ÄrGee 12.04.2021 14:44:15 | |
---|
Shredator: No ei ne kyllä mitään maata mullistavia sävelkulkuja ja varsinkaan sovituksia ole. Joitakin onnistumisia on toki joukossa. Olen ollut pitkään jo sitä mieltä että bändi kaipaisi ulkopuolisen tuottajan apua, jotta se visio saataisiin kirkastettua. Se voisi myös auttaa teosten valmistumiseen, sillä jotkut ihmiset ovat vain sellaisia jotka tarvitsevat selkeitä deadlineja ja pomot hengittämään niskaan. Lisäksi tuon tason soittajilla on kyllä yleensä muutama sovituksellinen idea jota kannattaisi Jarinkin kuunnella. Voisi tulla hommiin uutta potkua. Nyt bändi on jäämässä vain meemiksi ja ivan kohteeksi. Voihan niitä mennä analysoimaan vaikka miten, mutta onko se edes järkevää kun on pelkästään musiikista ja viihteestä kyse siinä viitekehyksessä missä keskustelu täälläkin pääasiassa pyörii. Jos joku haluaa tuottaa kaiken lähes alusta loppuun, niin sitten se tekee niin. Muuttaisiko se oikeasti yhtään mitään, tai millä tavalla, onko sille muka jotkut odotukset olemassa, voiko sitä mitata? Se on taiteen kohdalla aika mahdotonta. Tullaan taas siihen että ollaan kuluttajina muka oikeutettuja vastaanottamaan tiettyjä asioita. Se ei valitettavasti mene niin. To the stars!!! |
Shredator 12.04.2021 16:04:26 | |
---|
ÄrGee: Voihan niitä mennä analysoimaan vaikka miten, mutta onko se edes järkevää kun on pelkästään musiikista ja viihteestä kyse siinä viitekehyksessä missä keskustelu täälläkin pääasiassa pyörii. Tässä viittaan siihen miten täällä ja monella muulla palstalla kaveria pidetään Mozartin veroisena nerona, mitä hän ei alkuunkaan ole. Sävellyksinä tuotokset kierrättävät jo puhkikulutettuja sävelkulkuja jopa vielä paikoittain hyvinkin keskinkertaisesti. Joukossa on toki muutama hyvä idea, mutta valitettavasti näitäkään ei jalosteta pidemmälle, vaan idea lopahtaa jo yleensä seuraavassa kappaleen osassa jonkun päättömän ratkaisun siivittämänä. Mielestäni ei oikeuta tuota jalustalle nostamista. Wintersun-fanit näyttävät suhtautuvan asiaan uskonnollisella hurmoksella, joka yleensä sumentaakin sen järjen. Ei siinä, etten itsekään pitäisi joistakin Wintersun-kappaleista, mutta rajansa se on tuolla vauhkoamisellakin. Jos joku haluaa tuottaa kaiken lähes alusta loppuun, niin sitten se tekee niin. Muuttaisiko se oikeasti yhtään mitään, tai millä tavalla, onko sille muka jotkut odotukset olemassa, voiko sitä mitata? Se on taiteen kohdalla aika mahdotonta. Tullaan taas siihen että ollaan kuluttajina muka oikeutettuja vastaanottamaan tiettyjä asioita. Se ei valitettavasti mene niin. Kylläpä se niin on että se ulkopuolisen, oikean ammattilaisen näkemys joskus auttaa. Viitaten yllä oleviin kohtiin. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää |
ÄrGee 12.04.2021 16:26:38 | |
---|
Shredator: Tässä viittaan siihen miten täällä ja monella muulla palstalla kaveria pidetään Mozartin veroisena nerona, mitä hän ei alkuunkaan ole. Sävellyksinä tuotokset kierrättävät jo puhkikulutettuja sävelkulkuja jopa vielä paikoittain hyvinkin keskinkertaisesti. Joukossa on toki muutama hyvä idea, mutta valitettavasti näitäkään ei jalosteta pidemmälle, vaan idea lopahtaa jo yleensä seuraavassa kappaleen osassa jonkun päättömän ratkaisun siivittämänä. Mielestäni ei oikeuta tuota jalustalle nostamista. Wintersun-fanit näyttävät suhtautuvan asiaan uskonnollisella hurmoksella, joka yleensä sumentaakin sen järjen. Ei siinä, etten itsekään pitäisi joistakin Wintersun-kappaleista, mutta rajansa se on tuolla vauhkoamisellakin.
Kylläpä se niin on että se ulkopuolisen, oikean ammattilaisen näkemys joskus auttaa. Viitaten yllä oleviin kohtiin. Siitä onko joku tosissaan verrannut, niin voi olla mitä mieltä tahansa täällä rölöpalstalla... Mikä on ulkopuolisen oikean ammattilaisen määritelmä, ainakin debyytin miksausta ja masterointia ei Jari tehnyt, ja Time I:n masteroi myöskin Mika Jussila kuten edellisenkin. Eikö itse tekemällä tule juuri sellainen kuin haluaa. To the stars!!! |
carnation 12.04.2021 17:30:51 | |
---|
McNulty: Tässä yhteydessä sanoituksia on varmaan turha ruotia enempää. Ne kun tuntuvat olevan yhdentekeviä Magic The Gathering "saarnoja" ja säätiedotuksia kautta genren. Aika vähän Wintersunilla on siis todellisuudessa sanottavaa. Eternal Darkness (Autumn) Part I: "Haunting Darkness" Part II: "The Call of the Dark Dream" Part III: "Beyond the Infinite Universe" Part IV: "Death" Etsi kliseet. "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Oan 12.04.2021 18:45:40 | |
---|
ÄrGee: Mikä on ulkopuolisen oikean ammattilaisen määritelmä, ainakin debyytin miksausta ja masterointia ei Jari tehnyt, ja Time I:n masteroi myöskin Mika Jussila kuten edellisenkin. Masterointiin on pitkä matka sieltä ongelman alkulähteestä, eli sävellyksistä ja sovituksista. Eikö itse tekemällä tule juuri sellainen kuin osaa, ja se on tässäkin taas hyvin todistettu. Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on DÄGÄ. |
ÄrGee 12.04.2021 18:55:47 | |
---|
Oan: Masterointiin on pitkä matka sieltä ongelman alkulähteestä, eli sävellyksistä ja sovituksista. osaa, ja se on tässäkin taas hyvin todistettu. Voisit vaikka tulla osoittamaan tarkalleen missä kohtaa ne kyseiset sävellykset tai sovitukset kuulostavat erityisen ongelmallisilta. Mielestäni niissä ei ole mitään ongelmaa, tosin Time I:n ensimmäinen versio oli aika tukkoon vedetty. To the stars!!! |
Hamsteri Kukkonen 12.04.2021 18:58:57 | |
---|
ÄrGee: Mielestäni Ei lisättävää. "You have KELA. Don't worry." -Kiko Loureiro // "Käytän alkoholia äärimmäisen harvoin, olen vain paatumaton runkkari." -Lihis96 // goo.gl/v9KRXz |
Oan 12.04.2021 19:46:35 | |
---|
ÄrGee: Voisit vaikka tulla osoittamaan tarkalleen Lähdetään nyt vaikka siitä että kasataan sovituksia bändin eikä midikiipparin kanssa, niin josko ne tylsimmät tukkoon säveltämisen oireetkin alkaisi siinä samalla hiipua. Toki tekemisen perinne on maestrolla vahva: https://www.youtube.com/watch?v=fO8a3sRFanM&t=117s Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on DÄGÄ. |
Shredator 12.04.2021 20:02:31 | |
---|
ÄrGee: Mikä on ulkopuolisen oikean ammattilaisen määritelmä, ainakin debyytin miksausta ja masterointia ei Jari tehnyt, ja Time I:n masteroi myöskin Mika Jussila kuten edellisenkin. Tarkoitankin oikeaa tuottajaa joka tyrkkäisi oikeaan suuntaan ja tarvittaessa leikkelisi noita välillä harhailevia polkuja. Miksaajalla ja masteroijalla ei ole paljoa sen kanssa tekemistä. Eikö itse tekemällä tule juuri sellainen kuin haluaa. Tämäpä onkin se yleinen harhaluulo minkä vallassa monet kalsaritaiteilijat elävät. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää |
ÄrGee 12.04.2021 20:13:17 | |
---|
Oan: Lähdetään nyt vaikka siitä että kasataan sovituksia bändin eikä midikiipparin kanssa, niin josko ne tylsimmät tukkoon säveltämisen oireetkin alkaisi siinä samalla hiipua. Toki tekemisen perinne on maestrolla vahva: https://www.youtube.com/watch?v=fO8a3sRFanM&t=117s Mitä tuo nyt käytännössä tarkoittaa? Sitä että jamitellaan treenikämpällä kaksi kitaristia, rumpali, basisti ja laulaja -kokoonpanolla? Jaetaan ideoita tasapuolisesti noin muuten? Toimii ehkä jossain aivan muussa musiikissa. En keksi sen tuovan itse musiikin sisältöä koskien minkäänlaista lisä-arvoa, koska musiikkia voi synnyttää niin monilla eri tavoilla. Itsellä on sellainen kuva tästäkin asiasta, että ihan kitaralla syntyy suurin osa Wintersunin biiseistä. Laulajana nyt voi sitä puolta myös hyödyntää ja lähteä rakentamaan siihen päälle. To the stars!!! |
Jeszse 12.04.2021 20:20:00 | |
---|
Itte kyllä uskon että kiipparin äärellä. Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku. |
Errata 12.04.2021 20:47:02 | |
---|
Eikös Hahto halunnu osallistuu truu wisöniin siinä määrin et Time puolikkaan jälkeen kertoi että haluaa osallistua enemmän sovittamiseen? Ja eikö ne rummut sitten jo purkitettukin toiselle puolikkaalle? Liekö sit oli niin hyvää tavaraa et Jarilta meni niin pasmat sekasin et ei voinu tätä hyväksyä. Kandeisko julkasta joukkorahoituksella ne rumpuraidat ja sit fanipojat vois nauhottaa mielisensä kitaraträkin niihin päälle, jokaiselle ihan ikioma Time kakkonen! |
Oan 13.04.2021 09:02:14 | |
---|
ÄrGee: En keksi sen tuovan itse musiikin sisältöä koskien minkäänlaista lisä-arvoa, koska musiikkia voi synnyttää niin monilla eri tavoilla. Voi, jos osaa. Tuossa jo aiemmin todettiinkin kuinka tylsää Wintersun on rytmisesti, jos nyt yhden ison asian nostaa erityisesti esille. Tähän hyvä lääke on se, että suunnitellaan sitä musiikkia rytmisoittimia ymmärtävien kanssa; toteutustapa sinänsä toissijainen. Itsellä on sellainen kuva tästäkin asiasta, että ihan kitaralla syntyy suurin osa Wintersunin biiseistä. No siinäpä se toinen synti sitten, ks. yllä. Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on DÄGÄ. |
Oan: Lähdetään nyt vaikka siitä että kasataan sovituksia bändin eikä midikiipparin kanssa, niin josko ne tylsimmät tukkoon säveltämisen oireetkin alkaisi siinä samalla hiipua. Toki tekemisen perinne on maestrolla vahva: https://www.youtube.com/watch?v=fO8a3sRFanM&t=117s Aisss, tuo Irwin-pätkä oli uus tuttavuus :D "Suomalaiset soittajat ei osaa soittaa saatana, eihän se mun vikani voi olla!" Ja samaan syssyyn maailman paskin versio Vain Elämäästä www.facebook.com/secondinfinity Peaceful metallia Oulusta |
Traditional 13.04.2021 12:09:43 (muokattu 13.04.2021 12:10:14) | |
---|
Wintersunista voi suorittaa empiirisen tutkimuksen kun kuuntelee eka minkä tahansa biisin debyytilta ja sitten minkä tahansa joltain muulta levyltä. Ensimmäiset on kovaa laittoa, toiset sitten pömpöösiä melodödö-yngwietä jossa on helvetisti kaikkea paitsi ideaa ja hyviä riffejä/sävelkulkuja. Less is more ja ennen oli paremmin. karlos... karloses kaar koot ty faiö just half kilomiitter pifoor end of the last lek. thei känit... thei känit ranit enimoor. |
Hamsteri Kukkonen 13.04.2021 18:22:39 | |
---|
Onhan sekin tosiasia toki, että Jari teki kaiken musan yksin debyytillekin. Hahto kai jokusen fillin kehittänyt omasta päästään. Eli voi se niinkin toimia, mutta kenties tässä auttoi kun samaan aikaan oli vastuulla myös Ensiferum, jossa piti kyetä muiden kanssa yhteistyöhön. "You have KELA. Don't worry." -Kiko Loureiro // "Käytän alkoholia äärimmäisen harvoin, olen vain paatumaton runkkari." -Lihis96 // goo.gl/v9KRXz |
ÄrGee 13.04.2021 19:34:39 | |
---|
Traditional: Wintersunista voi suorittaa empiirisen tutkimuksen kun kuuntelee eka minkä tahansa biisin debyytilta ja sitten minkä tahansa joltain muulta levyltä. Ensimmäiset on kovaa laittoa, toiset sitten pömpöösiä melodödö-yngwietä jossa on helvetisti kaikkea paitsi ideaa ja hyviä riffejä/sävelkulkuja. Less is more ja ennen oli paremmin. Sons Of Winter And Stars ja Time ovatkin pömpöösiytensä takia hyviä biisejä, ja niistä nimenomaan löytyy hyviä riffejä sekä sävelkulkuja... To the stars!!! |
Jeszse 13.04.2021 21:28:13 | |
---|
ÄrGee: Sons Of Winter And Stars ja Time ovatkin pömpöösiytensä takia hyviä biisejä, ja niistä nimenomaan löytyy hyviä riffejä sekä sävelkulkuja... En muista koko timeltä ku ehkä jonku yhden riffin ku kitarasaundi on semmosta kaurapuuron keittämistä mutta debyytiltä tulee mieleen useita timanttisia riffejä. Päällimmäisenä Battle Against Timen intro. Se kun pamahtaa käyntiin ni ai että. Biisin nimikin on koko wintersunin debyytin jälkeinen toiminta hehhehehajjahahahah gööh vittu Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku. |
Henri Henri Olavi 13.04.2021 21:32:27 (muokattu 13.04.2021 21:32:37) | |
---|
Siinä Sonic Pumpin semilivessä on hyvät soundit esim. "Sons of..." biisissä. Levyllähän ne soundit ovat lähinnä myötähäpeää aiheuttavat. Je suis 190221 |
Ztla 17.04.2021 01:02:04 (muokattu 17.04.2021 03:23:36) | |
---|
Jeszse: Päällimmäisenä Battle Against Timen intro. Se kun pamahtaa käyntiin ni ai että. Biisin nimikin on koko wintersunin debyytin jälkeinen toiminta hehhehehajjahahahah gööh vittu Repesin :D, ota plussa. Timestä nauttiminen mun mielestä vaatii musiikin kuuntelijana tykästymistä muutamiin aspekteihin musiikissa joilla ei debyyttiä kuunnellessa ole juurikaan väliä, ja toisaalta tietyt debyytillä hyvinkin isossa roolissa olevat elementit ovat saanet timella takapakkia ja siksi löytyy paljon porukkaa joiden mielestä bändi meni pilalle kun jari latasi orkesterikirjastot koneelle. Mun mielestä ne perustelut mitä täällä tulee luettua on hyvinkin ymmärrettäviä. Time ykkönen ei mun mielestä ole mikään universaali mestariteos jota kaikkien tulisi rakastaa, mutta siinä on helvetisti yksityiskohtaa ja sisältöä joka on puettu sellaiseen esitystapaan joka itselleni sattuu toimimaan. Se, löytääkö sieltä mielekästä tarttumapintaa vaikuttaisi olevan tosi yksilöllistä. Kompressori ei ole paha. |