Kitarat: kitarakamat ›

Halpuus on suhteellista. Kai 4k gibson jollain tapaa pitää myös arvonsa. Esim Mäntästä saa samaan hintaan lukaalin, kun Hesasta yksiön, mutta siitä yksiöstä saa rahansa pois ja jopa vähän ekstraa.

Tuli mieleen kun tuossa edellä mainittiin että joku hommaa loppuelämäkseen unelma soittimen.
 
Ostin 90-luvun lopulla Jackson Kellyn jolla opettelin ihan oikeasti soittamaan paremmin. Empä tiennyt ostaessani että ostin silloin (ehkä) loppuelämäni parhaan soittimen, vaikka en satoja kitaroita ole soittanutkaan niin mikään muu keppi ei sovi räpylään niin hyvin kuin tuo jolla opetteli soitamaan.
 
EDIT - maksoi 4500 markkaa....
 
En muista toimituskuluja.

Heroin: Halpuus on suhteellista. Kai 4k gibson jollain tapaa pitää myös arvonsa. Esim Mäntästä saa samaan hintaan lukaalin, kun Hesasta yksiön, mutta siitä yksiöstä saa rahansa pois ja jopa vähän ekstraa.
 
Varmasti asunnon sijainti vaikuttaa siihen myyntiin enemmän kuin jos myydään kitaraa. Toki Hesassa ja muissa kasvukeskuksissa on enemmän ostajia myös kitaroiden suhteen, mutta niin on tarjontaakin.
 
En tiedä kuinka monta 4k tai yli, kitaroita myydään Suomessa vuosittain, mutta tuskin se kuitenkaan kolme numeroinen luku on, joitakin kymmeniä kuitenkin...
Osa ostetaan joko kotimaan tai ulkomaan liikkeestä, osa tilataan suoraan soitinrakentajilta ja sitten on yksityisten välinen kauppa.
Jos kitara makaa 4000€ ja vaikka soitin pitää todella hyvin arvonsa, niin se voi silti olla vaikea myydä eteenpäin. Ei varmaan tarvitse erikseen luetella soittimen ominaisuuksia, jotka voivat olla ns hintaa tiputtavia speksejä mahdollisen ostajan mielestä, silloinkin kun soitin on todella hyvä.
Siksi minusta kannattaa harkita hyvin tarkasti jos on hommaamassa useiden tuhansien eurojen peliä.
Yhden vintage arvokitaran kerran ostin ja sen myymisessä meni 10 vuotta. Rahaa hävisin 500€, vaikka soittimen arvo maailmalla ei tippunutkaan.

hallu: No tähän on pakko todeta, että rahan arvo ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen. Jollekin ihmiselle se 4k€ voi olla saman arvoinen kuin sinulle se 800€ tai jollekin se neljätonnia on paljon vähemmän kuin sinulle se 800 euroa. Siksi on myös hyvin suhteellista, että mitä sillä saa. Noin kauttarantain voisi sanoa, että laadullisesti neljällä tonnilla ei välttämättä saa paljoakaan enempää kuin kahdeksalla huntilla, mutta ehkä joitakin arvoja sillä voi saavuttaa..... ja jos ei muuta niin se kahdeksansataa voi jollenkin ihmiselle olla vain kertakaikkisen liian vähän, että se pitää maksaa että sen ostaminen tuntuisi edes joltakin.
 
Tämä on edelleen aika hyvä:
 
https://youtu.be/3HEh73Vp21k?t=927
 
Minimihintahan on helppo määritellä, se kun ei juuri jousta, kun kitara pitää saada tehtyä aina ensin.
 
Joku reality check tuohon varmasti jossakin vaiheessa tulee, kun jengi odottaa tuhannella eurolla itselleen kitaraa, joka ei eroa oleellisesti kolme kertaa kalliimmasta. Ja sitten myös kyseenalaistuu tämä lineaarinen eikä eksponentiaalinen ajattelu, että 3000 ja 10000 euron kitaraa voisi verrata suhteellisesti, vaikka eroavat speksit saadakseen joutuu maksamaan joko 3000 tai 10000 euroa.

Kontiak: Tämä on edelleen aika hyvä:
 
https://youtu.be/3HEh73Vp21k?t=927
 
Juha puhuu edelleen ajankohtaisest, asiaa. "Tool maker or artist.."
 
Minimihintahan on helppo määritellä, se kun ei juuri jousta, kun kitara pitää saada tehtyä aina ensin.
 
Täysin totta, ja monta kertaa mainittu fakta: Tehdashinta ja kauppahita ovat kaksi eri asiaa..
 
Joku reality check tuohon varmasti jossakin vaiheessa tulee, kun jengi odottaa tuhannella eurolla itselleen kitaraa, joka ei eroa oleellisesti kolme kertaa kalliimmasta. Ja sitten myös kyseenalaistuu tämä lineaarinen eikä eksponentiaalinen ajattelu, että 3000 ja 10000 euron kitaraa voisi verrata suhteellisesti, vaikka eroavat speksit saadakseen joutuu maksamaan joko 3000 tai 10000 euroa.
 
Eikä välttämättä tuhannella eurolla - useamminkin kuin muutaman kerran tullut vastaan.
Juhaa siteeratakseni "Fortunately you are not a violin player.." Noin niinkuin hintapoliittisesti juteltuna..

Nyt sitte :D Ammattilaisetkin vetelee tonnin kepeillä, ja ok ne ei tule valmiina paketista ilman sitä, että joku seppä laittaa sen iskuun, mutta alkaa kommentit olla taas sellasta tasoa, että huhhuh..
 
Mäkin voisin ostaa 3k kitaran, mutta kuten Ruokangaskin totesi "it might not be worth for you" .. ja toisaalta hyväksyn sen, että jollekkin se on hintansa arvoinen. Mutta noi vihjailut taas siitä ettei tonnin kepillä saa oleellisuuksia on kasa paskaa :)

Heroin: Nyt sitte :D Ammattilaisetkin vetelee tonnin kepeillä, ja ok ne ei tule valmiina paketista ilman sitä, että joku seppä laittaa sen iskuun, mutta alkaa kommentit olla taas sellasta tasoa, että huhhuh..
 
Mäkin voisin ostaa 3k kitaran, mutta kuten Ruokangaskin totesi "it might not be worth for you" .. ja toisaalta hyväksyn sen, että jollekkin se on hintansa arvoinen. Mutta noi vihjailut taas siitä ettei tonnin kepillä saa oleellisuuksia on kasa paskaa :)
 
No tonnin keppihän on aika suhteellinen käsite :-). Oman kokemukseni mukaan sellainen on useinmiten oikein erinomainen soitin...... mutta. On aika paljon eroa sillä, että ostatko jonkun kahden tonnin kepin käytettynä tonnilla, vai ostatko jonkun halpiksen uutena ja vielä sekin, että kenen valmistamana. Gibsonin tekemä tonnin keppi on aika erilainen kuin vaikkapa Tokain tekemä tonnin keppi ja Ruokankaalta tonnilla saattaisi saada korkeintaan turpaansa :-D . Vaikka olen yhden Ruokankaankin nähnyt musafasulla tuhannella kolmellasadalla myynnissä (taisi olla joku mojoblues semmoinen telekasterin näköinen kepukka, oli kyllä ihan järkyttävän hyvä. Siinä olisi kyllä ollut tonnille vastinetta :-D ).
 
Mutta siis oma mielipiteeni on, että rahan arvo on suhteellinen ja kitaran arvo on suhteellinen ja kitaran markkinahinta on suhteellinen ja tässä on niin helvetin paljon muuttujia, että en pidä oikein mahdollisena pelkistää kitaran laatua yhteen lukuun joka löytyy hintalapusta. Mutta sen takaan ja alleviivaan, että hyvä ja laadukas kitara on todella inspiroiva työkalu joka palvelee käyttäjäänsä pitkään ja luotettavasti maksoi se sitten tonnin tai viisi.

Hallun kanssa samaa mieltä, että hyvä soitin on inspiroiva, maksoipa sitten tonnin tai viisi.
 
Vielä tarkennus aikaisempaan kirjoitukseeni, että tarkoitin 4k maksavilla soittimilla kaupassa käytettyä hintaa, en sitä mitä ne maksaa uutena tai on joskus maksanut.
Ruokakankaan kitaroista suurin osa menee ulkomaille, joten ei varmaan hänenkään pajalta valmistu vuosittain ihan älytöntä määrää yli 4 tonnin kitaroita jotka jää kotimaahan.
 
... Eikä noita tonnin tai kahden maksavia kitaroita tarvitse montaa hommata, niin siinä kokeilussa on helposti maksettu useamman tonnin oppirahat(jos ei sitten löydy itselle hyvä). Varsinkin jos uutena hommaa ja käytetyissäkin on omat juttunsa...Joten paras kun hommaa sellaisia soittimia joista itse tykkää, maksoipa ne sitten enemmän, vähemmän tai sopivasti :)

Onhan nuo käytetyt alle 40 vuotiaat +4 k€ -kitarat aika harvinaisia. CS-Fenkkuja liikkuu jonkin verran, mutta nekin jäävät tuon alle. Mutta ymmärtääkseni nuo CS-Fenkut eivät kovin paljoa tuosta jää ja säilyttävät hintansa varsin hyvin. Kaupaksikin näyttävät menevän hyvin.

Heroin: Mutta noi vihjailut taas siitä ettei tonnin kepillä saa oleellisuuksia on kasa paskaa :)
 
Vaikka edelleenkin kyse oli enemmän siitä, että raha on (vain) vaihdon väline ja arvon mitta, niin jos tuosta mainitsemastasi kulmasta asiaa lähestyy, niin sittenhän se tonnin kitara pitäisi ponnistaa niin monella ja monenlaisella soittajalla. Se tosin on taidettu riittävissä määrin tehdä jo?
 
PRS:ltä pointteja sisältävä video, joka sivuaa aihetta:
 
https://youtu.be/BHtpyZNCjdI

ettei tonnin kepillä saa oleellisuuksia on kasa paskaa
 
Oleellisuuksia? Tietenkin saa.
 
Mutta jos mä vertaan noita mun kahta (uusi Epi LP Classic ja vm. 1973 Gibson LP Deluxe), niin tuossa Epissähän ei ole mitään vikaa. Se pitää 09-42 setillä vireen, intonaatiot menee kohdalleen ja tiedä sitten mitkä PAF-kloonit nuo mikit on, mutta hyvältä ja hurinattomalta saundaa kuitenkin. Eli sillä soittaisi samantien vaikka minkä session ilman ongelmia ja hintaahan pelille tuli 437€, eli aika kustannustehokas värme kyseessä.
 
Entäpä sitten tuo 100% alkuperäiskuntoinen Norlin-ajan Deluxe? Jotkut "they don't make them like they used to, and they never did"-urpot inhoavat niitä ja väittävät kategorisesti kaikkien Norlin-skebojen olevan skeidaa, mutta sehän nyt on täyttä paskapuhetta. Joo joo, onhan siinä pannaribody ja minihumpat, mutta vireet pitää, sustainia piisaa ja sen ohut ja matalilla jumboilla nauhattu kaula on yksi parhaita mitä mä olen KOSKAAN soittanut ja testannut, kaiken maailman vintage-Fenderit ja uudemmat high-end Gibsonit mukaan luettuna. Ja mikä saundi :) Enempi diskanttia noista minihumbuckereista tietenkin tulee, mutta ai että tämä skitta osaa sitten laulaa ja sustainia piisaa! Ja on muuten selvästi paremmista raaka-aineista, ja laadukkaammin kasattukin, kuin mitä tuo Epi, eli parempi kitarahan se _kuitenkin_ laadullisesti on kaiken kaikkiaan vaikka Norlinin "paskaa" onkin.
 
Ja hinta? 3790€ rahteineen toisesta EU-maasta. Liikaako? No ei mielestäni, josko tosin Epiphone lähes kymmenesosahintaisena on, ehkä osin irvokkaastikin, hinta-laatusuhteeltaan aika lyömätön peli verrattuna mihin vaan. Mutta kannattiko sitten vanhan LePa:n osto? No totta munassa. Mä tykkään vanhoista skeboista, ja oikein tai väärin, alkaa niilläkin olemaan jo aika lailla nostalgia- ja sitä kautta keräilyarvoakin.Ja kun kohdalle sattui vielä hyvä yksilökin, niin aijai... :)

Olisi kyllä erittäin hyvä jos pystyttäisiin pitään erillään brändistä, nostalgiasta ja keräilystatuksesta johtuva rahallinen arvo käyttöarvosta.
Mutta se lienee täysin mahdotonta.
 
Vaikka ohjelmoitujen koneiden tehtaassa suoltama massatuotantosoitin olisi jokaiselta käytännön ominaisuudeltaan yhtä hyvä kuin käsityöläisen pajassaan rakkaudella rakentama, niin sen rahallinen arvo ei reaalimarkkinoilla voine olla sama.
 
Ns. käsityönä tehtyjen soittimien hinta perustunee aika pitkälti työtuntien määrään. Lopputuloksen vertaaminen vastaavaan koneellisemmin valmistettuun tuotteeseen, jonka tekniset ominaisuudet ovat samat, on aina vain hyödyttömämpää automatisoidun tuotannon laadun parantuessa koko ajan.

Kontiak: Vaikka edelleenkin kyse oli enemmän siitä, että raha on (vain) vaihdon väline ja arvon mitta, niin jos tuosta mainitsemastasi kulmasta asiaa lähestyy, niin sittenhän se tonnin kitara pitäisi ponnistaa niin monella ja monenlaisella soittajalla. Se tosin on taidettu riittävissä määrin tehdä jo?
 
PRS:ltä pointteja sisältävä video, joka sivuaa aihetta:
 
https://youtu.be/BHtpyZNCjdI
 
Mun miälest nuo kitaravalmistajien videot, vaikka kiinnostavia ovatkin, ovat kuitenkin markkinointia ja siksi suhtaudun niihin lievällä varauksella. Mutta ainahan tuossa on totta ainakin toinen puoli. Yksi asia on kuitenkin se, että soittaja itse päättää mikä on hänelle hyvä ja mikä palvelee hänen tarpeitaan ja minkä hän kokee inspiroivana. Sitä ei tee soittajakollega eikä soittimen rakentaja, vaan se soittaja itse puhaltaa elämän soittimeensa. Voi olla, että joku lastulevystä kyhätty anttilan postimyyntikitara voi olla vähän työläämmin henkiin elvytettävissä, mutta se on kuitenkin soittajakohtaista mistä kukanenkin inspiraationsa ammentaa.
 
Mutta palatakseni itse aiheeseen, niin yksi ihan keskeinen ominaisuus on jota ei aina niistä edullisista kepeistä löydy tai ei ole yhtä korostuneena kuin oikeasti huippusoittimessa, on herkkyys. Herkkyys tarkoittaa dynaamisuutta ja sitä, että soittajan pienimmätkin mielenliikkeet ja sielun väpätykset tulostuvat kaiuttimesta ulos. Jotkut soittimet ovat sellaisia ja valitettavan usein tuo ominaisuus näkyy hintalapussa riippumatta merkistä. Toisaalta kun tuollaista huippuherkkää ja dynaamista työkalua käsittelee, niin pitäisi olla oikea kivisydän että se ei sykähdyttäisi. Se on juuri ispiroivuutta vailla vertaa.
 
Eli olen kyllä sitä mieltä, että huippusoittimesta saattaa kannattaa maksaa maltaita. Toisaalta en missään tapauksessa hyväksy yleistystä etteikö herkkyyttä ja tulostuskykyä voisi löytyä myös jostain edullisemmasta esim. vaikkapa jaappanin Tokaista. Edullisessa kitarassa sitä vain ihmettelee miksi se on niin halpa kun joku voisi maksaa siitä ihan rahaakin. Mutta sitten muistaa, että suurin osa asiakkaista ei maksa soinnillisesta laadusta vaan silmäkarkista ja loimukansista ja helmiäiskoristeista :-D .

Kontiak: Vaikka edelleenkin kyse oli enemmän siitä, että raha on (vain) vaihdon väline ja arvon mitta, niin jos tuosta mainitsemastasi kulmasta asiaa lähestyy, niin sittenhän se tonnin kitara pitäisi ponnistaa niin monella ja monenlaisella soittajalla. Se tosin on taidettu riittävissä määrin tehdä jo?
 
Prince? EVH? Cobain? Noh, hevarit ja punkkarit ottaa vielä mukaan, niin esim Åkerfeldt (soittelee alle tonnin siguansa sujuvasti PRS customien rinnalla), Josh Homme, Ben Weinman, Jack White, Duplantier.. soittelleet tai soittelee edelleen melko halvoilla kepeillä, jotain 50% hevibändeistä soittaa LTD:llä jne.

zedder: Olisi kyllä erittäin hyvä jos pystyttäisiin pitään erillään brändistä, nostalgiasta ja keräilystatuksesta johtuva rahallinen arvo käyttöarvosta.
Mutta se lienee täysin mahdotonta.
 
Vaikka ohjelmoitujen koneiden tehtaassa suoltama massatuotantosoitin olisi jokaiselta käytännön ominaisuudeltaan yhtä hyvä kuin käsityöläisen pajassaan rakkaudella rakentama, niin sen rahallinen arvo ei reaalimarkkinoilla voine olla sama.
 
Ns. käsityönä tehtyjen soittimien hinta perustunee aika pitkälti työtuntien määrään. Lopputuloksen vertaaminen vastaavaan koneellisemmin valmistettuun tuotteeseen, jonka tekniset ominaisuudet ovat samat, on aina vain hyödyttömämpää automatisoidun tuotannon laadun parantuessa koko ajan.
 
Lisäisin tuohon käsityökitaraan myös sen henk. koht. palvelun ja mahdollisuuden valita itse kaikki speksit. Soitinrakentaja kertoo onko joku idea hyvä vai ei ja hellästi ohjaa sitten oikeaan suuntaan.
 
Monesti se soitinrakentajan tekemä skeba ei jälleenmyyntiarvoltaan ole hyvä, ellei rakentaja ole hyvin tunnettu. Tunnettujenkin merkkien skeboista lähtee saman tien iso siivu pois kun se tulee kotiin. Esim. jotain kymppitonnin PRS Private Stockia tuskin kukaanan osta yli 7000:lla käytettynä tai saa ainakin odotella pitkään sopivaa ostajaa. Mitä kalliimpi kitara, sitä vaikeampi myydä. Mutta kyllähän suurin osa tilataan omaan käyttöön, joten jälleenmyyntiarvolla ei ole niin väliä.
 
Mitä rakentamiseen tulee, melestäni joku CNC-jyrsin on työkalu siinä missä perus yläjyrsin tai vannesaha. Sen tehtävä on auttaa rakentajaa työssään ja sen oikeaoppinen käyttö vaatii silti osaamista. Se ei myöskään tarkoita, että laitteesta tulisi valmis kitara suoraan. Kyllä siinä on aika paljon käsityötä soittimen muotojen työstön jälkeenkin. Hiontaa, pintakäsittelyä, nauhojen asennusta, elektroniikan kolvaamista yms. CNC-jyrsimien hinta ei myöskään näytä enää olevan kymmenien ellei satojen tuhansien euron luokkaa, joten pienemmällekin rakentajalle se voi olla ihan kohtuullinen sijoitus jos riittävän hyvän saa vaikka alle kymmenellä tonnilla. Tietysti sellaisen ohjelmointi vaatii sitten eri taitoja, kuin mitä ehkä soitinrakentajalta perinteisesti löytyy.

LaXu:
Monesti se soitinrakentajan tekemä skeba ei jälleenmyyntiarvoltaan ole hyvä, ellei rakentaja ole hyvin tunnettu. Tunnettujenkin merkkien skeboista lähtee saman tien iso siivu pois kun se tulee kotiin. Esim. jotain kymppitonnin PRS Private Stockia tuskin kukaanan osta yli 7000:lla käytettynä tai saa ainakin odotella pitkään sopivaa ostajaa. Mitä kalliimpi kitara, sitä vaikeampi myydä. Mutta kyllähän suurin osa tilataan omaan käyttöön, joten jälleenmyyntiarvolla ei ole niin väliä.
 
Mitä rakentamiseen tulee, melestäni joku CNC-jyrsin on työkalu siinä missä perus yläjyrsin tai vannesaha. Sen tehtävä on auttaa rakentajaa työssään ja sen oikeaoppinen käyttö vaatii silti osaamista. Se ei myöskään tarkoita, että laitteesta tulisi valmis kitara suoraan. Kyllä siinä on aika paljon käsityötä soittimen muotojen työstön jälkeenkin. Hiontaa, pintakäsittelyä, nauhojen asennusta, elektroniikan kolvaamista yms. CNC-jyrsimien hinta ei myöskään näytä enää olevan kymmenien ellei satojen tuhansien euron luokkaa, joten pienemmällekin rakentajalle se voi olla ihan kohtuullinen sijoitus jos riittävän hyvän saa vaikka alle kymmenellä tonnilla. Tietysti sellaisen ohjelmointi vaatii sitten eri taitoja, kuin mitä ehkä soitinrakentajalta perinteisesti löytyy.
 
30 prosentin hinnanlasku nyt ei ole mitenkään paha. En ole seurannut Private Stockien hintoja sen enempää, kuin Reverbissä välillä silmäni ovat poimineet sivukaupalla +10 k€ Private Stockeja.
 
Itse en hirveästi anna pisteitä siitä, että konejyrsintä ohjaillaa käsin. Oikeastaan CNC-jyrsin on tarkempi ja pystyy sellaiseen, mihin käsijyrsimillä ei pystytä. Puiden valinnassa ja käsittelyssä sen sijaan tarvitaan käsi- ja aivotyötä. Sitten, jos käsityöläinen kitaranvalmistuksessa alkaa muistuttamaan enemmän kuvanveistäjää kuin kopiojyrsintä, niin käsityö alkaa kiinnostamaan minuakin. Ergon Guitars tekee kitaroita niin, että se vastaa mun määritelmää käsityönä tehdystä kitarasta.

samiko: Miten ihmeessä porukka jaksaa vääntää tällästä olkkarifilosofiaa jostain kitaran hintalaatusuhteesta vuodesta toiseen?
 
Jokainen asia, minkä kuluttaja ostaa on kyse mielikuvista, markkina-arvosta, mieltymyksistä jne.
 
Ex-hifistinä käy luonteen päälle kun hinnasta haetaan substanssia :D
 
Muuten en kyl juuri allekirjoita, mä kaikesta huolimatta ihan vilpittömästi uskon, että jopa yli 3k€ kitaroilla voi soittaa.

Heroin: Prince? EVH? Cobain? Noh, hevarit ja punkkarit ottaa vielä mukaan, niin esim Åkerfeldt (soittelee alle tonnin siguansa sujuvasti PRS customien rinnalla), Josh Homme, Ben Weinman, Jack White, Duplantier.. soittelleet tai soittelee edelleen melko halvoilla kepeillä, jotain 50% hevibändeistä soittaa LTD:llä jne.
 
Soittaako Åkerfeldt T-kaupasta tilatulla SE:llä vai onkohan kentien Paul Reed henkilökohtaisesti valinnut parhaat puut varastostaan Åkerfeldtin kitaraan ja tarkastanut parhaiden työntekijöidensä kädenjäljen, ennen kuin kitara on toimitettu?

hallu: Mun miälest nuo kitaravalmistajien videot, vaikka kiinnostavia ovatkin, ovat kuitenkin markkinointia ja siksi suhtaudun niihin lievällä varauksella. Mutta ainahan tuossa on totta ainakin toinen puoli. Yksi asia on kuitenkin se, että soittaja itse päättää mikä on hänelle hyvä ja mikä palvelee hänen tarpeitaan ja minkä hän kokee inspiroivana. Sitä ei tee soittajakollega eikä soittimen rakentaja, vaan se soittaja itse puhaltaa elämän soittimeensa. Voi olla, että joku lastulevystä kyhätty anttilan postimyyntikitara voi olla vähän työläämmin henkiin elvytettävissä, mutta se on kuitenkin soittajakohtaista mistä kukanenkin inspiraationsa ammentaa.
 
Itse pidän PRS:ssä siitä, että vielä toistaiseksi firmaa vetää tyyppi, joka suhtautuu hyvin intohimoisesti ja analyyttisesti kitaroihin, kitaroiden tekemiseen ja musiikkiin ylipäätään. Paulin videot lähestyvät markkinointia aika tavalla eri kulmasta kuin esim. eräiden entisten farkubrändin vaalijoiden Play Authentic -videot.
 
Olen monesti miettinyt, että onko PRS:ien paria muuta isoa brändia heikompi kysyntä käytettynä seurausta siitä, että Paul kehittää ja parantelee tuotteitaan koko ajan sen sijaan, että keskittyisi vaalimaan jotain sukupolvia vanhoja muistoja.