Kitarat: kitarakamat ›

Black Zombie 82: Miten saa Burzum-äänen?
 
Marshall 5005 Lead 12 vahvistin, Westone Corsair tai Westone Pantera sähkis ja Boss SD-1.
Kiipparipuolella sitten Casio CZ-101...

Kannattaa kehittää oma soundi eikä matkia toisten soundeja. Niitä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin.

Keskustelu ja asioista selvän ottaminen on eri asia kuin kopiointi. Mua kiinnostaa loputtomasti lukea toisten kitarakamoista, mutta en silti kopioisi kenenkään setuppia sellaisenaan.

Black Zombie 82: Kannattaa kehittää oma soundi eikä matkia toisten soundeja. Niitä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin.
 
Nykyään kun on niin paljon bändejä ja soundeja, niin eniten taitaa erottua soittotyyli ja minkälainen itse henkilö on, kuin soundi.
 
Onhan se hyvä kehittää oma soundi. Tää ketju nyt on lähinnä siksi, että moni tykkää soitella biisien mukana ja koittaa saada "SE" soundi. Soundin metsästys voi olla aika koukuttavaa puuhaa, välillä liiankin.

Metalkallo:
 
Onhan se hyvä kehittää oma soundi. Tää ketju nyt on lähinnä siksi, että moni tykkää soitella biisien mukana ja koittaa saada "SE" soundi. Soundin metsästys voi olla aika koukuttavaa puuhaa, välillä liiankin.
 
No, mä oon tästä sikäli eri mieltä että vaikka katot nyt että Dave Murray on soittanut näillä ja näillä Stratoilla ja Marsuilla niin ei sun tarvi ostaa sitä koko settiä, vaan yhtä hyvin se sama soundi voi löytyä vaikka jostain Strato-pohjaisesta Jackson-hevikepistä ja jostain muusta brittityylisestä vahvarista, ei tarvi olla sitä samaa setuppia.
 
Lisäksi, se mitä levyltä kuuluu ei ole se sama miltä se setuppi kuulostaa huoneessa. Mikki ja jälkikäsittely vaikuttaa asiaan, sekä ylipäänsä bändin seassa soiminen, tuplaukset jne.
 
Toki se on hyvä tietää että mitä efektiä jossain biisissä on käytetty, jos haluaa sitä soitella coverina. Vaikka toki nääkin on varmaan sellasia että lähinnä cover-bändin kitaristi huomaa jos se oikea efekti puuttuu...

Mä en ole tuon Black Zombien kanssa kyllä samaa mieltä. Tai sanotaanko perinteisillä Väyrysillä, että en ole puolesta tai vastaan vaan pikemminkin päinvastoin.
 
Kaikki "omat soundit" perustuvat joltain kopioituun ja lainattuun juttuun. Siksi on tosi hyvä metsästää esikuvien ja suosikkien soundeja, koska sieltä löytyy se sun omakin ääni.
 
Ihan vain esimerkiksi... Brian May rakastui Rory Gallagherin soundiin. Siis singlecoil-varustettu Strato, Dallas Rangemaster ja Vox AC30. Mayn soundi onkin AINA perustunut yksikelaisiin (Red Special), treble boosteriin (ensin Dallas Rangemaster, myöhemmin Pete Cornishin hänelle valmistama trebleboosteri) ja VOX AC30 vahvistimiin.
 
Lainatkaa, kopioikaa, matkikaa, apinoikaa, jäljitelkää... just sillä tavalla löytyy ne omat suosikkivermeet ja soundit. Ja sitä kautta se oma tyyli ja soundikin.

McNulty:
Lainatkaa, kopioikaa, matkikaa, apinoikaa, jäljitelkää... just sillä tavalla löytyy ne omat suosikkivermeet ja soundit. Ja sitä kautta se oma tyyli ja soundikin.
 
Tämä. Itse olen kuluttanut omaisuuden siihen että saan esikuvieni soittokamat. Soundeja on hiottu kohdilleen vuosia ja soittotyylikin on idoleilta apinoitu niin pitkälle kuin pystyy. Sanoisin että erittäin lähelle tavoitetta olen päässyt. Siinä on sitten mukava soitella kun ainakaan ei jää kamoista kiinni. Soittotaidosta sitten taasen...

McNulty:
Lainatkaa, kopioikaa, matkikaa, apinoikaa, jäljitelkää... just sillä tavalla löytyy ne omat suosikkivermeet ja soundit. Ja sitä kautta se oma tyyli ja soundikin.
 
No tuosta nyt voi olla montaa mieltä, ehkä soittouran alkuaikoina fanitin jotain soundia tai soittajaa ja kamojakin vaihdeltiin aika tiuhaan, nykyään vierastan muiden kopiontia TIETOISESTI, mun soitto ja soundi perustuu siihen mitä olen aikojen saatossa soittanut ja kuunnellut eli lopputuotos on sekamelska kaikesta. Digivermeillä on silleen kiva touhuta että soundien teko ns omasta päästä käsin on suht helppoa ja mahdollisuudet ovat rajattomat.
 
Sillon tällön tulee kateltua näitä https://www.youtube.com/watch?v=wHjP6CurvXw ...tämä lienee yksi kummallisimmista. Jo se että musa mitä soitetetaan on "melko" vaikeeta niin sen lisäksi tämä kaiffari koettaa mallintaa isänsä melko erikoisen soittoyylin ja soundit eli tässä mennään todella syvälle soundien kopsaamisessa.
 
Zappa ei ollut varsinaisesti rock-stara ja vaikka ei pitäisi tai ymmärtäisi hänen musaansa niin tämä kannattaa tsekata, mielenkiintoista tarinaa. Kannattaa kuunnella luureilla, monet soundit ovat stereona.

https://blog.line6.com/2020/06/30/y … ThzTGRWRkFHMEtXakRuZnYzNEgifQ%3D%3D
 
Kannattaa lukea mutta jos et jaksa kokonaan niin tässä tiivistelmä.
 
Now, having said that at least 51% of any guitarists sound is in their hands and that you dont have anyone elses hands, remember that the converse is also true: no one else has your hands and no one else can recreate your particular sound. As much as you may want to emulate someone elses sound, try putting at least that same amount of effort into creating your own. Hell, I wouldnt just assume that Billy Gibbons, Jimmy Page, or Eddie Van Halen can still sound like they did decades ago, so its okay if you cant sound like that either. You can still have lots of fun traveling down the path to great tone yourself. Have a blast being you!

Tietoinen oman soundin etsiminen on omituinen ajatus. Että pitäisi löytää jotain mitä kukaan toinen ei ennen ole hokannut. Kyllä se sitä kautta menee että yritetään kuulostaa joltain idolilta (tai useammalta yhtä aikaa), ei päästä ihan siihen ja siitä tulee se oma meininki sitten.
 
Mutta tavoitesoundin voi löytää millä kamoilla vaan, tai olla löytämättä. Ei tarvi olla samat vermeet kuin esikuvalla, mutta onhan se silti kiintoisaa tietää millaisilla kamoilla joku etevikkö on soittanut.
 
Esimerkiksi Khruangbinin Mark Speerillä on aika yllättäviä ratkaisuja:
 
https://www.youtube.com/watch?v=hr7ScpVj1QY
 
Kannattaa katsoa jo senkin takia että mukana on myös Laura Lee :)

Khruangbin on kyllä hieno poppoo. Edustaa sitä rautalankaa, joka meikäläiseenkin uppoaa ja Speerin äänimaisemia voisin itsekin kuvitella jossain määrin apinoivani. Samaa ei voi sanoa Esailusta.
 
Hypnoottista musaa. Ja Laura Leellä on hypnoottiset sääret.

Kefiiri: Tietoinen oman soundin etsiminen on omituinen ajatus. Että pitäisi löytää jotain mitä kukaan toinen ei ennen ole hokannut. Kyllä se sitä kautta menee että yritetään kuulostaa joltain idolilta (tai useammalta yhtä aikaa), ei päästä ihan siihen ja siitä tulee se oma meininki sitten.
 
Kyllähän se näin on pitkälti mennyt itsellänikin, kun kymmeniä vuosia sitten kiinnostuin sähkökitaran äänimaailmasta. Ei minulla ollut vielä siinä vaiheessa mitään tietoa tai sellaista tavoitetta, että "haluan luoda heti soundin, jota en ole missään kuullut", vaan paremminkin niin, että haluan saada saman soundin, mitä joku "oikea" soittaja käytti, koska se miellytti korvaani. Keinot sen soundin saavuttamiseksi tekivät homman mielenkiintoiseksi, koska tuohon aikaan efekti- ja muu laiterepertuaari jätti vielä paljon arvailun varaan.
 
Samalla tavoin oma soittotyylini on ammentunut "imuttamalla" tekniikoita toisilta kitaristeilta, joiden tyyli - venytykset, sormivibrato, yms. ovat miellyttäneet omaa korvaani eniten. Tässäkään asiassa en kuitenkaan ole ryhtynyt kopioimaan kaikkea 1:1 kuuntelemiltani soittajilta, vaikka joskus olen mielenkiinnosta opetellut levyiltä joitakin adlib-sooloja, ikäänkuin haasteen vastaanottamisena.
 
Kai se "oma soundi ja tyyli" syntyvät sitten ajan myötä, ja jää sellaiseksi, josta on vaikea irrottautua. Tämän olen huomannut siinäkin, jos olen yrittänyt päivittää kalustoa uudemmaksi: kalusto vaihtuu, mutta kaivan uudestakin kalustosta sen saman, vanhan "oman" soundini.

Kefiiri: Tietoinen oman soundin etsiminen on omituinen ajatus.
Siinä ei ole mitään omituista vs että joku tykkää esim Topi Sorsakosken laulusta.
 
Että pitäisi löytää jotain mitä kukaan toinen ei ennen ole hokannut.
Siitä ei ole kyse vaan halusta tutkia asioita OMAEHTOISESTI löytääkseen hyviä soundeja jotka mielyttää omaa korvaa olematta kuitenkaan suora kopio jonkun toisen soundeista.
 
Kyllä se sitä kautta menee että yritetään kuulostaa joltain idolilta (tai useammalta yhtä aikaa), ei päästä ihan siihen ja siitä tulee se oma meininki sitten.
Varmaan näin kun on nuori ja on idoleita, minä en ole nuori enkä harrasta henkilöpalvontaa missään muodossa ja tajuan omat rajallisuuteni kuin myös vahvat puoleni jotka ovat kuuntelussa eli korvat löytyy, käytän niitä mieluummin soittamaani musaan kuin jonkun soundien kopsailuun.
 
Mutta tavoitesoundin voi löytää millä kamoilla vaan, tai olla löytämättä.
Tavoitesoundi voi olla tilanteeseen sidottu esim ammattimuusikoilla, kuten minä olen ollut, siinä hommassa voi joutua usein soitamaan sellasilla soundeilla mitä ei normisti käytä lainkaan kuin myös erilaiset keikkatilanteet erilaisine akustiikkoineen asettavat tiettyjä haasteita, voi joutua muokkaaman soundeja jopa kesken illan.
 
Ei tarvi olla samat vermeet kuin esikuvalla, mutta onhan se silti kiintoisaa tietää millaisilla kamoilla joku etevikkö on soittanut.
Kiinnostavaa juu mutta siihen se saa jäädä. Esim onhan tuo Dweezil Zappan rig hyvinkin kiinnostava ja erilainen.
 
Esimerkiksi Khruangbinin Mark Speerillä on aika yllättäviä ratkaisuja:
 
https://www.youtube.com/watch?v=hr7ScpVj1QY
Kannattaa katsoa jo senkin takia että mukana on myös Laura Lee :)
Mitään yllätättävää en noista varsin persoonattomista ja kaikuisista soundeista löytänyt, kamoista puhumattakaan. Ja mitä tulee ko bandin musaan, ei pysty, 15 sec riitti.
 
Ei rockstara mutta loistava muusikko ja ei aivan tavallinen rig tämäkään vaikka perusvermeet ovatkin tutun turvallisia, soittajastahan SE soundi lähtee mikä tekee siitä persoonallista ja omaa.
https://www.youtube.com/watch?v=Nx6cUuH7QGw

Shredator: Tämä. Itse olen kuluttanut omaisuuden siihen että saan esikuvieni soittokamat. Soundeja on hiottu kohdilleen vuosia ja soittotyylikin on idoleilta apinoitu niin pitkälle kuin pystyy. Sanoisin että erittäin lähelle tavoitetta olen päässyt. Siinä on sitten mukava soitella kun ainakaan ei jää kamoista kiinni. Soittotaidosta sitten taasen...
 
Justiinsa näin, lopputuloksena legendaarinen "you just suck with a better tone".
 
:-)

Kyllikki:Kai se "oma soundi ja tyyli" syntyvät sitten ajan myötä, ja jää sellaiseksi, josta on vaikea irrottautua. Tämän olen huomannut siinäkin, jos olen yrittänyt päivittää kalustoa uudemmaksi: kalusto vaihtuu, mutta kaivan uudestakin kalustosta sen saman, vanhan "oman" soundini.
 
Ite tajusin tän muinoin jossain bilebändiyhteydessä. Vaikka kuinka oli ruuvattu kaikki mahdolliset soundit, presetit ja bankit sen kymmenen namiskan taakse, ei niitä koskaan tullut käytettyä. Se on mukavaa hommaa yrittää ruuvata ja hanskata tiettyjä soundeja, mutta soittotilanteessa homma tuntuu niin epäluontevalta, että palaa mielummin omaan palettiin ja hoitaa biisit ehkä vähän omalla tyylillä, mutta varmuudella ja fiiliksellä. Ei toiste päin.

Kyllikki:Kai se "oma soundi ja tyyli" syntyvät sitten ajan myötä, ja jää sellaiseksi, josta on vaikea irrottautua. Tämän olen huomannut siinäkin, jos olen yrittänyt päivittää kalustoa uudemmaksi: kalusto vaihtuu, mutta kaivan uudestakin kalustosta sen saman, vanhan "oman" soundini.
 
Ite tajusin tän muinoin jossain bilebändiyhteydessä. Vaikka kuinka oli ruuvattu kaikki mahdolliset soundit, presetit ja bankit sen kymmenen namiskan taakse, ei niitä koskaan tullut käytettyä.
 
Se on mukavaa hommaa yrittää ruuvata ja hanskata tiettyjä soundeja, mutta soittotilanteessa homma tuntuu niin epäluontevalta, että palaa mielummin omaan palettiin ja hoitaa biisit ehkä vähän omalla tyylillä, mutta varmuudella ja fiiliksellä. Ei toiste päin. Esimerkkinä kompura. Moni biisi on sitä huutanut, mutta kun ei sovi omaan soittoon ja korvaan niin ei voi mitään.

WanhaWetäjä: Siitä ei ole kyse vaan halusta tutkia asioita OMAEHTOISESTI löytääkseen hyviä soundeja jotka mielyttää omaa korvaa olematta kuitenkaan suora kopio jonkun toisen soundeista.
 
Eric Johnson perusteli ihan hyvin Stratonsa F-aukon, vaikka moinen viritys alkuun näytti tyhmältä kikkailulta. Kyllähän sillä asiallinen soundi aina on ja soittaa taitavasti, mutta en ole löytänyt syytä varta vasten kuunnella sitä. Allan Holdsworthia (joka on vähän saman näköinen!) olen viime aikoina kuunnellut ja ihmeekseni oppinut tykkäämäänkin sen 80-luvun meiningistä. Voisi Johnsoniltakin jotain kuunneltavaa löytyä jos tietäisi mistä aloittaa.
 
Zappan perillisineen kierrän mahdolisimman kaukaa. Aikani yritin kuunnella ja luin aiheesta pari kirjaakin, mutta ei vaan auennut, ei huumori eikä musa. Zappahan oli ihan tahallaan ärsyttävä ja onnistui kieltämättä hyvin.
 
Mark Speerin videossa yllätti se, miten karulta honotukselta se sointi kuulosti yksinään, kun se levyillä ja keikkavideoilla on maukkainta herkkua. Vuosituhannen kiinnostavin bändi ilman muuta. Hokasin vasta jälkikäteen että ne poikkesivat Suomessakin.
 
Ehkä ammattilainen ei halua puhua "idoleista", mutta kyllähän se, millaista soittoa ja soundeja on tullut kuunnelluksi, vaikuttaa siihen millainen sointi on "omasta mielestä" hyvä. Eihän se visio tyhjästä synny vaikka ei suoraan ketään ryhtyisikään matkimaan.

Kefiiri: Eric Johnson perusteli ihan hyvin Stratonsa F-aukon, vaikka moinen viritys alkuun näytti tyhmältä kikkailulta. Kyllähän sillä asiallinen soundi aina on ja soittaa taitavasti, mutta en ole löytänyt syytä varta vasten kuunnella sitä. Allan Holdsworthia (joka on vähän saman näköinen!) olen viime aikoina kuunnellut ja ihmeekseni oppinut tykkäämäänkin sen 80-luvun meiningistä. Voisi Johnsoniltakin jotain kuunneltavaa löytyä jos tietäisi mistä aloittaa.
 
Zappan perillisineen kierrän mahdolisimman kaukaa. Aikani yritin kuunnella ja luin aiheesta pari kirjaakin, mutta ei vaan auennut, ei huumori eikä musa. Zappahan oli ihan tahallaan ärsyttävä ja onnistui kieltämättä hyvin.
 
Frank Zappan poika Dweezil vaikuttaa haastattelujen perusteella hyvinkin tervejärkiseltä henkilöltä, joka on erittäin vakavasti innostunut isänsä musiikillisen perinnön vaalimisesta. Sama mielikuva vahvistui, kun kuuntelin Kulttuuritalolla sivusta hänen keskusteluaan isänsä keikalta otettuja valokuvia esitelleen miehen kanssa.
 
Tässä mies esittelee erittäin mielenkiintoista kitaraa:
https://youtu.be/i2OtCllDjFc
 
Ja kun tällainenkin on olemassa, pistetäänpä vielä tähän linkki, jossa Dwezil soittelee tuon edellä mainitun Eric Johnsonin kanssa:
https://youtu.be/Krqgw7GyAPM

Kefiiri: Se mistä tuossa henkkaesityksessä eniten pidin oli Eric Johnsonin konstailematon laulu! En edes tiennyt että se laulaakin. Soitossakin oli tolkkua enemmän kuin monella tyhjän vinguttajalla. Versio Power of Soulista tai mikä sen ekan palan nimi on, sehän oli vähemmän tylsä kuin Jimillä itsellään.
 
Silti, jos joku näkisi tuon klipin ensikosketuksena Hendrixin musiikkiin, voisi jäädä päälle ihmetys että miksi tämmöisestä jaksetaan tohista vuosikymmenestä toiseen?
 
Toki tajuan että ei ollut tarkoituskaan toisintaa Jimiä sellaisenaan vaan versioida jutut omalla tyylillä, mutta Hendrixin musassa oleellinen energialataus jäi auttamatta puutteelliseksi. Videon kommenteissa asia muotoiltiin hyvin:
 
Justin Green
9 kuukautta sitten
Two of the most technically accomplished modern guitar players (Ive seen Dweezil 15+ times playing his dads music and Im seeing him this Friday) but neither of these guys have the right tone/feel on Jimis music. Just sounds like super thin metal-y wanking. Yuck.
 
Aina voi syyttää tallennuslaitteita, mutta jos soittamassa olisi ollut Jimi itse, olisi äänikuva taatusti ollut ryhdikkäämpi. Miksaajakin tosin tuntui olevan sumppitauolla, kuten kommenteissa arveltiin.
 
No tuosta Eric Johnsonin vedosta (en katsonut koko videota vaan sitä alkua lähinnä) voisin sanoa, että hän käsitteli Hendrixiä syvällä kunnioituksella silkkihansikkain kuin jotain pyhäinjäännöstä. Sinällään kyllä hienosti soitettu, mutta omasta mielestäni yksi tajuntaa räjäyttävin Hendrix tulkinta tuli Agentsilta miten he veti Little Wingin ja tämä Johnsson ei yltänyt samalle tontillekaan, enemmänkin erittäin kohtelias veto oli tämä. Miksaaja saattoi olla Johnssonilla vielä sumppitauolla, mutta musta tuntui että tuo oli yleisöstä jollain kamerakännykällä kuvattu ja ne harvoin äänentoistollisesti on kovin tasapainoisia taltiointeja. Meinaan, että kännykän elektreettimikki toimii varmasti eri tavalla kuin ihmiskorva ja siinä voi olla päällä jotain automaattisia "äänenparannus-suotimia" tai automaatti leveleitä, jotka ei välttämättä pysy polveilevan saliäänen mukana kun laite on suunniteltu taltioimaan läheltä tulevaa ihmispuhetta (mene ja tiedä kunhan arvailen, voihan se olla paska miksauskin).
 
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että nykyisin noin vaikeasti avautuva avangardemusa ei ikikuunapäivänä menisi valtavirrassa läpi..... eikä ole mennytkään, muutenhan me kuulisimme radiossa ja konserteissa mielenkiintoista musaa. Tänä päivänä Hendrixit ja Beatlesit yms. tuupattaisiin armotta marginaaliin jonnekin jazzklubeille soittamaan tai ehkä ne jäisivät makuuhuoneisiin tekemään musiikkiaan ja kävisivät muusikoiden netissä välillä kommentoimassa, että "älkää kopioiko toisia, vaan keksikää itse" :-D . Se on yksi asia jota ihailen -60 luvussa. Ei niinkään ne muusikot jotka tekivät käänteentekevää musiikkia (niitähän on tänäkin päivänä), vaan nimenomaan ihmiset ja suuri yleisö joka halusi kuunnella käänteentekevää musiikkia ja radioasemia jotka uskalsivat sitä lähettää kuultavaksi ja levy-yhtiöitä jotka uskalsivat sitä julkaista.