Kitarat: kitarakamat ›

s8na: Peruskeppiin sellanen kytkin josta sais valittua emg aktiivisoundin tai dynaamisemman passiivisoundin. Taitaa mennä elektronikkapuolelle tämå. Mutta näkisin et vois olla kysyntää.
 
Mulla on yhdessä kitarassa toinen mikki aktiivi ja toinen passiivi, mutta tarkoittanet, että sais samasta mikistä molemmat, mikä on ongelmallista ainakin jos pitää olla just EMG-saundia. Niistä ei taida saada järkevää passiivista signaalia pihalle vaikka jättäis vahvistuksen välistä kun se on niin heikko passiivisena. Mut jos laittaiskin humpparin paikalle kaksi minihumpparia, joista toinen on aktiivi. Se olis ihan hauska testata.
 
zedder: Semmoinen systeemi olis näppärä jossa vahvistinkanavaa/esiasetusta vaihtaessa vaihtuisi myöskin käytössä oleva mikrofoni. Elikkäs kun jalalla painaisi napikkaa niin ei tarttis samalla väännellä vipstaakeja...
 
Mulla on yhdessä kitarassa sellanen stereosysteemi, että talla- ja kaulamikin signaali tulee erikseen stereopiuhaa. Helppo tehdä. Sit vaan tekee kanavanvaihtajan, joka samalla valkkaa sisääntulevan signaalin.
 
Kefiiri: Kitarassa pitää olla akulla toimiva lämmitin/jäähdytin, sillä tasataan myös vireen vaihteluita keikkaoloissa. Kielet voisivat toimia lämmitysvastuksina, tarkenisi soittaa pakkasellakin ulkoilmakeikkaa.
 
Mulla on yhdessä kitarassa... Olispa. Paras idea hetkeen :D

LaMotta: Taitaa bassoja olla tällä teknologialla.
 
Vaan mahtaaks noissa olla ihan perus passiivit ja vahvari? Periaatteessahan se tekee bassosta aktiivin, mutta aktiivimikin saundia niin ei saa. Vai onko tää joku uusi juttu?

Arkka: Vaan mahtaaks noissa olla ihan perus passiivit ja vahvari? Periaatteessahan se tekee bassosta aktiivin, mutta aktiivimikin saundia niin ei saa. Vai onko tää joku uusi juttu?
 
En nyt tiiä tarkemmin. Muistelen että meiän bändin basistilla on tai oli sellainen basso.

T_V_H: Tässä on juuri oikea ajatus, mutta valitettavasti kaikki jotka yrittävät jotain uutta kitaramarkkinoilla epäonnistuvat. Tai ei tietenkään kaikki, mutta harvassa ovat menestystarinat jossa on luotu jotain kokonaan uutta. Näiden havaintojen valossa en voi syyttää valmistajia varman päälle pelaamisesta.
 
Kitaristit ovat pahemman luokan puufetisistejä joille kelpaa ainoastaan ne tietyt noihin klassikoihin nojaavat puulajit. Jos kitaran kehtaa tehdä muusta kuin puusta, niin siinä on automaattisesti "kylmä" ja "eloton" soundi. Kyllä minä ottaisin joka kerta ennemmin kaulan, joka on tehty jostain muusta kuin puusta. En näe siinä yhtäkään huonoa puolta.
 
Ei Flaxwoodin tunnusluvut ole järin kaunista katsottavaa, eikä esimerkiksi Modulus taida tehdä kitaroita enää ollenkaan. Gibson kun julkeni käyttää muuta kuin ruusupuuta otelaudoissaan, niin täyttyi kitaramaailma suolaisista kyynelistä. Ei voi voittaa nääs. Basistit on näissä jutuissa fiksumpia.
 
:)
 
Gibson nyt on isolla rahalla rakentanut brändinsä 50- ja 60-lukujen esikuvien varaan, joten onko ihme, jos kaavan rikkominen aiheuttaa keskustelua? Esimerkiksi Suomen eturivin kitarantekijät suosivat usein vähemmän käytettyjä puita kuten espanjanseetri, rauduskoivu, lehmus ja honka. Ihan hyvään hintaan kitaristit noita ostavat ilman suolaisia kyynelia. Yleisimmin kaavojen rikkominen kitaroiden designissa ei ole mitenkään harvinaista. Jenkeistä esim. PRS ja Kiesel ovat kovassa nosteessa tekemällä pääosin omia juttujaan.
 
Itse en ole vielä nähnyt muovi- tai metallikaulaa, joka tuntuisi yhtä miellyttävältä kädessä kuin puukaulat, joita ei ole pilattu pintakäsittelyllä. Puuta on myös suhteellisen helppo työstää, jos tarvitsee muuttaa muotos ja nauhojen vaihto siihen onnistuu hyvin.

Mikko1978: Itse en ole vielä nähnyt muovi- tai metallikaulaa, joka tuntuisi yhtä miellyttävältä kädessä kuin puukaulat, joita ei ole pilattu pintakäsittelyllä. Puuta on myös suhteellisen helppo työstää, jos tarvitsee muuttaa muotos ja nauhojen vaihto siihen onnistuu hyvin.
 
Hiilikuitu toimmii. (otelauta oli toki puuta, vaahteraa) Ei juuri lakatusta puusta eroa tatsiltaan mutta on huomattavasti vakaampi.

Vaihtoehtoisia materiaaleja käyttävistä valmistajista lujiten taitaa mennä tällä hetkellä Aristides puljulla. Ovat ilmeisen suosittuja modernien metallimiesten keskuudessa ja erityisesti sustainia on kehuttu.
 
Flaxwoodhan meni tässä ihan metsään. Kitarat muistuttavat ilmeisesti puoliakustisia ominaisuuksiltaan, jolloin isommilla gaineilla tulee kiertoongelmat.
 
Mihin sitä resonaattorisysteemiä muuten flaxwoodissa tarvitaan? Kitara on kuollut soundiltaan ilman sitä? Eikö silloin voisi materiaalia pitää epäonnistuneena valintana?

Flaxwoodin isoin riski liittyy kaulaan jota ei voi korjata katkeamistilanteessa.

Mikko1978: Gibson nyt on isolla rahalla rakentanut brändinsä 50- ja 60-lukujen esikuvien varaan, joten onko ihme, jos kaavan rikkominen aiheuttaa keskustelua? Esimerkiksi Suomen eturivin kitarantekijät suosivat usein vähemmän käytettyjä puita kuten espanjanseetri, rauduskoivu, lehmus ja honka. Ihan hyvään hintaan kitaristit noita ostavat ilman suolaisia kyynelia. Yleisimmin kaavojen rikkominen kitaroiden designissa ei ole mitenkään harvinaista. Jenkeistä esim. PRS ja Kiesel ovat kovassa nosteessa tekemällä pääosin omia juttujaan.
 
Itse en ole vielä nähnyt muovi- tai metallikaulaa, joka tuntuisi yhtä miellyttävältä kädessä kuin puukaulat, joita ei ole pilattu pintakäsittelyllä. Puuta on myös suhteellisen helppo työstää, jos tarvitsee muuttaa muotos ja nauhojen vaihto siihen onnistuu hyvin.
 
On toki rakentanut isolla rahalla brändinsä ja ymmärrettävästi yrittää tällä historiallaan ratsastaa. Itselleni kaavan rikkominen aiheuttaa reaktion "kiva, jotain uutta!", mutta näin ei tämän brändin kanssa usein tunnu se yleisin konsensus olevan. Gibsonhan on yrittänyt loppujen lopuksi paljonkin uutta, mutta joskus hieman erikoisin keinoin. Ensimmäisenä tulee mieleen robottivirittimet ja Firebird X. Tästä ruusupuuasiasta keskustellaan edelleen ulkomaanfoorumeilla niin kuin se olisi isokin asia. Eihän paahtovaahteraan ja ruusupuuta yleensä edes silmällä erota, saati sitten korvalla.
 
Suomalaiset muusikot suosivat kotimaisia valmistajia jotka sattuvat näitä mainitsemiasi puita käyttämään, mutta kitaroiden mallit ovat varsin perinnehenkisiä yleensä. Ei Ruokankaan malleissa ja metodeissa tietääkseni ole mitään järin mullistavaa. Laatua ovat varmasti, sitä en epäile. Miksi nämä muusikot näistä itkisivätkään, kun kyseessä ei ole myyttisessä statuksessa oleva kitaramalli? Veikkaan, että tosi monelle kotimaisten puulajien käyttäminen lisää "made-in-factorin" viehättävyyttä ja koivuhan on parhaimmillaan supernättiä kuvioinniltaan.
 
Kiesel on rehellisesti sanottuna itselleni vieras brändi, mutta PRS on minun silmääni ja kouraani aika perinnehenkinen lopulta. Minulle uusi tarkoittaa asioita kuten Evertune, Compound Radius, komposiitit, rosteri/komposiittinauhat, korkeussäädettävä satula, kokoontaitettava kitara etc.
 
Osa on jo vanhoja keksintöjä, mutta niitä ei silti kauheasti malleissa näy. Osan syy on varmasti hinta, mutta osansa tekee varmasti se kaavoihin kangistunut ostajakuntakin. Miksi edelleen käytetään 6 ruuvisia tremoloita kitaroissa, tai esimerkiksi luusatuloita? Käsittääkseni molemmille on olemassa toimivampi ja paremmin suunniteltu vaihtoehto.
 
Puuta käytetään varmasti sen helpon työstettävyyden ja saatavuuden vuoksi hamaan tulevaisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista tietää, että eikö muka esimerkiksi jonkinlaisen muovi/komposiittiseoksen valaminen muotteihin olisi huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa. Tasalaautuisempaa ainakin.
 
Oletko soittanut esimerkiksi Flaxwoodilla? Omaan kouraani tuntuu varsin samalle, kuin viimeistelemätön puu.

Lepinkäinen: Flaxwoodhan meni tässä ihan metsään. Kitarat muistuttavat ilmeisesti puoliakustisia ominaisuuksiltaan, jolloin isommilla gaineilla tulee kiertoongelmat.
 
Mihin sitä resonaattorisysteemiä muuten flaxwoodissa tarvitaan? Kitara on kuollut soundiltaan ilman sitä? Eikö silloin voisi materiaalia pitää epäonnistuneena valintana?
 
Tässä tuli paria asiaa mitkä itseänikin ärsyttävät Flaxwoodissa suunnattomasti.
 
Flaxwood ei ikään kuin osannut valita identiteettiään. Liikaa yritetään poikkitieteen avuin vedota siihen perinnehenkiseen kuntaan kaikenmaailman "resonaattoreilla" ja onton kopan tuomilla "lämpimillä" soundeilla. Voin todeta yhden Flaxwoodin jo pitkään omistaneena, että sitä resonaattorijuttua ei tarvita mihinkään. Tai saadaan sillä elektroniikkaan pääseminen varsin vittumaiseksi hommaksi. Kyllähän se akustisena kuulostaa jännältä, mutta itse tykkään soittaa sähkökitaraa vahvistimen läpi.
 
Jos materiaalina ja rakenmusmetodina käytetään varsin uusia juttuja, niin eikö kannattaisi yrittää vedota sitten siihen porukkaan jotka ostavat muutenkin erikoisempia kitaroita? Flaxwood on julkaissut koko aikanaan tasan yhden kitaramallin. Mikkien vaihtaminen ei muuta sitä miksikään. Uskon toki, että muotit on kalliita, mutta ei se brändin vetovoimaa ainakaan lisää, jos tarjoaan tasan yhtä muotoa.
 
Tulihan niiltä Hybridit, mutta strato/PRS johdannainen sekin. Missä LP, V ja muut? Ainahan voisi tarvikkeena ostaa sellaisen kaulan ja pultata vaikkapa flygarin runkoon. Olisi tietysti kiva jos valmistaja olisi jotain vastaavaa tarjonnut.
 
Kaula jos menee poikki, niin voi pultata uuden tilalle. Eiku eipä voikkaan, ei sitä vaihtoehtoa ollut tarjolla :)

T_V_H: Puuta käytetään varmasti sen helpon työstettävyyden ja saatavuuden vuoksi hamaan tulevaisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista tietää, että eikö muka esimerkiksi jonkinlaisen muovi/komposiittiseoksen valaminen muotteihin olisi huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa. Tasalaautuisempaa ainakin.
 
Oletko soittanut esimerkiksi Flaxwoodilla? Omaan kouraani tuntuu varsin samalle, kuin viimeistelemätön puu.
 
Soittimen osan (kaula...) kokoinen ruiskupuristusmuotti on aika helppo valmistaa. Huomioitavia asioita:
- suurikokoinen muotti on hintava, muottimateriaalit ja muotin valmistus yksistään maksavat kymmeniä tuhansia, ostat sen Suomesta tai Kiinasta
- tekisin itse muotin teräksestä, jolloin se pysyy pitempään kuosissa mutta maksaa alua enemmän
- modernit kuitulujitteiset muovit maksavat jopa kymppejä kilo ja saatavuus on ollut vähän rajallinen
- puristaja ottaa välistä omansa, iso osa vaatii ison koneen eikä niitä ole ihan joka pajassa
- osien muutokset ovat aika rajallisia
+ raakaosa on heti muotista käyttökelpoinen
+ värit mahdollisia
+ isomman sarjan hinta on kohtuullinen
+ osa on vahva eikä ihan äkkiä venkuroi, jos mitoitus on kunnossa

Täysin aktiivinen etupää löytyy John Eastilta. Niissä myös mikkien miksaus on matalaimpedanssinen aktiivipuolella.

T_V_H:
Suomalaiset muusikot suosivat kotimaisia valmistajia jotka sattuvat näitä mainitsemiasi puita käyttämään, mutta kitaroiden mallit ovat varsin perinnehenkisiä yleensä. Ei Ruokankaan malleissa ja metodeissa tietääkseni ole mitään järin mullistavaa. Laatua ovat varmasti, sitä en epäile. Miksi nämä muusikot näistä itkisivätkään, kun kyseessä ei ole myyttisessä statuksessa oleva kitaramalli? Veikkaan, että tosi monelle kotimaisten puulajien käyttäminen lisää "made-in-factorin" viehättävyyttä ja koivuhan on parhaimmillaan supernättiä kuvioinniltaan.
 
Kiesel on rehellisesti sanottuna itselleni vieras brändi, mutta PRS on minun silmääni ja kouraani aika perinnehenkinen lopulta. Minulle uusi tarkoittaa asioita kuten Evertune, Compound Radius, komposiitit, rosteri/komposiittinauhat, korkeussäädettävä satula, kokoontaitettava kitara etc.
 
Osa on jo vanhoja keksintöjä, mutta niitä ei silti kauheasti malleissa näy. Osan syy on varmasti hinta, mutta osansa tekee varmasti se kaavoihin kangistunut ostajakuntakin. Miksi edelleen käytetään 6 ruuvisia tremoloita kitaroissa, tai esimerkiksi luusatuloita? Käsittääkseni molemmille on olemassa toimivampi ja paremmin suunniteltu vaihtoehto.
 
Puuta käytetään varmasti sen helpon työstettävyyden ja saatavuuden vuoksi hamaan tulevaisuuteen, mutta olisi mielenkiintoista tietää, että eikö muka esimerkiksi jonkinlaisen muovi/komposiittiseoksen valaminen muotteihin olisi huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa. Tasalaautuisempaa ainakin.
 
Oletko soittanut esimerkiksi Flaxwoodilla? Omaan kouraani tuntuu varsin samalle, kuin viimeistelemätön puu.
 
Ruokankaan markkinoista vain pieni osa on Suomessa. Kai niiden kitareistien kuuluisi itkeä Ruokankaista, jos kerta ovat niin "pahan luokan puufetistejä". Ruokankaissakin on tullut ihan huomattavasti tuoreita ideioita markkinoille kuten esimerkiksi lämpökäsitellyt puut, koivu, espanjanseetri ja pallopäänauhat.
 
PRS ehdottomasti kumartaa Tedin ja Leon perinnön suuntaan, mutta on menestynyt myös malleilla, jotka yhtä ehdottomasti eivät olleet klassikkojen kopioita. Itselleni merkittävämpi uudistus on esimerkiksi PRS:ien uudet mikit, kuin nuo luettelemasi asiat. Itse en ole vielä löytänyt mitään syytä luopua PRS:ien 6-ruuvisista vibratalloista. Jos tarvii kammeta raskaasti, niin sitten Floikka toki pitää vireen paremmin, mutta itse en Floikkaa ota oikein missään kitarassa. Luusatulat ovat mun mielestä oikein mainioita. Kestävät käyttöä hyvin, ovat liukkaita, näyttävät kivalta ja ovat puhdas luonnon tuote. Itse yritän vähentää muovijätteen tuottamista aina kuin voin. Miksi se kitaran kaula pitäisi saada muovista tehtynä, kun meillä on käytössä siihen käyttöön oikein hyvin toimiva luonnon materiaali? Fretakin tykkää, kun kitaran voi esitellä hiilinieluna.
 
Joskus kauan sitten kokeilin Flaxwoodia, mutta en pitänyt sen akustisesta soundista ja kun mikitkin olivat sellaiset, etteivät ne paranna tilannetta, niin ripustin tuon kitaran aika nopeasti takaisin seinälle. Siinähän ymmärtääkseni on mukana huomattavasti puukuitua, joka varmaan tuntuu käteen puun tapaiselta. Silti esim. eilen Tonefesteillä kokeilemani öljyllä ja vahalla käsitellyt kaulat ovat mun valinta tässä vertailussa.

Mikko1978: Ruokankaan markkinoista vain pieni osa on Suomessa. Kai niiden kitareistien kuuluisi itkeä Ruokankaista, jos kerta ovat niin "pahan luokan puufetistejä". Ruokankaissakin on tullut ihan huomattavasti tuoreita ideioita markkinoille kuten esimerkiksi lämpökäsitellyt puut, koivu, espanjanseetri ja pallopäänauhat.
 
PRS ehdottomasti kumartaa Tedin ja Leon perinnön suuntaan, mutta on menestynyt myös malleilla, jotka yhtä ehdottomasti eivät olleet klassikkojen kopioita. Itselleni merkittävämpi uudistus on esimerkiksi PRS:ien uudet mikit, kuin nuo luettelemasi asiat. Itse en ole vielä löytänyt mitään syytä luopua PRS:ien 6-ruuvisista vibratalloista. Jos tarvii kammeta raskaasti, niin sitten Floikka toki pitää vireen paremmin, mutta itse en Floikkaa ota oikein missään kitarassa. Luusatulat ovat mun mielestä oikein mainioita. Kestävät käyttöä hyvin, ovat liukkaita, näyttävät kivalta ja ovat puhdas luonnon tuote. Itse yritän vähentää muovijätteen tuottamista aina kuin voin. Miksi se kitaran kaula pitäisi saada muovista tehtynä, kun meillä on käytössä siihen käyttöön oikein hyvin toimiva luonnon materiaali? Fretakin tykkää, kun kitaran voi esitellä hiilinieluna.
 
Joskus kauan sitten kokeilin Flaxwoodia, mutta en pitänyt sen akustisesta soundista ja kun mikitkin olivat sellaiset, etteivät ne paranna tilannetta, niin ripustin tuon kitaran aika nopeasti takaisin seinälle. Siinähän ymmärtääkseni on mukana huomattavasti puukuitua, joka varmaan tuntuu käteen puun tapaiselta. Silti esim. eilen Tonefesteillä kokeilemani öljyllä ja vahalla käsitellyt kaulat ovat mun valinta tässä vertailussa.
 
Ehkä kaikki heistä eivät ole puufetisestejä, mutta en suoraan sanoen enää edes tiedä kenestä tässä puhutaan. Eikä sillä väliä, sillä pointi on se, että puuta parempia soitinrakennusmateriaaleja on olemassa ja puulajeihin takertuminen lankkusähkökitaroissa on aika turhaa touhua. Ja nuo listaamasi innovaatiot ovat toki positiivisia juttuja, mutta eivät mitään ns. uutta. Ei kyllä ollut mikään minun listaamanikaan.
 
6 ruuvisessa tallassa on enemmän kohtia mitkä voivat jäädä kinnaamaan verrattuna 2 pisteiseen, enkä myöskään pidä siitä, että kielet vedetään blokin läpi. Siitä aiheutuva kulma on oiva aiheuttamaan kaikenlaista ikävää vireen kannalta.
 
Vaihtaisin stratoihin heti tallan, joka olisi ns. top-loaderi. Pari sellaista olen nähnyt ja toinen maksoi satasia, eli turhan kallis ja toinen oli joku erittäin kyseenalaisen näköinen hökötys Ebayssa. Siinä on innovaatio mitä haluaisin nähdä enemmän.
 
Luusatulat vaativat sen raadon jotta saadaan raaka-ainetta, mutta tietysti raatojen saatavuus on melko hyvä sattuneesta syystä, vaikka itse yritän kyllä välttää niiden tuottamista. Luu ei myöskään ole järin tasalaatuista ja vaihtelee tiheydessään ankarasti. Eihän nauhatkaan ole luuta, niin miksi satulan pitää olla? Metallista mielummin. Rullasatulat ja graphtechin satulat ne vasta liukkaita ovatkin.
 
Eikä kukaan ole muovia vaatinut. Kaikenlaisia komposiitteja on mahdollista tuottaa ja niissä voi olla esimerkiksi se mainitsemasi puukuitu mukana. Hienointa olisi, jos saataisiin kiertotaloutta mukaan valmistukseen enemmän. Lisäksi additiivinen valmistus saattaa tulevaisuudessa olla oikein mainio tapa valmistaa kitaroita. Mielelläni tulostaisin kitaran itselleni kotona, tai vaikka tallan.
 
Esimerkiksi koivun käyttäminen on ihan kestävällä pohjalla, mutta mites sitten suuressa arvossa soitinmaailmassa pidetyt jalopuut kuten eben ja ruusupuu?
 
En minäkään erityisemmin pidä Flaxwoodin akustisesta soundista, mutta soitankin tosiaan sähkökitaroita pääasiassa sähköjen kanssa kuten jo aikaisemmin mainitsinkin. Öljykaulat ovat kyllä kivoja siinä olet oikeassa. Pari kiiltokaulaa olen sellaiseksi muokannutkin. Ainoa mikä puukauloissa ärsyttää, on se niiden taipumus vääntyillä ja kääntyillä. Runko puusta ja kaula jostain muusta on oikein hyvä kombo mielestäni.
 
E: En ole ihan kärryillä siitä, mitä tarkoitat PRS:ien "uusilla mikeillä?
 
E2: Miten sen kitaran voi esittää hiilinieluna, jos sitä varten on kaadettu se puu mikä hoiti sen nielemisen?

jaripat:
Mutta joo, sellanen keksintö puuttuu, ku että jos ei oo ns. split shaft viritin, niin se kielen pää jää esiin ja joko näyttää rumalta, tai sit siihen tökkää sormensa ennemmin tai myöhemmin. Not good.
 
Planet Waves Auto-Trim
https://www.youtube.com/watch?v=dxbInvEuczI

jamu: Planet Waves Auto-Trim
https://www.youtube.com/watch?v=dxbInvEuczI
 
Nämä on loistavat. Vahva suositus.

T_V_H: Ehkä kaikki heistä eivät ole puufetisestejä, mutta en suoraan sanoen enää edes tiedä kenestä tässä puhutaan. Eikä sillä väliä, sillä pointi on se, että puuta parempia soitinrakennusmateriaaleja on olemassa ja puulajeihin takertuminen lankkusähkökitaroissa on aika turhaa touhua. Ja nuo listaamasi innovaatiot ovat toki positiivisia juttuja, mutta eivät mitään ns. uutta. Ei kyllä ollut mikään minun listaamanikaan.
 
6 ruuvisessa tallassa on enemmän kohtia mitkä voivat jäädä kinnaamaan verrattuna 2 pisteiseen, enkä myöskään pidä siitä, että kielet vedetään blokin läpi. Siitä aiheutuva kulma on oiva aiheuttamaan kaikenlaista ikävää vireen kannalta.
 
Vaihtaisin stratoihin heti tallan, joka olisi ns. top-loaderi. Pari sellaista olen nähnyt ja toinen maksoi satasia, eli turhan kallis ja toinen oli joku erittäin kyseenalaisen näköinen hökötys Ebayssa. Siinä on innovaatio mitä haluaisin nähdä enemmän.
 
Luusatulat vaativat sen raadon jotta saadaan raaka-ainetta, mutta tietysti raatojen saatavuus on melko hyvä sattuneesta syystä, vaikka itse yritän kyllä välttää niiden tuottamista. Luu ei myöskään ole järin tasalaatuista ja vaihtelee tiheydessään ankarasti. Eihän nauhatkaan ole luuta, niin miksi satulan pitää olla? Metallista mielummin. Rullasatulat ja graphtechin satulat ne vasta liukkaita ovatkin.
 
Eikä kukaan ole muovia vaatinut. Kaikenlaisia komposiitteja on mahdollista tuottaa ja niissä voi olla esimerkiksi se mainitsemasi puukuitu mukana. Hienointa olisi, jos saataisiin kiertotaloutta mukaan valmistukseen enemmän. Lisäksi additiivinen valmistus saattaa tulevaisuudessa olla oikein mainio tapa valmistaa kitaroita. Mielelläni tulostaisin kitaran itselleni kotona, tai vaikka tallan.
 
Esimerkiksi koivun käyttäminen on ihan kestävällä pohjalla, mutta mites sitten suuressa arvossa soitinmaailmassa pidetyt jalopuut kuten eben ja ruusupuu?
 
En minäkään erityisemmin pidä Flaxwoodin akustisesta soundista, mutta soitankin tosiaan sähkökitaroita pääasiassa sähköjen kanssa kuten jo aikaisemmin mainitsinkin. Öljykaulat ovat kyllä kivoja siinä olet oikeassa. Pari kiiltokaulaa olen sellaiseksi muokannutkin. Ainoa mikä puukauloissa ärsyttää, on se niiden taipumus vääntyillä ja kääntyillä. Runko puusta ja kaula jostain muusta on oikein hyvä kombo mielestäni.
 
E: En ole ihan kärryillä siitä, mitä tarkoitat PRS:ien "uusilla mikeillä?
 
E2: Miten sen kitaran voi esittää hiilinieluna, jos sitä varten on kaadettu se puu mikä hoiti sen nielemisen?
 
Puhuit kitaristeista. Eipä noita Ruokankaan tavaramerkkejä ihan hirveän paljon näkynyt sähkiksissä ennen Ruokankaita. Jotain toki on ollut aikaisemminkin, mutta ainahan kaikella joku esikuva tai inspiraatio on.
 
Eipä mulla mitään ikävää noiden PRS:ien tallojen vireen pitämisen kanssa ole, vaikka ovat 6-ruuvisia ja kielet pujotellaan rungon takaa. Ei mun kitaroista ole kyllä yhdenkään kaula vääntyillytkään. Olisiko niin, että kunnolla tehty ja säilytetty puukaula voi olla stabiili?
 
Sellaisiakin puita, joiden käyttö ei ole kestävällä tasolla, varmasti löytyy. Siksipä niiden käyttöä rajoitetaankin ja se ei sinällään ole mikään ongelma, kun ihan kotoisistakin puista kuten vaahterasta, koivusta, männystä ja lehmuksesta voi tehdä mainioita kitaroita. En oikein lähde mukaasi liputtamaan noiden "komposiittimateriaalien" puolesta, koska usenmiten niistä puhuttaessa tarkoitetaan muovia, johon on sekoitettu jotain toista materiaalia ja samalla tehty materiaalin kierrättämisestä erittäin hankalaa. Näiden materiaalien valmistuskin aiheuttaa varmasti monenlaisia päästöjä ja vie energiaa.
 
En ihan heti ymmärrä, miksi nauhojen ja satula tai vaikka tallankin pitäisi olla samaa materiaalia. Kaikilla noilla osilla on omat vaatimuksensa ja se perustelee aika hyvin eri materiaalien käyttämisen. Se on varmaa, että luusta satulaa tehdessä tarvitsee enemmän silmää kuin vaikka homogeenisesta Graphtechin muovista askarrellessa, mutta onko se hyvä syy korvata nollapäästöinen luonnonmateriaali kierrätyskelvottomalla muovilla? Yhtään eläintä ei tapeta kitaran satuloiden vuoksi, vaan se luu tulee aina jonkin sivutuotteena. Eikö ole pelkästään hyvä, että tapettujen eläinten ruhot hyödynnetään mahdollisimman monipuolisesti, eikä niistä leikata irti vain kalleimpia lihoja?
 
Sähköinen soundi kitaroissa ei ole täysin irti akustisesta soundista. Toisinaan se on hyvinkin selvästi kuultavissa kuten vaikka Gibsonin LP vs. ES vertailuissa. Siksi se akustinen soundi ei ole yhdentekevä mulle. Hiljattain Paul Reed Smith yhdessä haastattelussa muotoili tämän hyvin: laittoipa sitten minkä mikin tahansa Celine Dioniin, niin ei laulunsa Paul Rodgersilta ala kuulostamaan.
 
PRS:n mikeillä tarkoita näitä Paul's Guitar:ssa esiteltyjä TCI-mikkejä (tuned capacitance and inductance) , jotka ovat mun korvaan ensimmäinen onnistunut yritys kaivaa samasta mikistä hummparin ja yksikelaisen soundi.
 
Juuri tuosta syystä kitaraa voi nimittää hiilinieluksi. Puu nieli hiilen ja sen jälkeen se hiili roikkuu seinällä kitaran muodossa. Puun kaatamisen jälkeen sille paikalle voi kasvaa uusi puu ja sitoa taas lisää hiiltä. Sama periaatehan se on vaikka soissakin. Kasvit kasvavat ja niiden sitoma hiili jää nalkkiin muodostuvaan suohon.

Lepinkäinen: Vaihtoehtoisia materiaaleja käyttävistä valmistajista lujiten taitaa mennä tällä hetkellä Aristides puljulla. Ovat ilmeisen suosittuja modernien metallimiesten keskuudessa ja erityisesti sustainia on kehuttu.
 
Flaxwoodhan meni tässä ihan metsään. Kitarat muistuttavat ilmeisesti puoliakustisia ominaisuuksiltaan, jolloin isommilla gaineilla tulee kiertoongelmat.
 
Mihin sitä resonaattorisysteemiä muuten flaxwoodissa tarvitaan? Kitara on kuollut soundiltaan ilman sitä? Eikö silloin voisi materiaalia pitää epäonnistuneena valintana?
 
Kitarat ovat sisältä onttoja käsittääkseni materiaalin painon takia. Mutta noiden rungot ovat sen verran pieniä, että lähin vertailukuva olisi vaikka joku thinline tele tai chambered body kitara.
 
Olen omistanut Flaxwood Rautian jo reilusti yli 10v. En ole vielä kertaakaan törmännyt kierto-ongelmiin ja soundi niissä on mielestäni lähempänä normaalia sähkistä kuin vaikka mun ES-335 tyyppistä Yamahaa.
 
Mielestäni materiaali on päinvastoin erittäin onnistunut. Ei ole juuri säätöä tarvinnut, soundi on ei häviä perinteisille lainkaan, tuntuma on kaikin puolin miellyttävä ja kitara laadukas.
 
Suurempi ongelma noiden valmistamisen kanssa on, että muotit ovat varsin kalliita joten uutta mallia ei noin vain rakenneta. Tästä varmaan johtuu, että firman tuotteet eivät ainakaan päällisin puolin ole oikeastaan kehittyneet mihinkään tässä 10+ vuodessa. Voisi tietysti sanoa, että miksi sitä toimivaa vaihtamaan, mutta uusilla malleilla firma pysyy relevanttina ja ihmiset puhumassa niistä. Näinhän se Fenderkin pyörittää lähinnä pieniä speksimuutoksia ja eri värivaihtoehtoja vuodesta toiseen.

LaXu: Kitarat ovat sisältä onttoja käsittääkseni materiaalin painon takia.
 
Muottiteknisistä syistä. Lisäksi umpeen valettuna lopputulos olisi hallitsemattoman imuinen.

T_V_H: On toki rakentanut isolla rahalla brändinsä ja ymmärrettävästi yrittää tällä historiallaan ratsastaa. Itselleni kaavan rikkominen aiheuttaa reaktion "kiva, jotain uutta!", mutta näin ei tämän brändin kanssa usein tunnu se yleisin konsensus olevan. Gibsonhan on yrittänyt loppujen lopuksi paljonkin uutta, mutta joskus hieman erikoisin keinoin. Ensimmäisenä tulee mieleen robottivirittimet ja Firebird X.
 
Gibson on mielestäni mennyt perse edellä puuhun keksimällä ratkaisuja ongelmiin, joita kenelläkään ei oikeasti ollut. Robottiviritin voisi olla kiva esim. jossain 12-kielisessä soittimessa, mutta ei se 6-kielisen virittäminen nyt niin rassaavaa puuhaa ole. Muuten Gibson on ottanut selkäänsä pääasiassa ratkaisuilla, joista jää fiilis, että firma haluaa säästää valmistuskuluissa ilman, että se näkyy ostajalle mitenkään. Näitä ovat esim. painavan mahongin tekeminen reikäjuustoksi kevennysporauksilla salaa tai richlite-otelaudat. Mielestäni noilla ei oikeasti ole mitään väliä, mutta firman "vain Gibson on kyllin hyvää" lifestyle-brändäykseen se ei sovi.
 
Mielestäni Gibson voisi ihan hyvin jättää vintage-uskollisuuden Historic-mallistolle ja modernisoida perus LP Standardit ym. kestävämmällä lavalla ja sliipatummalla kaulan liitoksella, lukkovirittimillä jne. Heillähän on jo pari mallia, joissa näin on tehty, mutta mielestäni nykyään ihmiset ovat avoimempia modernisoinneille, joilla ei ole oikeastaan haittapuolta. Samoin Fender kaipaisi parempaa kaulan liitosta kaikkiin perusmalleihinsa. Kitaristit ovat tunnetusti hyvin konservatiivisia, mutta en näkisi, että tälläiset asiat haittaisivat muita kuin pahimpia puristeja.
 
Kiesel on rehellisesti sanottuna itselleni vieras brändi, mutta PRS on minun silmääni ja kouraani aika perinnehenkinen lopulta. Minulle uusi tarkoittaa asioita kuten Evertune, Compound Radius, komposiitit, rosteri/komposiittinauhat, korkeussäädettävä satula, kokoontaitettava kitara etc.
 
Kieselilla on pitkä historia ja tunnet sen ehkä vanhalla nimellään Carvin. Firma on onnistunut hyvin rakentamaan imagonsa uusiksi tekemällä hevi- ja djent-porukalle kelpaavia malleja ja panostamalla someen. Mielestäni suurin osa uusista designeista ei ole kovin esteettisesti onnistuneita, mutta nämä ovat makuasioita. Sen sijaan arvostan, että useimmat mallit ovat nykyään saatavilla 7+ kielisinä ja multiscale malleina. Olen kovin tyytyväinen omaan Kiesel Aries AM7 kapulaani. Firman valintaa puoltaa nopea n. 4 kk toimitusaika sekä kattava valikoima puu- ja viimeistelyvaihtoehtoja, ruostumaton teräs ja gold evo nauhoja yms.