Media ja viihde ›

Henri Henri Olavi: Blues Brothers. Mitä jengi oikein näkee tässä? Ilmeisen suosittu kuitenkin käsittääkseni.
 
Eiköhän John Belushin kuolema pari vuotta pätkän jälkeen ole tuonut sille lisämainosta.

Presidentti: Eiköhän John Belushin kuolema pari vuotta pätkän jälkeen ole tuonut sille lisämainosta.
 
Varmaan, mutta tuskin se on syy joka saa hilpeät kaveriporukat katsomaan tuota leffaa yhä uudestaan?

Henri Henri Olavi: Blues Brothers. Mitä jengi oikein näkee tässä? Ilmeisen suosittu kuitenkin käsittääkseni.
 
Maailman hienoin takaa-ajokohtaus ja hyvää musiikkia. Riittää mulle.

Kefiiri: Kiva että kerrankin joku kyseenalaistaa tuon elokuvan erinomaisuuden. Olen kuvitellut olevani ainoa joka ei osaa innostua siitä. Kyllä sen täytyy olla hyvä, Jouko Turkkakin on epäsuorasti kehunut Blues Brothersia sanomalla että tietyt kuvaustekniset kömpelyydetkään eivät onnistu sitä pilaamaan.
 
Esimerkiksi Mies ja alaston ase -elokuvat ovat mainioita, en ole täysipäiväinen huumorin vihollinen. Mutta Blues Brothersin syvimmän idean täytyy olla jossain muualla vaikka porukka sitä katsoessaan nauraakin.
 
Eikös siinä ole juuri samanlaista huumoria kuin Mies ja alaston ase -leffoissa tai Poliisiopistoissa, eli antisankarit suorittavat tehtävää, vaikka kaiken järjen ja fysiikan lakien mukaan he ovat maailman epäpätevimpiä siihen. Kuitenkin puvut pysyvät päällä ja aurinkolasit silmillä, vaikka välillä kokonainen tiiliseinä sortuu päälle. Sieltä he vain aina nousevat ylös, pyyhkivät pölyt puvuista ja jatkavat taisteluaan.
Leffan aikana romutetaan myös olympiastadionin kokoinen läjä poliisiautoja. Bluesin voimalla he pääsevät määränpäähänsä, eli saavat perustettua bändin.

Blues Brothersia ymmärtää SNL-spinoffina, blues-hahmoparodiana sekä ennen kaikkea rhythm 'n bluesin ylistyslauluna. Erilliselokuvana se ei pitkälle pötki, mutta rakastan silti.
 
myöskin se pikaliima/purkkijuusto -running gag on sangen aliarvostettu. kun ne kaikki tuubit oli samalta linjalta.

Henri Henri Olavi: Blues Brothers. Mitä jengi oikein näkee tässä? Ilmeisen suosittu kuitenkin käsittääkseni.
 
Ray Charles soittaa Rhodes Mark I:tä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=t2HeUmxbAok

Henri Henri Olavi: Vaikka ukko ja soitin laatupelejä ovatkin, eivät ne vielä onnistu tekemään leffasta hyvää.
 
Funtsi sitä jonkinlaisena musikaalina; jonkinlainen kevyt kehystarina, jonka avulla päästään vähä tykittelemään soulia sun muuta.

Funkånaut: Funtsi sitä jonkinlaisena musikaalina; jonkinlainen kevyt kehystarina, jonka avulla päästään vähä tykittelemään soulia sun muuta.
 
Niin mä taidan funtsiakin, mutta kun musikaalit kuuluu meikäläisellä siihen aika vihoviimeiseen kategoriaan. Soulit ja bluesit kiva kuunnella stereoista, ei ne siinä elokuvassa nouse kiinnostavaksi. Tänään olin duunissa näyttämässä La La Land -elokuvaa Turun kansalle. Arvaa katsoinko elokuvaa hetkeäkään? No en niin.

Henri Henri Olavi: Blues Brothers. Mitä jengi oikein näkee tässä? Ilmeisen suosittu kuitenkin käsittääkseni.
 
Olen nähnyt sen varmaan kymmenesti.

Tekisi mieli kirjoittaa essee siitä miksi blues brothers on mestariteos..mutta kun eihän se kyllä ole. Siis jos mietitään teosta pelkästään elokuvana. Mutta tuohon elokuvaan liittyy niin paljon muutakin: SNL:n kulta-aika. Belushi, muusikot ja ennen kaikkea niiden muusikoiden esittämä musiikki. Mutta juu elokuvana..vitut silti 3/5, muu hienous 5/3.

Vaihtovirta: tuohon elokuvaan liittyy niin paljon muutakin: SNL:n kulta-aika. Belushi, muusikot ja ennen kaikkea niiden muusikoiden esittämä musiikki.
 
Tämähän se varmaan on. Jos on katsonut SNL:ää (en ole), jos Belushi iskee (ei iske) ja jos blues on elämässä tärkeässä roolissa (ei ole), niin elokuvassahan on kaikki kohdillaan.

Blues Brothers on yksi omia suosikkileffoja. Täällä onkin mainittu jo hyvin niitä elementtejä, jotka tuossa leffassa itselle uppoavat. Loistavat musiikit ja loistavat takaa-ajokohtaukset nyt tietysti, mutta myös näyttelijäsuoritukset ja koko leffan yleinen tunnelma lämmittävät mieltä. Tuon on pohjimmiltaan myös varsin lämminhenkinen elokuva, olematta kuitenkaan millään muotoa siirappinen tai tylsä. Ja onhan siinä myös paljon oivaa huumoria.
 
Oikeastaan en keksi elokuvasta mitään erityisen huonoa. Toki olen sikäli ehkä jäävi arvioimaan, kun tuosta on tykännyt jo ihan kakarasta ja nähnyt varmasti kymmeniä kertoja.

Bullitt: Blues Brothers on yksi omia suosikkileffoja. Täällä onkin mainittu jo hyvin niitä elementtejä, jotka tuossa leffassa itselle uppoavat. Loistavat musiikit ja loistavat takaa-ajokohtaukset nyt tietysti, mutta myös näyttelijäsuoritukset ja koko leffan yleinen tunnelma lämmittävät mieltä. Tuon on pohjimmiltaan myös varsin lämminhenkinen elokuva, olematta kuitenkaan millään muotoa siirappinen tai tylsä. Ja onhan siinä myös paljon oivaa huumoria.
 
Oikeastaan en keksi elokuvasta mitään erityisen huonoa. Toki olen sikäli ehkä jäävi arvioimaan, kun tuosta on tykännyt jo ihan kakarasta ja nähnyt varmasti kymmeniä kertoja.
 
Huumoria ja nimenomaan deadpan-tyylistä eli vakavalla naamalla esitettyä huumoria. Tällaisia Kettusia saisi maailmassa olla enemmän, omille vitseilleen nauravia kimittäjiä on ihan liikaa.
 
Eli kokonaisuutena juonellinen hauska elokuva, vasemmistohenkiset esseekokoelmat ei kiinnosta muita kuin tekijöitä itseään.

Kettunen, eli Kajo. Siinä kanssa niin haukotuttavaa läppää, ettei jaksa. Ehkä insinöörit saa siitä jotain. Ja sain kai itsekin kerran jostain kirjoituksestaan pienen hymyn huulille. Vai olikohan se jonkun muun pakina? Saattoi olla. Just sellaista naismaista vasuripiipitystä, jota ei pysty ilman myötähäpeää kokemaan. Pullamössösukupolven kamaa.

Henri Henri Olavi: Kettunen, eli Kajo. Siinä kanssa niin haukotuttavaa läppää, ettei jaksa. Ehkä insinöörit saa siitä jotain. Ja sain kai itsekin kerran jostain kirjoituksestaan pienen hymyn huulille. Vai olikohan se jonkun muun pakina? Saattoi olla. Just sellaista naismaista vasuripiipitystä, jota ei pysty ilman myötähäpeää kokemaan. Pullamössösukupolven kamaa.
 
Jos täällä haukutaan Markus matafakin Kajoa tapan kaikki! Mutta miten se Sankari elokuviin liittyy..? Eli tais olla taas väärä hälytys. Huh.

Vaihtovirta: Jos täällä haukutaan Markus matafakin Kajoa tapan kaikki!
 
En hauku Kajoa, vaan materiaaliaan.

Henri Henri Olavi: Kettunen, eli Kajo. Siinä kanssa niin haukotuttavaa läppää, ettei jaksa. Ehkä insinöörit saa siitä jotain. Ja sain kai itsekin kerran jostain kirjoituksestaan pienen hymyn huulille. Vai olikohan se jonkun muun pakina? Saattoi olla. Just sellaista naismaista vasuripiipitystä, jota ei pysty ilman myötähäpeää kokemaan. Pullamössösukupolven kamaa.
 
Me elämme osittain eri maailmoissa.

Elokuvia on myös tylsä katsoa, jos puheesta ei saa selvää, kun elokuvaa katsoo telkkarista tai tabletilta. Yleensä tämä onglelma on suomalaisissa elokuvissa.
 
Jännä kun BBC:n tuotantoja pystyy katsomaan ilman tekstejä (joten kuulossa ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa) mutta sitten jos kotimaisessa tuotannossa vaikkapa Pamela Tola ja Leppilampi keskustelevat keskenään, kuuluu pelkkää muminaa siihen asti että esim. joku auton oven aukeamisääni kuuluu aivan saatanan lujalla.

Presidentti: Elokuvia on myös tylsä katsoa, jos puheesta ei saa selvää, kun elokuvaa katsoo telkkarista tai tabletilta. Yleensä tämä onglelma on suomalaisissa elokuvissa.
 
Jännä kun BBC:n tuotantoja pystyy katsomaan ilman tekstejä (joten kuulossa ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa) mutta sitten jos kotimaisessa tuotannossa vaikkapa Pamela Tola ja Leppilampi keskustelevat keskenään, kuuluu pelkkää muminaa siihen asti että esim. joku auton oven aukeamisääni kuuluu aivan saatanan lujalla.
 
HAAVEET KAATUU
 
Mut joo; onko tällä vuosituhannella tehty kotimaista leffaa, jonka dialogeista saa selvää? Haetaanko muminalla sekä sössöttämisellä jotakin "elämänmakuisuutta" tai vastaavaa muotitermiä?
 
Kauas on tultu Esko Salmisen ajoista.