Yleistä keskustelua musiikista ›

Eli toisin sanoen, kärsiikö joku toinenkin samasta jutusta kuin minä? "Tuomas, nyt tuli vieraita, otapa kitarasi ja tule soittamaan." Joka ikinen kerta ne samat biisit. "Soitapa se Edu Kettusen biisi. Mikä se oli se CMX:n ihana kappale?"
 
..ja silti joka ikinen kerta löydän itseni sieltä. Miten on, oletteko sukujuhlien trubaduureja?

Eipä ole tapana käydä sukujuhlissa. Eikä kyllä silloinkaan kun asuin himassa koskaan pyydetty vieraille soittamaan. Senaikainen ohjelmisto kyllä koostuikin lähinnä punkbiiseistä. Olishan se tietysti ollut hauska soittaa Exploitedia kahvipöydässä istuville vieraille.
 
Kun jukeboksiksi joutuu, kannattaa muistaa ja muistuttaa, että ne toimii yleensä silleen että ensin lyödään raha tiskiin ja biisin kuulee vasta sitten.

Miten on, oletteko sukujuhlien trubaduureja?
 
Eipä ole joutunut tuollaisesta kärsimään, suunnilleen ainoat piisit mitä omalla soittimella menee ovat bändin omia. Tietenkin muutama muukin menee, mutta ne piisit eivät todellakaan ole luokkaa "kesäpäivän sukujuhlat".
Toisaalta olisihan se välillä mukavaa soitella perinteisiä hittipiisejä, tosin vain kaveriporukan kanssa umpituubassa.

Meinannut joutua. Ongelmana on se, etten laula. Sitten mietin kitaran kanssa siinä, että "haluatteko kuulla melodian vai kompin". Ragtime-kuningas kun en ole. Jos olisin tarpeeksi humalassa niin nuotiokitarointi lähtisi kyllä tietysti, ja jos joku vieläpä laulaa/liidaa, niin mikä ettei.

Olen joutunut, alkuaikoina tosin omastakin tahdosta. Sittemmin on alannut ahdistaa toivebiisien suppea valikoima ja nykyään pyrinkin välttämään sukujuhla- ja leirinuotio-kitarismia. Tai kyllä se menee, kun itse saa päättää biisit. Tai on tarpeeksi humalassa.

En soitto, mutta laulujukeboksi varsinkin jurrissa. Jostain kumman syystä osaan varsinkin hevi -ja metallibiisien sanoja ulkoa käsittämättömän määrän samoin kun rock -ja pop. Kaverini sanoi, että olen kävelevä hevijukeboksi ja puhun Sepulturaa jurrissa ;)

Täytyy myöntää, että esimerkiksi festari- ja mökkireissuilla toimitan usein jukeboksin virkaa akustisen kitaran kanssa. "Lähe laulaa jostain sävellajista, niin mä yritän tulla mukaan"... tuttua? :-)

"Lähe laulaa jostain sävellajista, niin mä yritän tulla mukaan"... tuttua? :-)
 
Liiankin tuttua. Tietysti jossain vaiheessa tulee niitä, että "oletko kuullut sitä ja sitä viisua", toteaa siihen jotta en. "Ei se mitään, seuraat vaan mukana" ja laulaja alkaa mölistä jotain täysin epäselvää. Ei se ainakaan missään sävelessä mene. Toisaalta, siihen nyt voi rämpyttää mitä haluaa, todennäköisesti laulaja on niin kaasussa ettei edes tajua. Tai sitten lopettaa soiton kokonaan, kokeiltu on. "Hei, miksetsä soita!" "Tässä kohtaa kitaralla on tauko, on pelkkää bassoa." "Öö...aha."

Eli toisin sanoen, kärsiikö joku toinenkin samasta jutusta kuin minä? "Tuomas, nyt tuli vieraita, otapa kitarasi ja tule soittamaan." Joka ikinen kerta ne samat biisit. "Soitapa se Edu Kettusen biisi. Mikä se oli se CMX:n ihana kappale?"
 
..ja silti joka ikinen kerta löydän itseni sieltä. Miten on, oletteko sukujuhlien trubaduureja?
 
Aina ja iänkaikkisesti aamen.
 
Nyt olen alkanut jättämään soittopeliä tarkoitukoituksella pois, mutta kylläpä noissa sukujuhlissa on tullut veivattua. Tänävuonna molempien siskojen pippaloissa, appiukon tupareissa jne.
 
Ennen riehkasin joka paikkaan kurttu kainalossa. Suhtaudun siihen hommaan treeninä. Nykyään teen hommaa ei sukulaisille VAIN rahasta, mutta välillä edelleenkin treenaten.
Esim nyt jussina testasin uusia juttuja juhannusyleisön kanssa ja hioin esiintymistä. Summat saattaa joskus vaihdella huomattavasti. Venekerhon illanistujaisten hinta on ruuat mulle ja eukolle. Firman juhlat maksaa täyden hinnan.
 
Näin kokemuksen rintaäänellä teille nuoremmat muusikonalut ja muusikot.
 
Koskaan, ei koskaan kannata aliarvioida noitakaan tilaisuuksia. Ne on hyvä tilaisuuksia treenata omaa esiintymistään ja biisejä. Niistä tulee kokemusta, kokemus tuo varmuutta ja varmuus parantaa esiintymistä ja kaikki nämä tuo keikkaa.
 
Mika

Luojan kiitos en ole. Ei paljoa tule raahattua sukujuhliin soittimia mukana, ja harvemmin paikan päältäkään mitään löytyy. Toisaalta vaikka löytyisikin, en todennäköisesti edes suostuisi. Jotain itsekunnioitusta sentään pitää löytyä.

En sukujuhlissa sentään. Bileissä, illanistujaisissa, festareilla ym. epäformaaleissa tilaisuuksissa sitäkin enemmän.
 
Harmi vaan, että tämä jukeboksi oikuttelee eikä suostu soittamaan musiikkia josta ei itse pidä.

Eipä nykyään tule paljoa harrastettua. Lähinnä jouluna yms...Ei ole sillä lailla hirveästi taipumusta esiintymiseen ja kynnys soittaa on aika iso.

Lähinnä ryyppytapahtumien jukeboksi olen.

Jep, usein joutuu jotain soittamaan, mutta pidän pääni ja valitsen itse mitä soitan. Näin se pysyy vieläpä mukavana touhuna.

Lähinnä jouluna yms...Ei ole sillä lailla hirveästi taipumusta esiintymiseen ja kynnys soittaa on aika iso.
 
Niinhän ne nerot aina sanoo.

Se on loppujenlopuksi oikein mukavaa.Joka ainoa kerta kun meille tulee vieraita niin mun pitää soittaa jotain kitaralla,viululla tai pianolla.Riippuu yleisöstä ja fiiliksestä että mitä soitetaan.Usein soitan jotain kivaa klassista tai jazzia.Yleisön toivomuksia en kuuntele vaan soitan jotain mihin on improvisaatiotilutkin reenattuna,jotta kaikki pääsevät ihmettelemään että"kauanko soitat päivässä".
 
No joo...mulla on edelleen tämä vaihe päällä että pitää päästä vähän näyttämään ja pätemään vuosien harjoittelun tuloksilla.Minä tykkään esiintyä ja tollasistakin tilanteista saa aina sitä esiintymiskokemusta ettei jännitä sitten niillä isoilla keikoilla.

No Lokakuussa se tulee varmasti. Viime synttäreillä kysyttiin että mitäs teet synttärirahoilla? ja vastasin "ostan kitaran". Voihan....

Jossain määrin.

Onhan tuota tullut Jukeboxina oltua. Mm. viime kesänä eräillä syntymäpäivillä heitin pari tuntia aikaisemmin tavanneeni juhlakalun pojan kanssa kunnon shown. Harjoiteltiin vähän aikaa autossa ja sitten mentiin tupaan esiintymään. Tämä toinen heppu siis lauloi. Livin on a Prayer, Born to be Wild, Under the Bridge yms. upposi hyvin vähän vanhempaankin juhlayleisöön.