Aihe: Jackson!
1 2 3 4 511 12 13 14 15 16 17 18
benny
05.05.2019 22:17:44
 
 
zedder: Eräillä kun on tapana säännölliseti valitella siellä täällä sähkökitaroiden voluumipotikoiden sijoittelusta, niin kai tämäkin sallitaan:
 
Kukahan oli se viisas joka päätti tuotanto-RR:n mikrofonivalitsimen lopullisen sijainnin? Saattoi olla Randy itse joka sen aluksi määritteli, mutta taisi vain yksi protoyksilö valmistua hänen elinaikanaan eikä siinä ollut kampea tiellä. Nimittäin etenkin RR1:n kanssa, jossa on "floikkatalla", on hiukan haasteita muuttaa mikkivalintaa semmoista vähän ripeämpää musiikkia soitellessa. Nuppi on joka tapauksessa hiukan piilossa potikannuppien välissä ja lisäksi aina silloin tällöin se floikan kampikin on blokkaamassa pääsyn nupille. Tuskin tuo asia hitaampaa iskelmämusiikkia jammaillessa haittaisi, mutta kiireessä ja muutenkin taitojen ylärajoja koetellessa se ei ainakaan lisää onnistumisen mahdollisuuksia.
 
Joissakin kitaroissa tuo sijoittelu on hoidettu selkeästi paremmin, ensinnä tulee mieleen esim. ESP M-II (myöskin "floikalla" varustettu) ja Epiphone Explorer 1984. No toisaalta kyllä se ESP:kin osaa tyriä: FR-II -Horizonissani on naurettavan pieni ja lyhyt metallinen mikinvaihtonuppi eikä senkään sijoituspaikka ole ihan optimaalinen.

 
Eikös tuossa kitarassa ole tollanen pleksi jonka voi ruuvaa irti? Teetätä tai tee itse sellainen joka sopii soittoosi. Tai sitten hommaat Laihon signaturen missä tommoset pienet ongelmat on ratkaistu.
shitfuck inc.
zedder
05.05.2019 22:31:06
benny: Eikös tuossa kitarassa ole tollanen pleksi jonka voi ruuvaa irti? Teetätä tai tee itse sellainen joka sopii soittoosi. Tai sitten hommaat Laihon signaturen missä tommoset pienet ongelmat on ratkaistu.
 
Juu, kyllähän tuohon ongelmaan on erilaisia ratkaisuja. Täältä saa tilattua tasan sellaisen "control platen" kuin haluaa:
 
https://www.fretsonthenet.com/Charvel_Jackson/jackson%20-%20usa.htm
 
Lähinnä vaan ihmettelinkin sitä että miksi tuo vipstaaki on alun perin noin hölmössä paikassa.
Hyvin resonoiva yksilö.
benny
06.05.2019 12:39:11
 
 
zedder: Juu, kyllähän tuohon ongelmaan on erilaisia ratkaisuja. Täältä saa tilattua tasan sellaisen "control platen" kuin haluaa:
 
https://www.fretsonthenet.com/Charvel_Jackson/jackson%20-%20usa.htm
 
Lähinnä vaan ihmettelinkin sitä että miksi tuo vipstaaki on alun perin noin hölmössä paikassa.

 
Paha sanoa kuka on ollut niin lyhytnäköinen kun piirrellyt paperille näitä, luultavasti itse Grover Jackson. Alunperinhän ne taisi Rändillä olla kuten Les Paul/Flygari. Ei muuta kuin uusiksi Petrucci-henkisesti mikkiswitchi sopivaan paikkaan eteen ja potikat sen taakse.
shitfuck inc.
mettän peikko
10.03.2020 22:58:05 (muokattu 10.03.2020 23:01:56)
Soittelin tuossa joku päivä sitten pienen tauon jälkeen Charvelin model 2 ja siinä soitellessa muistui mieleen että torilla on joskus liikuskellu Jacksonin näkemystä aihesta 80-luvulta eli Jackson strat. Kovasti olen tuohon model 2:n tykästynyt ja tekisi mieli kokeilla jos rahalla saisi parempaa. Kaulaprofiili on omiin kätösiini oikein mukava ja luulisi ettei Jackson kovin kaukana siitä ole paitsi että nuo on custon shopin tuotteita niin valikoimaa taitaa löytyä.
 
Mihin hintaan noita 80-luvun stratteja on liikuskellut ja paljonko sellaisesta kannattaisi maksaa ja onko tietoa/kokemusta minkälaisia kauloja noista löytyy?
munkero
10.03.2020 23:54:46 (muokattu 10.03.2020 23:58:22)
mettän peikko: Soittelin tuossa joku päivä sitten pienen tauon jälkeen Charvelin model 2 ja siinä soitellessa muistui mieleen että torilla on joskus liikuskellu Jacksonin näkemystä aihesta 80-luvulta eli Jackson strat. Kovasti olen tuohon model 2:n tykästynyt ja tekisi mieli kokeilla jos rahalla saisi parempaa. Kaulaprofiili on omiin kätösiini oikein mukava ja luulisi ettei Jackson kovin kaukana siitä ole paitsi että nuo on custon shopin tuotteita niin valikoimaa taitaa löytyä.
 
Mihin hintaan noita 80-luvun stratteja on liikuskellut ja paljonko sellaisesta kannattaisi maksaa ja onko tietoa/kokemusta minkälaisia kauloja noista löytyy?

 
Säkö sen kanitetun sinisen ostit päivällä?
 
E: tämä siis: https://huutokauppa.pantti.fi/huuto … ppa/647/503-soittimet-myyntiera-503 Itse luovutin kun ei saanut keppiä + uutta tallaa alle tonniin... :D
Itekki joskus soitellu.
mettän peikko
11.03.2020 08:21:44 (muokattu 11.03.2020 09:22:52)
munkero: Säkö sen kanitetun sinisen ostit päivällä?
 
E: tämä siis: https://huutokauppa.pantti.fi/huuto … ppa/647/503-soittimet-myyntiera-503 Itse luovutin kun ei saanut keppiä + uutta tallaa alle tonniin... :D

 
En ollut minä. Minäkin luovutin kun ei tähän hätään noin paljoa ollut irto rahaa kun Carvinin metsästys on käynnissä. Tuossa olisi ollut hyvät speksit omaan makuun. Pitää katsella toria josko sieltä irtoaisi sopivaa yksilöä. Vasta siellä joku oli mutta se ei oikein herättänyt minun mielen kiintoani.
zedder
11.03.2020 10:12:08
Jos sattuisi ostamaan tuollaisen wanhan vaahteralautaisen kitaran, niin ovatko autenttiset "käytön jäljet" plussa vai miinus? Soitetaanko sillä kumihanskat kädessä käsidesi valmiina vai hiotaanko otelauta ja lakataan uusiksi? Vai onko hyvä sellaisenaan?
 
Tuommoista yenkki_jaskaa mulla ei oo, mutta "erään tuntemattoman tyypin" laatima härvel/jasson sekoitus kylläkin, ja siinä on pientä lakkakulumaa frettien välissä...
Hyvin resonoiva yksilö.
Mikko1978
11.03.2020 11:03:42
zedder: Jos sattuisi ostamaan tuollaisen wanhan vaahteralautaisen kitaran, niin ovatko autenttiset "käytön jäljet" plussa vai miinus? Soitetaanko sillä kumihanskat kädessä käsidesi valmiina vai hiotaanko otelauta ja lakataan uusiksi? Vai onko hyvä sellaisenaan?
 
Tuo kaikli on kiinni vain ja ainoastaan soittajan mieltymyksistä.
Metalkallo
23.01.2021 00:47:49 (muokattu 23.01.2021 00:48:33)
Sain käsiini Jackson king v pro:n käytettynä ja illalla kitaraa tsekkaillessa huomasin kaulan liitoskohdassa oudon murtuman/halkeaman? Siitä arvelin, että voisi olla murtuma kenties koska menee yli reunalistan, mutta tiedä sitten jos onkin vain liitoskohta mutta hieman hutaisten tehty tehtaalla? Ei tuo kyllä mua haittaa vaikka olis pieni murtuma tai vastaava, kunhan pysyy muuttumattomana.
 
Onko kellään muulla täällä Jacksonin Pro series keppiä, että onko samanmoista havaittavissa tuossa kohtaa kaulaa, että onko vaan liitoskohta? Ei tartte olla king v.
 
Niin ja kuva löytyy täältä https://www.instagram.com/p/CKXUyVUMQo6/
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
Larzes
23.01.2021 00:52:43
Lakka vedetty pidemmälle kaulaan kuin maali; ominaista näille Indonesian Pro-malleille. Kovaa soittoa vaan!
Paskaa soittoa jo syksystä 2008
Metalkallo
23.01.2021 01:02:05
Larzes: Lakka vedetty pidemmälle kaulaan kuin maali; ominaista näille Indonesian Pro-malleille. Kovaa soittoa vaan!
 
Ok, no hyvä jos vain näin. Löysin yhden kuvan uuden kingin takaa yhdeltä sivustolta ja siinä näkyy aikalailla samanmoinen viiva, että tosiaan näyttäisi kait sitten olevan "ominaisuus" :)
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
teukka
23.01.2021 09:09:34
Nähnyt useita ellei kaikissa tuon rajan. Jostain syystä se tehdään noin. Lakkaraja, ei muuta.
Siis onko muita kuin V-mäisiä kitaroita?
80s Shred
29.01.2021 09:23:04
Itse petyin Pro-sarjan Soloistiin. Indonesiassa tehty 2019. Vaikka varsinaisesti mitään valmistusvikaa ei ollut niin kuitenkin täysin hajuton ja mauton fiilis jäi kitarasta. Puhutaan tietysti tonnin hintaluokasta ettei voi ihmeitä odottaa. Silti hyvin eloton soundi mielestäni. Osittain voi johtua myös siitä, että olen tottunut pulttikaulaisten sointiin ja tässä oli neck-through.
Metalkallo
29.01.2021 17:05:46
Itse ollut todella tyytyväinen tuohon pro king v:n.
 
Omistin aiemmin yhden niitä japanissa tehtyjä elite jacksoneita (king v), mutta tykkään tästä pro:sta enemmän, kun kaula on valmiiksi vedetty puulle ja on täten myös erittäin sulava kädessä. Mikitkin valmiiksi 59/JB jotka toimii hyvin kingissä yleensäkin, paitsi 59 vois olla mieluummin jazz, koska 59 hiukan liian paksun kuuloinen.
 
Muuten ei ole nillittämistä, mutta se kaulan liitoskohdan jälki olis voitu jo jacksonin tehtaalla viimeisellä paremmin, toki vain ulkopuolista eikä vaikuta mihinkään.
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
opel99
23.02.2021 07:54:19
jacksonkin on näemmä tuomassa pitkästä aikaa made in japan malleja markkinoille tai niin minä tompan sivuilta nyt käsitin että ovat vasta tulonpäällä,jacksonin sivuilla mainittiin tuloajaksi huhtikuu 2021,eurooppaan varmaan myöhemmin
ei se ikä vaan asenne
Metalkallo
23.02.2021 08:41:04
opel99: jacksonkin on näemmä tuomassa pitkästä aikaa made in japan malleja markkinoille tai niin minä tompan sivuilta nyt käsitin että ovat vasta tulonpäällä,jacksonin sivuilla mainittiin tuloajaksi huhtikuu 2021,eurooppaan varmaan myöhemmin
 
Onko Jackson pistänyt uuden putiikin pystyyn Japanissa vai?
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän.
ibnz
23.02.2021 08:50:26 (muokattu 23.02.2021 08:50:49)
Metalkallo: Onko Jackson pistänyt uuden putiikin pystyyn Japanissa vai?
 
Eiköhän ne ole sopimusvalmistajalla teetetty, kuten Ibanezit.
Huomenna sitten!
zedder
23.02.2021 15:24:49
Eivät nuo MJ Series -kepit ainakaan erityisen huokeita ole:
 
https://www.jacksonguitars.com/gear/series/mj-series?sort=new
 
Aika Ibanez AANJ -oloinen kaulaliitos tässä Dinkyssä:
 
https://www.jacksonguitars.com/gear … /mj-series-dinky-dkr-mah/2904009203
 
En ole ihan varma haluaisinko maksaa yli kahta tonnia Jacksonista, jossa otelautamerkinnät ovat "MOther of TOilet seat" -osastoa oikean helmiäisen sijasta:
 
https://www.thomann.de/fi/jackson_sl2_soloist_mj_series_bk.htm
 
Gotohin "floikkaräikkä" taitaa näissä olla ensimmäistä kertaa tehdasasennettuna Jackson-merkkisessä kitarassa.
Joskus etanolin käyttö lähtee käsistä..
Lego
23.02.2021 15:43:40
zedder: Eivät nuo MJ Series -kepit ainakaan erityisen huokeita ole:
 
https://www.jacksonguitars.com/gear/series/mj-series?sort=new
 
Aika Ibanez AANJ -oloinen kaulaliitos tässä Dinkyssä:
 
https://www.jacksonguitars.com/gear … /mj-series-dinky-dkr-mah/2904009203
 
En ole ihan varma haluaisinko maksaa yli kahta tonnia Jacksonista, jossa otelautamerkinnät ovat "MOther of TOilet seat" -osastoa oikean helmiäisen sijasta:
 
https://www.thomann.de/fi/jackson_sl2_soloist_mj_series_bk.htm
 
Gotohin "floikkaräikkä" taitaa näissä olla ensimmäistä kertaa tehdasasennettuna Jackson-merkkisessä kitarassa.

 
Sitten herääkin kysymys että kuinka paljon se MOT vaikuttaa muuta kuin mielikuviin? Mulla on itsellä Grover Jackson, joka ei jenkistä eroa juuri kuin että logo on silkkinä lakan alla. En myisi alle 1500 euron missään nimessä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)