Klassinen ›

Melartinilla sattuu olemaan tuota ratkaisevaa tunteen syvyyttä huomattavasti enemmän sinfonioissaan kuin tuolla umpitylsällä Sibeliuksella joten älkäämme hylätkö kuitenkaan häntä sillä ilman Melartinin uraauuurtavaa panosta sinfonian alalla suomen musiikin historia olisi paljon köyhempi.
 
Sibeliuksen kotikieli oli ruotsi. Kyllähän Sibelius sävelsi toivottoman vanhanaikaisia duuri-molli tonaalisia sinfonioita 1920 luvulle saakka jolloin modernismin 1. aalto pyyhkäisi suomen yli ja sen laannuttua astui kuvaan mukaan uusklassismi 30 luvulta alkaen ja Sibelius tunsi itsensä turhaksi säveltäjäksi musiikin uusien tuulien puhaltaessa. Vielä tuotteliaampi säveltäjä oli Melartin 1350 teoksellaan ja jonka sinfonioissa on emotionaalista syvyyttä enemmän kuin Sibeliuksella. Minun mummolle tai hänen äidilleen Oskar Merikanto lähetti ihastuksissaan postikortteja.

Sibeliuksen itsekritiikki kasvoi musiikin modernismin ja uusklassismin mylleryksessä koska sinfonia sävellysmuotona menetti ajankohtaisuuttaan kun atonaalikot eivät enää säveltäneet sinfonioita ja uusklassikot tekivät sen uudella tavalla ja joka johti Ainolan suuriin polttajaisiin kun sibelius poltti 8. sinfoniansa käsikirjoituksen Ainolan uuninpesässä. Mutta siinä ei kuitenkaan menetetty mitään olennaista koska mm. Melartin on kuitenkin Sibeliusta puhuttelevampi sinfonikko.
 
Melartin on usein laadukkaampi säveltäjä kuin Sibelius jonka sinfoniat ovat emotionaalisesti silmiinpistävän köyhiä ja oikeastaan sitä enemmän mitä pidemmälle hän on sinfonikon urallaan ehtinyt.
 
Voi voi sääliksi käy pikkuista Sibeliusta ja hänen tekstuuriltaan kamarimusiikillisia sinfonioitaan joissa orkesteriakin käytetään kovin ekonomisesti. Kunpa Sibelius raukan kesyissä ja vienon hennosti orkestroiduissa askeettisissa sinfonioissa joista puuttuu raaka orkestraalinen voima ja testosteronin käry olisikin maskuliinista he-man-ismia ja suuria mittasuhteita mutta kun ei vaan niiden sirosti keinahteleva feminiininen elementti jää totaalisesti Melartinin maskuliinisten sinfonioiden jyräämäksi.
 
Melartinin sinfonioiden esitykset olivat suuria kansallisia tapahtumia omana aikanaan eikä hän ollut musiikissaan Sibeliuksen vaikutuksesta riippuvainen vaan Melartinin sinfonioiden tyyli perustui saksalaiseen orkesteritraditioon todistaen ensimmäisenä säveltäjänä suomessa Mahlerin vaikutusta.
 
Olen aiemmin kotona Helsingin Etelä-Haagan tunnelitie 2:ssa asuessani kuunnellut Marantzin 3-tie kaiuttimilla Melartinin sinfonioita kohti korkeuksia varpailleni kohottautuneena ja äänekkäästi pakahtuneena huohottaen ilman loppuessa keuhkoista niiden musiikillisesta kauneudesta intohimoisen kiihtyneenä ja huumaantuneena haltioituen.
 
Sehän se Sibeliuksen sinfonioiden suurimpia vikoja ja heikkouksia juuri onkin kun niissä ei ole suuria ja muistettavia teemoja vaan Adornon ja Leibowitzin mukaan Sibeliuksen "teemat" ovat triviaaleja ja puisevia sävelkulkuja esim. 5. sinfoniassa jotka on vieläpä soinnutettu väärin ja kaavamaisesti kun sen sijaan Melartinin sinfonioissa on monesti useitakin mieleenjääviä suuria romanttisia lauluteemoja (kuten myös Tuukkasen Meri sinfonian 16 ja puoliminuuttisessa melodiikaltaan aaltomaisessa avausosassa jota ei löydy tuubista eikä Spotifysta vaan Finlandia Recordsin levyltä) jotka koskettavat sielua ja sydäntä Sibeliuksen frigidejä ja naiiveja, laskevia ja kääntäen nousevia diatonisia kolmisävelaiheita tai 5. sinfonian finaalin keinuvaa teemaa paljon enemmän. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen että Sibelius ei ainakaan sinfonioissaan ollut mikään suuri melodikko vaan rahvaanomaisten teemojen viljelijä.
 
Luultavasti monet jotka ovat eri mieltä Sibeliuksen musiikista Theodor Adornon kanssa eivät ole kovinkaan musikaalisia tai sitten mikä on luultavinta heille on syötetty pajunköyttä koskien Sibeliuksen statusta sinfonikkona, suomen musiikin johtohahmona ja kansallissäveltäjänä jonka musiikillista puisevuutta ei tällöin pistä niin selvästi merkille kun on jonkun korkea arvoisen auktoriteetin puheiden sokaisema kuten Toscaninin joka piti Sibeliusta Beethovenin jälkeen suurimpana sinfonikkona tai vallan Beethovenin veroisena vai kuinka se meni. Mieshän puhui aivan pötyä. Sibeliuksen musiikin emotionaalinen köyhyys ei oikeuttaisi häntä edes sadan parhaan sinfonikon joukkoon häviten siinä monelle suomalaisellekin mestarille.
 
Huvittavaa että 1980 luvulla kirjoitetusta Tammen tietosanakirjasta löytyy täysin harhaanjohtavaa ja epäpätevää tietoa koskien Sibeliuksen asemaa suomalaisessa musiikissa kirjan kuvatekstin väittäessä vanhan kliseen tavoin että "tähän saakka suomen suurin säveltäjä on ollut Sibelius" mikä väite on tuulesta temmattu eikä nykykäsityksen valossa kriittisesti tarkasteltuna pidä lainkaan paikkaansa sikäli kun ylimalkaan haluamme laatia paremmuusjärjestyksiä säveltäjistä. Sibeliuksella on suuri maine mutta loppujen lopuksi melko pienet saavutukset. Ennen kaikkea hänen klassistisen viileät sinfoniansa jättävät kuulijan kylmäksi sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan, seikka mikä ei oikeuta Sibeliuksen asemaa suurten säveltäjien joukossa.