Rock, pop, alternative ›

Kiinostunut Jäsen: Ensimmäiset levyt olivat parhaita vaikka Robert Plant on surkea laulaja. Houses of the Holy (1973) oli heidän masterpiece. Sen jälkeen tuotanto huononi. Psychial Grafiffiti sisältää muutaman hyvän biisin, loput on ylimääräistä materiaalia 70-luvun alusta mitkä eivät mahtuneet mukaan aiemille levyille kuten kappale Houses of the Holy
 
Joo, Page taisi kysyä mm. Steve Marriota ja Paul Rodgersia Zepukoihin. Ja varsinkin viimeksi mainittu on ihan helevetin paljon parempi laulaja kuin Plant. Ja olihan se kai lähellä saada kenkääkin siinä alkuvaiheessa ainakin.

Kyllähän moni laulaja voi jotenkin olla Planttia "parempi" mutta Zeppelin-kokonaisuus olisi jäänyt olennaisesti säyseämmäksi ilman hänen persoonallista meininkiään.
 
Ja Houses of the Holy on vankka pala. Juuri eilen huomasin rimputtelevani kitaralla sitä rytmisesti simppelin nerokasta riffiä enkä heti tajunnut mistä Zeppelinin kappaleesta se oli peräisin.

Oltiin Plantin laulusta mitä mieltä tahansa niin loppupelissä juurikin se oli varsin tärkeä osa LZ-soundia joka erotti bändin muista aikalaisistaan... Samaan tapaan kuin Gillan Purplessa tai Ozzy Sabbathissa. Heti kaikki (no aika monet) tunnistivat bändin kun em. herrat avasivat suunsa vaikka radiosoitossa.

Regalis Apertura: Oltiin Plantin laulusta mitä mieltä tahansa niin loppupelissä juurikin se oli varsin tärkeä osa LZ-soundia joka erotti bändin muista aikalaisistaan... Samaan tapaan kuin Gillan Purplessa tai Ozzy Sabbathissa. Heti kaikki (no aika monet) tunnistivat bändin kun em. herrat avasivat suunsa vaikka radiosoitossa.
 
Nimenomaan oli. Täysin uniikkia ja seisauttavaa. Se maaginen ylärekisteri vaan katosi jo kasarilla.

2randpo: Olihan Plant kai lähellä saada kenkääkin siinä alkuvaiheessa ainakin.
 
Tästä en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Mikähän mahtoi olla syynä tyytymättömyyteen Plantiin?
Pidän kyllä Paul Rodgersin laulusta (Marriotista en niinkään), mutta mun mielestä Zeppelinistä olisi tullut paljon värittömämpi bändi, jos Rodgers - tai kuka hyvänsä muu kuin Plant - olisi toiminut laulajana. Vaikka suhtaudunkin aika kriittisesti Plantin panokseen bändiin (kuinka monta paskempaa sanoittajaa maailmanluokan menestysbändeistä löytyy, entä olisiko niitä laulumelodioita/yleistä ilmaisua kuitenkin voinut ajoittain vähän hioa enemmän?), en silti sinänsä koskaan ole toivonut, että Plantin tilalla olisi ollut joku muu. Hyvä vaan myös, ettei Zeppeliniä jatkettu toisella laulajalla sen O2-keikan jälkeen, kun Plantia ei kiinnostanut.
Led Zeppelinin parhaina albumeina pidän kovatasoista peräkkäistä sarjaa III, IV, Houses of the Holy ja Physical Graffiti. Myös In through the Out Door kelpaa mulle hyvin, kaikessa epätyypillisyydessään bändin muuhun tuotantoon nähden. Käsittääkseni Pagella oli niihin aikoihin paha huumeongelma, joten ihan mielenkiintoisesti erilaisen albumin tekivät Plantin ja Jonesin johdolla.

Ainakin vuonna 1977 Plant harkitsi vakavasti Zeppelinistä lähtemistä, kun hänen Karac-poikansa kuoli virusperäiseen tulehdukseen. Itse asiassa hän aikoi lopettaa musiikkihommat kokonaan ja haki Steiner-koulun opettajakoulutukseen. Bonzo kuitenkin puhui hänet ympäri.
 
https://www.antimusic.com/news/20/J … rt_Plant_Almost_Gave_Up_Music.shtml

Niin, Firm on tavallaan tyylillisesti Zeppelin & Rodgers, vaikka Page on ainoa soittaja Zeppelinistä. Levyt on kyllä hieman floppeja.

Tuosta 1977 pojan menetyksen lisäksi muistelisin että Plant ja hänen vaimonsa ajoi ulos tieltä lomamatkalla Kyproksella ja sen seurauksena Plant joutui pyörätuoliin about vuoden ajaksi ennen kuin kuntoutui ennalleen. En ihmettelisi että noiden vastoinkäymisten jälkeen Plantin motivaatio bändihommiin olisi ollut nollassa...

Kefiiri: Olihan siitä jossain juttua että ihan aluksi Plantin sopivuus porukan keulahahmoksi ei ollut kaikille itsestään selvää. Bonham kai oli Plantin vanha kamu, mutta ne kaksi muuta keskenään vähän miettivät eri vaihtoehtoja.
 
Lähinnä siihen alkuvaiheeseen viittasin, ja muistaakseni eritoten Page ei ollut tyytyväinen Plantiin. Ja siksi harkitsi muita vaihtoehtoja. Firmiä kuuntelemalla voi saada jonkinlaisen aavistuksen siitä, miltä Zepukat olisi kuulostanut Rodgers laulajanaan. Debyyttilevyllä kun osa materiaalista on tiettävästi Zeppelin-sessioista yli jäänyttä, riffejä ja ideoita. Omasta mielestä nyt uudestaan kuunneltuna debyytti ei ole huono, joskin on myönnettävä ettei yllä Zeppelin-levyjen tasolle.

2randpo: Firmiä kuuntelemalla voi saada jonkinlaisen aavistuksen siitä, miltä Zepukat olisi kuulostanut Rodgers laulajanaan.
 
Pitääpä kuunnella, en muista kuulleeni oikein mitään. Freestä tietenkin tykkään kuten kaikki muutkin hullut puurosta. Sinä porukassa Rodgersin panos täydensi homman komeasti.

Kolmonen on mahtava. Immigrant Song, Celebration Day, Gallows Pole ja kaunis slovari Tangerine.

LZ oli mielestäni aina erittäin huono livebändi, ne aina onnistui pilaamaan kaikki biisit, Pagen ylipitkillä sooloilla ja Plantin naasalilla vingutuksella. Hyvä esimerkki tästä on Knebworthin keikka vuodelta 1979 jossa John Paul Jones jää usein ilman tukea kun Page lurittaa näitä sooloja. Komppikitaristi olisi ollut paikallaan.

Joo muistaakseni näin joskus tuon Knebworthin keikkabootlegin ja tuli itsellekin mieleen että jo tuolloin oli tietynlaista "hiipumista"/väsymistä livemeiningin/soiton suhteen havaittavissa kun vertaa niihin alkuaikojen (tai edes 1975 ja 1977 kiertueiden) vastaavaan menoon... 80-luku oli tuloillaan, new wave ym. jylläsi ja Zeppelinin olisi vaan pitänyt pystyä vastaamaan nuoremman sukupolven bändien menestykseen samalla lailla. Eihän ne 2 viimeistä (Presence ja In Through The Outdoor) levyä olleet niin "täydellisiä" kokonaisuuksia kuin esim. Physical Graffitiin asti tehdyt. No noiden tasoistahan voidaan vääntää maailman tappiin mutta tämä olikin ihan oma mielipide;)... Ja siihen päälle vielä John Bonhamin kuolema 1980.

Kuuntelin Firmin ekan levyn. Se oli kuin tiskivedellä laimennettua Freetä... yllättävän voimatonta oli.

Heillä on virallinen live albumi nimeltään "How the West was Won" mikä on äänitetty Los Angelesin foorumilla joskus 70-luvun puolivälissä. Ei millään pahalla mutta se kuulostaa aivan hirveältä. The Song Remains the Same oli Zeppelinin ensimmäinen virallinen live albumi ja myös elokuva filmattiin New Yorkin legendaarisella Madison Square Gardenilla vuonna 1973.
 
Rock n roll on hyvä aloitus biisi ja kokonaisuus kuulostaa hieman paremmalta surulliseen Knebworthin festari keikkaan 1979 verrattaessa, missä kuului vain rummut ja kitara.

Paul Rodgersista ja Bad Companista tuli superstaroja kun biisi "Cant Get Enough" pahmati USA:n listaykköseksi vuonna 1974.

Kefiiri: Kuuntelin Firmin ekan levyn. Se oli kuin tiskivedellä laimennettua Freetä... yllättävän voimatonta oli.
 
En sanois ihan noinkaan, mutta yrittääkö Slade välillä kuulostaa Bonhamilta? Page joka tapauksessa hyödyntää tiettävästi Coda- ja Physical Graffit-sessioista (Midnight Moonlight/Swansong?) peräisin olevaa materiaalia.
 
Mean Businessista en osaa sanoa mitään, pitäis kuunnella tarkemmin läpi.

Physical Graffiti oli pelkkä Pagen taidon-näyte mihin hän lisäsi funk-painotteista soittamista.
 
In Through the Out Door (1979) sisältää ehkä Zeppelinin kauneimman balladin - "All of my Love".

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kuunnellut The Firmin molemmat studioalbumit, mutta muistikuvat on sellaisia, että olivat ne aikamoisen latteita molemmat. Yhtään innostavampana en pidä Pagen ainoaa varsinaista soololevyä Outrideria. "Mitähän tässä ollaan hakemassa" -vaikutelma oikein korostuu siinä, että sillä on useita eri vokalisteja.
Coverdalen kanssa tehty yhteislevy on jo paljon virkeämpi ja kappaleet parempia. Plantin kanssa tehdystä Walking into Clarksdalesta pidänkin sitten jo tosi paljon - paitsi siitä kumman mitättömästä nimikappalehölkästä. On tullut mieleen, että jos Most High olisi tehty Zeppelinin aikana ja nimellä, siitä puhuttaisiin Kashmirin tyyppisenä etnosävyisenä klassikkokappaleena. Monia muitakin hienoja, ajattoman tuntuisia kappaleita kyseisellä levyllä.
 
Kiinnostunut Jäsen: Kolmonen on mahtava. Immigrant Song, Celebration Day, Gallows Pole ja kaunis slovari Tangerine.
 
Niinpä! Sekä vielä Friends, Out on the Tiles, That's the Way, Bron-Y-Aur Stomp... Yksittäisenä albumina mielestäni Zepujen paras.