
Noinhan sanotaan esim Wikipediassa lähteiden kanssa. Myös May soittaa akustista kitaraa kappaleessa, mutta ilmeisesti se flamenco-soolo on Howen.
https://en.wikipedia.org/wiki/Innuendo_(song)
 
--
 
En jaksa tarkistaa, onko tämä linkitetty jo, mutta tässä oli tämä, kun 12-vuotias suomalaispoika haastattelee Queenia vuonna 1974
https://www.youtube.com/watch?v=rSDnQ2EwB4U
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa
kk80
19.01.2022 07:27:55
Regalis Apertura: Hieman kyselisin että pitääkö paikkansa että Steve Howe olisi soittanut Innuendon akkariosuudet? Samassa jutussa mainitttiin että olisi myös ainut bändin ulkopuolinen muusikko joka on soittanut Queenin levyillä. Onko näin?
 
Howe tosiaan soittaa tuon flamenco -osuuden. Ihan mielenkiintoinen haastattelu
 
https://bravewords.com/news/yes-ste … -you-race-around-like-paco-de-lucia
 
knoppitietona mainittakoot että I Want To Break Freen "kitara" soolo on se toinen merkittävä ulkopuolinen kontribuutio Queenin tuotannossa. Tuo syntetisaattori soolo on Fred Mandelin käsialaa (kosketinsoittaja Hot Space ja Works -kiertueilla).
Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010!
Exhausted
20.01.2022 17:10:57 (muokattu 20.01.2022 17:11:31)
 
 
Toki Queenin levyillä on ollut muitakin studiomuusikoita, lähinnä syntikansoittajia, ja kokonainen orkesterikin. Mutta Steve Howe on ainoa joka on Brian Mayn lisäksi soittanut kitaraa Queenin biisissä (ja tietty Freddien rämpytys Crazy Little Thing Called Lovessa) ja nimekkäin featuroija heti David Bowien jälkeen
Regalis Apertura
21.01.2022 09:53:59
Muuten syntikoista puheen ollen, selvisikö koskaan miksi Freddie ei soittanut niitä keikoilla (eikä ilmeisesti studiossakaan)? Kaikilla live-dvdilläkin aina pianoa... Eikö pitänyt syntikoiden soundista vai mistä kiikasti?
Funkånaut
21.01.2022 10:08:18
 
 
Regalis Apertura: Muuten syntikoista puheen ollen, selvisikö koskaan miksi Freddie ei soittanut niitä keikoilla (eikä ilmeisesti studiossakaan)? Kaikilla live-dvdilläkin aina pianoa... Eikö pitänyt syntikoiden soundista vai mistä kiikasti?
 
Ymmärtääkseni Freddie ei digannut synista tai edes sähköistetyistä pianoista.
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni."
Exhausted
21.01.2022 10:30:00
 
 
Queenillahan oli 70-luvun levyssä merkintä että "no synths" tms. mutta kasarilla sitten tehtiin täyskäännös.
Regalis Apertura
21.01.2022 13:10:12
Juu näin oli. 80-luvulla synttypoppi oli kova sana ja Queen yritti varmaan pysyä "ajan hermolla" tekemällä juurikin samantapaista musaa tyyliin I Want Break Free tai One Vision (toki olihan siinä kitarointiakin)...
sub zero
21.01.2022 18:39:51 (muokattu 21.01.2022 20:40:15)
Mercury alkoi 1980-luvulle tultaessa pitää synapopista (homobaarien musaa) ja Deacon oli omasta puolestaan muita R&B -henkisempi ja nämä tendenssit sitten veivät yhtyettä vähän sisäisiin ristiriitaisuuksiin Hot Space -levyn kohdalla. Taustalla myös Deaconin kirjoittaman "Another One Bites the Dust" singlen menestys.
 
https://en.wikipedia.org/wiki/Hot_Space#Overview
 
"One Visionin" mainitsemista en tässä yhteydessä ymmärrä.
minä tykkään käydä koulua, minä tykkään laulaa
Regalis Apertura
21.01.2022 22:05:52 (muokattu 21.01.2022 22:07:33)
"One Visionin" mainitsemista en tässä yhteydessä ymmärrä.
 
Noo ei ehkä sen "synttypopin" yleisen määritelmän mukaisesti mutta se koskettimien käyttö ko. biisissä tuli vaan mieleen;)... Ei sen vakavampaa.
 
PS. Hot Space kokonaisuudessaan oli sitten ihan eri asia. Voisiko sanoa tyylipuhdas synttylevy.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)