| Aihe: Aloittelevan soittajan kehityskäyrä | |
|---|
|
Terve kaikille!
Nyt 31 vuoden iässä se tapahtui ja ikuinen haave kitaransoiton aloittamisesta tapahtui. Rohkaisin itseäni, ettei koskaan ole myöhäistä, ja Schecter tarttui haaviin.
Olen nyt soitellut 3,5 viikkoa 1-3 tuntia päivittäin. Heräsi kysymys, että missä tahdissa muut ovat kehittyneet soittamisessa, ja olenko itse ns. aikataulussa ikään nähden. Urheilussahan katsotaan tarkkaan kehityskäyrää, joten miksi ei tässäkin.
Eli 3,5 viikkoa takana. Ekaks mollit ja otteet haltuun ja nyt on tullut harjoiteltua kappaleita. Soittelen siis pääkitaristin osat + soolot:
Metallica Fade To Black: Onnistuu lukuunottamatta Hammetin viimeistä pääsooloa. Matkan varrella sattuu vielä pari virhettä säkeistöissä.
Metallica From Whom The Bell Tolls: Tää oli eka biisi mikä tuli opeteltua. Koen hyvin helppona.
Metallica Unforgiven 1 & 2 molemmat: Onnistuu sooloineen
Iron Maiden Fare Of The Dark: Muu paitsi soolo-osuus on hanskassa
Iron Maiden Hallowed By The Name: Sama homma, kun edellisessä
Metallica Nothing Else Matters: Onnistuu kokonaisuudessaan
Kokeilin huvikseen Bohemian Rhapsodyn piano-osuuksia opetella kitaralla tabulatuureista, mutta osoittautui hyvin haastavaksi. Tuossapa ehkä seuraava itsensä ylittäminen?
Eihän soittaminen tietenkään virheetöntä ja ammattimaista ole vielä ja paljon on opittavaa sulavuudessa noissakin kappaleissa, mutta uskoisin sen rutiinin myötä tulevan.
Missä tahdissa itse opitte ja kehityitte soittamisessa? |  WanhaWetäjä
24.03.2021 17:23:27 (muokattu 24.03.2021 17:25:22) | |
|
Mikkoli: Terve kaikille!
Nyt 31 vuoden iässä se tapahtui ja ikuinen haave kitaransoiton aloittamisesta tapahtui. Rohkaisin itseäni, ettei koskaan ole myöhäistä, ja Schecter tarttui haaviin.
Olen nyt soitellut 3,5 viikkoa 1-3 tuntia päivittäin. Heräsi kysymys, että missä tahdissa muut ovat kehittyneet soittamisessa, ja olenko itse ns. aikataulussa ikään nähden. Urheilussahan katsotaan tarkkaan kehityskäyrää, joten miksi ei tässäkin.
Eli 3,5 viikkoa takana. Ekaks mollit ja otteet haltuun ja nyt on tullut harjoiteltua kappaleita. Soittelen siis pääkitaristin osat + soolot:
Metallica Fade To Black: Onnistuu lukuunottamatta Hammetin viimeistä pääsooloa. Matkan varrella sattuu vielä pari virhettä säkeistöissä.
Metallica From Whom The Bell Tolls: Tää oli eka biisi mikä tuli opeteltua. Koen hyvin helppona.
Metallica Unforgiven 1 & 2 molemmat: Onnistuu sooloineen
Iron Maiden Fare Of The Dark: Muu paitsi soolo-osuus on hanskassa
Iron Maiden Hallowed By The Name: Sama homma, kun edellisessä
Metallica Nothing Else Matters: Onnistuu kokonaisuudessaan
Kokeilin huvikseen Bohemian Rhapsodyn piano-osuuksia opetella kitaralla tabulatuureista, mutta osoittautui hyvin haastavaksi. Tuossapa ehkä seuraava itsensä ylittäminen?
Eihän soittaminen tietenkään virheetöntä ja ammattimaista ole vielä ja paljon on opittavaa sulavuudessa noissakin kappaleissa, mutta uskoisin sen rutiinin myötä tulevan.
Missä tahdissa itse opitte ja kehityitte soittamisessa?
Mä olen soittanut kitaraa yli 50 vuotta ja en vieläkään osaa joten hämmästelen kovasti tuollaista nopeutta koska itse olen aloittanut ns alkeista aikoinaan, en kappaleiden kautta.
Vähän silleen perse edellä puuhun menetelmä tuosta tulee mieleen ellet ole superlahjakkuus tai trolli. Toki ko menetelmähän on tätä päivää, kaikki mulle ja heti, vitut alkeista.
Vajaassa kuukaudessa nollasta lähtien mollit,otteet ja vielpä muutama hevibiisi ns haltuun kuulostaa kyllä melko utopistiselta suoritukselta ainakin niin että varsinaisesta soittamisesta voitaisiin puhua. Duurit kandee myös opetella.
Laita joku audiopätkä soitostasi, se lienee paras konsti määrittää missä mennään vai mennäänkö missään.
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla! |  JoKo
24.03.2021 17:28:01 | |
|
En ole pedagogi mutta voin vilkaista... Musiikissa se kehitys ei ole niin itsestäänselvää kuin urheilusuorituksessa. Tavoitteita on tietty hyvä olla mutta jos on juuri aloittanut niin on ehkä parempi pitää yllä motivaatiota harjotteluun kuin ladata hirveästi odotuksia ja paineita.
Riippuu tietysti mihin tähtää mutta ehkä ulkopuolinen palaute voisi olla yksi mittari? Jaksaako ja eritoten haluaako joku kuunnella soittoasi? Silloin kun pärjää jonkun biisin läpi ei olla vielä maalissa, siinä ilmaisussakin pitää olla sisältöä ja siinä kestää kauan. Kärsivällisyyttä tarvii näissä hommissa, itse olen soittanut 35 vuotta ja aina kun kuvittelee osaavansa jotain niin tulee eteen asioita joita ei osaa. | |
Kuulostaa siltä, että oot poikkeuksellisen hyvin päässyt vauhtiin.
Mikkoli: Missä tahdissa itse opitte ja kehityitte soittamisessa?
Ekaan kahteen vuoteen en oppinut mitään ja lopetin. Muutama vuosi myöhemmin aloitin alusta ja se toka alku olikin sit huomattavasti iisimpi, ei kuitenkaan lähelläkään kuvailemaas tahtia, vaan meni varmaan vuosi ennen kuin aloin edes opettelemaan mitään sooloja (poislukien siis perus melodiat jne.) Sulla on ikä tavallaan jopa puolellas kun ton ikäsenä osaa jo itseään opettaa hyvinkin.
WanhaWetäjä: Mä olen soittanut kitaraa yli 50 vuotta ja en vieläkään osaa joten hämmästelen kovasti tuollaista nopeutta koska itse olen aloittanut ns alkeista aikoinaan, en kappaleiden kautta.
Vähän silleen perse edellä puuhun menetelmä tuosta tulee mieleen ellet ole superlahjakkuus tai trolli. Toki ko menetelmähän on tätä päivää, kaikki mulle ja heti, vitut alkeista.
Vajaassa kuukaudessa nollasta lähtien mollit,otteet ja vielpä muutama hevibiisi ns haltuun kuulostaa kyllä melko utopistiselta suoritukselta ainakin niin että varsinasesta soittamisesta voitaisiin puhua. Duurit kandee myös opetella.
Laita joku audiopätkä soitostasi, se lienee paras konsti määrittää missä mennään vai mennäänkö missään.
Tällanen gate keeping (mikä se on suomeksi?), että aloittelijan pitäisi soittaa aloittelijajuttuja on kyllä jonkinlainen retardaation multihuipentuma. Tärkein on tossa vaiheessa, että touhu innostaa, ei oikeestaan mikään muu vielä. | |
WanhaWetäjä: Mä olen soittanut kitaraa yli 50 vuotta ja en vieläkään osaa joten hämmästelen kovasti tuollaista nopeutta koska itse olen aloittanut ns alkeista aikoinaan, en kappaleiden kautta.
Vähän silleen perse edellä puuhun menetelmä tuosta tulee mieleen ellet ole superlahjakkuus tai trolli. Toki ko menetelmähän on tätä päivää, kaikki mulle ja heti, vitut alkeista.
Vajaassa kuukaudessa nollasta lähtien mollit,otteet ja vielpä muutama hevibiisi ns haltuun kuulostaa kyllä melko utopistiselta suoritukselta ainakin niin että varsinaisesta soittamisesta voitaisiin puhua. Duurit kandee myös opetella.
Laita joku audiopätkä soitostasi, se lienee paras konsti määrittää missä mennään vai mennäänkö missään.
Nyt kun luin oman tekstin läpi, niin tulipas siitä vähän yliampuva. Pahoittelut. En tarkoittanut missään nimessä, että nuo biisit olisi täysin hallussa ja niin edelleen. Vaikea selittää, mutta siis kyseisten kappaleiden riffit ja hitaat soolot tuntuu jo helpohkolta. Eihän mulla sävelkorva ole vielä kehittynyt, mutta mukavaa kuunneltavaa on kuulemma ollut kelle olen soittanut. Varmasti ammattilaisen korvaan kuulostaa erilaiselta, mutta ehkä se viestin perimmäinen tarkoitus olikin kysyä, että voiko jo kuukauden harjoittelulta odottaa kummempia.
Voin laittaa audionäytteen, kunhan seuraavan kerran soittelen! |  rautapieru
24.03.2021 18:19:17 (muokattu 24.03.2021 18:20:55) | |
|
Aika hyvin olet jo kerinnyt jos kolmessa viikossa menee tuon verran kappaleita ja ikääkin jo. Ei ainakaan nopeammin voi kukaan kehittyä.
Myös minä aloittelin kolmikymppisenä. Ensin akustisella soitantaa. Kaulan päästä harjoittelin ne perusotteet ja niitä rimpuuttelin. Niillä mentiin tosi pitkään. En ole oikein ikinä harjoitellut mitään, vain soittanut. Kokonaisia kappaleita en juuri vieläkään osaa. Vasta muutama vuosi sitten tajusin opetella sen normi skaalan ja pentatonisen koko otelaudalta. Vähän helpotti.
Olen huomannut että soittaminen, tai se mekaaninen tekeminen tulee kyllä harjoittelulla, tässäkin iässä. Mutta sellainen "syvempi musiikillinen ymmärrys" on vaikea saada, tai sitä on mahdoton kehittää. Ehkä se on myös henkilöriippuvaista..?
Ja älä perkele nauhoita sitä soittoasi, jos se kuulostaa hyvältä. Kerkiät vielä pettyä myöhemminkin!!!
Monkey see, monkey do. | |
Olen huomannut että soittaminen, tai se mekaaninen tekeminen tulee kyllä harjoittelulla, tässäkin iässä. Mutta sellainen "syvempi musiikillinen ymmärrys" on vaikea saada, tai sitä on mahdoton kehittää. Ehkä se on myös henkilöriippuvaista..?
Ja älä perkele nauhoita sitä soittoasi, jos se kuulostaa hyvältä. Kerkiät vielä pettyä myöhemminkin!!!
Tätä oon itsekkin pohtinyt, että voiko tässä iässä vielä tulla se syvällisempi musiikin ymmärtäminen, että pystyisi esimerkiksi tekemään omia kappaleita. Intoa on ainakin niin paljon, että ei meinaa malttaa pysyä kitaran varresta poissa.
Kokeilinpa huvikseni myös laulaa soiton mukana, mut soittaminen meni aivan sekaisin samantien. Kait tuohonkin oppii vielä.
Heh. Kyllä mä oon kännykän ääninauhurilla aina kuunnellut omaa soittamista, mut kokeneelle korville en oo vielä soittanut. Mut kiitos vinkistä! Ehkä se on parempi saada vielä useampi sata tuntia treeniä alle, kunnes on valmis kuulemaan olevansa paska :) | |
Mikkoli: Terve kaikille!
...
Missä tahdissa itse opitte ja kehityitte soittamisessa?
Riippuu mistä alkaa. Minä opin soittamaan rytmissä porukassa ennenkuin osasin juuri mitään muuta. Tietyssä mielessä en osaa edelleenkään soittaa enkä tule varmaan ikinä osaamaankaan. Lahjat ei riitä, mutta hetkittäin sitä ylittää itsensä. Mukavaa se silti on. Soita sitä mikä tuottaa iloa jos et ammattilaiseksi tähtää. | |
Aivojen plastisuus vähenee toki iän myötä radikaalistikin, mutta melko hyvä se on kuulemma ihmisaikuisellakin ja tässä on vaara sekoittaa kyvyttömyys paradoksaaliseen ilmiöön, jossa kaksi gurutason soittajaa kohtaa toisensa ja molemmat ihailee toisensa syvempää ymmärrystä kokien itsensä aloittelijaksi. Siinä on oltava kyse muusta.
WanhaWetäjä sanoi tuossa hyvin "mä olen soittanut kitaraa yli 50 vuotta ja en vieläkään osaa", ja totta kai se osaa, mutta tuo kuvaa sitä tunnetta, että ikinä ei tunne olevansa maalissa.
Mitä yritän sanoa lienee se, että tunne vähäisestä musiikillisesta ymmärtämisestä on kyllä ihan kaikilla suurempaan ymmärrykseen pyrkivillä arkipäivää. | |
No jaa, kuulostaa aika vauhdikkaalta oppimiselta
Muistelisin että noin 5v sitten ~30v kun aloitin kitaran soiton tyhjästä niin Enter Sandmanin riffiä joutui tahkoamaan pitkään ja hartaasti ennenkuin osui sormi oikealle kielelle plektran kanssa, saati sitten muistaa muutamaa säveltä pidemmälle että mitä sitten tulikaan, perus soinnut tarttui muistiin ehkä muutamassa kk ja vitoset alkoi sujua riittävän nopeasti siinä samalla
Nyt 5v jälkeen nuo mainitsemasi biisit sujuu ehkä jotenkin ja jotain hitaita sooloja menee, no Master of Puppets on ollut alusta asti ns tavoitebiisi ja alkaa sujua alusta loppuun niin että kestää kuunnella, ainakin itse :)
Kehityskäyrä on kyllä ollut nopeasti nouseva viime aikoina ja koko ajan huomaa että nopeammin ja nopeammin alkaa sujua uudet jutut ja vanhat kehittyy siinä mukana
Itsellä tökkii ehkä pahiten ns muisti, kuinka riffi tai melodia menee, mitä tulee tämän sävelen jälkeen. Myös itsensä kuuleminen on hankalaa, joko kuulee itsensä mitä soittaa ja kaikki muut äänet taustalla häviävät tai jos keskittyy muiden kuunteluun niin oma tekeminen loppuu/vaikeutuu
Tästä seuraa mm tahdissa pysymisen kanssa ongelmia, luulen soittavani oikeaan aikaan mutta kuulen vain itseni ja hetken päästä huomaan että olen mennyt edelle tai jäänyt jälkeen kun "ehdin" keskittyä kuuntelemaan
Mutta jos kehitystahti tosiaan on tuota luokkaa niin ei ainakaan yhtään enempää voi vaatia tai odottaa |  KaRa
24.03.2021 22:43:26 | |
|
Teknistä kehittymistä tässä varmaan haetaan ja sitä tietenkin alussa on syytäkin hakea. Tosin täytyy pitää mielessä, että ns. puhtaasti tekninenkään suorite ei loppuviimein ole niin teknistä, vaan siihen väistämättä kuuluu oma artistinen mauste tai hienovirheinen näkökulma. Tästä syystä suosittelen suhtautumaan virheisiin tietyllä keveydellä, vaikka kuinka haluaakin vain treenata tekniikkaa. Myös sen takia että motivaatio säilyy, hauskaahan pitää olla. Kun on hauskaa, niin homma ruokkii itse itseään, soittajan näkökulma kehittyy/vahvistuu ja itseisarvo soittamisen suhteen täyttyy. Kehittyminen teknisessä mielessä tulee perässä kivana plussana.
On ymmärrettävää, että aloittaessa keskittyy ns. virheisiin, koska aloittelijalla on mielikuvafiksaatio siitä miltä pitää kuulostaa. Tämä kuitenkin muuttuu ajan myötä, koska oma intuitiomainen musiikillinen identiteetti vahvistuu, joten tekniikka tulee olemaan sellainen kuin se on, yrittämättä olla mitään, koska se on mikä se on, millaiseksi se on kehittynyt. Niinkuin ihminen kokonaisuudessaan muutenkin.
Että sellainen lineaarinen huono-hyvä akseli tekniikasta puhuttaessa saati siinä kehittymisessä on vähän utuinen käsite, kun se mikä tekee soittajasta hyvän tai huonon lepää jossain taaempana ja kauempana.
Mutta hmm... no itselleni tungettiin kitara käteen neljä vuotiaana ja vaikka tuosta varhaisteiniyteen asti "soittaminen" olikin vain epämääräistä sähellystä ottamatta hommaa missään mielessä tosissaan, niin uskon, että tuolla aikakaudella oli silti iso merkitys. Osin varhaisen iän takia, mutta osin ylipäätänsä sen takia, että homma tulee osaksi identiteettiä ja sitä myöten osaksi itseilmaisua ja sitä myöten maustaen soittamista ja se loppuviimein näkyy tekniikassa. Eli tekniikka ei ole niin puhtaan tekninen kysymys, kuin itse sana antaa ymmärtää... ironista tietenkin.
ELI :D mun on vaikea yksiselitteisesti vastata omalta osaltani kuinka nopeasti on oppinut.
Sillon kun rupesin enemmän tosissani olemaan about 12-13 vuotiaana, niin opettelin kyllä avoimia sointuja, piirtelin niitä paperille että muistaisin ne paremmin, pentatonista skaalaa, sävelien paikkoja otelaudalla jnejne, niin kyllähän ne alkoi tulemaan tutuksi parin vuoden aikana. Mutta sehän ei meinaa mitään, parikymmentä vuotta myöhemminkin sitä löytää uusia kulmia asioihin ja välillä tuntuu että näkee jonkun aivan perusasian aivan uudella tavalla tai uudessa yhteydessä.
Jos haluaa oppia uutta niin ainahan löytää opittavaa. Jossain vaiheessa voi lepäillä siinä omassa itseilmaisevassa kuplassa eikä siinäkään mitään väärää ole. Kuka tahansa voi päästellä ääniä kitaralla, varsin nopeasti pystyy jotain tuottamaan. Sitten pitää vain vaihdella ikuisen opinpolun ja puhtaan itseilmaisevan moodin välillä. Vaikka olenkin vielä vähän kahden vaiheilla, että voiko nuo kaksi jotenkin sekoittaa keskenään. Osittain olen mieltä että kyllä, mutta koska kukaan ei ole lukenut edes tähän asti niin enpä taida saivarrella enempää asiaankuulumattomuuksia.
Ajattelen, siis olen - olen, siis en tiedä |  Jester44
24.03.2021 22:57:30 (muokattu 24.03.2021 23:00:45) | |
|
Aloitin 90 luvulla ala-asteella soittamaan koulun bändissä kitaraa.
Em, Am jne. Muuta ei tarvinnut tietää.
Sitten hieman ennen vuosituhannen vaihdetta vaihtui peruskoulu sellaiseen josta saa ammattinimikkeen ja samalla luokalla oli kitaroinnista ja metallimusasta kiinnostunut tyyppi. Silloin oikeastaan aloin ihan oikeasti soittamaan kitaraa kun opin mikä on tabulatuuri.
Eli aloitus numero yksi 90 luvun puoliväli.
Ihan oikea aloitus, numero kaksi 1998 jälkeen.
Reilut 20 vuotta siis kitarointia taustalla, joskus enemmän mutta nykyään paljon vähemmän kun neurologinen sairastelu (MS) hidastaa tahtia.
En vieläkään osaa kaikkea mitä haluaisin mutta ehkä joskus?
EDIT - miksi kirjoitin tuon viestin, ei oikeastaan liity asiaan.... | |
Huikean kuuloista kehitystä noin lyhyessä ajassa! Itse rimputtelin tuossa kohtaa Em, Am ja koitin edes pickata ylösalas yhtä lujaa. Ei muutakun lisää tunteja sisään, äijä motivoi meikäläistäkin tässä! | |
Hyvää edistystä! Kannattaahan tuossa sitten huomioida se, että saa nuo menemään vaikka metronomin kanssa hyvässä timessä, ensimmäinen askel bändisoittoon. Olen huomannut, että monet kovatkin kotitiluttajat ovat kusessa bändisoiton kanssa jos eivät sitä ole treenaneet. Tietty eihän bändisoitto ole edes kaikkien tavoitteena, mutta jos heviä soittaa niin onhan se ihan eri meininki bändin kanssa tykitellä. |  Krice
03.04.2021 09:09:21 (muokattu 03.04.2021 09:09:41) | |
|
Arkka: Aivojen plastisuus vähenee toki iän myötä radikaalistikin
Minusta tämä on vähän sellainen meemilausahdus, joka ei kerro mitään. Itse olen huomannut, että kun aloitin rumpujen soiton (ikää on jo erittäin paljon) niin kyllähän siinä kehittyy yllättävänkin nopeasti ja jopa vähällä treenaamisella. Kun lahjakkuudesta puhutaan niin se tuntuu olevan monille aika vaikea aihe, mutta tosiasia on se, että jotkut kehittyvät todella nopeasti ja toiset sitten paljon hitaammin. Lahjakkuus myös määrittelee sen miten pitkälle ylipäätään voi päästä soittajana, vaikka sillä onkin merkitystä vasta virtuoositasolla. | |
Krice: Minusta tämä on vähän sellainen meemilausahdus, joka ei kerro mitään.
Tätä juuri yritin sanoa, eli, että vaikka asia onkin noin keskimäärin, niin ei kannata sen kautta mahdollisuuksiaan välttämättä arvioida. Kyky oppimiseen aikuisilla takuulla vaihtelee niin yksilöiden välillä kuin yksilöllä eri aikoina.
Itse olen huomannut, että kun aloitin rumpujen soiton (ikää on jo erittäin paljon) niin kyllähän siinä kehittyy yllättävänkin nopeasti ja jopa vähällä treenaamisella. Kun lahjakkuudesta puhutaan niin se tuntuu olevan monille aika vaikea aihe, mutta tosiasia on se, että jotkut kehittyvät todella nopeasti ja toiset sitten paljon hitaammin. Lahjakkuus myös määrittelee sen miten pitkälle ylipäätään voi päästä soittajana, vaikka sillä onkin merkitystä vasta virtuoositasolla.
Lahjakkuudesta puhuttaessa tuottaa vaikeuksia se, että sille ei liene selkeää määritelmää olemassa. Jos joku väittää, että ihmiset on kaikki samanlaisia, niin on kyllä erikoinen kaveri. |  Zibaldone
03.04.2021 11:31:41 (muokattu 03.04.2021 11:41:44) | |
|
Arkka:
Lahjakkuudesta puhuttaessa tuottaa vaikeuksia se, että sille ei liene selkeää määritelmää olemassa. Jos joku väittää, että ihmiset on kaikki samanlaisia, niin on kyllä erikoinen kaveri.
Opettaessa kitaraa (ja kouluttaessa bändiin muusikoita soittamaan tietyn tyyppistä musiikkia)
on vastaan tullut hitaita oppijoita ja nopeita oppijoita, iästä huolimatta. Puhun i'istä 6v-60v ja sadoista oppilaista.
Ikä ei ole se ratkaisevin asia soittotekniikoiden osalta.
Joillakin on hyvä korva jo tullessa oppitunnille,
jotkut toiset ovat valmiiksi teknisesti näppäriä ja omaksuvat kuviot nopeasti.
Kaveri joka soitti puhtaasti kimalaisen lennon ei välttämättä osannut tai halunnut säveltää itse mitään.
Joku aikuinen taisteli pienillä sormillaan kitaran frettiulottuvuuksien kanssa mutta komppasi tarkasti kuin kone.
Itse osaan laulaa ja soittaa yhtaikaa koulumusaan riittävällä tavalla, mutta laulumelodia rupeaa karkaamaan jo astetta vaikeammissa.
Omat sormet soittavat mitä vaan, mutta tarvin joka päivä tunnin lämmittelyn, tai kahdeksan tunnin soittourakan edellispäivälle
vaikeimpien soittokuvioiden onnistumiseksi. Myös sormien huolto ja kunto on oltava tip top.
Käsieni synkro karkaa jo viikon soittotauon aikana. (Vasemman ajoitus rupeaa kiilaaman eteen)
Hauistreeni on jätettävä suosiolla iltaan. Jos haukkarit tekee aamulla, plektrasoittaminen menee siltä päivältä helvettiin. | |
Krice: Minusta tämä on vähän sellainen meemilausahdus, joka ei kerro mitään. Itse olen huomannut, että kun aloitin rumpujen soiton (ikää on jo erittäin paljon) niin kyllähän siinä kehittyy yllättävänkin nopeasti ja jopa vähällä treenaamisella. Kun lahjakkuudesta puhutaan niin se tuntuu olevan monille aika vaikea aihe, mutta tosiasia on se, että jotkut kehittyvät todella nopeasti ja toiset sitten paljon hitaammin. Lahjakkuus myös määrittelee sen miten pitkälle ylipäätään voi päästä soittajana, vaikka sillä onkin merkitystä vasta virtuoositasolla.
Minulle lahjakkuuden käsite on hankala, koska en ole osannut päättää tai ymmärtää ihan tarkkaan mitä se tarkoittaa. Jossakin määrin voi ymmärtää myötäsyntyisiä ominaisuuksia vaikkapa urheilussa esimerkiksi kehon mittasuhteet vaikuttavat suoriutumiseen jossakin urheilulajissa (esim. juoksussa pitkäjalkaiset pärjää paremmin tai kiekonheitossa syliväli vaikuttaa siihen minkälaisella vivulla kiekko lingotaan radalleen, mutta urheilussakin se on enemmän tai vähemmän mielivaltaista minkälaisia ominaisuuksia halutaan suosia ja sääntöjä muuttamalla voitaisiin saada jostakin muusta ominaisuudesta etua).
Musiikissa on sitävastoin paljon hankalampi nähdä lahjakkuutta etukäteen, koska lähes kaikkia ominaisuuksia voi parantaa harjoittelemalla. Näin ollen on mahdotonta ihan varmaksi sanoa, onko lahjakkuus synnynnäistä vai opeteltu ominaisuus. Mainitsit, että oppimisnopeus ja opettelun helppous kertoo synnynnäisestä lahjakkuudesta. Ehkäpä, mutta me olemme erilaisia oppijoita oppimisnopeuteen voi vaikuttaa myös oppimisstrategia esimerkiksi kuinka perusteellisesti keskittyy muuraamaan niitä peruskiviä, vai hyppääkö suoraan latvaan uhraamatta perustuksille ajatustakaan? tai minkälainen oma suhde soittamiseen on (itse esimerkiksi olen vaistonvarainen soittaja ja olen aina lähestynyt musaa korvakuulolta fiilispohjalta, mutta en tajua teoriasta paljoakaan ja olen vasta helvetin myöhään alkanut kiinnittää huomiota siihen. Monet ystäväni lähtivät liikkeelle paljon teoreettisemmin ja suhtautuivat soittamiseen analyyttisemmin ja oppivan alkuun hitaammin, mutta heistä on kehittynyt paljon itseäni pystyvämpiä instrumentin taitajia ).
Itse ajattelen, että lahjakkuus on osittain synnynnäistä, mutta enimmäkseen opittua. Synnynnäistä sillä tavalla, että ihmisellä voi olla ominaisuuksia, jotka kertakaikkiaan estävät hänestä tulevan muusikkoa (hän voi olla esimerkiksi kuuro, joka varmasti haittaisi soittamisen opettelua ja musiikista nauttimista). Mutta ihan jokainen joutuu tekemään työtä oppimisensa eteen ja ihmiset ovat erilaisia oppijoita, jotkut tekevät enemmän työtä ja toiset vähemmän. Mutta vähällä työllä nopeasti oppijat voivat olla myös niitä jotka pysyttelevät mukavuusalueellaan, joilla ei välttämättä ole kärsivällisyyttä puurtaa niiden itselle vaikeiden asioiden parissa. Näin ollen kun kohtaa osaavan muusikon, niin ei voi mitenkään tietää mikä osa hänen osaamisestaan on synnynnäistä ja mitä hän on opetellut. Varmaa on, että mestarit harjoittelevat aina.
Omasta mielestäni olisi kaikkein parasta, että ainakin soittaja itse unohtaisi koko lahjakkuuden käsitteen ja keskittyisi vain tekemään työtä oppiakseen. Varmaa on, että jos ihminen itse uskoo ettei voi jotakin osata, niin ei hän myöskään opi.
Pikatessa roiskuu :-D | |
hallu: ...Omasta mielestäni olisi kaikkein parasta, että ainakin soittaja itse unohtaisi koko lahjakkuuden käsitteen ja keskittyisi vain tekemään työtä oppiakseen. Varmaa on, että jos ihminen itse uskoo ettei voi jotakin osata, niin ei hän myöskään opi.
Toisaalta kyllä, mutta kun tarpeeksi kauan tahkoaa niin sitä tulee väkisinkin tietoiseksi kykyjensä rajoituksista. Helpottaa jatkamista kun ne hyväksyy. Aloittelijan niitä ei tartte pohtia eikä voi niitä tietääkään. | |
Gary Enfield: Toisaalta kyllä, mutta kun tarpeeksi kauan tahkoaa niin sitä tulee väkisinkin tietoiseksi kykyjensä rajoituksista. Helpottaa jatkamista kun ne hyväksyy. Aloittelijan niitä ei tartte pohtia eikä voi niitä tietääkään.
No olet kyllä oikeassa, mutta en itse ole neljässäkymmenessä vuodessa oppinut tietämään tarkkaan missä ne ovat. Toki tiedän ja ymmärrän että ne eivät ole rajattomat, mutta yhä vielä tartun uusiin haasteisiin ja hankkeisiin ja koitan samoilla syvemmälle musiikin siimekseen, vaikka tiedän etten välttämättä löydä enää takaisin. Mun mielestä musiikki on kuin elämä, tietää lopulta häviävänsä, mutta haluaa silti taistella loppuun saakka. Koitan kauttarantain sanoa, että vaikka kaikkea ei voi oppia, niin silti aina voi oppia jotakin ja kun tarpeeksi tuuppii niitä mielensä rajoja ulommas, sitä eräänä päivänä huomaa oppineensa jotakin semmoistakin mitä ei joskus pitänyt itselleen mahdollisena.
Mutta olet täysin oikeassa, että sinä päivänä kun tiedän/päätän että rajani on tässä, niin en sitä voi enää ylittää. Siis rajan tietäminen myös asettaa sen, mutta olisiko raja olemassa sitä huolimatta?
Pikatessa roiskuu :-D | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
