Menee ehkä ohi aiheen, mutta:
Niin hauska kuin olisikin diggailla tämmöistä, niin olen tullut allergiseksi "alitehoiseen big band -ilmaisuun". Samaan syssyyn menee Harry Jamesit, Maynard Fergusonit ja osa Nelson Riddlestä ja suurin osa Glenn Millerin matskusta ja monet monet muut lähestulkoon poikkeuksetta valkoiset viihteellisemmän big band -matskun tuottajat ja henkilöitymät. Hyviä poikkeuksia mm. Martyn Paich ja toki Michel Legrand jne. Ei vaan pysty. Ei sillä että tuntisin edellämainittujen materiaalia läpikotaisesti, kunhan tässä kärjistelen.
Dealbreakerina on aiemminkin peräänkuuluttamani "mikrotason dissonanssi", jota on osattu kuitenkin tehdä sen parisataa vuotta. Jos sitä ei ole niin ei lähe. En osaa sitä tässä yhteydessä paremmin kuvailla muuten kuin kuunteluesimerkein.
https://www.youtube.com/watch?v=5GMNzLUhbdk Sori että disautin, "ei oo multa pois jos jengi diggaa". Piti vaan sanoa. Ja kirjoitettuani tämän ehkä täytyy itellekin terävöittää pesäeroa viihdeorkestereiden ja big bandien kesken.
ts. offtopiciksi meni. sori. Jos oltaisiin jazz-palstalla niin olis ehkä mennyt enemmän maaliin. Ylläpito poistakoot jos alkaa vituttaa.
Prophet
Kefiiri
Epämuusikko