Röntgen-Jeesus 15.10.2016 11:15:08 | |
---|
Kuolleen kukan nimi soi aina silloin tällöin, Helvetistä itään hyvin harvoin ja muuta tuotantoa ei jaksa kyllä kuunnella. Nämä kaksi on kyllä kovia levyjä. Quru: Kaikki musiikki on ihan perseestä.
Vessajono: Mulkkua pitää pystyä heiluttamaan joko päältä tai alta, muulla ei oo väliä. |
barclay 15.10.2016 12:02:40 (muokattu 15.10.2016 12:04:45) | |
---|
Viinamäki https://www.youtube.com/watch?v=qIusLJY3GCI on parasta Kotiteollisuutta ikinä. Erinomaiset sanat, joka etenevät soljuvasti räjähtävän tarttuvaan kertsiin. Edit. Melkein tekisi mieleni alkaa juomaan. Viiniä ja olutta on. |
JohnJ 19.10.2016 14:16:27 | |
---|
Muutaman kerran pyöritellyt levyä, ja pakko kyllä sanoa että positiivinen yllätys kokonaisuudessaan. Varsinkin levyn loppupuoli Viinamäestä lähtien on aika toimivaa kamaa. Muistuttaa jotenkin hetkittäin jopa vanhaa vuosituhannen vaihteen ajan KT:tä. En tosin ole muutamaa tätä edeltävää levyä juurikaan kuunnellut, joten niihin on paha lähteä vertailemaan. Metal meets the bone! |
Dirtyh 19.10.2016 22:24:58 | |
---|
Kuulin radiosta tuon Viinamäen. Vasta kertosäkeessä tajusin mistä bändistä on kyse. Ne loppujumittelut ei oikein futannut mutta muuten paras Kotiteollisuusbiisi ikinä. Viimeiset 10 vuotta bändi on saanut lähinnä sammuttamaan radion mutta nyt lähti, ihan helvetin hyvä biisi. |
vantage 20.10.2016 00:48:07 | |
---|
Jossain lehdessä sanottiin alkuviikosta että tästä levystä tulee mieleen 2000-luvun taitteen hyvä kotiteollisuus. Ja levy sai yhtä vaille täydet pisteet. Nyt olen kuunnellut tätä 5 kappaleeseen asti ja tosi väsynyttä rallattelua ollut tähän mennessä. Ehkä tuo seuraava kehuttu viinamäki sitten on jo hyvä biisi.. |
lapio 20.10.2016 12:11:40 | |
---|
vantage: Jossain lehdessä sanottiin alkuviikosta että tästä levystä tulee mieleen 2000-luvun taitteen hyvä kotiteollisuus. Ja levy sai yhtä vaille täydet pisteet. Nyt olen kuunnellut tätä 5 kappaleeseen asti ja tosi väsynyttä rallattelua ollut tähän mennessä. Ehkä tuo seuraava kehuttu viinamäki sitten on jo hyvä biisi.. Ajattelin piruillakseni kuunnella ja aikamoiset wtf-fiilikset. Välillä kuulostaa kuin peruskotiteollisuusjynkytyksen päälle olisi yritetty tehdä cmx:n biisi. Jonkinmoista kehitystä siis. Toka biisi nyt ainakin oli ihan hauska. Ei kuitenkaan nyt kutkuta ihan sitä hermoa mitä musalta kaipaan, mutta jotenkin ihan freesin kuuloinen vaihde löydetty. |
vantage 20.10.2016 18:52:19 (muokattu 22.10.2016 04:28:37) | |
---|
Juu, hyviä jynkkykohtia ja säkeistöjä oli kyllä mutta kertsit ei oikein toiminut koko levyllä. |
Blizk 24.10.2016 12:44:04 (muokattu 24.10.2016 12:45:10) | |
---|
Kyllähän tämä paikoin lähtee aika kivasti, ainakin näin ensikuulemalta. Vainoharha on tähän mennessä selkein throwback 2000-luvun taitteeseen ja kappale on suorastaan psykedeelinen. Syöt, juot ja kuolet pois sisältää kertsin ja siitä kasvavan nostatuksen, jollaisessa en muista Kotiteollisuuden koskaan aiemmin onnistuneen näin hyvin. Komeaa kuultavaa! |
barclay 02.01.2017 21:46:04 | |
---|
Asiallinen dokumentti aiheesta: http://areena.yle.fi/1-3874816 Tottapa se on tuo "uusi" jäsen Miitri Aaltonen joka on tuonut tuon hyvän meiningin bändiin. Viinamäki on ainakin semmonen ralli mikä ei olisi Hynyseltä irronnut. |
Prophet 02.03.2017 20:29:53 | |
---|
Hynynen MTV3:n Kokkisodassa. |
GoGo-FIN 12.02.2021 11:59:04 | |
---|
Uutta sinkkua Kotiteollisuudelta, Herttarouva. Ihan hyvä, oisi vaan voinut minuutilla leikata lopusta pois. Melko iskelmää kertsi taas, mutta meneehän tuo. En muista oliko jossain haastattelussa Hynynen maininnut, että uusin levy tulee olemaan vähän raskaampi pitkästä aikaa. |
nahkalipsi 12.02.2021 12:07:18 | |
---|
"Ihan jees" oli omaki mielipide. Levyä kyllä odottelen innolla kuten aina. Se videopätkä facebookissa oli hauska. Yai Yo-kaista ragastaa |
Hetfield 12.02.2021 17:56:11 | |
---|
nahkalipsi: "Ihan jees" oli omaki mielipide. Levyä kyllä odottelen innolla kuten aina. Se videopätkä facebookissa oli hauska. Jepjep. Kyllä Kottareilla hyviä levyjä riittää. Alright, alright, alright! |
Hyvä on tuo Herttarouva. Kotiteollisuus ei petä yleensä. |
Hamsteri Kukkonen 13.05.2021 00:24:45 | |
---|
Hynynen on oiva esimerkki ihmisestä, jolle vanheneminen on tehnyt vain hyvää. Onpa muuten hyvät soundit tällä uudella levyllä, ei oo niin stock Karmila preset 001 kuin yleensä. "You have KELA. Don't worry." -Kiko Loureiro // "Käytän alkoholia äärimmäisen harvoin, olen vain paatumaton runkkari." -Lihis96 // goo.gl/v9KRXz |
GoGo-FIN 13.05.2021 05:23:27 | |
---|
HulluNieminen: Hynynen on oiva esimerkki ihmisestä, jolle vanheneminen on tehnyt vain hyvää. Onpa muuten hyvät soundit tällä uudella levyllä, ei oo niin stock Karmila preset 001 kuin yleensä. Ihan unohtu koko levyn julkaisu! Thanks! |
nahkalipsi 13.05.2021 08:57:43 | |
---|
Tuli yllätyksenä kun tuli jo eilen postilaatikkoon. Ensin parin kaljan kanssa No Sori! -uutiset ja illalla kaljapäissäni kuuntelin levyn kuulokkeilla kolme kertaa putkeen. Jumalattomat saundit. Bassoa on lisempää kuin ennen ja biisit on aivan helvetin hyviä. Pitää toki vielä selvinpäinkin kuunnella. Ainoa mikä heti vähän kismitti oli epäonnistuneet taustalaulut. Ei oikein sovi. Melkeinpä parempi jos Hynynen itse karjahtelisi ne. Oliko se nyt veren maku suussa missä tulee ns. c-osassa taustalauluja niin oikeassa korvassa joku vetelee kyllä aika minne sattuu =D Tunnistan äänen mut en nyt saa mieleen kuka se on. Yai Yo-kaista ragastaa |
Hetfield 23.05.2021 03:31:54 | |
---|
Alright, alright, alright! |
GoGo-FIN 24.05.2021 14:07:44 | |
---|
|
Hannubal 24.05.2021 21:48:50 (muokattu 24.05.2021 23:28:43) | |
---|
Hetfield: https://www.youtube.com/watch?v=hjUe8lkHuLc Tuoni Peiton Alla -video. Parta soi nätisti. Hieno ja yksinkertainen video, biisikin on levyn parhaimmistoa. Sitä samaahan tämä uusi levy on mitä aina ennenkin, mutta jokin pieni tekijä erottaa aina jotkut levyt väsähtäneistä ja paremmista. Tämä menee taas siihen parempaan puoliskoon, ehkä se tietty motivaatio kuuluu, milloin bändi tekee levyä innolla, ja milloin taas sellaisella väkinäisellä asenteella. Tai sitten vain itselle tulee kausia, kun ei jaksa Kotiteollisuutta, mutta sitten vuosien jälkeen taas maistuu. Saatanan työmaa, Menestys, Verenmaku suussa... On tässä monta hyvää biisiä. Pukki on sammunut, se tänään dokas horjuen. |