Yleistä keskustelua musiikista ›

On kai tätäkin vatvottu, mutta kerta kiellon päälle..
 
Mikä hitto siinä mahtaa olla, että edelleen ja koko ajan on niin vaikea löytää "nykyisestä" musiikista hyvää ja miellyttävää musiikkia?
 
Sen sijaan levykaupasta tarttuu kerta toisensa jälkeen matkaan 60- ja 70-lukujen matskua..
 
Olen kuunnellut reilut 30 vuotta jo muutamia bändejä ja teho ei lopu. On niin kovin vaikeaa kuvitella, että saman teen vaikka Antti Tuiskun kohdalla..
 
Alkaa ajoittain ahdistamaan ajatus, että olen fakkiintunut siihen vanhaan, enkä osaa löytää tästä nykymenosta sen hienoutta.
 
Nyt soi Grahan Parker and the Rumour vuodelta 1978 ja kai se sai minut tälläisiin aatoksiin.
 
Mites muut vanhukset? Entäs nuoriso.. miltä tuntuu, kuunteletteko samaa musaa vuonna 2034 kuin nyt?

Entäs nuoriso.. miltä tuntuu, kuunteletteko samaa musaa vuonna 2034 kuin nyt?
 
Jos äärimmäislajien kärjistyminen jatkuu entisestään, niin tulokset voivat olla niin hurjia että vain sen polven nuoriso voi sitä ymmärtää.
 
Mutta oisko toi jotenkin psykologis-alitajuinen juttu, että kun kaikki (ei siis vain musa) on nykyään niin laskelmoitua ja markkiniotua ja kiillotettua, että vanha musakin tuntuu aidommalta ja palauttaa jotenkin sinne nuoruuteen sen mielen?
 
Emmä tiijä, ite löydän hyviä biisejä niin just tuleesta top40-ohjelmasta kuin sieltä vuosikymmenentenkin takaa. Kuten paskaakin.

Kukaan ei koskaan kyllästy, ala inhoamaan sitä musaa joka sytytti joskus 15 +-5 vuotiaana.

Kyllä tässä jonkinsorttista aikalaisvihaa podetaan. Ja jos ei nyt aina suoranaista vihaakaan, niin ainakin epäluuloa. Tuntuu vaan siltä, oli se sitten totta tai ei, että se vanhempi musa on aidompaa ja vähemmän sliipattua. Turha sitä on silloin ruveta edes ottamaan uusista bändeistä selvää, kun vanhoistakin löytyy aina vaan uutta tsekattavaa.
 
Menneisyydessä on ihan mukava elää.

Olen 19-vuotias. Minulle ei iske tämän päivän musiikki sitten yhtään. Noh, sanotaan että 90-luvun musiikki iskee ja kovasti, mutta sehän ei ole enää uutta. Voisi sanoa että vuoden 2000 jälkeen ei ole tullut yhtään bändiä josta diggailisin kovasti.
 
Jotenkin turhauttavaa kun kaikki bändit joista diggaa kovasti, ovat lopettaneet. Beatles, Zeppelin, Kingston Wall, Nirvana, Smashing Pumpkins ym. Tällä hetkellä Foo Fighters on oikeastaan ainoa bändi jolta saattaa odottaa hyvää musiikkia.

"come on let's not give in, let's go living in the past...". Juu, omalla kohdallani on myönnettävä se seikka että nykyään se sytyttävä musiikki on ihan jossain muualla kuin radioiden soitossa. Kyllä sitä on, mutta sen joutuu itse etsimään. Menneiden vuosikymmenten suosikit kolahtavat, mutta suurin osa niistä artisteista ja bändeistä jotka nykyään ovat pinnalla eivät. Ne jotka kolisevat eivät kyllä kaupallisilla kanavilla juurikaan soi. Musiikki on nykyisin niin pirun keinotekoista, menneitten vuosikymmenten musassa on sitä aitoa fiilistä. Nykybändeistä vain Darkness ja Datsuns ovat semmoisia yhtyeitä joissa on ripaus aitoutta(vaikka pidänkin Nickelbackista ja Staindista sun muista, niin kyllä ne silti ovat yhtyeinä keinotekoisia). Menneessä on paljon kivempaa.

Menneessä on paljon kivempaa.
 
Näin on.

Näin on.
 
Mutta tässähän se pelottava pointti onkin; mitä, jos rock/pop musiikki on jo tehnyt kaiken parhaimpansa...

Entäs nuoriso.. miltä tuntuu, kuunteletteko samaa musaa vuonna 2034 kuin nyt?
 
Itse kuuntelen pääasiassa 60- ja 70 - luvun musiikkia. Aika pitkälti ainoa poikkeus on Guns N' Roses. En löydä nykymusiikista oikeastaan mitään hyvää, kaikki tuntuu olevan niin "kiillotettua". Kuuntelenko samaa musiikkia vuonna 2034? Luultavasti ja toivottavasti. Luulenpa, että ainakin yhtä bändiä tulen silloinkin kuuntelemaan.

Toivon hyvin vakavasti, että musiikkimakuni ei olisi ainakaan ihan sama kuin nyt. Tosin hevistä ja kitararokista tuskin en ikinä pääse irti ja toisaalta, tuskin koskaan opin ymmartämään rapin/hip hop yms. hienoutta.
 
Kun ajattelee, olen kohtuuttoman noiri, mutta olen silti kuunnellut suunnilleen yksiä ja samoja musiikki tyylejä niin kauan, kuin olen musiikin päälle ymmärtänyt. Kauaa ei smurffit mulla soinu... Heh. Tässä siis erään teinin mietteitä.

No onhan se muusikoiden.netin keskusteluissa jo pariin kertaan käsitelty aihe että populaari-musiikin kulta-aika oli siinä 1965-1975 tjsp.

On kai tätäkin vatvottu, mutta kerta kiellon päälle..
 
Mikä hitto siinä mahtaa olla, että edelleen ja koko ajan on niin vaikea löytää "nykyisestä" musiikista hyvää ja miellyttävää musiikkia?
 
Sen sijaan levykaupasta tarttuu kerta toisensa jälkeen matkaan 60- ja 70-lukujen matskua..
 
Olen kuunnellut reilut 30 vuotta jo muutamia bändejä ja teho ei lopu. On niin kovin vaikeaa kuvitella, että saman teen vaikka Antti Tuiskun kohdalla..
 
Alkaa ajoittain ahdistamaan ajatus, että olen fakkiintunut siihen vanhaan, enkä osaa löytää tästä nykymenosta sen hienoutta.
 
Nyt soi Grahan Parker and the Rumour vuodelta 1978 ja kai se sai minut tälläisiin aatoksiin.
 
Mites muut vanhukset? Entäs nuoriso.. miltä tuntuu, kuunteletteko samaa musaa vuonna 2034 kuin nyt?
 
jospa sun pitää vaihtaa sun musiikin hankinta kohteita?
 
ei välttämättä kannata nykyaikana ettiä musiikkia pelkästään jostain h-vetin anttilan top tenistä. (en sano, et käyt sielä vaan: POINTTI)

jospa sun pitää vaihtaa sun musiikin hankinta kohteita?
 
ei välttämättä kannata nykyaikana ettiä musiikkia pelkästään jostain h-vetin anttilan top tenistä. (en sano, et käyt sielä vaan: POINTTI)
 
Kyllä pääsääntöisesti tiedän etukäteen, mitä musiikkia menen ostamaan... ei siihen paikka vaikuta.
 
Pointti mulla oli se, että tämä uudempi musa ei saa mua ostamaan/kuuntelemaan sitä.

Mutta tässähän se pelottava pointti onkin; mitä, jos rock/pop musiikki on jo tehnyt kaiken parhaimpansa...
 
Niin. Minusta vaikuttaa siltä että HYVÄ rockmusiikki on kuolemassa. Kaikenmaailman näpertelijöitä riittää. Paul McCartney ja Beatles luuli, että rock tulisi elämään ainoastaan kymmenen vuotta. Ehkä se sitten elääkin seitsemänkymppiseksi, rockmusiikki siis.

On kai tätäkin vatvottu, mutta kerta kiellon päälle..
 
Mikä hitto siinä mahtaa olla, että edelleen ja koko ajan on niin vaikea löytää "nykyisestä" musiikista hyvää ja miellyttävää musiikkia?
 
Henkistä laiskuutta. Lue lehtiä, tsekkaa uusia bändejä vaikkapa heitin kotisivujensa näytteiden perusteella ja kyllä kiinnostavaa musiikkia löytyy. Eikä kiinnostavan musiikin tarvitse olla vallankumouksellisen uutta. Kunhan kuulostaa hyvältä.
 
Itse olen harrastanut pop-musiikkia -70-luvun alusta lähtien ja aina vaan, joka vuosi, löytyy uusia ja nastoja asioita. Mikä ei tarkoita sitä, että mitenkään väheksyisin vanhoja suosikkejani.

Eiköhän se vastareaktio sieltä vielä tule. Vähän samanlainen ilmiö kuin grunge vs. 80-luvun pop, rähjäisyys vs. 80-luvun glamour.
 
Ongelmanahan tässä on se, että bändejä, jotka soittavat samaa kamaa kuin 70-, 60-luvun bändit, dissataan mentaliteetilla "ei mitään uutta". Jos musiikkimaku on kallellaan Zeppelineille ja muille, täytyy varmaankin tyytyä niihin. Bändien viehättävyyteen liittyy kuitenkin aina suuruus: (demo)bändistä on paha innostua jos innostusta ei voi jakaa.

Henkistä laiskuutta. Lue lehtiä, tsekkaa uusia bändejä vaikkapa heitin kotisivujensa näytteiden perusteella ja kyllä kiinnostavaa musiikkia löytyy. Eikä kiinnostavan musiikin tarvitse olla vallankumouksellisen uutta. Kunhan kuulostaa hyvältä.
 
Itse olen harrastanut pop-musiikkia -70-luvun alusta lähtien ja aina vaan, joka vuosi, löytyy uusia ja nastoja asioita. Mikä ei tarkoita sitä, että mitenkään väheksyisin vanhoja suosikkejani.
 
Ei hitto, mä en suostu itseäni laiskaksi uskomaan:)
 
Oikeasti, kun työ on musiikin parissa, on noiden lehtien lukeminen kuin kotiläksyjä... ja huonoja sellaisia...

Eiköhän se nyt ole aika turhaa rajoittaa musiikkimakuaan johonkin tiettyyn aikakauteen. En tosin väitä että teet niin, oikeastaan omatkin lempi bändit ovat pääosin 70-luvulta.
Kuuntelee kaikkea mikä on hyvää. Jos ensi vuonna tulee bändi, joka kuulostaa yhtä hyvältä kuin Black Sabbath (Down on päässyt lähelle) tai Jethro Tull, on se ihan kivaa. Jos semmoista bändiä ei tule koskaan, niin mitä sitten? Ainakin on vielä ne Black Sabbath ja Jethro Tull.
 
EDITÕS: Vitu kun väsyttää. Ei jaksa ajatella mitä kirjoittaa.

Eiköhän se vastareaktio sieltä vielä tule. Vähän samanlainen ilmiö kuin grunge vs. 80-luvun pop, rähjäisyys vs. 80-luvun glamour.

 
Koko ajan yritetään.