Rock, pop, alternative ›

Onhan se Deftonesin paras levy ja muutenkin ihan all time top 20 -kamaa

Joo ja Elite on edelleen bändin paras biisi.

kyseinen: Joo ja Elite on edelleen bändin paras biisi.
 
Eikä oo ku Korea.

White Pony on niin hyvä kokonaisuus, että siitä on mahdoton nostaa mitään biisiä muiden yli, paitsi ehkä Passenger Maynardin äänihuulten marginaalillla.

Mä taidan olla ainoa, jonka mielestä Diamond Eyes ja Koi No Yokan ovat bändin ehdottomasti parhaimmat kokonaisuudet.
 
Johtuu ehkä siitä, että olen bändin kohdalla myöhäisherännäinen. Muhun Deftones kolahti vasta hieman ennen Diamond Eyesin julkaisua. Aikaisempikin materiaali toimii, mutta mulla ei ole niihin aivan samanlaista rakkaussuhdetta :)

20 vuotta kesti opetella Feiticeiran alkuriffi. Jotenkin nerokkaan pöljä noiden huiluäänien kanssa. Hauska soittaa.
 
https://www.instagram.com/p/CBtPc-ah8C0/

Mut varmaan lynkataan ja mun jäänteet poltetaan roviolla White Ponyn soidessa, mutta mun mielestä pääkallolevy on paras. Good Morning Beautiful on ehkä ainoa vähän määh, mut muuten kovista. Siinä on semmonen jännä jotenki auringon nousu fiilis koko levyssä, vaikka Deftones asteikolla onkin synkähkö.

Pääkallolevy on jotenkin överin kuiva ja synkkä. Siinä on hyviä hetkiä, mutta jotenkin liian samaa tunnelmaa alusta loppuun.
 
Huomasin, etten muistanut yhtään biisiä tai riffiä Koi No Yokanilta, joten kuuntelin läpi. Ehkä tavallaan levyn yhdentekevyys selitti sen, ettei siitä ollut jäänyt muistijälkeä, vaikka kuuntelin sitä aikanaan reilusti. Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa Deftonesin skaalalla, särmät puuttuu.

McNulty: Mä taidan olla ainoa, jonka mielestä Diamond Eyes ja Koi No Yokan ovat bändin ehdottomasti parhaimmat kokonaisuudet.
 
Johtuu ehkä siitä, että olen bändin kohdalla myöhäisherännäinen. Muhun Deftones kolahti vasta hieman ennen Diamond Eyesin julkaisua. Aikaisempikin materiaali toimii, mutta mulla ei ole niihin aivan samanlaista rakkaussuhdetta :)
 
No nua on molemmat ihan törkeen hyviä levyjä kyllä. Diamondia olen ite kuunnellut varmaan sen saman mitä Ponyakin. Se jostain syystä pyrii soimaan usein. Tuotantopuoli myös ihan jäätävää ko levyllä, jopa deftonesin mittapuulla.

Muistellaan nyt vielä lisää vanhoja, mutta onhan Koi No Yokan bändin toiseksi paras levy. Aloitus- ja lopetusbiisit täyttä tykkiä.
 
Feiticeira on minusta hieno esimerkki Deftones-biisistä. Komee riffi ja hienosti lähtee potkimaan ja sitten jää koko homma vähän piippuun. Kuten monet muutkin tekeleensä. Tästä syystä jäänyt aina kakkossarjalaiseksi omassa arvostusasteikossa.

Just tuli viestiä, että Deftones ensi vuonna Tuskassa ja Provinssissa...
https://www.facebook.com/deftones/posts/10158462490632491

McNulty: Just tuli viestiä, että Deftones ensi vuonna Tuskassa ja Provinssissa...
https://www.facebook.com/deftones/posts/10158462490632491
 
Korn & Deftones, ah.

rocky0: Korn & Deftones, ah.
 
Korn olisi saattanut kiinnostaa 90-luvun puolivälissä, mutta minulle orkesteri lakkasi olemasta Follow The Leader -albumin jälkeen :) Juu, tiedän... oon suppee.

Eikö vois klubikeikalle mielummin... Aina joku vitun festari..

Deftones työstää uutta remix-versiota White Ponysta. Levyn nimi on Black Stallion ja se julkaistaan White Ponyn 20-vuotisjuhlaversion julkaisun yhteydessä..
 
https://loudwire.com/deftones-white-pony-new-version-black-stallion/
 
Myös uutta musiikkia on tulossa myöhemmin tänä vuonna. https://loudwire.com/deftones-complete-new-album-2020/

White Ponystä siirryin fiiistelemään Around the Furia, joka on kyllä varmasti toiseksi rakkain Deftones-levy minulle.
 
Soittelin eilen myös tämän levyn kitaralla läpi. Kovin paljoa ei kitarasaundit vaihdu levyn aikana, Mascarassa on volaa käännetty pienemmälle ja siellä täällä polkaistaan chorusta (Be Quiet and Drive, Lotion, Rickets). Nimibiisin väliosassa hullutellaan jopa Boss Hyper Fuzz -pedaalilla. Hauskoja pieniä nyansseja on sinänsä yksinkertaisen tuntuisissa riffeissä.
 
Around the Furin hienous on myös biisien sekvensointi. Heti kahden ekan biisin väli on todella tehokas. Hyviä siirtymiä on myös Mascaran lopun jumittavasta kitarankierrosta nimibiisin sähäkkään rumpukomppiin, Ricketsin mätöstä Be Quiet and Driven alun laahaaviin shoegaze-sointuihin, Lotionin lopun mätöstä Dai The Flun seesteiseen introon.
 
Jos tästä levystä nyt jotain negatiivista pitää hakea niin välillä osia toistetaan samanlaisina turhan usein, ja Chinon mutinalaulukohtia on vielä vähän liikaa. Vissiin itseluottamusta tuli lisää seuraavalle levylle, ettei tarvinnut enää piilotella ilmaisuaan.

Juu, taisi Chino olla vielä noihin aikoihin aika epävarma laulutaidoistaan. Sinänsä mainiolta Roskilden keikalta '98 muistan Chinon vetäneen monet puhtaat laulut vähän juosten, rääkyen tai muuten vaan mölisten. Energiassa korvasi sitten tekniikan puutteita.
 
2009 Cirkuksessa nähty tosi ammattimainen ja skarppi keikka koko bändiltä tuli jopa vähän yllätyksenä - en kyllä tiiä miksi, 20 vuodessa moni asia muuttuu.

Ziggy Bubba: 2009 Cirkuksessa nähty tosi ammattimainen ja skarppi keikka koko bändiltä tuli jopa vähän yllätyksenä - en kyllä tiiä miksi, 20 vuodessa moni asia muuttuu.
 
2011, mutta joo, kova oli.

McNulty: Korn olisi saattanut kiinnostaa 90-luvun puolivälissä, mutta minulle orkesteri lakkasi olemasta Follow The Leader -albumin jälkeen :) Juu, tiedän... oon suppee.
 
Ymmärrettävää. Untouchables oli omissa kirjoissa bändin kärkialbumeita. Kaksi uusinta Serenity of Suffering ja The Nothing myös maittaa todella hyvin. Noista jälkimmäinen yltää omissa kirjoissa ihan TOP 5 levyihin bändiltä tällä hetkellä. Ei olisi uskonut näin tapahtuvan vielä 10v sitten, kun tuli dubstep-albumia yms. :)