Swan 22.04.2021 15:19:52 (muokattu 22.04.2021 15:23:21) | |
---|
LordWinter: Your Lie in April vaikuttaa kelpo musiikkianimelta. Vähän samantapainen kuin Nodame Cantabile jossa oli myöskin puristimainen poikapäähenkilö ja tyttöpäähenkilö joka soitti menemään oman päänsä mukaan. Laadukas ja persoonallinen animaatiojälki. Ihan hauskakin. Suosittelen. Tätä ei sitten kannata googlettaa, sillä spoilerit hyppii silmille ihan ekoissa hakutuloksissa. Ei sillä, tarinan kulun voi päätellä jo varhaisessa vaiheessa, mutta tää on silti parhaimmillaan kylmiltään katsottuna. Sen enempää en sano, mutta suositus täältäkin. Ja jos lopun jälkeen kaipaa lisää samanmoista, Violet Evergarden on yksi omia suosikkeja. Ei musiikkiaiheinen, mutta tunnelataukseltaan samaa maata. Myös yksi visuaalisesti kauneimmista näkemistäni animeista, ihan samassa kastissa Makoto Shinkain kanssa. Had to be me. Someone else might have gotten it wrong. |
Matjardo 23.04.2021 12:21:21 | |
---|
The Serpent on nyt ollut 5 jakson perusteella oikein hyvä minisarja. 8 jaksoa tuota näyttäisi olevan kaikkiaan. Hyvin on pitänyt tähän asti otteessaan ja hyvin on onnistuttu luomaan ajan hengen mukainen tunnelma. Ja toki aina nämä tositapahtumiin perustuvat sarjat ja elokuvat on hyviä siitäkin, että aina saa vähän vahvistettua yleissivistystään, kun tulee joku pimentoon ja unholaan vajonnut historian hetki ihan uudella tavalla esiin, nimim. en ollut koskaan aiemmin kuulutkaan Charles Sobhrajista ja hänen murhurointitöistään mitään mutta nyt tiedän kun sarjan innoittamana googlettelin ja luin muutamankin jutun aiheesta. Aika inhottava ja paha tyyppi ollut ja näyttelijä vetää roolin riipivän uskottavasti. Niin ja toki isoin plussa sarjassa ihana Jenna Coleman. Jo Doctor Whon aikoihin olin siihen ihan lääpällään ja on se kyllä edelleenkin uskomattoman kaunis ja ihana nainen. Two beers or not two beers? |
Ed_Guy 23.04.2021 13:57:12 | |
---|
The art of self defense upposi kyllä meikäläiseen. Juoni nyt oli aika ennnalta-arvattava mutta eipä tuo haitannut. Semmonen vähän elämässä reppana mies hakeutuu karatetunneille ja asiat eskaloituu. Ei mitään mättöä kuitenkaan ole tiedossa. En jaksa. |
Ed_Guy 23.04.2021 13:59:28 | |
---|
Swan: Tätä ei sitten kannata googlettaa, sillä spoilerit hyppii silmille ihan ekoissa hakutuloksissa. Ei sillä, tarinan kulun voi päätellä jo varhaisessa vaiheessa, mutta tää on silti parhaimmillaan kylmiltään katsottuna. Sen enempää en sano, mutta suositus täältäkin. Ja jos lopun jälkeen kaipaa lisää samanmoista, Violet Evergarden on yksi omia suosikkeja. Ei musiikkiaiheinen, mutta tunnelataukseltaan samaa maata. Myös yksi visuaalisesti kauneimmista näkemistäni animeista, ihan samassa kastissa Makoto Shinkain kanssa. Kaveri antoi tunnarit Crunchy rolliin. Black Clover on ollut suuressa kulutuksessa sillä puolella. Seuraavaksi pitäis varmaan se AoT tsiikailla. Onneksi Black Cloverissa on vielä noin 50+ jaksoa jäljellä :D En jaksa. |
Ed_Guy: The art of self defense upposi kyllä meikäläiseen. Juoni nyt oli aika ennnalta-arvattava mutta eipä tuo haitannut. Semmonen vähän elämässä reppana mies hakeutuu karatetunneille ja asiat eskaloituu. Ei mitään mättöä kuitenkaan ole tiedossa. Yllättävänkin hyvä elokuva. Tarpeeksi musta, mutta ei liian synkkä. Je suis 190221 |
Ed_Guy 23.04.2021 14:01:59 | |
---|
Henri Henri Olavi: Yllättävänkin hyvä elokuva. Tarpeeksi musta, mutta ei liian synkkä. Oisko suositella flixistä mitään saman tyylistä? En jaksa. |
Henri Henri Olavi 23.04.2021 14:18:09 | |
---|
Ed_Guy: Oisko suositella flixistä mitään saman tyylistä? Mä en osaa oikein koskaan suositella mitään, koska mä en yleensäkään muista mitä olen katsonut tai jos muistan, en muista nimeä. Je suis 190221 |
tomaattiorava 23.04.2021 14:45:45 | |
---|
Joku kattonu tämmöstä Night in Paradise? k18-leimalla varustettu korealainen kostoleffa, yleensä tuo combo enteilee hyviä asioita. |
Bullitt 23.04.2021 17:19:05 | |
---|
Katsoin tuon Mustekala opettajanan itsekin. Loistopätkä, voin vilpittömästi suositella omastakin puolestani. Luonto on kaunis ja ihmeellinen asia, ja tämän rainan toteutus oli huippuluokkaa. Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30 |
Henri Henri Olavi 13.05.2021 16:38:31 (muokattu 13.05.2021 16:39:02) | |
---|
Tänään julkaistiin neljäs kausi Castlevaniaa. Aivan mahtavaa! Paras anime-sarja jonka olen koskaan nähnyt tähän mennessä. Raivokatsoin kolme edellistä kautta uudestaan muutaman illan aikana, että muistin mitä olikaan tapahtunut. Je suis 190221 |
Tympee Huttunen 13.05.2021 18:03:04 | |
---|
Love and Monsters. Pölhö nimi, hyvä leffa. Tuollainen homage monelle leffalle, mutta kuitenkin omanlaisensa. |
carnation 13.05.2021 18:15:42 | |
---|
Tympee Huttunen: Love and Monsters. Pölhö nimi, hyvä leffa. Tuollainen homage monelle leffalle, mutta kuitenkin omanlaisensa. Oli ihan sympaattinen filmi, henkilöhahmot ja maailma kiinnostivat sen verran, että mielelläni näkisin tälle joskus jatkoakin. Huomenna perjantaina palveluun tupsahtaa antologiasarja Love, Death & Robotsin toinen kausi, 8 jaksoa tällä kertaa. "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Tympee Huttunen 13.05.2021 18:21:07 | |
---|
carnation: Oli ihan sympaattinen filmi, henkilöhahmot ja maailma kiinnostivat sen verran, että mielelläni näkisin tälle joskus jatkoakin. Huomenna perjantaina palveluun tupsahtaa antologiasarja Love, Death & Robotsin toinen kausi, 8 jaksoa tällä kertaa. Jatko-osa tulee saletisti. Siinähän päähenkilö kantoi jo jatko-osan kirjaakin lopussa :) |
Bongowing 13.05.2021 18:30:14 | |
---|
Henri Henri Olavi: Tänään julkaistiin neljäs kausi Castlevaniaa. Aivan mahtavaa! Paras anime-sarja jonka olen koskaan nähnyt tähän mennessä. Raivokatsoin kolme edellistä kautta uudestaan muutaman illan aikana, että muistin mitä olikaan tapahtunut. Tätä onkin odoteltu. Yasuke vaikuttaa hyvältä myös, pari jaksoa katsottu. But where the heck is magenta? |
Henri Henri Olavi 13.05.2021 19:04:18 (muokattu 13.05.2021 19:06:12) | |
---|
carnation: Huomenna perjantaina palveluun tupsahtaa antologiasarja Love, Death & Robotsin toinen kausi, 8 jaksoa tällä kertaa. Tämä on aivan järjettömän kova. Olin leuka lattiassa kun katsoin tuon ekan kauden. Ehkä paras animaatiosarja joka on koskaan vastaan tullut. Je suis 190221 |
Henri Henri Olavi 13.05.2021 19:05:42 | |
---|
Bongowing: Tätä onkin odoteltu. Yasuke vaikuttaa hyvältä myös, pari jaksoa katsottu. Tämä onkin pitänyt katsoa, mutta en ole vielä ehtinyt. Je suis 190221 |
lukethesis 13.05.2021 19:29:44 | |
---|
Bongowing: Yasuke vaikuttaa hyvältä myös, pari jaksoa katsottu. Blaah, olisivat vaan tehneet ton perinteisenä samurai-juttuna vaan, sotkematta noita robotteja ja yliluonnollisia pölhöilyjä yms. Varmaan kelasivat ettei sellaista milleniaalit jaksais seurata. Kyseessähän on todellinen historian hahmo. |
Henri Henri Olavi 16.05.2021 21:49:29 | |
---|
Ei ollut häävi tämä uusin Castlevania-kausi. Antikliimaksi oikeastaan. Pedattiin jotain tosi suurta, mutta ei lunastettu. Mentiin liialla toiminnalla ja taistelulla koko ajan ja unohdettiin syvemmät tasot. Voi kurjuus ja höh. Je suis 190221 |
Henri Henri Olavi 16.05.2021 21:58:23 (muokattu 16.05.2021 22:02:10) | |
---|
Myös uusin Love, Death & Robots ei vakuuttanut juurikaan. Vika jakso, se jossa oli rantautunut jättiläinen, oli todella hieno kylläkin. Se pelasti koko kauden. Upeaa runollisuutta, joka toi mieleen vanhan Su Tung-pon Song-dynastian aikaisen runon, jossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti mitä kaunottaren ruumiille tapahtuu sen mädäntyessä hautavainiolla. Hienoa kuolemameditaatiota! Mua ärsytti noissa muutamassa jaksossa varsinkin se, että oli pyritty tekemään todella fotorealistista matskua. Tokihan se on upeaa taidonnäytettä ja vaatii todella paljon duunia, mutta sisältö jää ohueksi. Mä en yhtään pidä fotorealismista. Se on mielestäni laiskaa. Je suis 190221 |
Henri Henri Olavi 16.05.2021 22:24:42 (muokattu 16.05.2021 22:26:09) | |
---|
Olisiko suositella Netflixistä tuollaista Castlevania-henkistä sarjaa? Tai muualtakin kuin Netflixistä. Ilman taisteluita, paino enempi dialogissa. Saa olla vähän taisteluakin, kunhan se ei ole se juttu. Teurastusta, murhaa, verta ja kuolemaa saa olla, mutta ei mielellään taistelukohtauksia. Aihepiiri syvällä okkulttisessa historiassa, jossa on myös fiktiolle tilaa. Je suis 190221 |