Aihe: Auttakaa selvittämään ongelma Yamaha sähköpianon suhteen
1
Anna.Jaskari
04.09.2020 18:22:26
Moikka. Meillä perheessä syntyi riita isäni, isän kaverin ja minun välillä. Auttakaa selvittämään se.
 
Tyttäreni aloitti pianon soittamisen. Kukaan perheestä ei ole soittanut ikinä mitään soitinta aijemmin. Ongelma syntyi silloin, kun palautin ostamani käytetyn Yamaha sähköpianon kahdella polkimella isäni kaverille takaisin. Palautin pianon, koska siinä ei toiminut tai ei ainakaan tullut mitään ääntä neljästä korkeimmasta koskettimesta (oikealta neljä valkoista ja kolme mustaa). Pianoista en itse ymmärrä mitään, mutta pidin sen rikkinäisenä ja onneksi sain palauttaa sen.
 
Nyt isäni kaveri ja isäni ovat minulle vihaisia, koska purin kaupan täysin toimivasta pianosta. Heidän mukaansa niiden ei kuulu toimiakkaan. Pianossa oli laskelmieni mukaan 7 oktavia plus yksi musta lisää.
 
Voiko joku asiantuntevampi selittää minulle, miksi siinä ei kuulu toimia ne neljä kosketinta. Minulle selitettiin, että ne kyllä toimii jossain tietyissä tilanteissa, mutta en ymmärtänyt missä. Piano on vanha noin yli 20 vuotta sitten ostettu. Onko olemassa sellaisia malleja, joissa ei koskettimista tule mitään ääntä?
konvehti
04.09.2020 20:22:24
Onko olemassa sellaisia malleja, joissa ei koskettimista tule mitään ääntä?
 
On. Rikkinäisiä.
 
Toki soitin voi olla kelpoinen tästä huolimatta aloittelevan pianistin harjoitussoittimeksi, kun ei niitä ylimpiä koskettimia ihan heti tarvita.
 
Rikkinäiset koskettimet pitää kuitenkin huomioida hinnassa, ja varautua vaihtamaan soitinta taitojen kasvaessa ja repertuaarin laajentuessa.
Henri Henri Olavi
04.09.2020 20:25:11 (muokattu 04.09.2020 20:26:02)
Voisko olla, että siinä on ollut asetuksena oktaavit tapissa, jolloin äänenkorkeus on niin korkea, ettei niistä kuulukaan tulla ääntä? En tunne kys. soitinta, sillä informaatiosi oli vähäistä. Usein koskettimista saa nostettua ja laskettua oktaavia erillisestä napista tai asetuksista.
Kiimassa kontrapunktiseen satsiin.
Henri Henri Olavi
05.09.2020 12:52:20
No jos ne eivät ole koskaan soineet ja joku kosketin antaa huomattavasti kovemman äänen kuin muut, niin sitten ovat yksinkertaisesti hajalla. Kaupan purku oli siis täysin aiheellista.
Kiimassa kontrapunktiseen satsiin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)