Rock, pop, alternative ›

sirdickyj: Toisaalta ei mun taevinnu elää 70-luvulla ymmärtääkseni, mihin esim Deep Purplen suosio perustuu. Tai Eaglesin. Tai Doobie Brothersin.
 
Kaikki kunnia silti Ganesille. Albertin suutuutta en niin oivalla ylivertaisuutena moneen muuhun, vaikkapa Ormaan, verratessa. Toki Orma on hengissä, Alppu eim
 
Mulla on sama Albertin kitaroinnin kanssa. En tiedä mistä sen taituruuden huomaa. Pitäis varmaan ollu joku blues-puristi.
 
Kun kuuntelen Hurriganesia, niin valtaosa niistä paremmista vedoista on ne missä Ile Kallio on kitarassa. Se sahaus on ihan käsittämätöntä, en tajua miten pystyy pitämään sen kasassa. Siinä missä Ile sai Alpun aikaiset biisit toimimaan livenä, niin Alppu ei saanu sitä komppia mikä Ilen biiseissä oli aikaiseksi livenä.

Regalis Apertura: Aivan. Tuo farkku ym. imago oli tarkkaan harkittua nimenomaan USA:sta kopioitua "länsimaista hapatusta" josta ihan kaikki (olettaisin että stallarit ym. vasurit?) eivät varmasti diganneet YYA-Kekkoslovakiassa. Eli Hurriganes oli länsimainen vastavoima enemmän/vähemmän vasemmistoa suosivassa viihdebusineksessa Suomessa 70-80-luvulla... Joko tiedostamattaan tai sitten ei. Ideana oli että rokataan enemmän, jätetään kantaa ottamiset ym. yhteiskunnalliset pohdinnat muille.
 
Jep, ja lisäksi oli selvää, että rock'n rollilla/rokilla ei ollut mitään tekemistä taiteen kanssa. Nykyisin kun joku Honey B & T Bones tekee uuden levyn, niin se esitellään uutena taiteellisena avauksena. Mitenkään väheksymättä em. bändiä, tämä oli vain esimerkki. Tässä asiassa on ollut ulkomaisista rock-puolen tekijöistä aika johdonmukainen esim. Alice Cooper, joka ei ole koskaan yrittänyt olla taidetta. On niitä muitakin kyllä.

zekeode: Mulla on sama Albertin kitaroinnin kanssa. En tiedä mistä sen taituruuden huomaa. Pitäis varmaan ollu joku blues-puristi.
 
Joo tuskin pienestä puristisuudesta asian ymmärtämisessä haittaa olisikaan ;)
 
Tyylin puhtaus tosiaan on Järvisen parhaina aikoina olennaista siinä soitossa. Kaikki, myös komppauksen näennäinen tehottomuus verrattuna yksiulotteisen tiukkaan sahaukseen, palvelee kokonaisuutta ja saa sovitukset hengittämään. Varmasti moni kitaristi olisi voinut tuoda soppaan erilaisia mausteita, mutta olisko sopasta tullut yhtä maittavaa ja ravitsevaa, sitä epäilen.

Kefiiri: Tyylin puhtaus tosiaan on Järvisen parhaina aikoina olennaista siinä soitossa. Kaikki, .
 
Totta. Puhtaus oli puoli ruokaa, mutta itse haluan kunnon rasvaisen mätön, enkä mitään fiiniä kamaa, jonka jälkeen käydään snägärillä täyttämässä vatsa. Ehkäpä tästä syystä en ole myöskään mikään Eric Clapton fani. :D Kiitos Kefiiri. Nyt sain palat kohdilleen.
 
Harmillisesti Hurriganesin lento loppui vuoteen 1977. Onneksi tuhkasta löytyi yksi timantti todisteeksi jälkipolville, nimittäin Live In Stockholm 1977.

No eihän se kyllä Ile saanut Albertin aikaisia vetoja toimimaan millään tavalla paremmin, eri tavalla vain. Ehkä pitäisi kysyä epäilevien Ileltä miksi Albert on niin kovettu kuin sanotaan. Albert oli eräs Ilen esikuvista ja bluesin kautta molemmilla lähtö kitaransoittoon tapahtui. Käsittämätöntä muutenkin tuo Hurriganes kitaristien vertailu keskenään, kun kukin sen paikkansa täytti niinkuin tarpeen oli.
 
Erittäin mainiota twangsoundi rytkettä.
 
https://youtu.be/8T8OgVu4ggE

BigPapa: No eihän se kyllä Ile saanut Albertin aikaisia vetoja toimimaan millään tavalla paremmin, eri tavalla vain.
 
Anteeksi jos loukkasin idolia, mutta en sellaista väittänytkään.

Puhumattakaan siitä, että livenä olisi pitänyt kompit Albertin soittaa samalla tavalla kuin Ile, ei se kyllä toiminut Ilelläkään niin, että olisi saanut Albertin kompit livenä aikaiseksi, ei sinne päinkään, enkä oikein ymmärrä että miksi olisi kummankaan pitänyt kompit soittaa samalla tavalla livenä kuin toinen soitti, ehei, Albert ei edes halunnut soittaa niitä kuten Ile vaan omalla tavallaan ja tyylillään. Kuin myös Ilen tapa kompata oli omanlaisensa, eikä taipunut Albertin twangikkääseen rytmisesti tiukkaan ja selkeään sointiin vaan oli sanoisko "tukkoisempaa ja mutaista".

Tykkään niin Albert- kuin Ile-kaudenkin levyistä. Molemmilla kitaristeilla on oma, tunnistettava tyylinsä.

Ile on Keef ja Alppu Mick Taylor, ihan ulkonäöllisestikin alkuaikoina.
Ganes olis voinut pitää Ilen kun Alppu palasi. Miesten tyylit olisivat hyvin täydentäneet toisiaan. Ganesin jenkkimeininki oli aika alleviitattua siinä ajassa. Rockabillyboomi alkoi vasta myöhemmin.
 
Cadillac, Beawers, hou Alabama, vähän kuin parodian rajalla mutta sille oli siinä ajassa suuri tilaus. Joku voisi melkein nimittää Ganesia enemmän poliittiseksi, kuin musiikilliseksi projektiksi. Ihme on jos ei USAn lähetystö pyytänyt vierailulle:) Ganes kävi kylmää sotaa tehokkaammin kuin jenkit. Voi kuvitella miten sen ajan vasemmisto on vihannut bändiä.

shuffle: Joku voisi melkein nimittää Ganesia enemmän poliittiseksi, kuin musiikilliseksi projektiksi. Ihme on jos ei USAn lähetystö pyytänyt vierailulle:) Ganes kävi kylmää sotaa tehokkaammin kuin jenkit. Voi kuvitella miten sen ajan vasemmisto on vihannut bändiä.
 
Juuri tämä! Ja Sleepy Sleepers oli toinen ryhmä, jota ei takuulla hyvällä katsottu kommariporukoissa. Siitä tulikin juuri mainittua Sliippariketjussa. Hurriganesin ja omalla tavallaan myös Sliipparien suosio keikkalavoilla ja levymyynnissä kertoi siitä, ettei suomalaista nuorisoa paljon kiinnostanut stallaripaatostelu ja virallinen kulttuuriyhteistyö itänaapurin suuntaan. Kansa halusi rokkenrollia ja reilua meininkiä!

Ei kait täällä kukaan ole mistään Albertin ylivertaisuudesta puhunut ja tykkääminen on toki makuasioita, mutta jos kaveri noin yleisesti ottaen on tunnustettu ja tunnistettu kovaksi kitaristiksi monen ison nimen toimesta niin en minä ainakaan rupea sitä kieltämään.
 
Omaan korvaani Albertin soitossa on aina ollut hyvä flow ja selkeä tarina. Mielellään sellaista kuuntelee.
 
Yleisesti ottaen en alkaisi kitaristeja vertailemaan - jotkut tykkää mansikoista ja toiset mustikoista.
 
Ja mitä tulee tuohon 70-luvun kokemiseen ja toisaalta jonkun purplen tuotannon loiston tunnustamiseen vaikkei paikalla ollutkaan, niin ainakin minulle Hurriganes oli kotikulmien bändi ja sellaisenaan ihan eri tavalla koettavissa kuin jotkut kaukaiset tähtikokoonpanot.

Lunnu:
 
Ja mitä tulee tuohon 70-luvun kokemiseen ja toisaalta jonkun purplen tuotannon loiston tunnustamiseen vaikkei paikalla ollutkaan, niin ainakin minulle Hurriganes oli kotikulmien bändi ja sellaisenaan ihan eri tavalla koettavissa kuin jotkut kaukaiset tähtikokoonpanot.
 
Joo. Hurriganes tuli keikalle kymmenen kilometrin päähän kodistani, se oli todellinen eri tavalla kuin ulkomaalaiset isot nimet. Remun mitään ja ketään kumartamaton asenne oli ennenkuulumaton ja bändi pystyi hinnoittelemaan itsensä, ei tyytymään siihen mitä tarjottiin. Taisi olla eka kerta kun artisti saneli musiikki-bisnekselle sääntöjään tässä maassa, ehkä jotain Irwinin 70-luvun alun huippusuosiota lukuunottamatta.

Andy Six: Joo. Hurriganes tuli keikalle kymmenen kilometrin päähän kodistani, se oli todellinen eri tavalla kuin ulkomaalaiset isot nimet. Remun mitään ja ketään kumartamaton asenne oli ennenkuulumaton ja bändi pystyi hinnoittelemaan itsensä, ei tyytymään siihen mitä tarjottiin. Taisi olla eka kerta kun artisti saneli musiikki-bisnekselle sääntöjään tässä maassa, ehkä jotain Irwinin 70-luvun alun huippusuosiota lukuunottamatta.
 
Jep. Ja kun oli rohkeutta kerätty tarpeeksi kaverien kanssa, käytiin ringittämässä Häkkisten ovea P-Haagassa ja saatiin hurriganes-tarrat

zekeode: Mulla on sama Albertin kitaroinnin kanssa. En tiedä mistä sen taituruuden huomaa. Pitäis varmaan ollu joku blues-puristi.
 
Kun kuuntelen Hurriganesia, niin valtaosa niistä paremmista vedoista on ne missä Ile Kallio on kitarassa. Se sahaus on ihan käsittämätöntä, en tajua miten pystyy pitämään sen kasassa. Siinä missä Ile sai Alpun aikaiset biisit toimimaan livenä, niin Alppu ei saanu sitä komppia mikä Ilen biiseissä oli aikaiseksi livenä.
 
Kyllä sen Albertin hyvyyden minusta kuulee, en ollenkaan ole ottamassa häneltä mitään pois.
 
Ennemminkin se ylivertaisuus, mikä tuntuu häneen liitettävän, on se, joka on vähän hämmentävää. Tuskin mies itse tosin ajatteli mitään ylivertaisuutta, kunhan soitteli. Ja nautti tekemisestään.
 
Albert oli, myös omien sanojensa mukaan, soolokitaristi. Se riittää.

2randpo: Tykkään niin Albert- kuin Ile-kaudenkin levyistä. Molemmilla kitaristeilla on oma, tunnistettava tyylinsä.
 
Mun mielestäni Ilen muutama vuosi sitten Big Rock Bandin kanssa levyttämä Hot Wheels-versio on ihan pirun kova. Rokkaa yhtä tykisti kuin alkuperäinen.

Lunnu: Trollauskin on taidelaji ja sulla on vielä paljon opittavaa.
 
Enihuu. Junttia tai ei - Alppu oli kansainvälisestikin arvostettu kitaristi
 
Totta. Tässä Alpun ja Lemmyn collaboration.
 
Countdown - Albert Järvinen & Lemmy
 
https://www.youtube.com/watch?v=zGCCJURbpu4

Minä rakastan Hurriganesia, tehdään se ensin selväksi.
 
Mutta joskus tuntuu että Albert Järvinen vähän laahaa monissa biiseissä, onko kyse Remun rummuissa vai siitä että Albert on vetänyt niin paljon hitaita että se kuullostaa laahamiselta.
 
Ehkä se olen minä joka Hurriganesia kuunnellessa olen ylipirteä ja vedän mielessäni soolot ja kompin hieman eteen.
 
Kuuntelin tuossa mahtavaa Hurriganesin biisiä Rocking Belly, niin korvaan tuli ajatus että Kuningas Albert vetää vähän laahaavasti.
 
Mielipiteitä, asialiiseen kysymykseen kiitos?

Markusmies: Minä rakastan Hurriganesia, tehdään se ensin selväksi.
 
Mutta joskus tuntuu että Albert Järvinen vähän laahaa monissa biiseissä, onko kyse Remun rummuissa vai siitä että Albert on vetänyt niin paljon hitaita että se kuullostaa laahamiselta.
 
Ehkä se olen minä joka Hurriganesia kuunnellessa olen ylipirteä ja vedän mielessäni soolot ja kompin hieman eteen.
 
Kuuntelin tuossa mahtavaa Hurriganesin biisiä Rocking Belly, niin korvaan tuli ajatus että Kuningas Albert vetää vähän laahaavasti.
 
Mielipiteitä, asialiiseen kysymykseen kiitos?
 
Nähdäkseni Albert bluespohjaisena soittajana ja oli vaan enempi sellainen laid back -kepittäjä. Siis ihan persoonaa heijastava juttu. Etukeno-tyypit helposti ja luontevasti kiilaa/hötkyilee myös soitossaan ja samoin rentojen tyyppien soitto on tekijänsä näköistä myös.
Ilman enempiä -ennen oli kaikki paremmin -ähinöitä: nykyään musanteko perustuu taimin osalta ihan liikaakin siihen, että kaiken pitää olla täydellistä. Tietokoneen näyttö kertoo jos on heittoa ja sen mukaan korjaillaan. Jopa niin ettei uusintaottoa edes tarvita vaan kone hoitaa.

Tulen tänne vaan sanomaan että Hot Wheels on kyllä ehkä Hurriganesin historian kovinta ajoa. Lähes sellainen AC/DC-tyylin juggernautti, pysäyttämätön. Kuulostaahan se ihan hullulta verrata Rudd/Williams/Young -rytmiryhmää Ganesiin mutta kuitenkin.