Aihe: Mikä kitarakaappi kannattaa ostaa?
1 2 3 4
ituvirtanen
02.10.2020 11:25:36
 
 
Vahvistimessa on hanikoita ja kivoja valoja, typerässä laatikossa vain kangasta ja pari elementtiä. Kumpi on helpompi valmistaa, kummassa on näkymättömiä vaatimuksia?
 
Lopullinen ääni tuotetaan kaapilla. Sen kyky tehdä tehtävänsä hyvin on täysin kiinni toteutuksen hyvyydestä. Kopiointi ymmärtämättä taustoja on karkeasti sanottuna tie helvettiin. Toki avoin kitarakaappi on hiukan helpompi valmistaa kuin vaikkapa viritetty basso- tai PA-kaappi muttei itsestäänselvän helppo. Kotelorakenne pitää harkita - jokainen mitta merkitsee. Kotelon jäykkyys vaikuttaa ääneen. Reiät virittävät laatikkoa, joka pitää sovittaa elementteihin.
 
Jos Thiele-Small on tuntematon termi, kannattaa edes vilkaista aluetta. Matikka on pikkuisen vaativaa mutta saattaa avata silmiä sille, ettei mistä tahansa pahvilaatikosta saa hyvää ääntä, vaikka kuinka toivoisi. Kaapista puuttuvat valot, kytkimet ja välkkeet mutta sieltä se ääni lopulta tulee. Halvalla toki saa sitä, mihin haluaa panostaa.
 
HiFi-ihmiset sanovat, että stereoissa puolet budjetista pannaan kaiuttimiin. Se on ihan pohdittava ajatus myös soittopuolella. Efekteihin menee osat yhteen laskien hyvin helposti tonni, vahvistimeen toinen. Miksi kaapin kohdalla pitäisi tyytyä satasen ritsaan?
samiko
02.10.2020 11:26:11
opsu411: Ei ole tarkoitus ruveta ihan älyttömästi hifistelemään ja heittämäänjärjettömiä määriä rahaa näihin nuppeihin ja kaappeihin. En kuitenkaan halua ruveta tinkimäänkään liika, sillä ois kuitenkin kiva hankkia jotain laadukasta ja kestävää, niin ei tarttee jäädä jälkeenpäin empimään. Kuinkakohan ylös kannattaa hinnoissa yleisesti mennä?
 
Jos mielit laadukasta niin älä osta HB:n kaappia. Itsellä kylläkin kokemusta vain 112:sta, mutta olettaa sopii että samoja materiaaleja kuin muissakin sarjan kaapeissa.
 
- kantokahva lelumainen (tosin tätä ei isommissa kaapeissa taida olla)
 
- pintamateriaali halvan näköinen/ tuntuinen
 
- liimaukset pettäneet
 
- jotain jätevaneria
 
Kyllä sillä nyt soittelee, mutta laatua nähnytkään.
Laulava Kylätohtori
02.10.2020 12:10:58 (muokattu 02.10.2020 12:12:13)
samiko: Jos mielit laadukasta niin älä osta HB:n kaappia. Itsellä kylläkin kokemusta vain 112:sta, mutta olettaa sopii että samoja materiaaleja kuin muissakin sarjan kaapeissa.
 
- kantokahva lelumainen (tosin tätä ei isommissa kaapeissa taida olla)
 
- pintamateriaali halvan näköinen/ tuntuinen
 
- liimaukset pettäneet
 
- jotain jätevaneria
 
Kyllä sillä nyt soittelee, mutta laatua nähnytkään.

 
Jos kaappi ja kaksi elementtiä maksavat vähemmän kuin ne kaksi elementtiä pelkästään, niin kyllähän se aika paljon kertoo. Vaikka suuruuden ekonomia huomioon otettaisiinkin.
 
Ps. en tiedä, mikä on tilanne nyt, mutta ainakin vielä taannoin hintatilanne noiden suhteen oli edellä mainittu.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Entropia666
02.10.2020 12:34:18
 
 
J.Nikkanen: Jos meinaa kaappia kuljetella ja keikoilla käyttää niin ei ainakaan 412 kaappi.
 
Itelläni on keikoilla 2 x 412.
Entropia666
02.10.2020 12:38:46
 
 
Mikko L: Ennen 2005 tehty Mesa 4x12. Ihan oikeasti.
 
Hitto ku pääsis joskus testaamaan.
 
Mut miks just 2005? Onko jotain olennaista muuttunut tuolloin? Mesallahan on myös hirvee läjä eri versioita noista kaapeista, onko joku ylitse muiden?
J.Nikkanen
02.10.2020 12:56:30
ituvirtanen: Toki avoin kitarakaappi on hiukan helpompi valmistaa kuin vaikkapa viritetty basso- tai PA-kaappi muttei itsestäänselvän helppo.
 
Ja tähän pakko todeta että ei, kitarakaappi on esim. bassokaappeihin verrattuna melkoista salatiedettä koska hyvän kaapin kuulee vasta sitten kun se on valmis ja koesoitossa.
 
Valmistamisessahan ei sinänsä mitään eroa ole, lätkii laatikon kasaan ja sillä hyvä. Mutta miten ja mistä materiaaleista onkin jo toinen juttu. Bassokaappeihin ihan turha laittaa 6 mm etulevyä mutta kitarakaapeissa niitäkin on käytetty ja jos saundi toimii niin kaappi on hyvä. Toki myönnän että hieman olen T/S parametrejä vilkuillut myös noiden muutamien tekemieni kitarakaappien kanssa, mutta ne ovat vain suuntaa antavia. Niin sanotusti päin persettä tehty kaappi saattaakin saundata aivan helvetin hyvältä, esimerkkinä vaikkapa melko moni 4x12" kaappi niin kitaralle kuin bassollekkin. Roudattavuus ja koko niissä pelkkää helvettiä mutta saundin minkä antaa ulos on toki omanlaisensa ja erittäin toimiva.
 
Bassokaapeissa pääsee helpolla kun suunnittelee ja rakentaa mahdollisimman tasaisen toiston omaavan kaapin, kitarakaapeissa saa olla hieman sitä omaa luonnetta. (toki "rähinärokki" bassokaappi on taas oma lukunsa) Nämä toki vain omia mielipiteitäni ja kokemukseni kitarakaapeista on vielä melko vähäistä.
J.Nikkanen
02.10.2020 13:02:16
Entropia666: Itelläni on keikoilla 2 x 412.
 
Jos ja kun keikkapaikat ja bändikaverit sen sallii sekä kantajat löytyy niin mikä jottei.
 
Mä olen "pizzerian nurkissa" saanut ihan riittävästi irvistellä 412 kaapin saundille enkä siihen tilanteesen ihan helposti enää itseäni aio laittaa.
ituvirtanen
02.10.2020 13:36:49
 
 
J.Nikkanen: Ja tähän pakko todeta että ei, kitarakaappi on esim. bassokaappeihin verrattuna melkoista salatiedettä koska hyvän kaapin kuulee vasta sitten kun se on valmis ja koesoitossa.
 
...kitarakaapeissa saa olla hieman sitä omaa luonnetta.

 
Minusta pointti on oikein hyvä ja tärkeä. Jos toiveet voisi kirjata numeraalisesti ja tieteellisesti, suunnittelu voisi olla helppoa. Pyöreä tai kireä saundi ovat termeinä minkä tahansa teorian kannalta yhtä tyhjän kanssa. Teoria on vain käytännön velipuoli. Lisäksi vahvistimen ja kaapin yhteisymmärrys on osatekijä, jonka takia yhdistelmistä on vaikea sanoa mitään lopullista ilman kokeilua.
 
Bassopöntön vasteen tasaisuudesta voisi vähän vääntää mutta yleensä PA-puolen kaapit ovat ensisijaisesti hyötysuhteeltaan hyviä. Tämä on tasaisen vasteen kannalta ongelma ja siksi ne bassotötterötkin tahtovat olla omanlaisiaan.
Nacher
02.10.2020 14:20:12
ituvirtanen: Vahvistimessa on hanikoita ja kivoja valoja, typerässä laatikossa vain kangasta ja pari elementtiä. Kumpi on helpompi valmistaa, kummassa on näkymättömiä vaatimuksia?
 
Lopullinen ääni tuotetaan kaapilla. Sen kyky tehdä tehtävänsä hyvin on täysin kiinni toteutuksen hyvyydestä. Kopiointi ymmärtämättä taustoja on karkeasti sanottuna tie helvettiin. Toki avoin kitarakaappi on hiukan helpompi valmistaa kuin vaikkapa viritetty basso- tai PA-kaappi muttei itsestäänselvän helppo. Kotelorakenne pitää harkita - jokainen mitta merkitsee. Kotelon jäykkyys vaikuttaa ääneen. Reiät virittävät laatikkoa, joka pitää sovittaa elementteihin.
 
Jos Thiele-Small on tuntematon termi, kannattaa edes vilkaista aluetta. Matikka on pikkuisen vaativaa mutta saattaa avata silmiä sille, ettei mistä tahansa pahvilaatikosta saa hyvää ääntä, vaikka kuinka toivoisi. Kaapista puuttuvat valot, kytkimet ja välkkeet mutta sieltä se ääni lopulta tulee. Halvalla toki saa sitä, mihin haluaa panostaa.
 
HiFi-ihmiset sanovat, että stereoissa puolet budjetista pannaan kaiuttimiin. Se on ihan pohdittava ajatus myös soittopuolella. Efekteihin menee osat yhteen laskien hyvin helposti tonni, vahvistimeen toinen. Miksi kaapin kohdalla pitäisi tyytyä satasen ritsaan?

 
Kitarakaappi on mihin tahansa hifikaiuttimeen verrattuna aivan äärimmäisen paljon yksinkertaisempi laite. Kitarakaapissa on aikalailla yleisen standardin määrittelemät mitat ja muoto, ei jakosuodinta, vain yhdenlaisia elementtejä, ei sisällä mitään pehmusteita tai kennorakenteita ja ylipäätään kyseessä on lähinnä vain laatikko, jonka materiaalit ja mitat pitää vain olla suunnilleen oikein. Ei tarvitse välittää tippaakaan mistään stereokuvasta, heijastavuudesta, eri elementtien balanssista, suuntaavuudesta jne. Riittää vain että kotelo ei rämise tai piere kovassa luukutuksessa ja toistetulle kapealle taajuusalueelle ei osu mitään kohtuuttoman isoa (ei-toivottua) kuoppaa tai piikkiä.
 
Tämän kaiken huomioon ottaen ei ole oikein perusteltua olettaa, että hyvän kaapin hinta pitäisi olla mitään tonneja. Kyllä se raha kannattaa vahvistimeen laittaa, ja kaapiksi joku perushyvä minkä sopivaan hintaan saa. Toki se on vähän sattumaa, minkä kaapin ominaissoundi sattuu matchaamaan juuri oman vahvistimen kanssa parhaiten, mutta sitäkään ei aina hintaluokasta voi lukea. Esim itse päädyin huomaamaan, että Bugeran kaappi tehdaselementeillä kuulosti ENGL Retrotuben kanssa omaan korvaan paremmalta, kuin H&K custom class V30 kaappi.
Entropia666
02.10.2020 14:51:40
 
 
J.Nikkanen: Jos ja kun keikkapaikat ja bändikaverit sen sallii sekä kantajat löytyy niin mikä jottei.
 
Mä olen "pizzerian nurkissa" saanut ihan riittävästi irvistellä 412 kaapin saundille enkä siihen tilanteesen ihan helposti enää itseäni aio laittaa.

 
Ite kannan kaikki. Yhelle keikalle piti jättää yks komootti pois kun ei mahtunu peräkärriin, mutta muuten on hyvin kulkeneet Viroonkin asti.
 
Asettelu totta kai siten että se on suoraan mun selän takana yleisöön päin, eikä lavan sivussa lavaa kohti. Alkuun miksaajat aina napisee, mut sit ku chekissä soittaa niin kelpaa.
Kefiiri
02.10.2020 14:59:26
Entropia666: Asettelu totta kai siten että se on suoraan mun selän takana yleisöön päin, eikä lavan sivussa lavaa kohti. Alkuun miksaajat aina napisee, mut sit ku chekissä soittaa niin kelpaa.
 
Miksi "totta kai" yleisöä kohti? Tuleeko kitarasointi pääasiassa backlinesta?
Visuaalisen puolen toki ymmärrän ;)
En ole musiikin asiantuntija.
opsu411
02.10.2020 15:50:10
Mikko L: Ennen 2005 tehty Mesa 4x12. Ihan oikeasti.
 
Kiva kuulla, että nuo keinokuormajutut on hölynpölyä ja kiitos kovasti vinkeistä:)
Jaketsu
02.10.2020 16:02:28
Itte tilasin äskettäin Harley Bentonin G212 Vintagen. Tolexi on ällöttävän ruma, mutten muuta moitetta tuosta keksi. Vintage 30:et toimivat ainakin tuossa suljetussa komerossa tosi hyvin. Orangen kanssa erittäin jees.
 
Ja kotosalta tosiaan löytyy Mad Professorin 212 kaappi G12M Creambackeilla, joten on myös toisesta ääripäästä referenssiä. Eri elementit toki, mutta ei Benttoni nyt niin huono ensipuraisulta ole mitä toiset väittävät. Kestävyydestä paha vielä sanoa, kattellaan.
Entropia666
02.10.2020 19:27:08
 
 
Kefiiri: Miksi "totta kai" yleisöä kohti? Tuleeko kitarasointi pääasiassa backlinesta?
Visuaalisen puolen toki ymmärrän ;)

 
Sillä on visuaalisen puolen lisäksi myös ihan funktionaalinen syy: mä kuulen itse paremmin. Toki kaapit vuotaa myös yleisöön, mutta aika harvassa mestassa on niin hyvä PA että se jaksaisi tuutata koko bändin pelkästään PA:n kautta (tästä syystä pienissä paikoissa suoraan linjaan vetäminen on vähä lame). Toi on semmosta "hyvää" vuotoa.
 
Kun elementti on korvan korkeudella, sen kuulee paremmin. Kun mä kuulen sen itse paremmin, mun ei tarvii luukuttaa sitä läjää niin kovaa. Mun ei myöskään tarvii ottaa omiin kulmiin itteeni niin paljoa, milloin sinne jää tilaa toiselle kitaralle ja basarille. Kaapit lavan sivuilla on aina antanu jotenkin super kaoottisen lavasoundin omaan makuun.
 
Miksaajat on tykänny ja ennen kaikkea oma lavakuuntelu parani eksponentiaalisesti. Siks en enää suostu laittamaan niitä sivuttain, vaikka joku miksaaja vaatiskin.
ituvirtanen
02.10.2020 19:58:32
 
 
Nacher: Kitarakaappi on mihin tahansa hifikaiuttimeen verrattuna aivan äärimmäisen paljon yksinkertaisempi laite. Kitarakaapissa on aikalailla yleisen standardin määrittelemät mitat ja muoto... ja ylipäätään kyseessä on lähinnä vain laatikko, jonka materiaalit ja mitat pitää vain olla suunnilleen oikein.
 
Riittää vain että kotelo ei rämise tai piere kovassa luukutuksessa ja toistetulle kapealle taajuusalueelle ei osu mitään kohtuuttoman isoa (ei-toivottua) kuoppaa tai piikkiä.

 
Tästä olen osin hyvin samaa mieltä, vaikka lähestyin asiaa selvästi groteskilla tavalla mainiten sanan HiFi. En vertaile alueita keskenään muuten, kuin huomioiden kaiuttimen olevan näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta aika vaativa tötterö. Rämisemätön boksi "ja mitat pitää vain olla suunnilleen oikein" ovat jo vaatimuksia. Kuopat, piikit ja saundi ovat niitä ominaisuuksia, joihin voi mitoituksella (ja rakentajan kokemuksella) vaikuttaa.
 
Tämän kaiken huomioon ottaen ei ole oikein perusteltua olettaa, että hyvän kaapin hinta pitäisi olla mitään tonneja.
 
Aivan niin, eikä satasellakaan selviä. Kuvasin karkeasti tilannetta, jossa kaikkia kikottimia ostettaisiin sylikaupalla ja sitten tingittäisiin kaapista. T-kaupan myydyimmät -listan 10 kärjessä (2 x 12" kitarakaapit) on tavaraa hintaluokissa 150 - 600 € (kalleimmalla saisi neljä halvinta!). Yhdellä tai neljällä kakstoistatuumaisella olevien kaappien hinnat ovatkin sitten kovasti hajallaan.
J.Nikkanen
02.10.2020 21:25:57
Entropia666: Miksaajat on tykänny ja ennen kaikkea oma lavakuuntelu parani eksponentiaalisesti. Siks en enää suostu laittamaan niitä sivuttain, vaikka joku miksaaja vaatiskin.
 
Tyhmintä mitä tiedän on alkaa vänkkäämään talon äänimiehen kanssa siitä miten homma hänen paikassaan hoidetaan. En arvosta, sorry.
Jeszse
02.10.2020 21:29:07
Korvan korkeudella oleva kaappi kyllä kuuluu hyvin, mut itte oon kuullu itteni aina paremmin sivusta tulevasta kaapista ku takaa.
Guitarfreak
02.10.2020 21:55:08 (muokattu 02.10.2020 21:56:04)
J.Nikkanen: Tyhmintä mitä tiedän on alkaa vänkkäämään talon äänimiehen kanssa siitä miten homma hänen paikassaan hoidetaan. En arvosta, sorry.
 
Arvostaisin myös jos talonmiehet on ammattilaisia :D
Käärinliinoissa ei ole taskuja ja kaurapuurollakin elää ihan hyvin. :D - Steelduck
J.Nikkanen
02.10.2020 22:03:16
Guitarfreak: Arvostaisin myös jos talonmiehet on ammattilaisia :D
 
Hyvä pointti. Myös kyykkävä PA antaa kivasti haastetta.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)