Kitarat: kitarakamat ›

Moi
 
Mikäli palstalta löytyy vielä soittajia jotka tykkäävät vetää mahdollisimman yksinkertaisilla kamoilla, kertokaa niistä. Itse olen lukuisten kitaroiden, vahvistimien, efektien yms. jälkeen pyrkinyt pienentämään kamojani niin, että saan ne kerralla itse kannettua keikkapaikalle/treeneihin. Jopa niin pitkälle, että vieroksun vähän jopa lattiamallista viritysmittaria kitaran ja vahvistimen välissä.
 
Mitä konkreettista hyötyä tästä sitten on?
-Rahaa säästyy: Huomattava siivu tuloista meni mm. pedaalien yms tilpehöörin osteluun
-Roudaus helpottuu
-Taidot kehittyy: Ennen käytin ajan soundien etsimiseen ja musiikkikauppojen selailuun, nyt pyrin käyttämään sen ajan biisien tekoon taikka harjoitteluun.
 
Ymmärrän, että tämä ei toimi kaikille ja itsellekin ajatus tuntui aika kaukaiselta joskus, kuitenkin olen löytänyt tämän parhaiten toimivaksi ratkaisuksi.
Mikäli muilla samankaltaisia kokemuksia, niin olisi kiva kuulla niistä jatkuvan "kamarunkkailun" vastapainona. Vaikka mukavaa sekin on.

Hyvä lähestymistapa, itsellä on ollut aina. Biisejä tai ainakin riffejä syntyy jatkuvasti, mutta oikeasta harjoittelusta innostunut vasta tänä vuonna.
 
On tästä haittaakin, nimittäin hakuammunta: Nyt on menossa pieni kitaroiden vaihtelu/ostelu -vaihe, kun koitan löytää uutta soitinta, joka oikeasti kolisee. Vaikeaa on ja kalliiksi tulee, kun aina löytyy jotain pientä, minkä kanssa "ei mitenkään voi tulla toimeen". So far halpa telekopio tuplahumpalla ollut paras ja tarttuu käteen useiten.. en oikein tiedä miksi edes yritän katsella pidemmälle, mutta eihän 300€ kitaraan _voi_ olla tyytyväinen. Toisaalta uusin tonnin kalikka vaikuttaa huipulta sekin, mitä enemmän sillä veivaa. Katsotaan montako kitaraa on taloudessa käynyt kun vuosi on ohi, aiemmin menty 20 vuotta yhdellä Iballa ja Fenderillä. Nyt käynyt puolen vuoden sisään talossa kuusi eri kitaraa..
 
Vahvarit, pedaalit jne härpäkkeet ei onneksi jaksa kiinnostaa sen enempää kuin se n. 20 vuotias H&K mikä jo löytyy. Kotona plugarivahvari, ja sellaisiakin vain ML Sound Labsin "mesa". Ehkä jotkut hyvät soittajat tarvii isompaa palettia. Mulla on vielä työt kesken kuuden kielen ja tallahumpparin kanssa.

Vähemmillä kamoilla oppii tosissaan säätämään ja käyttämään niitä valittuja osasia. Mieli saa myös rauhan ajan mittaan, kun ei tarvitse koko ajan pohtia "onko tämä nyt oikea kitara/overdrive tähän kohtaan".
 
"Option paralysis" on hyvä termi (ja albumi, muuten) kuvaamaan sitä loputonta tuunausta tuunauksen vuoksi, mihin monesti sorrun esim. Kemperin kanssa. Liian suuri määrä vaihtoehtoja vaan pistää ihmisaivot jumiin - tärkein unohtuu.

Hyviä pointteja molemmilla. Tuohon "eihän 300 euron kitaraan voi olla tyytyväinen" kommenttiin samaistun. Vaihtelin Fenderistä Gibsoniin ja toisinpäin sekä koitin muitakin arvostettujen nimien soittimia. Aina löytyi kuitenkin jotain oikeaa teknistä vikaa, liekö huonoa tuuria. Kuitenkin ostettuani tuon muutaman sadan euron Samick Ultramaticin, en ole törmännyt vielä yhteenkään tekniseen vikaan ja soundi on ilman modauksiakin oikein miellyttävä.
 
Mitä tulee tuohon Ziggy Bubban ajatukseen, pystyn samaistumaan myös siihen. Tein tietoisen päätöksen, että nyt saa kamojen hamstraus riittää ja vietin muutaman tunnin treeniksellä kitaran ja vahvistimen kanssa. Ruuvasin niin hyvät soundit kun näistä vaihtoehdoista sai ja päätin että tämä on nyt tässä, keskityn jatkossa vain soittamiseen. Tuo vaihtoehtojen liiallisuus on kyllä ongelma muussakin elämässä.

Mä tykkään välillä tyrkätä kitaran kierrekaapelin kera suoraan vahvistimeen. Joskus taas nysvätään pedaalilaudan kimpussa kokeillen 700 eri variaatiota sitä oikeaa soundia etsien.
 
Mä suhtaudun tähän asiaan vähän kuin valokuvaamiseen. Kyllä... se vanha Leican filmikone ja 50mm valovoimainen prime toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hienosti, mutta lintutornilla sillä ei tee mitään. Tai no, voihan sillä bongareista kuvia ottaa mutta linnut jää kuvaamatta. Sitä varten arsenaalissa on 400-600mm tms. teleobjektiivi.
 
Mulla on siis kitaravermeitä laidasta laitaan siksi, että joskus joku tilanne vaatii muuta kuin Les Paulia Tubescreamerin läpi Marshalliin ajettuna... vaikka hyvä se on sekin. Kiva kun voi välillä soittaa Stratoa tai Teleä. Tai Marsun sijaan Voxia tai Fenderiä.
 
Eevil Stöötä lainaten:
"Stöölläkin on unelmia,
yksi niistä Impala
Antilooppi taikka kiesi,
on hyvä olla vaihtoehtoja"

Joo, näillä linjoilla minäkin jo kohta 20 vuotta.
 
Gibson SG tai LP -> Cordialin piuha -> Marshall Jubilee tai SL-X.

Mulla on siis kitaravermeitä laidasta laitaan siksi, että joskus joku tilanne vaatii muuta kuin Les Paulia Tubescreamerin läpi Marshalliin ajettuna... vaikka hyvä se on sekin. Kiva kun voi välillä soittaa Stratoa tai Teleä. Tai Marsun sijaan Voxia tai Fenderiä.
 
Tämänkin ajattelutavan ymmärrän hyvin, varsinkin jos soittaa useita musiikkityylejä. Itselläni kuitenkin on aina ollut kaiken pohjana humbucker sekä särötetty vahvistin joten ei ainakaan hirveästi tule kaivattua vaikkapa Agents-soundien pariin, ainakaan pitkäksi aikaa.
 
Tämän yksinkertaisuuden sivutuotteena ainakin omalla kohdalla alkaa pikkuhiljaa löytyä se tunnistettava soundi, josta aina puhutaan. Toisilla se löytyy efektien avulla (esim. Edge/U2) ja toisilla taas ei (Angus yms.). Kamojen kanssa harrastaminen on parasta, mutta kallista ja aikaavievää myös :p

Joskus kyllä soundien kirjavuus ja efektit tekee riffejä/melodioita jotka kitara->piuha kombinaatiolla ei oikeen kuullosta kuin vanhan toistamiselta. Tuovat siis rikkautta soundiin ja biisien elementteihin. Itse tykkään kokeilla ideoita eri modulaatioiden ja kaikujen läpi, josko sieltä löytyisi se musiikki mitä haen.

bussoli: Joskus kyllä soundien kirjavuus ja efektit tekee riffejä/melodioita jotka kitara->piuha kombinaatiolla ei oikeen kuullosta kuin vanhan toistamiselta. Tuovat siis rikkautta soundiin ja biisien elementteihin. Itse tykkään kokeilla ideoita eri modulaatioiden ja kaikujen läpi, josko sieltä löytyisi se musiikki mitä haen.
 
Tämäkin mielenkiintoinen aihe, tietyt soundit tuo muutenkin tiettyjä mielleyhtymiä. Eri efektit ja soundit tuovat mainion lisän kaikkeen ja tuovat inspiraatiota. Oma vähennykseni alkoikin alunperin ihan silkasta käytännöllisyydestä, asiat kaatuilee keikalla, hajoaa ja hukkuu. Yleisöstä joku kaataa kaljat päälle tahi varastaa sen 200 euron putiikkipedaalin. Sitä alkaa lopulta ajatella että tarvitseeko sen ja sen kappaleen väliosan modulaatio nyt juuri tämän phaserin yms yms.
 
Mukavuusalue löytyi kuitenkin simppeliydestä, toisille se löytyy toisaalta.

Käytettyäni mallintavia vuosikaudet, yritin palata "mies ja kitara" meininkiin. Valkkaamani Bognerin putkikombo painoi kuin nälkävuosi ja hyvältähän se kuulosti. Sitten alkoi kaipaamaan monipuolisempaa kaikua, delayta, ehkä ois kiva saada joku overdrive värittämään soundia..noh, Helix Floor taloon niin ei jää efekteistä kiinni. Ai jaa, toi Bluetonen 4x10 kaappihan kuulosti pirun hyvältä, jospa sellainen...sit ois kiva ku ois joku Vox-henkinen vahvari tohon kaveriks......
 
Nyt tää "simppeli" setuppi on varmaan monimutkaisempi kuin mun aiempi Axe-Fx 2 pohjainen. Pirun hyvältä se kuulostaa mutta kyllä taas GAS-piru vei muutamassa vuodessa mennessään.
 
Onnellisia ovat he jotka osaavat pysyä yksinkertaisuudessa. Mä en selkeästi siihen pysty.

Efektilautoja on kolme... Minulla on kyllä basso, jossa on mikki ja jakki eikä muuta. Vahvistimessa on kytkettävä eq - ja usein pois päältä. Kun tuohon väliin änkeää suoralla johdolla, on setti ehkä astetta yksinkertaisempi kuin ne värkit, joissa on potikkaa ja hanikkaa. Volakin vaikuttaa mikin vasteeseen, joten käsi sydämellä, käytättekö säätöjä, yksinkertaisen hakijat? Jos ette, miksi ne ovat siellä?

Volakin vaikuttaa mikin vasteeseen, joten käsi sydämellä, käytättekö säätöjä, yksinkertaisen hakijat? Jos ette, miksi ne ovat siellä?
 
Käytän kyllä. Vahvistimesta en niinkään, mutta molempia mikkejä sekä tonepotikkaa kitarasta tulee kyllä käytettyä. Jossain vaiheessa oli tuo vaihe, että pitää olla mahd. vähän myös nappuloita ja kitarassakin mielellään 1 mikki ja 1 volume. Alkaa mennä vaan jo toisesta ääripäästä pahasti yli jos tälle tielle lähtee, eikä tuolla oikeasti saavuta mitään.

Nyt on kamat pienennetty niin etta on vain lauta jossa on Amp 1 ja Hx effects jotka painaa 4 kiloa ja sitten 1X12 kaappi ja kitara.
 
kaikki kytketaan laittamalla virtajohto paikoilleen ja kaiutinpiuha paikoilleen, edes kitarapiuhaa ei langattoman takia tarvitse.
 
tuolla voi soittaa niin yksinkertaisesti tai niin monipuolisesti kuin haluaa, mikaan ei ole mahdotonta tuolla yhdistelmalla.
 
ja painaa vahemman kuin joku pieni kombo.

McNulty:
Mä suhtaudun tähän asiaan vähän kuin valokuvaamiseen. Kyllä... se vanha Leican filmikone ja 50mm valovoimainen prime toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hienosti, mutta lintutornilla sillä ei tee mitään. Tai no, voihan sillä bongareista kuvia ottaa mutta linnut jää kuvaamatta. Sitä varten arsenaalissa on 400-600mm tms. teleobjektiivi.
 
Mulla sama. Sillä erolla, että en ole edes koskaan omistanut yli 105mm putkea vaikka kuvasin vuosia ammatikseni. Annan kaluston rajoittaa sitä mitä ja miten kuvaan. Lintujen kuvaamisen olen jättänyt muille.
 
Kitaroissa 6 kieltä, vahvarissa vol ja tone + piuha tarjoaa jo huikeasti enemmän optioita mihin mun taidot riittää. Tekis mieli ottaa ehkä kieli tai pari pois.
 
Jos mulla on 2 kitaraa tai vahvaria niin haluan niiden myös soundaavan samalta. En voi sietää sitä jos omistan humbucker + single coil (engl. huom) kitarat yhtäaikaa. Kuulostavat liian eriltä.

"Mitä konkreettista hyötyä tästä sitten on?
-Rahaa säästyy: Huomattava siivu tuloista meni mm. pedaalien yms tilpehöörin osteluun
-Roudaus helpottuu
-Taidot kehittyy: Ennen käytin ajan soundien etsimiseen ja musiikkikauppojen selailuun, nyt pyrin käyttämään sen ajan biisien tekoon taikka harjoitteluun."
 
Omat mietteet näihin ranskalaisiin viivoihin:
 
- Kun tavaraa jo kertynyt kuin pieneen musakauppaan, rahaa menee muutamaan heräteostospedaaliin vuodessa, pari satkua eli ei juuri mitään.
 
- Roudaus ei ole juurikaan vaikeutunut vaikka pedaalilauta on mitoiltaan kuin pulpetin kansi. Ainoa mikä selvä ero vanhaan, on se että kun on panostanut lautaan, virtalähteisiin, johtoihin, caseen homma tullut hauskemmaksi mutta myös rauhoittanut mieltä. Jos styrkkari sattuukin levähtämään, homma voi jatkua kytkemällä lauta suoraan linjaan.
 
- Itse huomannut itsestäni, että viimeisien vuosien aikana tapahtunut soitossa kehitystä juurikin monipuolisien soundien ansiosta. Sitä tulee soiteltua rokkimiehenä kaikenlaisia tyylejä mitä ennen ei huvittanut "get on soundeilla" soitella. Jopa särön määrä on vähentynyt. Mä ymmärrän jos soitellaan "Wilkoa", niin ei siihen Lukatherin soundeja tartte ympätä (tai voi jos haluaa). Sitäkin monesti kuulee että homma menee steppailuksi/säätämiseksi/ aika on pois itse soittamisesta. Minulla ainakin säätäminen ja soittaminen kulkee hyvin rintarinnan eikä ole ajasta toisiltaan pois.
 
Mutta toki jos pärjää ja on tyytyväinen minimalistiseen rompemäärään niin ok. Mikään sinänsä erityinen ylpeilyn aihe se ei ole (niinkuin ei massiiviset soittoromppeetkaan). Sanon tämän siksi että nyt on paljon liikkeellä näitä minimalisteja/ Helixstomp-kavereita jotka perustelee valintojaan sillä, että hommat helpottuu ja taidot paranee ja aikaa jää muuhunkin ja lentokoneella pääsee keikalle (vaikka eivät pakosti ole edes käynyt lentokentokentällä).
 
Ja vielä korostan että aloittaja ei millään provolinjalla ollut. Tämä "vuodatukseni" koski nyt yleisemmin tätä kitararompekeskustelua.
 
Omat valinnat ovat aina parhaimmat juuri itselle, poislukien itselleen valehtelijat ja budjetin niukkuus vs suurempi tarve.

Itse en jaksa touhuta irrallisten pedaalien kanssa. Uskoin pitkään kokeilematta kun vanhoille, käytettynä parin kympin hintaisille multiefekteille joka paikassa naureskeltiin. Sitten kumminkin hommasin semmoisen. Presettisoundit tosiaan olivat käyttökelvottomiksi liioiteltuja. Mutta tallentamalla omia, maltillisempia asetuksia saa yllättävän maukasta vaihtelua kitaran sointiin.

twistofcain: Moi
 
Mikäli palstalta löytyy vielä soittajia jotka tykkäävät vetää mahdollisimman yksinkertaisilla kamoilla, kertokaa niistä. Itse olen lukuisten kitaroiden, vahvistimien, efektien yms. jälkeen pyrkinyt pienentämään kamojani niin, että saan ne kerralla itse kannettua keikkapaikalle/treeneihin. Jopa niin pitkälle, että vieroksun vähän jopa lattiamallista viritysmittaria kitaran ja vahvistimen välissä.
 
Mitä konkreettista hyötyä tästä sitten on?
-Rahaa säästyy: Huomattava siivu tuloista meni mm. pedaalien yms tilpehöörin osteluun
-Roudaus helpottuu
-Taidot kehittyy: Ennen käytin ajan soundien etsimiseen ja musiikkikauppojen selailuun, nyt pyrin käyttämään sen ajan biisien tekoon taikka harjoitteluun.
 
Ymmärrän, että tämä ei toimi kaikille ja itsellekin ajatus tuntui aika kaukaiselta joskus, kuitenkin olen löytänyt tämän parhaiten toimivaksi ratkaisuksi.
Mikäli muilla samankaltaisia kokemuksia, niin olisi kiva kuulla niistä jatkuvan "kamarunkkailun" vastapainona. Vaikka mukavaa sekin on.
 
Ongelmaahan ei nyt sinällään ole, kun ei ole keikkaakaan.
 
Itse en sinällään ymmärrä "rahaa säästyy"-kommenttia. Mihin sitä rahaa säästyy? Se raha, mikä jää ylimääräisenä harrastuksiin ja niistä saataviin nautintoihin, on oivassa tallessa soitinkamoissa. Vaikka tuotteille ei voi laskea vaikka 5% vuosituottoa, on se raha kuitenkin koko ajan käytössä ja tuomassa arkeen piristystä. Usein käytettynä kamaa ostamassa, sen sijoituksen saa vielä takaisinkin.
 
Roudauksen helpotuskin on vähän niin ja näin. Jos on pedaalilauta sellainen, ettei tarvitse kuin tuikata johto mikseriin, niin miten se on vaikeampaa kuin 30kg nuppi+kaappi-osastoa liikutellessa?
 
Uudet soittopelit ja pedaalit myös luo intoa soitteluun ja tuo mahdolliseksi myös ihan uusien juttujen löytämisen.
 
Tuon kuitenkin sanottuani, itse nautin paljon simppelistä folk-menosta, missä akustinen kitara pahahtaa ilmoille soittajan laulaessa. Siinä ollaan jotenkin musiikin ytimessä.

twistofcain: Jossain vaiheessa oli tuo vaihe, että pitää olla mahd. vähän myös nappuloita ja kitarassakin mielellään 1 mikki ja 1 volume. Alkaa mennä vaan jo toisesta ääripäästä pahasti yli jos tälle tielle lähtee, eikä tuolla oikeasti saavuta mitään.
 
Toisaalta tie on käytännössä kuljettu loppuun, kun varsinainen volyymin säätö on enää jäljellä. Kaikki muu pitää taikoa omista räpylöistä. Välillä on pakko keskittyä ääneen ja sen tuottamiseen. Se on tuottanut paljon.

Vähemmän romua=rauhallisempi olo (oma kokemus). Äärilaidat ei useinkaan palvele mitään hyvää, ainakaan itsellä. Minimalistisuuden ymmärrän hyvin kyllä, esmes pidemmän ajan kamaähkyn seuraajana. Mut kaikkien omien mielipiteiden kauppaaminen puoliväkipakolla muille, on aika hoopoa, malliesimerkkinä just vaikka Wilko, et ei sekään tarvinnut ku piuhan...juu, ei tarvinnut, mut mää tarviin.
 
Itseasiassa mulla pitää olla vimpan päälle just itelle passaavat kamat, et hommasta ylipäätään tulee mitään, sen verran ronkeli soppakoura oon. Eikä siinä, jotkut tosipelimannit saa soimaan paskemmankin pelin, en kuulu niihin, annan anteeksi senkin itelleni.
Tän hetken kamat on minimaaliset, 1 kitara(sähkösellainen) 1 vahvistin 1 pedaalilauta.
Kaikkee on ollut, paljon, aika kallistakin vempelettä, kaikennäköistä butiikkia ja custom shoppia. Eikä siinä, kyllä moni edellä mainitun osaston peli on ihan eri levelillä linjakuran kanssa, mut toisaalta vaikka hyvän std LP:n ja vaikka R9:n välinen ero on aika kaponen, jos noin niinkus hintaa tuijottelee, kuinka se siihen vertautuu.
 
Se kai se on, mikä tuntuu itsestä hyvältä, se sitten on niin, vaikka vuoden kuluttua ois jo eri mieltä, sekin on ihan jees.
 
Ja juu, itsekin ollut aikanaan hyvinkin puritaani ja jäykkä mielipiteiltäni, johon muunmuassa kuului tämä:Kitara, piuha ja vola-potikka...