Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Levyn pitää olla mahdollisimman vaikeasti tajuttava että on hyvää musaa. Levyn pitää vaatia ainaki kakskymmentä kertaa että se avautuu ja siitä tulee hyvä?
 
Mielestäni hyvän levyn pitää heti kuulostaa hyvälle. Jos levyä väkisin kuuntelee monesti niin viimeinhän sitä uskoo yksisarvisiin ja hyvään levyyn.
 
Kertokaa esimerkkejä. Tein tämän topicin uuden Nightwish levyn innoittamana, joka ei 3. kuuntelu kerrankaan jälkeen kuulosta hyvältä. En anna enää 4. mahdollisuutta. 3. kuuntelu kertaa on mielestäni ihan reilu levyn tekijöitä kohtaan, ei se paremmaksi muutu vaikka miten paljon kuuntelisi.

Ainakin on tosi mageeta sanoa, että levy avautui vuosien jälkeen sadannen kuuntelukerran jälkeen. Esimerkkinä Yesin Tales from Topographic Oceans. Missään tapauksessa hyvä levy ei saa olla kaupallisesti suosittu, vaan vähän marginaalimmassa, eks niin?

Mutta entäs jos muusikot ovatkin tehneet paskan levyn "tietoisesti", "kun on vaan pakko tehdä jottei fanit unohda meitä", ja jonnet kuuntelee sitä helvetisti turhaan?

Jos olisin kuunnellut Metallican Justice For Allin aikanaan vain 5 kertaa, pitäisin sitä keskinkertaisena. Nyt se on ainakin Metallican levyistä suosikki. Silloin eräs kaveri jankutti ja jankutti, että et vaan tajuu ja oikeassa oli. Black albumi avutui miltei heti, enkä ole jaksanut kuunnella sitä ysärin jälkeen. Justicea kuuntelen edelleen silloin tällöin.
 
Ei tähän varmaan yhtä oikeaa vastausta ole, mutta jos joku musiikki avautuu minulle heti, saatan kyllästyä siihen ennen kuin se eka pyöräytys saapuu loppuun. Hyviä esimerkkejä nämä poppihitit radioissa. Saatan fiilistellä tarttuvaa melodiaa ja simppeliä rakennetta eka kuuntelulla, mutta jo toinen kerta alkaa vituttamaan.
 
Minun suosikkini ovat vaatineet työstämistä, eikä se mitään paskaa ole, että se teos voi aueta vasta useampien pyöräytyksien jälkeen. Ainakin minulle käy näin usein. Lisäksi se musiikki ei menetä heti mielenkiintoa aukeamisen jälkeen, toisin kuin heti aukeavissa. Toki näihinkin mahtuu poikkeuksia. Käsi sydämellä voin ainakin omalla kohdalla sanoa, että näihin ei liity yksisarvisia tai menninkäisiä, ellei sitten joidenkin biisien sanoituksissa..
 
Mutta kukin tyylillään, eikai se musiikin nauttimistapa nyt niin tärkeä asia ole. En minä ainakaan jaksa ressata, kun suurin yleisö tyytyy siihen mitä markkinat haluavat tuputtaa. Ja yleensähän se on sitä kerralla kaaliin tavaraa kauniilla ulkomuodolla. Se myy.
 
Loppuun on vielä todettava, että en minäkään kaikkelle musiikille anna viiden kuuntelukerran mahdollisuuksia. Sehän on ajankäytöllisesti ihan mahdotonta. Ja nykyään tulee kuunneltua enemmän kirjoja. Niiden on parempi olla heti hyviä, niissä ei toistot auta:).

Angra Mainyu: uuden Nightwish levyn innoittamana.
 
Ehkäpä syy on tässä. Nightwish....

Yhden hyvä voi olla toisen huono. Yhden vaikeasti tajuttava voi olla toiselle helposti tajuttava. Pohditaanko vaihteeksi tältä kannalta. Piirrän vuokaavion itselleni aiheesta.

Tässä on ehkä kaksi eri puolta: lyriikat ovat vaikeasti tajuttavat, mahdollisesti yhteiskuntakriittisiä ja esim. kapitalismin synkimpiä puolia ruotivia, tai sitten kuuntelee musiikkia liian nuorena ymmärtääkseen kaiken, ja vasta vanhemmalla iällä kappaleen "aikuisten elämän asiat" avautuvat paremmin, kun kuuluu kohderyhmään.
 
Joka tapauksessa on hienoa, jos joku levy kulkee vuosia mukana levylautasella, ja siitä saa aina jotain uutta irti.

Mahti: Ainakin on tosi mageeta sanoa, että levy avautui vuosien jälkeen sadannen kuuntelukerran jälkeen. Esimerkkinä Yesin Tales from Topographic Oceans. Missään tapauksessa hyvä levy ei saa olla kaupallisesti suosittu, vaan vähän marginaalimmassa, eks niin?
 
Tässä nyt on se ongelma, että tuohon ajatukseen sisältyy oletus, että Tales olisi hyvä levy, mitä se ei missään tapauksessa ole. Luultavasti kyseessä on jopa huonoin koskaan tehty levy.

Emmäätiiä Semmonen sopivasti osiltaan hitaasti aukeva joskin heti koukuttava lienee paras optio.

Jaaha. En kyllä kuuntele levyä toiste jos en tykkää siitä, tai edes loppuun jos kolmaskaan biisi ei sytytä. Maailmassa riittää kuitenkin musaa ja kun jaksaa kahlata niin hetihyviäkin löytyy kyllä.
Onhan tietysti kuuntelukulttuuri muuttunut: kun ennen takertui viikkorahoilla ostettuun älppyyn syvällä rakkaudella ja odotuksen täyttymyksellä, nyt vain naksuttaa skippiä jos ei piakkoin lähe iskemään.

Jossakin määrin olen Turbon kanssa samoilla linjoilla; jos levy on kökkö ekalla kuuntelulla niin se on. Mistä tahansa oppii tykkäämään, jos tarpeeks kauan vaan yrittää; onhan hirressäkin roikkuessa eka vartti se ikävin.
 
Mut monasti voi käy niin, ettei koko hienous valkene useammallakaan kuuntelukerralla ja joka kerta uudelleen kuunnellessa löytää uutta kiinnostavaa. Mutta näissäkin tapauksissa on jo ekalla kuuntelukerralla hoksattu, että tässä on sitä jotakin. Myöhemmillä kerroilla vaan alkanut aukeamaan, että mitä se jokin oikeastaan on.
 
On niin helppo piilotella pökäleyttä ja puuttuvia ässäluokan sävellyksiä monimutkaisuuden alle, johon aikanaan esmes progebändit pahimmillaan syyllistyivät.

Itse en usko, että levy on hyvä vain jos se kuulostaa hyvältä ekalla kuuntelukerralla. Makuasioitahan nämä loppupelissä on. Itelle jotkut biisit aukeaa paremmin monen kuuntelun jälkeen, etenkin jos biisi on pitkä, massiivinen ja sisältää paljon kaikkea. Wintersunin Forest Seasons on yksi mikä aluksi kuulosti liian täyteen ahdetulta, mutta vähitellen alkoi kuulla pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia mitkä nostivat arvostusta biiseihin. Ja kun ikää tulee lisää, musiikkimaku voi matkan varrella muuttua, ja jokin biisi voi myöhemmällä iällä iskeä enemmän kuin silloin nuorempana. Ja päinvaistoin.
 
Nightwishin uusimmasta levystä en ekalla kuuntelukerralla välittänyt muista kuin Noisesta, sitten parin kuuntelun jälkeen How's the Heart alkoi jäädä mieleen, ja nyt kun on biisit enemmän läpikohtaisin tuttuja, sanoisin että biisit Pan ja Shoemaker liittyvät suosikkeihini. Loput ovat mulle yhdentekeviä.
 
Toki on myös semmosia albumeja joista on ekalla kuuntelukerralla pitänyt ihan älyttömästi, mutta myöhemmin arvosana laskenut, tuoreimpana esimerkkinä Insomniumin Heart Like a Grave. Ekalla kuuntelukerralla ylitti Winter's Gaten joka minusta on niiden paras lätty. Jälkeenpäin kun kuuntelin WG:n uudelleen, niin onhan se edelleen niiden paras tekele.
 
Riippuu myös paljon mikä artisti on kyseessä, että haluanko antaa albumille lisää mahdollisuuksia voittaa minua puolelleen. Suosikkiartisteissa joo, muissa sitten jatkan seuraavaan jos ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia tai mielenkiintoa.

Ainakin omalta kohdalta pätee että ainakin sellaisten "perinteisten" bändien kuten ACDC/Stones ymv. perusrock-bändien kohdalla se ekalla kerralla hyvältä kuulostaminen tapahtuu yleensä heti tai toisella kuuntelulla ja sitten progempien bändien kohdalla joko ekalla kerralla tai sitten 2-4 kuuntelun jälkeen. Esim. tuo em. Yesin Tales vaati kyllä melkoisesti totuttelua kieltämättä;)... En sanoisi että olisi jotenkin kaikkien aikojen huonoin levy mutta ainakin yksi kuulijalta eniten vaativimmista levyistä ikinä.

Jos itse ei tajua jotain asiaa ensimmäisellä kuulemalla niin ei kannata olettaa että muutkaan eivät voisi tajuta. Tyhmälle kaikki on monimutkaista ja älykkäälle asiat ovat yksinkertaisia.

Noinkin voi tätä asiaa ajatella (noin kärjistetysti sanottuna). Siksi puhuinkin vain itsestäni enkä yleistänyt tyyliin "jos en minä pitänyt tästä ekalla kuuntelulla enkä x kuuntelun jälkeenkään niin ei kukaan muukaan tästä voi tykätä";)...

Mulle on olemassa:
-Sellaista musaa, joka kuulostaa heti ekalla kuuntelukerralla hyvältä, joka on siis sen tyylistä musiikkia mitä olen aikaisemmin kuunnellut paljon. Eli tuttuja elementtejä joista saan kiinni ja joista pidän.
-Sitten on musiikkia joka kuulostaa vain oudolta ensikuuntelulla. Paras esimerkki on kun vuosia sitten etsin mnetistä uutta mielenkiintoista musiikkia, ja kuuntelin Kate Bushin Wuthering Heightsin. Siitä jäi vaan sellainen wtf-fiilis, mutta lisäsin sen soittolistalle vaikka ei auennutkaan. Sitten, pari vuotta sen jälkeen näin livevedon siitä ja silloin aukesi että sehän on hyvä biisi.
-sitten on musiikki joka kuulostaa vain mitäänsanomattomalta, ja tiedän siitä itsekin että tämä ei tule aukeamaan ajan mittaan. Vähän niin kun ruoan kanssa. Roskaruoka on hyvää, sushista voi oppia pitämään ja paska on paskaa.
-Ja kaikkea tolta väliltä.
 
Edit. Vanhana Black Metal -fanina, tiedän että hevipalstalla puhutaan eri musasta kuin mä tässä esimerkissä puhuin.

Tää on kyllä jotenkin luokattoman typerä topik

Herrah: Tää on kyllä jotenkin luokattoman typerä topik
 
Oletko jotenkin yllättynyt?

Herrah: Tää on kyllä jotenkin luokattoman typerä topik
 
No en tiedä miten "järkeviä" sinunkaan topicit on.