Kitarat: kitarakamat ›

No joo. Gibson SG ja Engl Steve Morse. En oo osannu perustella itelleni kymmeneen vuoteen miks niitä pitäis vaihtaa. Varmaan rakennutan joskus itelleni SG:n jollakulla joka osaa tehdä sen Gibsonia paremmin, jos sillä saa rahalla vastinetta. Siitäkään en vielä ole ihan varma.

Harrastin joskus hifiä (noloa, tiedän), ja siitä uskallan sanoa, että ihan mielikuvitushommia. Ok, hyvä saundi maksaa jotain, mutta ei älyttömiä, ja kustannukset on lopulta huoneessa, eikä uusimmissa kaapelinkannattimissa ja chakra-kivissä.
 
Kitaroista mä en tiedä. Ihan hyvä skitta itellä, ja se oli yli tonnin, mutta tarvis sekin pajalla käyttää. Samoin ois tarvinnu joka ikinen muukin, mitä omistanu. Gaini täysillä soittelen niin ei kauheeta hoppua, mutta onko oikeasti järkeä ostaa jotain CS kitaraa, vai mielummin Squier ja etsiä huippupaja, joka vaihtaa elektroniikat ja pistää kaulan iskuun? CS tietty arvokas jne, mutta jos on kiinnostunut vaan soittamisesta, eikä rinkirunkkauksesta (hifi-esimerkki), sijoituksesta, mikropenis kompensoinnista jne?
 
Ts. saako hyvällä aihiolla ja virittämisellä kitaran, vai pitääkö kaikkien lopulta ostaa väh. 4k€ keppi?Tää on vilpitön kysymys, mä en tiedä.

Kyllä on: ENGL Powerball ja Marsun jcm800 yläkaappi sekä Jacksonin KV2.

Itse en enää usko, että voisin edes löytää "täydellisen" saundin, tai täydelliset kamat. Enemmän uskon siihen, että on joku visio, mitä tavoitella ja päästä edes lähelle sitä. Voi olla, että visiot muuttuvat matkalla, ja saunditarpeet. Itse olen vuosien varrella hukannut paljon hyviä kamoja, ja varmasti tulen hukkaamaankin. Se, että joku soitin on kallis, ei välttämättä korreloi sen käyttöarvoa juuri sinulle..tai minulle. Olen kotioloissa taikonut omasta mielestä täydellisen rautalanka-saundin roskalavalta pelastetulla pikkutrankku vahvarilla ja Nuxin halvalla nauhakaiku mallintajalla.Tai oma stratocaster kaikkine vaihdoksineen (alkuperäistä enää runko) on minulle hyvä ja tuttu työkalu, josta saan irti sen, mitä olen aina stratosta halunnutkin, eli vastaa mielikuvaa hyvästä strato-saundista. Toisaalta, olen soittanut paljon paremmillakin stratoilla. Vastaus kysymykseen on vähän on ja ei ole. Minusta tuntuu, että se matka kohti täydellisiä kamoja on tärkeämpää kuin se, että ne joskus omistaisi. :)

Minulla on Helix LT jota käytän äänittäessä ja oikeastaan kaikessa soittamisessa, missään bändissä kun en aktiivisesti soita kitaraa. Sille on varmasti päteviä vaihtoehtoja, mutta hankinnan jälkeen ei ole käynyt mielessäkään että pitäisi vaihtaa. Tätä ennen oli SansAmp Classic ja fuzz ja se tuntui vähän rajoittuneelta. Varmaan kun tekniikka taas kehittyy niin jonkun vuoden päästä päivitän uudempaan teknologiaan.
 
Kitararintamalla on monenlaista ja muutama on jotka pysyvät. Tuntuu että täydellistä kitaraa ei ole koskaan tullut vastaan. Muutama hyvä kitara hoitaa eri tontteja (tyyliin single coil, P90, humbucker) ja ne oikeastaan riittävät. Kaikki muu on ekstraa. Jos soittaisi kapealla skaalalla musiikkia niin oikeastaan yksikin riittäisi. Ei se P Wallikaan tarvinnut kuin yhden kitaran. Jos yksi pitäisi valita niin joko Edwardsin ES-335 -kopio P90:llä tai Warmothin palastrato pleksillä jossa on vähän kaikkea sekaisin varmaan jäisi soittoon. Semmoisia työjuhtiahan nuo ovat.
 
Jotenkin kun on ikää tullut lisää on alkanut tuntua että sillä soundilla ei niin hirveästi ole tavallaan edes väliä. Hyvä musiikki tekee soundista hyvän, ei niin päin että hyvä soundi määrittää musiikkia. Jos Iommin kitara olisi toiminut niin kuin pitää, niin SG:n sijasta heavy metallia soitettaisiin pääasiassa stratoilla, ja Kingston Wall olisi varmasti toiminut ihan hyvin jollain P90 -kepillä veivattunakin.