Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Studiotyöskentely »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: In the Room: Tee-se-itse albumin äänityspäiväkirja
1 2
Aman
03.01.2021 18:06:08 (muokattu 09.01.2021 11:42:44)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve ja hyvää vuoden 2021 alkua kaikille studiotyöskentelijöille!
 
Tuossa kymmenisen vuotta tuskailtuani sooloalbumini tekemisen parissa taisin vihdoin ja viimein löytää sen reitin mitä noudattamalla pääsen maaliin. Päätin siinä ohessa sitten aloittaa dokumentoimaan kyseistä prosessia ja aivotuksiani aiheesta. Tekemisen tyyli on hyvin tee-se-itse henkistä ja inhimillistä. Työvälineinä käytetään ehkä nykypäivään nähden hieman epäortodoksisia vermeitä, jotka ovat ratkaisevassa asemassa inspiraation ja luovuuden ylläpitämisessä.
 
Haastoin itseni lisäksi puhumaan lontoota ja käyttämään videota päiväkirjaformaattina, joten jännän äärellä ollaan monessakin suhteessa.
 
Ensimmäisen jakson laitoinkin eetteriin tänään ja viikon välein on tarkoitus julkaista uusi jakso. Luvassa paljon ja hidasta puhumista, jo ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan eli äänittämään.
 
E01: Let's FINALLY Make A Record!
https://youtu.be/UiA1n_ioxQM
 
E02: Why I WON'T Use Drum Samples?
https://youtu.be/5kARTBfzq0M
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
htm
07.01.2021 13:00:11
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hienoa, laitetaan katsomislistalle. Tällaiset on aina mielenkiintoisia.
 
www.facebook.com/maenhaluakuunnellarekords
Aman
09.01.2021 11:44:39
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Episodi 2 julkaistu.
 
Nyt meni jo click-baityn puolelle otsikointi, mutta käytännössä jakso käy läpi omaa näkemystäni ohjelmoitavien rumpuraitojen ja sämplejen käytöstä.
 
E02: Why I WON'T Use Drum Samples?
https://youtu.be/5kARTBfzq0M
 
Hyvät viikonlopun jatkot!
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
KaRa
11.01.2021 16:29:14 (muokattu 11.01.2021 16:31:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on noin, että koviksella on useita eri edittejä perustuen samoihin äänityksiin, jotka käytännössä alkavat aina eriytyä toisistaan käytännössä täysin eri biiseiksi täysin omine maisemoineen ja ajatuksineen.
Jos kaikki ovat hyviä, niin yksi idea olisi koostaa ne kaikki eräänlaiseksi konseptialbumiksi.
Itse kuitenkin aina valitsen vain yhden näistä, koska koen että vaikka kaikki ovat hyviä sinällään, niin ne on kuitenkin vain jonkinlaista hakua siitä mitä haluaa ilmaista.
Tuo, ettei ole varsinaista ensiarvoista intressiä julkaista mitään, niin kertoo siitä, ettei ole halua asettaa statementtia. Sellaista itsensä etsimistä, kunnes se on perusteltua. Se kertoo myös siitä, että suhtautuminen musiikkiin ja musiikin tekoon on vilpitöntä, mikä on kunnioitettavaa.
 
What is mind? Don't matter. What is matter? Don't mind.
Aman
15.01.2021 20:01:05
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KaRa: Mulla on noin, että koviksella on useita eri edittejä perustuen samoihin äänityksiin, jotka käytännössä alkavat aina eriytyä toisistaan käytännössä täysin eri biiseiksi täysin omine maisemoineen ja ajatuksineen.
Jos kaikki ovat hyviä, niin yksi idea olisi koostaa ne kaikki eräänlaiseksi konseptialbumiksi.
Itse kuitenkin aina valitsen vain yhden näistä, koska koen että vaikka kaikki ovat hyviä sinällään, niin ne on kuitenkin vain jonkinlaista hakua siitä mitä haluaa ilmaista.
Tuo, ettei ole varsinaista ensiarvoista intressiä julkaista mitään, niin kertoo siitä, ettei ole halua asettaa statementtia. Sellaista itsensä etsimistä, kunnes se on perusteltua. Se kertoo myös siitä, että suhtautuminen musiikkiin ja musiikin tekoon on vilpitöntä, mikä on kunnioitettavaa.

 
Tämä oli hienosti muotoiltu :) Se itse tekeminen on aina parasta eikä niinkään valmiiksi saaminen, silläkin uhalla, että se "saamattomuus" alkaa nakertamaan mieltä aina jossain vaiheessa :)
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Aman
15.01.2021 20:03:44
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja jakso numero 3 tärähti eetteeriin!
 
Tässä jaksossa esittelen vähemmän epäidyllistä äänitys/tuotantoympäristöäni ja paljastan yhden tärkeän, levyn soundia määrittelevän instrumentin eli rummut :)
 
Hyvää viikonloppua studiotyöskentelijät!
 
Episode 3: WHAT the F**K is THAT?
https://youtu.be/3OEAiPPyDHU
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
lumppaaja
18.01.2021 15:00:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö olisi järkevämpää tehdä homma suomeksi kun noita lontoon kielisiä on netti pullollaan?
 
Aman
18.01.2021 15:24:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

lumppaaja: Eikö olisi järkevämpää tehdä homma suomeksi kun noita lontoon kielisiä on netti pullollaan?
 
Terve!
 
Harvoin näissä hommissa mitään järkeä muutenkaan on, mutta tässä ehkä itsensä haastaminen ja se, että biisitkin on englanniksi ohjasi ratkaisemaan asian näin :)
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
KaRa
18.01.2021 18:41:49 (muokattu 18.01.2021 18:42:37)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsekin suomen puolesta olisin. Pienempi, mutta intiimimpi markkina. Sitäpaitsi natiivi on aina natiivi. Sillä tavalla aidompaa, artistisessakin mielessä.
Mutta kun haluaa vallottaa mualimaa niin eihän siinä muu auta :)
 
What is mind? Don't matter. What is matter? Don't mind.
Aman
24.01.2021 11:18:17
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KaRa: Itsekin suomen puolesta olisin. Pienempi, mutta intiimimpi markkina. Sitäpaitsi natiivi on aina natiivi. Sillä tavalla aidompaa, artistisessakin mielessä.
Mutta kun haluaa vallottaa mualimaa niin eihän siinä muu auta :)

 
Suomeksi on ollut tarkoitus tehdä eräs toinen setti, mutta tämä menee kyllä loppuun asti suomen murteisella lontoolla :)
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Aman
24.01.2021 11:21:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Episodi 4 linjoilla!
 
Tällä kertaa esitellään neliraituri, jolla purkitus tapahtuu ja käydään läpi äänityssuunnitelma alusta loppuun.
 
Onko täällä paikalla kassumankoilla, nauhoilla tai muilla mekaanisilla vermeillä tekijöitä vai onko DAW asettunut täydelliseksi työskentelyalustaksi kaikilla?
 
https://youtu.be/ALUC1rX6WT0
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
PJS
25.01.2021 11:28:53
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiinnostava proggis. Just itekki fiilistelin et pitäiskö kaivaa jostain kassu-raituri vanhojen aikojen muisteluun.
 
Kommentoinkin tonne sun videoon, mut täs vielä erikseen. Ootko miettinyt että tekisit 2 välimiksauksen sijaan kolme niin et sulla olis MIX3 lauluja varten jolloin sulla olis 2 raitaa käytettävissä lead-lauluu ja stemmaa varten ilman että nauhasuhinat ja flutterit kasautuu joka kierroksella sinne 1 kierroksella äänitetylle laululle. + voisit kompuroida rumpu-basso asioita enempi niiden ehdoilla ja samoin sit semisti litistää koko roskaa vielä 2. miksauksen kohdalla ilman että lauluille tehdään vielä mitään.
 
I still love rock and roll
Aman
25.01.2021 20:37:08
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

PJS: Kiinnostava proggis. Just itekki fiilistelin et pitäiskö kaivaa jostain kassu-raituri vanhojen aikojen muisteluun.
 
Kommentoinkin tonne sun videoon, mut täs vielä erikseen. Ootko miettinyt että tekisit 2 välimiksauksen sijaan kolme niin et sulla olis MIX3 lauluja varten jolloin sulla olis 2 raitaa käytettävissä lead-lauluu ja stemmaa varten ilman että nauhasuhinat ja flutterit kasautuu joka kierroksella sinne 1 kierroksella äänitetylle laululle. + voisit kompuroida rumpu-basso asioita enempi niiden ehdoilla ja samoin sit semisti litistää koko roskaa vielä 2. miksauksen kohdalla ilman että lauluille tehdään vielä mitään.

 
Pyörittelin aluksi useampaakin erilaista vaihtoehtoa toteutuksessa. Ehkä suurimpana vaikuttajana oli kuitenkin se, että en tahtonut lähteä tuplamiksiä enempää tekemään raitoja, mm. juuri nauhasuhinan kasaantumisen takia. Periaatteessa kolmannessa miksissä on jo neljän ekan raidan äänityskierroksen suhinan lisäksi yhden välimiksauksen suhina ja sitten vielä kolmannen kierroksen suhina kasaantunut niihin neljään ekaan raitaan.
 
Lisäksi liidilaulu valikoitui yhdeksi neljästä ekasta raidasta sen takia, kun sen luonnollinen paikka stereokuvassa on joka tapauksessa keskellä ja ekasta miksistä otin vain monomiksin, jotta seuraavalle kierrokselle saadaan kolme tyhjää raitaa säästymään :) Tavallaan runko eli keskilinja eka kehiin ja sitten loput kolme stereokuvaan pyöriteltynä.
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Aman
31.01.2021 12:50:47
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvää sunnuntaita arvon studiotyöskentelijät!
 
Se on episodi numero 5 linjoilla, ja vihdoinkin päästiin äänittämään. Ensimmäisenä äänitettävänä oli rummut, minkä tontin hoidin Loota-setin kanssa. Lopputulokseksi sain melkoisen nöyrää pötkyttelyä, mukavalla punchilla (mikä lie suomenkielen vastine? isku?)
 
Let There Be (R.I.Y) Drums // In The Room e:05
https://youtu.be/-ZtwIIIZlNY
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Aman
28.02.2021 23:13:38
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jassoo, sitä on paljon taas vettä virrannu sitten viime päivityksen. Osa päivityksistä menikin sen siliän tien tietokannan romahdettua, mutta jatketaan tästä :)
 
Osa 9 on nyt linjoilla. Suoritin niin sanotusti välimiksauksen yhdelle monoraidalle ennen kuin pääsen loppujen raitojen kimppuun. Survoin läjän kompuran kautta ja ryyditin samalla raitoja hieman oktaaverilla ja tilaefekteillä valikoidusti.
 
e09: Bouncing THE F1RST Mix
 
https://youtu.be/2MCLNG6cCcA
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Aman
08.03.2021 09:50:51
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Viimeinen kierros raitoja käynnistyi perkkojen äänittämisellä ja laulutuplauksella. Hiukan koordinaatiota tarvitsi leipoa etukäteen, että sai kuviot ja laulun sujumaan samaan aikaan, mutta taittuihan se sinne ekalla otolla kuitenkin.
 
Onko perkussiot sulle oleellinen asia musatuotannossa ja onko joku perkkasoitin ylitse muiden? Onko lehmänkelloa koskaan liikaa?
 
In the Room, e10: Recording some ShAkY percussions
 
https://youtu.be/ywSKE8oTK5Q
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
Drummer-K
08.03.2021 10:55:19
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos perkoista puhutaan, niin tykkään monesti "tuplata" tomarikomppia shakerilla. Tuota kuulee esimerkiksi Metallican Black Albumin rumpuraidoissa. Lehmänkellokin on tosi jees, varsinkin kompin tukevoittamisessa kasiosilla. Tamburiini on ehkä se oma suosikki, kun sitä on kiva helistellä hulluna tai sitte balladissa kaiuttaa niin perkeleesti ja tuplata sillä virveliä :D
 
www.facebook.com/secondinfinity Peaceful metallia Oulusta
askomiko
08.03.2021 11:39:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Asian vierestä, Metallican musta levy on tietysti lapsena kuunneltu noin 5000 kertaa, mutta sitten ihan vasta viime vuosina pitkän tauon jälkeen kuuntelin kunnon vehkeillä, ja hokasin että sielläkin pauhaa lehmänkello jossain biisissä. More cowbell!
 
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
Aman
08.03.2021 11:47:20 (muokattu 08.03.2021 11:47:45)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Drummer-K: Jos perkoista puhutaan, niin tykkään monesti "tuplata" tomarikomppia shakerilla. Tuota kuulee esimerkiksi Metallican Black Albumin rumpuraidoissa. Lehmänkellokin on tosi jees, varsinkin kompin tukevoittamisessa kasiosilla. Tamburiini on ehkä se oma suosikki, kun sitä on kiva helistellä hulluna tai sitte balladissa kaiuttaa niin perkeleesti ja tuplata sillä virveliä :D
 
Tomarikompissa shakerilla tuplaamisella haetaan varmaankin sille äänikuvasta uupuvalle haitsulle korvaajaa? :) Ei ole itselle meinaan aiemmin tullut mieleen vaikka omaan makuuni tuo tomikomppien suurin puute onkin yleensä haikan puuttuminen äänikuvasta. Tämähän täytyy ottaa muistiin ja testiin.
 
Aina kun tartun tamburiiniin, niin ensimmäinen ajatus on tosiaan nykiä sillä kuudestoistaosia rokkenroll hengessä, mutta se on aina äänittäessä sitten kuitenkin liian raju moneen juttuun ja shakerit/rytmimunat saa sen korvata. Yksittäiset isossa kaiussa uivat aksenttiiskut tamburiiniin taasen toimii lähes aina.
 
Mutta että lehmänkellolla kasiosia :o Kuulostaa brutaalilta tai sitten ymmärrän jotain väärin. Ei sulla olis jotain referenssiä miten tällainen istuu biisissä? :D
 
Popitusta -> Aman Soitteloa -> Tilulilu
PJS
08.03.2021 11:48:16
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Drummer-K: J.... "tuplata" tomarikomppia shakerilla.....
 
Voisitko kertoa tästä tarkemmin, mitä siis täsmällee tehdään ja miten?
 
Mä diggaan shakerista ja tamburiinista about kaikialla. Noin niinku pop/rock kontekstissa. Usein esim. shaker hihatin kaverina tai jopa sijaan on aika toimiva juttu, tai jos on muuten vähän staattinen meno rytmisesti ni tiheämpään ravistettu shaker tuo kivaa energiaa aika pienelle miksattunakin. Samoin kahdeksasosia tai 16 osia soitteleva tamburiini on mukava tapa nostaa tunnelmia kertseissä jne. ja virveliniskujen tuplaus tamburiinilla on usein aivan toimiva juttu.
 
I still love rock and roll
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «