Aihe: Live nauhoitukset klassisessa musiikissa
1
kaakari
11.07.2020 09:52:08
Populaarimusiikissa suositut live-nauhoitukset eivät ole klassisessa musiikissa kovin yleisiä. Kuitenkin mm. tunnettu Alban Berg kvartetto on suosinut niitä melkoisesti, Naxos on ilmeisesti säästösyistä nauhoittanut konserteista lukuisia Händelin oratorioita, ja suurimpana yrityksenä kaikista John Eliot Gardiner julkaisi Bach Pilgrimage konserttikiertueella esitetyt 200 Bachin kantaattia kokonaisuudessaan levyillä.
 
Itse en ole vakuuttunut livenauhoitusten eduista klassisessa musiikissa. Hyötynä voidaan pitää konserttitilanteen esityksiin tuomaa kiihkeyttä ja elävyyttä. Kuitenkin levyltä toistuvasti kuunneltuna live-esityksen väistämättömät virheet ärsyttävät itseäni. Myöskään tuntuu siltä, että tallennusta on vaikeampi saada onnistumaan konsertista kuin studio-olosuhteissa. Esimerkiksi kuoron tai jonkin solistin osuus jää usein liiaksi taustalle eli kuulumattomaksi.
 
Mitä mieltä palstalaiset ovat live-nauhoituksista klassisessa?
Kefiiri
11.07.2020 14:31:15 (muokattu 11.07.2020 14:31:34)
Todellakin, jos ajatellaan jotain sinfonioiden levytyksiä... ei kai niitä raita kerrallaan äänitetä yleisön poissa ollessakaan? Pitäisi varmaan oikein googlata miten temppu tehdään. Ei kai siellä joka instrumentille omia mikkejä ole? Viulistithan sohisivat standit nurin.
En ole musiikin asiantuntija.
Henri Henri Olavi
11.07.2020 21:51:04 (muokattu 11.07.2020 21:52:26)
Olen ollut useissa klasariäänityksissä. Kertaakaan ei olla äänitetty yleisön kanssa. Uusintaottoja joskus paljonkin, joskus vähän. Mitään muutamia tahteja ei koskaan oteta uusiksi, mutta tokihan välillä mennään pätkittäin.
 
E: soolosoittimille toki omat mikit, mutta muuten mennään hieman isommilla setityksillä.
Kiimassa kontrapunktiseen satsiin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)