Kitarat: kitarakamat ›

Sorry, tässä oli turha kysymys. Jatkakaa.

Eihän biisien tekemiseen välttämättä tarvita soitinta ensinkään. Taltioimiseen riittää kynä ja paperi tai kännykän sanelin, mutta biisi itsehän on olemassa jo silloin kun se on päässä.
 
Eli jos tällä keskustelulinjalla jatketaan, neljän tonnin Gibsoneista kyselevälle suosittelen, että ostat ennemmin mopon ja kasettimankan. Lopuilla rahoilla sit bensaa ja tyhjiä kasetteja.

Jucciz: Eihän biisien tekemiseen välttämättä tarvita soitinta ensinkään. Taltioimiseen riittää kynä ja paperi tai kännykän sanelin, mutta biisi itsehän on olemassa jo silloin kun se on päässä.
 
Eli jos tällä keskustelulinjalla jatketaan, neljän tonnin Gibsoneista kyselevälle suosittelen, että ostat ennemmin mopon ja kasettimankan. Lopuilla rahoilla sit bensaa ja tyhjiä kasetteja.
 
Sun kasettimankan voisin ostaakin :-) hienoja kasetteja tulee siitä. Itse kuvittelin biisien tekemiseen sijoitettavan rahan tarkoittavan esimerkiksi sellaista, että maksaa studioajasta tai tuotantopalvelusta että jos mä käyttäisin neljätonnia biisin tekemiseen, niin mä voisin kantaa sen esimerkiksi sinulle (jos se riittäisi) ja saisin käyttää sun välineitä ja hyödyntää sinun osaamista sen tekemiseen ja kun neljätonnia olisi käytetty, niin minulla olisi kasetti jossa olisi niin hienosti tehty biisi, että ei olisi kuunaan nähty...... maksaisinko siitä vai kitarasta? niin kyllä minä tavoitan sen ajatuksen joka tuolla esitettiin, että omakustannus tuotannossa sillä neljällä tonnilla voi saada paljon muutakin kuin kitaran. Mutta nää on valinta kysymyksiä ja eikös Lauri Viita sanonut Moreenissa, että ihminen ei tarvitse edes omia kenkiä..... se tarvitsee vain kengät.

"Norlin Era" LP:thän (69-85) on/oli pitkään aika huonossa maineessa
 
No jopas sattui. Mulle nimittäin on just tulossa toisesta EU-maasta alkuperäiskuntoinen vm. 1973 Deluxe-Lesteri, ja alta 4K€:han se rahteineen bungas (tosin eipä hirveesti alle, myönnetään, mutta alle kuitenkin).
 
Mutta oma kokemus kyllä on, että ihmiset puhuu aikamoista paskaa noista Norlinin skeboista niputtaessaan ne kaikki tuubaosastolle. Mä esmes olen kokeillut frendin -74 Deluxea jonkunkin kerran ja täytyy sanoa, että helvetinmoista painoa lukuun ottamatta se on aivan helvetin hyvä skitta. Jotkut tosin inhoaa jo pelkkien minihumppien näkemistäkin, mutta mun mielestä ne saundaa itse asiassa pirun hyvältä.
 
Mutta joo, saas nähä mimmonen yksilö tulee. Moddaamaton ja kaivertamaton, eli sikäli orkkiskuntoinen. Ja paljon soitettu vehje kyseessä, joka lienee sinänsä OK-skeban merkki. No, tulisilla hiilillä odotellessa... :D
 
EDIT: ujo piimä, lisäsin yksityisyyttä + muoks sanamuodot

msalama: No jopas sattui. Mulle nimittäin on just tulossa toisesta EU-maasta alkuperäiskuntoinen vm. 1973 Deluxe-Lesteri, ja alta 4K€:han se rahteineen bungas (tosin eipä hirveesti alle, myönnetään, mutta alle kuitenkin).
 
Mutta oma kokemus kyllä on, että ihmiset puhuu aikamoista paskaa noista Norlinin skeboista niputtaessaan ne kaikki tuubaosastolle. Mä esmes olen kokeillut frendin -74 Deluxea jonkunkin kerran ja täytyy sanoa, että helvetinmoista painoa lukuun ottamatta se on aivan helvetin hyvä skitta. Jotkut tosin inhoaa jo pelkkien minihumppien näkemistäkin, mutta mun mielestä ne saundaa itse asiassa pirun hyvältä.
 
Totuus on usein jossain siellä välimaastossa. Olihan tuolla aikakaudella tosi paljon kaikenlaista muutosta, joilla yritettiin tehdä kitaroista halvempia valmistaa. Siitä tulee osa siitä huonosta maineesta, pannari-bodyt ym. Oikeasti hyviä yksilöitä löytyy varmasti noistakin.
 
Tuon ajan Gibsoneita näkyi melko pilkkahintaan joskus ysärillä ja 2000-luvun alussa ja jotenkin nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ne onkin sitten "vanhaa ja hyvää" ja hintalappuun monta tonnia lisää.

LaXu: Totuus on usein jossain siellä välimaastossa. Olihan tuolla aikakaudella tosi paljon kaikenlaista muutosta, joilla yritettiin tehdä kitaroista halvempia valmistaa. Siitä tulee osa siitä huonosta maineesta, pannari-bodyt ym. Oikeasti hyviä yksilöitä löytyy varmasti noistakin.
 
Tuon ajan Gibsoneita näkyi melko pilkkahintaan joskus ysärillä ja 2000-luvun alussa ja jotenkin nyt parikymmentä vuotta myöhemmin ne onkin sitten "vanhaa ja hyvää" ja hintalappuun monta tonnia lisää.
 
No ei ainakaan ne kaheksankytluvun alun Heritaget mitään huonomaineisia ole. Itse diggailen Gibsoneista eniten juurikin niitä seitkytluvun lessuja ja rekording on todella hieno skeba vaikka onkin pannari ja kelpasihan se Lesterille itselleenkin.

Pannaribodeissa ei ainakaan musta ole sinänsä mitään muuta vikaa paitsi joidenkin yksilöiden paino. Jotkut nyt tietenkin ovat sitä mieltä että ne on raiskaus, pyhäinhäväistys ja niin edelleen, mutta siinähän sitten ovat (i.e. "they don't make them like they used to, and they never did"). Niin ja toi mulle tuleva painaa siis karvan alta 4.4kg, eli aikasen hiivi kapistus on.
 
PS. Vai onko painava LePa:ksi kuitenkaan? Tiedä sitten. Tuota omaa Epi LP:ia en ole koskaan punninnut, mutta raskas sekin täysmahonkibodisena on.

"vanhaa ja hyvää"
 
Vintage-ilmiö, joka vaikuttaa nykyisin jo 70-lukuisiin Stratoihinkin. Mutta kannattaa muistaa, että suurin osa esim. seiskönttihiteistä soitettiin kuitenkin uusilla aikalaiskitaroilla eikä millään -59 Lestereillä, ja senaikaiset teinit nyt vanhempina (ja maksukykyisempinä) haluavat nostalgiamielessä juuri näitä oman nuoruutensa aikaisia soittimia.
 
Eli hinnat nousevat näissäkin, tykkäsi siitä sitten tai ei.

LaXu: Olihan tuolla aikakaudella tosi paljon kaikenlaista muutosta, joilla yritettiin tehdä kitaroista halvempia valmistaa.
 
Pancake-body ei ollut lainkaan halvempi valmistaa, suurempana syynä oli se että moinen valmistustekniikka oli Stan Rendellin mukaan tarkoitettu yksinkertaistamaan tehtaan puun hankintaa, ohuemmat mahonkilaudat kun menivät myös 3-palakauloihin. Ja koskapa tuota cross-banding tekniikkaa käytettiin myös huonekaluteollisuudessa, niin ajattelivat että vois olla hyvä myös paksuissa LP-rungoissa. Kestävyyttä ja stabiliteettia!
Kuitenkin tuohon runkojen tekoon "pannaritekniikalla" menikin huomattavasti työmäärää kaikkine hiontoineen ja liimauksineen joten tekniikka oli sitten käytössä vaan nelisen vuotta 1969-73. Kuitenkin tuossa 1969 tuli myös muutama muukin muutos, tehtaan ECN eli Engineering Change Notice kertoo että käyttöön tuli mm. juurikin tuo kolmesta mahonkipalasta tehty kaula sekä kaulaan volute.
 
"Norlin-aikakauden kettu" ;)

msalama:
PS. Vai onko painava LePa:ksi kuitenkaan? Tiedä sitten. Tuota omaa Epi LP:ia en ole koskaan punninnut, mutta raskas sekin täysmahonkibodisena on.
 
Ei ehkä ihan yhtä painavaa tuo "itämaan-mahonki" eli laua-mahonki ole, Gibsonilla kun joutuivat tuossa 80-luvun puolella siirtymään afrikkalaiseen niin painot alkoivat nousta.Tokihan tuollainen paksu runkolankku painaa kun ei se mitään "pumpulipuuta" ollut.
Itsehän "onnistuin"tuossa alkuvuonna hankkimaan yhden Ibaneesin, joka painaa 4,7 kg mutta hei, on se hyvä ja hieno!

4.7 kg? No se on aika tuhti jo. Varo selkävaivoja.

E: Tuli kirjoitettua turhan provosoivaan sävyyn kun en ollut syönyt aamiaista ja olin nukkunut huonosti..... tsorgen vaan kaikille, jotka ehtivät viestin lukea.

msalama: Niin ja toi mulle tuleva painaa siis karvan alta 4.4kg, eli aikasen hiivi kapistus on.
 
PS. Vai onko painava LePa:ksi kuitenkaan? Tiedä sitten. Tuota omaa Epi LP:ia en ole koskaan punninnut, mutta raskas sekin täysmahonkibodisena on.
 
Mielestäni aika normaali paino jos ei ole mitään kevennyksiä. Eikös noi parhaimmillaankin ole jotain himpun alle 4 kiloa? Neljä ja puoli on vielä sitä osastoa, että leveän, pehmustetun nahkahihnan kanssa ei aiheuta ongelmia perusterveelle kitaristille.

Jos aikoo noin paljon sijoittaa kitaraan niin custom, kiitos, tuollaisella rahalla kitaran pitää olla just sellainen kuin sen haluaa.
En lukenut koko keskustelua läpi mutta jos joku ei ole jo sanonut niin pakko sanoa että 4K ekua soittimesta, mitä älyä?
Halvemmallakin saa hyviä.
Jos laittas sen reilu korkeintaan 800€ kitaraan ja loput säästöön?
 
Eikö kuulostanutkin ihan persaukisen jutuilta?
Ostin mä kerran 1500 ekun customin, oli sellainen kuin tilattu.

Mitä älyä? Sulla sun, muilla muiden. Tosin se ei tee sun mielipiteestä yhtään sen vähempiarvoisempaa kuin kenenkään muunkaan, mutta mielipidehän se vain on. Niinkuin tämäkin.

Jester44: Jos aikoo noin paljon sijoittaa kitaraan niin custom, kiitos, tuollaisella rahalla kitaran pitää olla just sellainen kuin sen haluaa.
En lukenut koko keskustelua läpi mutta jos joku ei ole jo sanonut niin pakko sanoa että 4K ekua soittimesta, mitä älyä?
Halvemmallakin saa hyviä.
Jos laittas sen reilu korkeintaan 800€ kitaraan ja loput säästöön?
 
Eikö kuulostanutkin ihan persaukisen jutuilta?
Ostin mä kerran 1500 ekun customin, oli sellainen kuin tilattu.
 
No tähän on pakko todeta, että rahan arvo ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen. Jollekin ihmiselle se 4k€ voi olla saman arvoinen kuin sinulle se 800€ tai jollekin se neljätonnia on paljon vähemmän kuin sinulle se 800 euroa. Siksi on myös hyvin suhteellista, että mitä sillä saa. Noin kauttarantain voisi sanoa, että laadullisesti neljällä tonnilla ei välttämättä saa paljoakaan enempää kuin kahdeksalla huntilla, mutta ehkä joitakin arvoja sillä voi saavuttaa..... ja jos ei muuta niin se kahdeksansataa voi jollenkin ihmiselle olla vain kertakaikkisen liian vähän, että se pitää maksaa että sen ostaminen tuntuisi edes joltakin.
 
Tietenkin joskus se satumaisen kallis kitara voi olla viimeinen yritys ostaa se loppuelämän soitin. Saavuttaa se laadullinen äärimmäisyys joka tekisi lopun kitaroiden ostelemisesta tai edes ostelemisesta haaveilemisesta. Omasta kokemuksesta voin tosin sanoa että tähän skenaarioon en usko. En usko että kamarunkkarille mikään on koskaan riittävästä tai riittävän hyvää. Ostolemisen hillitsemiseen kallista kitaraa paaaaaaljon tehokkaampi keino on alati kasvava ulosottovelka nimim. kokemusta on. :-)

hallu:
Tietenkin joskus se satumaisen kallis kitara voi olla viimeinen yritys ostaa se loppuelämän soitin. Saavuttaa se laadullinen äärimmäisyys joka tekisi lopun kitaroiden ostelemisesta tai edes ostelemisesta haaveilemisesta. Omasta kokemuksesta voin tosin sanoa että tähän skenaarioon en usko. En usko että kamarunkkarille mikään on koskaan riittävästä tai riittävän hyvää.
 
Been there, done that, mulla on "loppuelämän" Les Paul tyyppinen skeba (Heatley Tradition). Ja onhan se aivan törkeän hyvä ja hieno, mutta kyseenalaistan kyllä itsekin, että onko se soittimena oikeasti nyt niin paljon parempi kuin joku paljon halvempi. Laadukkaampi, kauniimpi, äärimmäisen hyvä soittaa ja soundiltaan mahtava, mutta mun vaivalla vuosien saatossa tuunaamani 90-luvun Fenixin LP kopsu on kuitenkin soundi- ja soittotuntuman puolesta vähintään 80 prosenttisesti yhtä hyvä, varmaan jollain alle viidesosalla Heatleyn hinnasta.
 
Ei näitä juttuja aina voi järjellä ajatella, vaan välillä pitää ostaa "parasta" vaan, että ei kalva sitten, että "oiskohan se fantsumpi ja kalliimpi soitin ny kuiteskin parempi".
 
Kamarunkkausta hillitsee omalla kohdallani parhaiten se, että ei vaan halua laitteita ja soittimia ylen määrin nurkkiin, ei niitä ehdi sitten kaikkia soittaakaan. Mutta vois sitä kuitenkin ehkä vielä hollowbodyn lisätä...

hallu: No tähän on pakko todeta, että rahan arvo ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen. Jollekin ihmiselle se 4k€ voi olla saman arvoinen kuin sinulle se 800€ tai jollekin se neljätonnia on paljon vähemmän kuin sinulle se 800 euroa. Siksi on myös hyvin suhteellista, että mitä sillä saa. Noin kauttarantain voisi sanoa, että laadullisesti neljällä tonnilla ei välttämättä saa paljoakaan enempää kuin kahdeksalla huntilla, mutta ehkä joitakin arvoja sillä voi saavuttaa..... ja jos ei muuta niin se kahdeksansataa voi jollenkin ihmiselle olla vain kertakaikkisen liian vähän, että se pitää maksaa että sen ostaminen tuntuisi edes joltakin.
 
Totta. Kaikilla ei ole rahaa yhtä paljon...
 
Voi se edullisempi kitara olla myös sille rikkaallekkin parempi. Jos sitä paremmuutta ei itse huomaa tai ei viitsi ostaa edullisempaa, niin taitaa mennä se kalliimpikin soitin harakoille.

Jaa kamarunkkaus? Irvokasta hommaa. Mulla oli aikoinaan läjä vintage-Fendereitä ja yhtä hakattua -69 Stratoa lukuun ottamatta KAIKKI olivat huonompia kitaroita kuin tuo makkarin nurkassa nyt lojuva Epi LP. Mutta opinko mitään? Ehkä. Runkkasin, kuten kerroin, tosin itselleni nyt tuon yllämainitun Deluxe-LP:n, mutta enempiä ei ole eikä tule. Tai siis näin toivon ja uskon :D
 
PS / EDIT: Ja jos nyt vielä henkisesti pienimunaisena ihmisenä mahtailen vähän, niin ne Fenkut myytiin hyvällä voitolla (arvo kaksinkertaistunut), soittaminen loppui useaksi vuodeksi vitutukseen ja burnouttiin, ja rahat laitettiin keskieurooppalaisen kakkosasunnon seiniin. Kannattava liike mielestäni, koska maailmassa on paljon muutakin kuin vanhat skebat.