Kitarat: akustinen ›

Älkää myöskään unohtako uutta Neil Young akustista julkaisua; Live At Massey Hall 1971. Komea.
 
Tää kuullostaa verry mielenkiintoiselta! Minkälaisella poppoolla vanha kunnon Niilo on liikkeellä?

Konserttitaltiointi on vuodelta -71 ja Young on käymässä "kotona Kanadassa", eli keikka on Torontossa äänitetty. Itsekseen kitaroiden ja pianon kanssa on mies liikenteessä.

Eiköhän se helmein ole tuo Neil Youngin Harvest. Harvest Moonistakin tykkäilen kovin. Uuden teräskielisen oston jälkeen on herännyt suuri kiinnostus tämmöiseen mies/nainen ja kitara/piano musiikkiin ja Niilo iskee niistä tällä hetkellä kovimmin.

Vanhat "kulttiartistit" ovatkin ketjussa jo melko tarkoin mainittu. Tässä pari tuoreempaa esimerkkiä:
 
Simppeliä - ja vielä kun sen osaa , mies ja harppu:
 
http://cdbaby.com/cd/hansolson
 
http://cdbaby.com/cd/hansolson2
 
Kompaten kimpassa - Vidar mukana:
 
http://cdbaby.com/cd/mercybrothers
 
Liikkuvaa kuvaa ja ääntä , ihailtavaa kitaran, harpun ja rumpujen yhteissoittoa. Wolfit ja Dixonit - ai ai . Tätä miestä ja bändiä ei pidä missään nimessä missata !
 
http://www.youtube.com/results?sear … y=the+blue+riders&search=Search
 
Edit: Linkin vaihto - Ben Andrews haku jätti pois monta hyvää videota. Tästä linkistä löytyvät You Tuben Ben Andrewsin Blue Riders tarjonta kolmelta ensimmäiseltä sivulta - loput hakutulokset ovatkin sitten jo jotain aivan muuta "Blue Rideria".

Hyvä ketju, täytyy jo senkin takia nostaa esiin!
 
Aikoinaan 70- luvulla tykästyin akustiseen soitantaan mm. näillä hienoilla älppäreillä:
 
Shawn Phillips: Collaboration
 
Roy Harper: Folkjokeopus, Flat Baroque and Berserk, Stormcock, Valentine
 
Peter Hammill: Fool's Mate
 
Jethro Tull: Living in the Past, muillakin alkupään levyillä hienoja akustia kappaleita mukana (paitsi ekalla albumilla (This Was))
 
David Bowie: Space Oddity
 
Lindisfarne: Fog on the Tyne, Dingly Dell
 
Kevin Coyne: Marjory Razorblade, Blame it on the Night
 
Cat Stevens: Tea for the Tillerman
 
Leonard Cohen: Songs of Love and Hate, New Skin for the Old Ceremony
 
Neil Young: Harvest
 
Van Morrison: Saint Dominic's Preview
 
Jackson Browne: The Pretender
 
Bob Dylan: Street Legal
 
Nämä tulivat heti mieleen. Kaikki eivät täysin akustisia levyjä ole, mutta akustinen kitara on kaikissa levyissä pääosassa.
 
Uudemmat levyni ovatkin melkein kaikki sitten täysin akustisia soolokitaralevytyksiä, joista mainittakoon kaksi parasta:
 
John Williams: Albeniz
 
Paulo Bellinati: The Guitar Works of Garoto

Nirvana: MTV Unplugged in New York
Paras levy kautta aikojen. Osuvat lainabiisit jotka saivat minut nuorena kloppina innostumaan folkista ja bluesista (Where did you sleep last night) sekä 70-luvun musiikista (The man who sold the world), joita olin aiemmin pitänyt pappojen musiikkina.

Damien Rice: O
Tippa tulee linssiin joka kerta tätä kuunnellessa, herkkää folkia päivitettynä 2000-luvulle...

José González: Veneer & In our nature
Ruotsalaista Indiefolkia, mies ja nylonkielinen kitara. Minimalistiset sovitukset ja yksinkertaista soittoa.

Midlake: The courage of others
Vaikkakaan tämä nyt ei puhtaasti akustinen levy olekaan, niin akustinen kitara näyttelee pääroolia tässä näytelmässä. Paranee vaan kuuntelun ja vuosien myötä, 2000-luvun parhaita levyjä. Lempparibiisit: Acts of man & Rulers, ruling all things

Petteri Sariolan Phases on pyörinyt levysoittimessa jo kuutisen vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. En oo löytänyt vastaavaa tunnelmaa oikein mistään, sellainen hyvällä tavalla sisäänpäin kääntynyt, lämmin tunnelma, joka vangitsee sisäänsä. Varsinkin I See You Everywhere ja Sailing kannattaa tsekata. Ja oikeestaan kaikki muukin. Terveiset vaan Sariolalle jos tätä palstaa luet!
 
Jaa, jatketaas vielä. Bonnie "Prince" Billyn koko tuotannosta on puolessatoista vuodessa tullut uskomattoman tärkeä oman hyvinvointini kannalta, mutta erityistä paikkaa näyttelee levy nimeltä Lie Down In The Light. Tässä on lähes kokonaan akustinen levy täynnä folkin, bluegrassin, ja jonkinlaisen indie-akkarimeiningin sekoittelua, täydennettynä banjolla, maniskalla ja harmoniumilla, muun muassa. Kannattaa kuunnella Youtubesta ainakin nimibiisi ja The Missing.

Askorbiinihappo: Petteri Sariolan Phases on pyörinyt levysoittimessa jo kuutisen vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. En oo löytänyt vastaavaa tunnelmaa oikein mistään, sellainen hyvällä tavalla sisäänpäin kääntynyt, lämmin tunnelma, joka vangitsee sisäänsä. Varsinkin I See You Everywhere ja Sailing kannattaa tsekata. Ja oikeestaan kaikki muukin. Terveiset vaan Sariolalle jos tätä palstaa luet!
 
Jaa, jatketaas vielä. Bonnie "Prince" Billyn koko tuotannosta on puolessatoista vuodessa tullut uskomattoman tärkeä oman hyvinvointini kannalta, mutta erityistä paikkaa näyttelee levy nimeltä Lie Down In The Light. Tässä on lähes kokonaan akustinen levy täynnä folkin, bluegrassin, ja jonkinlaisen indie-akkarimeiningin sekoittelua, täydennettynä banjolla, maniskalla ja harmoniumilla, muun muassa. Kannattaa kuunnella Youtubesta ainakin nimibiisi ja The Missing.
 
Tää Bonnie Billy on uusi tuttavuus, kuuntelin läpi ja diggasin, hyvä vinkki ;-) Kiitoksia vaan :-) Olin ton yhen biisin kuullu Johnny Cashilta, mutta en koskaan kuullut tekijän nimeä. Mutta ehdottomasti oli lupaavan kuuloista. Palailen vielä asiaan tarkemmin kun olen perehtynyt kunnolla herran tuotantoon :-D

Vanha on aihe, mutta tuli bongattua muutamia mielenkiintoisia tuttavuuksia mihin täytyy tutustua lisää.
 
Itse heitän vielä mukaan Cat Stevensin Majikat world tour live albumin. On kyllä Varsin hieno kokonaisuus ja tunnetta mukana.
 
Pidän myös J. Karjalaisen akustisesta soitosta, saisi mies tehdä akustisen pitkäsoiton jossain kohtaa vielä.
 
Toinen mikä ollut kuuntelussa paljon, vaikka kuuluisi enemmän klassisen puolelle on Jian Wangin ja Göran Schölscherin Reverie. Klassinen kitara ja sello.

Kefiiri: Ihan Spotifystä olen nyt ottanut kuunnellakseni John Faheytä, jonka toki tiesin jonkin sortin kulttihahmoksi folkhommissa. Mutta se yllätti, että alkupään levytyksillä meno on aika rouheaa, kitara välillä epiksessä ja intonaatio miten sattuu. Tunnelma on aina kohdallaan.
 
Leo Kottke samassa genressä. 12-kielisen kanssa yhtälailla vire on vähän sinne päin.

Presidentti: Leo Kottke samassa genressä. 12-kielisen kanssa yhtälailla vire on vähän sinne päin.
 
No pitääpä kuunnella sitäkin. Nimen perusteella olen luullut että sen soitto olisi ylijämptiä, ja sellaisia ei jaksa kuunnella :D
 
No ehkä Tommy Emmanuelia.